Olympialaiset..

[pikkupoika]

Oletteko seuranneet Olympialaisia missään muodossa? Itteä ei pahemmin kiinnosta kuin vähän jääkiekko.

[nuusku]

En osaa erityisemmin kiinnostua urheilusta, mutta ajatus seuraamisesta on kyllä pyörinyt mielessä. Saa nähdä, tuleeko niitä seurattua ennen kuin ne ehtivät loppua. Ennen vanhaan minua kiinnosti eniten maastohiihdon seuraaminen, mutta nyt kun suomalaiset ei pärjää siinä, niin siitäkin on kiinnostus mennyt.

[Taavetti]

Mitä nyt radion uutisista satun kuulemaan, tai lehden otsikko aiheuttaa kinostuksen lukea väliotsikot ja mahdollisesti juttukin. Voiko sitä sitten seuraamiseksi sanoa, kun usein käännän lehden urheilusivutkin yläreunan vilkaisten ohi.

Kovin aktiivisesti en ole koskaan urheilua seurannut, toki tuli kuunneltua radion selostuksia traktorin radiosta. Nykyisin radiosta tulee muuta ohjelmaa muilta kanavilta, muun toiminnan ohessa niitä seurailen.

Omalla tavallaan kiintoisaa on ollut kuunnella katkelmia vuosien takaisista urheilu- ja muista radioselostuksista.

[sinivuokko]

Nuorempana tuli jännättyä näitä suurempien kisojen suomalaismenestyjiä.Nyt ei enään kiinnosta yhtään,on muunlaiset asiat mielessä.
Jonkinlainen rajapyykki oli varmaankin tämä suomalaisiakin rajusti koskettanut dopingskandaali. Olympialaiset on nykyään samassa jamassa kuin niiden alkuaikoina. Tästähän olikin valaiseva kirjoitus,jonka varmaan moni huomasi.

[weha]

Sama juttu, ei nykyisin kiinnosta oikein mikään urheilu, vaikka nuorempana oli hyvinkin aktiivinen. Hyppään aina sanomalehden urheilut kokonaan ylitse. Myös kaverit on laittanut sen merkille...

[juruulanko]

ei yhtää kiinnosta. Doping suurin syy.

[metsätähti]

Kieltämättä tuo doping-touhu on vienyt mielekkyyttä koko puuhasta. Mopin palstalla joku totesikin, että urheilu on puhdasta vain koululaishiihdoissa.

Telkkaria ei ole, lehteä ei tule, radiota en kuuntele... Nettiuutisista vilkaisen yleensä vain otsikot urheilun kohdalla. Jos olen kisojen aikaan paikassa, jossa telkkari on auki, niin katson niitä siinä mukana. Mäkihypyssä ja maastohiihdossa on kuiten jotain kiehtovaa, samoin jääkiekossa ja pujottelussa. Kokonaismenestys Suomen osalta on täysin kysymysmerkki tälläkin hetkellä. Moni asia on hyödyllisempää kuin urheilun katsominen, mutta vastaavasti urheilun katsominen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin useimmat höpösarjat, joita telkkarista tulee, noin minun mielestäni...

[Emka]

Eipä ole tullut seurattua, Meluallergian takia kuuntelen hyvin vähän radiota kotona ollessa ja yleensä vietänkin aivan hiljaisuudessa päiväni. Kummasti sitä tulee kaikkia ylimääräisiä ongelmia kun ikää karttuu

Illalla kun talo hiljenee(naapurit eivät onneksi pidä meteliä) koira nukkuu niinkuuntelen hiljaisella musiikkia että mieli ja keho rentoutuu.

[O.M]

Aiheesta oli Ari-Pekka Palolan erinomaisen keskeltä ymmärretty kirjoitus Päivämiehen numerossa 7/2010. Otan sen tänne talteen, koska Päivämiehen artikkelit ovat yleensä vain muutaman viikon luettavissa netistä. Historioitsija Palolan kirjoituksesta ilmenee, että kriittinen suhtautuminen kilpaurheiluun ei tosiaan ole mikään vanhoillislestadiolaisten 1970-luvulla "kireiden hoitokokousvuosien" aikana keksimä kanta, kuten uskovaisten vastustajat haluavat asian esittää, vaan juontaa juurensa jo alkukristillisyyteen.

Liikunta on verraton Jumalan lahja, jolla ihminen voi pitää itsestään huolta fyysisesti ja psyykkisesti. Sen sijaan jos liikunnasta tulee pakkopuurtamista, jossa tavoitellaan vain voittoa ja sitä kautta saatavaa mainetta, maineen tavoittelu johtaa ajallisestikin epäterveisiin ilmiöihin. Urheilussa on jotain pahasti pielessä, jos menestyäkseen on käytännössä pakko olla epärehellinen (doping).

Palolan artikkeli viivan alla.

-----------------------------------------------------------------------

Ajankohtaista: Jalo kilpailu ja voitto

Vancouverin olympialaisissa kisataan parhaillaan talviurheilulajien arvostetuimmista titteleistä. Samalla kun koko läntisen pallonpuoliskon huomio kohdistuu vajaan kuukauden ajan Kanadaan ja siellä ratkottaviin mittelöihin, on syytä pohtia, millaisesta ilmiöstä olympialaisissa on kyse. Millainen historia maailman suurimpaan urheilutapahtumaan liittyy? Entä millaisia arvoja kisahumu maineen ja kunnian tavoitteluineen, henkilönpalvontoineen ja kiellettyine aineineen viestittää? Onko olympiakisojen moni-ilmeinen todellisuus sovitettavissa kristityn arvomaailmaan?

Olympiakisoilla on pitkä historia, varsinkin jos lähdetään niiden syntysijoilta Antiikin Kreikasta asti. Antiikissa Olympian kisoilla oli uskonnollinen luonne: niitä vietettiin ylijumala Zeuksen kunniaksi joka neljäs vuosi. Kisat olivat merkittävä tapahtuma, joka kokosi Olympiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä koko Antiikin maailmasta.

Olympian kisojen voittoa pidettiin suurimpana kunniana, jonka ihminen saattoi saavuttaa. Siksi siihen panostettiin voimakkaasti. Voittajat olivatkin yleensä ammattilaisia, jotka olivat sponsoriensa avustuksella ja valmentajiensa ohjaamina keskittyneet urheiluun päätoimisesti vuosien ajan. Samalla he olivat harjoittaneet vartaloaan hellenistisen kauneusihanteen mukaiseksi. Urheilijoiden alastomien vartaloiden ihaileminen kuului erottamattomana osana antiikin olympialaisiin.

Voittajat saivat merkittävien rahapalkintojen lisäksi monenlaisia kunnianosoituksia. Heille pystytettiin patsaita, heidän kunniakseen järjestettiin kulkueita ja heistä sepitettiin ylistysrunoja. Ei ollut ihme, että monet turvautuivat myös epärehellisiin keinoihin voittoa tavoitellessaan. Lahjonta, sopupelit ja doping – jonka teho tosin yleensä jäi kyseenalaiseksi – kuuluivat jo antiikin urheiluun. Osaltaan tästä syystä, osaltaan kisoihin liittyneiden pakanallisten menojen vuoksi Rooman kristitty keisari Theodosius kielsi olympiakisojen järjestämisen vuonna 393.

Eettistä kasvatusta ja keskinäistä kunnioitusta?

Nykyaikaisten olympiakisojen perustaja paroni Pierre de Coubertin oli ylevien aatteiden mies. Hän piti antiikin olympiakisoja urheilun ihanteena ja oletti – puutteellisen historiatietämyksensä vuoksi – että niissä kilpailtiin rakkaudesta urheiluun, keskinäisen kunnioituksen ja rehellisyyden hengessä, ilman rikastumisen motiiveja. Tämän oletuksen pohjalta amatööriurheilusta tuli yksi nykyajan olympiaurheilun lähtökohdista. De Coubertinin mielestä olympialaisissa tärkeintä ei ollut voitto vaan osanotto ja jalo kilpailu. Hän painotti urheilun kasvatuksellista puolta ja eettistä esimerkkiä ja näki urheilemisen keinona auttaa ihmiskuntaa pääsemään ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin”. De Coubertin ajatteli olympiakisojen järjestämisen olevan keino antaa maailmalle ihanteita ja jaloja aatteita.

Olympiakisojen todellisuus

Parhaillaan kisattavien olympialaisten todellisuus tuntuu kuitenkin ajautuneen varsin kauas de Coubertinin ylevistä tavoitteista. Pikemminkin se tuntuu toistavan antiikin olympiakisojen perinteitä. Urheilijoista on jälleen tullut sponsorien rahoittamia ja henkilökohtaisten valmentajien ohjaamia ammattilaisia, jotka tavoittelevat kullan ja kunnian lisäksi myös rahallista hyötyä.

Epärehelliset keinot ovat jälleen yleistyneet voiton tavoittelussa – toisinaan tuntuu, että niistä on tullut pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Antiikin perinteitä jatkaa myös urheilijoiden henkilöpalvonta ja viime aikoina yhä näkyvämmän muodon saanut treenattujen vartaloiden palvonta. Voimme yhtyä keisari Theodosiuksen näkemykseen siitä, että olympiakisojen todellisuus ei ole kristillisen uskon periaatteiden mukaista.

Paavalin opetus kilpaurheilusta

Apostoli Paavali tunsi aikansa hellenistisen kulttuurin, myös sen urheiluperinteet. Koska hän tiesi, että kilpailutilanteisiin liittyvät mielikuvat olivat tuolloinkin ihmisille tuttuja ja eläviä, hän useita kertoja vertasi kristityn elämää kilparadalla juoksemiseen. Hän kuitenkin painotti, että se erosi lähtökohdiltaan ratkaisevasti ajallisesta juoksukilpailusta: tärkeintä ei ole voitto vaan maaliin pääseminen; kaikki sinne asti jaksaneet saavat voittopalkinnon.

Paavali kelpuutti myös nyrkkeilyn esimerkiksi siitä, että kristityn elämä ei ole ilmaan huitomista vaan itsensä harjoittamista. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoittanut fyysistä harjoittelua. Päinvastoin hän painotti, että ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, kun taas oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen.
Urheilun harrastaminen de Coubertinin jalojen ajatusten hengessä on myös kristitylle sopivaa. Kuntoa kohottavalla liikunnalla on rakentava vaikutus ihmisen elämään. Kristityn on kuitenkin jatkuvasti tarpeen valvoa, että hänen liikuntaharrastuksensa pysyy oikealla pohjalla eikä harhaudu olympiaurheilun varoittavien esimerkkien mukaisille linjoille. Se voi aiheuttaa suuren vaaran uskonelämälle.

Kohtuullista seuraamista

Olympialaiset kiinnostavat tänäkin vuonna myös suurta katsojien joukkoa, kuten antiikin aikanakin. Nykyisin kisojen seuraaminen ei enää edellytä kisapaikalle matkustamista. Modernin tekniikan ansiosta kisojen tapahtumien ja tunnelmien seuraaminen on mahdollista omasta kodista käsin, jopa tarkemmin kuin itse kisapaikalla.

Tässäkin on kristityllä valvomapaikka – varsinkin nyt, kun kilpailut ajoittuvat Suomessa yön tunteihin – ettei niiden seuraaminen menisi sananmukaisesti valvomiseksi, joka häiritsee päivän arkisia velvollisuuksia. Urheilu ei saisi myöskään tässä muodossa tulla kristitylle liian tärkeäksi. Penkkiurheilijankin kannattaa muistaa Paavalin opetus. Häneen sovellettuna se voisi kuulua: urheilun seuraamisesta on vain vähän hyötyä, kun taas oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen.

Ari-Pekka Palola