Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

Sana on vapaa.

Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja sekunda » 23 Syys 2014, 14:00

Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys WA 38, 240s

Lyhyesti: virka ja sakramentti eivät ole meidän vaan Kristuksen. Hän on näet säätänyt sen kaiken ja jättänyt kirkon noudatettavaksi ja käytettäväksi maailman loppuun asti, eikä hän meitä petä. Siksi emme voikaan sitä muuksi muuttaa, vaan meidän on tehtävä hänen käskynsä mukaan ja pidettävä se. Jos me taas sitä muutamme tai parantelemme, ei se enää ole mitään, eikä Kristus ja hänen säätämyksensä ole siinä. En minä tahdo sanoa niin kuin paavilaiset sanovat, ettei yksikään enkeli eikä Maria pystyisi aikaan saamaan ehtoollisaineiden muuttumista, vaan minä sanon näin: Tulkoon vaikka Perkele itse - jos hän nyt olisi niin hurskas, että hän tahtoisi tai voisi. Oletan, että sitten perästäpäin saisin tietää, että Perkele oli hiipinyt virkaan tai omaksunut miehen hahmon ja antanut kutsua itsensä pappisvirkaan, ja että hän oli julkisesti kirkossa saarnannut evankeliumia, kastanut, pitänyt messuja, antanut synninpäästön sekä hoitanut sitä virkaa ja jakanut kirkkoherrana sakramenttia Kristuksen käskyn ja asetuksen mukaan. Kaikesta huolimatta meidän olisi tunnustettava, että sakramentit olivat oikeita: me saimme oikean kasteen, kuulimme oikean evankeliumin, saimme oikean synninpäästön ja vastaanotimme Kristuksen ruumiin ja veren oikean sakramentin.

Meidän uskomme ja sakramentti eivät saa olla persoonan varassa, oli se sitten hurskas tai paha, vihitty tai vihkimätön, kutsutta tai sisään hiipinyt, Perkele tai hänen äitinsä. Ne ovat Kristuksen varassa, hänen sanansa varassa, hänen virkansa varassa, hänen käskynsä ja asetuksen varassa. Niin pitkälle kuin nämä ulottuvat ja näitä noudatetaan, siellä kaikki sujuu hyvin, olipa toimittaja henkilönä kuka tai millainen tahansa.

Käännös on Jukka Thurenin kirjasta: Herran käsky Asiatietoa naispappeuskysymyksestä s. 188–189

Alkutekstin voi ladata täältä.
http://www.lutherdansk.dk/WA/D.%20Marti ... -%20WA.htm
sekunda
kiinnostunut
 
Viestit: 3
Liittynyt: 15 Syys 2014, 11:19

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja hepa » 23 Syys 2014, 19:10

Mutta saarnavirka ei ole sanan virka vaan pyhän hengen virka.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 23 Syys 2014, 20:02

Juuri kuten Hepa sanoi, sakramentin arvoa ei vähennä sen jakajan tila. Syntien anteeksiantamisen saarnaaminen on taas sidoksissa sanan julistajan tilaan, koska on hengen virka, ei sanan virka. Se tarkoittaa että evankeliumissa henki pyhittää, ei sanat.
Toisaalta ei tätä voi kyllä kuitenkaan naispappeuden puolustukseksikaan ottaa. Vaikka papillinen virka on sakramenttivirka, ei nainen kuitenkaan saa vastoin Jumalan sanaa papiksi ryhtyä.
Hannes69
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja nuusku » 23 Syys 2014, 22:42

Luther on sekoittanut synninpäästön ja sakramentit keskenään. Synninpäästö ei ole sakramentti. Kaste ja ehtoollinen ovat kiinni vastaanottajan, eivät jakajan sieluntilasta. mm. asettaessaan ehtoollisen, Jeesus ei sanallakaan maininnut, kuka sen ehtoollisen jakaa, vaan kuka sen nauttii. Hän sanoi opetuslapsilleen: leipä on minun ruumiini ja viini on uusi liitto, minun vereni. Milloin te (=opetuslapset) tätä nautitte, tehkää se minun muistokseni. Jeesus siis antoi sakramentista vain sen ohjeen, että nauttijan on oltava uskovainen.

Synninpäästö taas riippuu antajan, ei vastaanottajan sieluntilasta. Jeesus antoi opetuslapsille ohjeet sen saarnaamisesta. Joille te (=opetuslapset) synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan. Siinä subjektina eli tekijänä ja pääroolissa oli antaja. Sakramentissa Jeesuksen opetuksen mukaan subjektina ja pääroolissa taasen on vastaanottaja.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja sekunda » 24 Syys 2014, 09:10

Saako sakramentissa (kasteessa ja ehtoollisessa) sakramentin nauttija syntinsä anteeksi?
sekunda
kiinnostunut
 
Viestit: 3
Liittynyt: 15 Syys 2014, 11:19

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja mies » 24 Syys 2014, 10:20

sekunda kirjoitti:Saako sakramentissa (kasteessa ja ehtoollisessa) sakramentin nauttija syntinsä anteeksi?


1992: Matt.5, Ef.5 kirjoitti:23 "Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, 24 niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.

2 Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle

Mikä onkaan se täydellinen alttari, eikö se ole se ristinpuu? Mutta ehtoollisella viemme itsemme alttarille, emme ristinpuun alle vaan ihan kirkon alttarille, olisihan se kohtuutonta mennä Golgatalle, jossa ei
ristinpuuta enää edes ole. Hänen muistokseen siis:

1.Kor.11 kirjoitti:23 Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, 24 kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." 25 Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

26 Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. 27 Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. 28 Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. 29 Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.

Lähestymme ehtoollisessa sitä alttaria puhtaalla omallatunnolla. Lähestymme siinä Kristuksen ruumista - mutta synti erottaa meitä, ja voimmeko lähestyä alttaria huonolla omallatunnolla - muutoin kuin vilpillisesti - koska nimellinen synti tahraa ja erottaa meitä Jumalasta? "jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi. " jätämme siis aikeemme siihen paikkaan, ja käymme sopimassa asiamme, ja palaamme - jatkaaksemme aikomustamme lähestyä Kristusta puhtaalla omallatunnolla.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja sekunda » 24 Syys 2014, 11:53

Biblia Se on: Koko Pyhä Raamattu SRK 2001 I. rekisteri eli johdatus s. 27.

H. Ehtoollisen hengellinen hedelmä, josta uskovaiset tulevat osalliseksi, on syntein anteeksi saaminen, Matt. 26:28. Mark. 14:24.
Yhdistys Kristuksen kanssa, Joh. 6:56. 1 Kor. 10:17. 12:12,13.

Matt. 26:28 Sillä tämä on minun vereni, sen uuden Testamentin, joka monen tähden vuodatetaan syntein anteeksi antamiseksi.

Mark. 14:24 Ja hän sanoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen edestä vuodatetaan.

Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän on minussa ja minä hänessä.

1 Kor. 10:17 Sillä se on yksi leipä, niin mekin monta olemme yksi ruumis; sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset.

1 Kor. 12:12-13 Sillä niinkuin ruumis on yksi, ja hänellä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, ehkä heitä on usia, ovat kuitenkin yksi ruumis; niin on myös Kristus. Sillä me olemme myös yhdessä Hengessä kaikki yhdeksi ruumiiksi kastetut, sekä Juudalaiset että Grekiläiset, sekä orjat että vapaat, ja kaikki me olemme yhteen Henkeen juotetut.

Vähäkatekismus: Mitä tällainen syöminen ja juominen
hyödyttää? Vastaus: Se käy ilmi sanoista "teidän edestänne
annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi".
Meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit
anteeksi, elämä ja autuus, sillä missä on syntien
anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html#alttarinsakramentti

Isokatekismus: Jatkamme nyt ja tarkastelemme tämän sakramentin
voimaa ja hyötyä, mitä varten se varsinaisesti on asetettu.
Tämä onkin ehtoollisen olennaisin kohta, josta opimme tietämään,
mitä meidän on siitä etsittävä ja mitä olemme siitä saamassa.
Tämä taas käy selvästi ja helppotajuisesti ilmi juuri niistä
sanoista, joita äsken pohdimme: "Tämä on minun ruumiini ja vereni,
teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi."
Se voidaan lyhyesti lausua näin: menemme ehtoolliselle ottaaksemme
siinä vastaan aarteen, jonka välityksellä ja jossa me saamme syntien
anteeksiantamuksen. Miksi näin tapahtuu? Siksi, että nuo sanat
ovat siinä ja antavat sen meille.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/5osa.html

XIII Sakramenttien käyttö
Sakramenttien käyttämisestä seurakuntamme opettavat, etteivät sakramentit ole asetetut ainoastaan julkisen tunnustautumisen merkeiksi ihmisten kesken. Pikemminkin ne ovat merkkejä ja todistuksia meihin kohdistuvasta Jumalan tahdosta, jotta usko heräisi ja vahvistuisi niissä, jotka niitä käyttävät. Sen tähden sakramentteja tulee käyttää niin, että uskoen luotetaan niihin lupauksiin, jotka sakramenttien välityksellä tarjotaan ja osoitetaan meille.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html#Sakramenttienkaytto


Ausburgin tunnustus VIII Mitä kirkko on?
Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa,
vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html#Mitakirkkoon

Luther Kirkolliskokouksista ja kirkosta.

1. Ensiksi voimme tuntea pyhän kristikansan siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana.
2. Toiseksi tunnetaan Jumalan kansa, eli pyhä kristikansa pyhästä kasteen sakramentista, että nim. se oikein opetetaan, uskotaan ja nautitaan Kristuksen säädöksen mukaan.
3. Kolmanneksi voimme tuntea Jumalan kansan eli kristillisen pyhän kansan siitä, että se pitää, uskoo ja nauttii pyhän alttarin sakramentin Kristuksen säädöksen mukaisesti.
4. Neljänneksi tunnemme Jumalan kansan eli pyhät kristityt julkisesta avainvallasta.

s.161 Samoin kuin edellä on sanottu neljästä suuresta, jumalallisesta
ja pyhästä asiasta, joiden kautta pyhä kirkko tulee pyhitetyksi,
ettei sinun tule välittää siitä, minkälaisia ovat ne henkilöt,
joilta niitä vastaan otat; samoin sinun ei tässäkään tule kysellä,
kuka ja millainen on se henkilö, joka sinulle sen antaa, tai
jolla on sitä varten virka. Sillä sitä ei ole annettu sille, jolla
se todella on, vaan sille, jonka se virkansa tähden tulee saada,
vaikkei hän itse, vaikka tahtoisikin, voi sitä sinun kanssasi
vastaanottaa. Anna hänen olla omissa oloissaan, miten vain haluaa;
koska hänellä on virka ja kansa sietää häntä, niin anna sinäkin
hänen olla rauhassa: hänen persoonansa ei tee Jumalan
sanaa ja sakramenttia pahemmaksi eikä paremmaksi. Sillä hän ei
saarnaa eikä tee sitä oman mielensä mukaan; vaan Kristus,
sinun Herrasi ja Pyhä Henki puhuvat ja tekevät kaiken, sikäli kuin
hän opettaa ja toimii oikein; vaikkei kirkko luonnollisesti voi
sallia ja suvaita julkisia paheita. Mutta sinä yksinäsi voit olla
tyytyväinen ja antaa asian mennä menojansa, koska et
yksinäsi voi olla koko kansa tahi pyhä, kristillinen seurakunta.

http://www.koistinen.se/Kirkolliskokouksista%20ja%20Kirkosta%201539.htm


Biblia Se on: Koko Pyhä Raamattu SRK 2001 I. rekisteri eli johdatus s. 42.

Kasteen hedelmä ja vaikutus on:
Pyhän hengen lahja, Apt. 2:38.
Usko; sillä kaste on veden peso sanan kautta, josta usko tulee, Joh. 17:20. Room. 10:17.
Syntein anteeksi saaminen, Mark. 1:4. Luuk. 3:3. Apt. 2:38. Apt. 22:16.
Uusi syntymys, Joh. 3:5. 1 Piet. 1:23.
Lasten oikeus ja osallisuus kaikissa Jeesuksen ansaituissa hyvissä töissä, Gal. 3:26-27. Room. 6:1-5.
Osallisuus Jeesuksen hengellisessä ruumissa, 1 Kor. 12:13-27.
Uudistus, Tiit. 3:5. Kol. 2:11-12.
Ijankaikkinen elämä, Mark. 16:16. 1 Piet. 3:21. Tiit. 3:5.


Apt. 2:38. Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Joh. 17:20 Mutta en minä ainoasti heidän edestänsä rukoile, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni:

Mark. 1:4 Johannes kasti korvessa ja saarnasi parannuksen kastetta syntein anteeksi antamiseksi.

Luuk. 3:3 Ja hän tuli kaikkiin maan paikkoihin Jordanin ympäri ja saarnasi parannuksen kastetta syntein anteeksi antamiseksi,

Apt. 22:16 Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä.

Gal. 3:26-27 Sillä te olette kaikki Jumalan lapset uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle.
Sillä niin monta kuin te Kristukseen kastetut olette, niin te olette Kristuksen päällenne pukeneet.

Room. 6:1-5 1 Mitäs siis meidän pitää sanoman? Pitääkö meidän vielä synnissä oleman, että armo suuremmaksi tulis?
2 Pois se! Me, jotka synnille kuolleet olemme, kuinkas meidän vielä pitäis siinä elämän?
3 Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesuksessa Kristuksessa kastetut, me olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin me olemme siis hänen kanssansa haudatut kasteen kautta kuolemaan: että niinkuin Kristus on kuolleista Isän kunnian kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5 Sillä jos me ynnä hänen kanssansa olemme istutetut yhdenkaltaiseen kuolemaan, niin me myös tulemme yhdenkaltaiseksi ylösnousemisessa,

1 Kor. 12:13-27 Sillä me olemme myös yhdessä Hengessä kaikki yhdeksi ruumiiksi kastetut, sekä Juudalaiset että Grekiläiset, sekä orjat että vapaat, ja kaikki me olemme yhteen Henkeen juotetut. Sillä ei ruumis ole yksi jäsen, vaan usia. Jos jalka sanois: en minä ole käsi, sentähden en minä ole ruumiista: eikö hän senvuoksi ole ruumiista? Ja jos korva sanois: en minä ole silmä, sentähden en minä ole ruumiista: eikö hän senvuoksi ruumiista ole? Jos koko ruumis silmänä olis, kussas siis kuulo? Jos se kaikki kuulona, kussas siis haisto? Mutta nyt on Jumala pannut jäsenet erinänsä itsekunkin ruumiissa niinkuin hän on tahtonut. Vai jos kaikki olisivat yksi jäsen, kussa sitte ruumis olis? Mutta nyt on monta jäsentä, vaan yksi ruumis. Mutta ei silmä taida kädelle sanoa: en minä sinua tarvitse, eli taas pää jaloille: en minä teitä tarvitse. Vaan paljoa enemmin ne ruumiin jäsenet, jotka heikommaksi näkyvät, ovat tarpeelliset. Ja jotka me luulemme häpiällisemmäksi ruumiissa, niiden päälle me enimmän kunnian panemme; ja jotka häijymmäksi näkyvät, niillä on enin kaunistusta: Sillä jotka meissä kauniit ovat, ei ne mitään tarvitse; mutta Jumala on ruumiin kokoon liittänyt ja sille puuttuvaiselle enemmän kunnian antanut, Ettei eripuraisuutta ruumiissa olisi; vaan kaikki jäsenet pitää toinen toisestansa surun pitämän. Ja jos yksi jäsen kärsii jotakin, niin kaikki muut jäsenet kanssa kärsivät, ja jos yksi jäsen kunniassa pidetään, niin kaikki jäsenet myös riemuitsevat. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja jäsenet, jokainen osansa jälkeen.

Tiit. 3:5 Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Kol. 2:11-12 Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella, Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on,

Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.

1 Piet. 3:21 Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta,

Nikaian uskontunnustus:
Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme
kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

Vähäkatekismus: Mitä kaste antaa ja hyödyttää? Vastaus:
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman
ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille,
jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html#pyhankasteen

Ilmeistä on, että Luther on uskonut, että kasteessa ja ehtoollisessa saadaan synnit anteeksi ja näin on uskonut myös kristillinen kirkko ennen Lutheria ja näin on myös Biblian rekisterin kirjoittaja uskonut. Samoin ilmeistä on, että Luther on uskonut, ettei synninpäästön julistuksen vaikutus ole riippuvainen julistajan sieluntilasta. Sillä Lutherilta löytyy vaikka kuinka paljon enemmänkin tekstiä jossa hän sanoo, ettei synninpäästön julistuksen teho ole kiinni sen julistajan sieluntilassa. Luther korostaa, että sen teho on kiinni Jumalan Sanassa eikä julistajan (ihmisen) sieluntilassa.

Näitä olen miettinyt ja verrannut näitä meidän opetukseen ja olen hiukan ymmällä.
sekunda
kiinnostunut
 
Viestit: 3
Liittynyt: 15 Syys 2014, 11:19

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Syys 2014, 11:53

sekunda kirjoitti:Saako sakramentissa (kasteessa ja ehtoollisessa) sakramentin nauttija syntinsä anteeksi?

Saa, jos hän katuvana ilmaisee synninpäästön tarpeensa ja jos uskovainen ehtoollisen jakaja tai joku muu uskovainen julistaa hänelle synninpäästön. Edellyttää tietysti, että synninpäästö avautuu uskoksi päästön pyytäjälle.
Ellei ehtoollista jakava (tai kastava) pappi ole ole omakohtaisessa elävässä uskossa, eikä paikalla ole muitakaan elävän taivastoivon kantajia, ei tietenkään siinä kukaan saa syntejään anteeksi eli ei synny Jumalalle lapseksi.

Ennestään uskoneiden uskoa ehtoollinen vahvistaa, vahvistaa uskomaan että synnit tosiaan ovat anteeksi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja mies » 24 Syys 2014, 12:40

sekunda kirjoitti:Ilmeistä on, että Luther on uskonut, että kasteessa ja ehtoollisessa saadaan synnit anteeksi ja näin on uskonut myös kristillinen kirkko ennen Lutheria ja näin on myös Biblian rekisterin kirjoittaja uskonut. Samoin ilmeistä on, että Luther on uskonut, ettei synninpäästön julistuksen vaikutus ole riippuvainen julistajan sieluntilasta. Sillä Lutherilta löytyy vaikka kuinka paljon enemmänkin tekstiä jossa hän sanoo, ettei synninpäästön julistuksen teho ole kiinni sen julistajan sieluntilassa. Luther korostaa, että sen teho on kiinni Jumalan Sanassa eikä julistajan (ihmisen) sieluntilassa.

Näitä olen miettinyt ja verrannut näitä meidän opetukseen ja olen hiukan ymmällä.


On totta, että Jeesuksen veri puhdistaa. Se tekee sitä uskon kautta niin joka päivä ja joka hetki, olimme sitten ehtoollisella tai kasteessa, tai kadulla - niin kauan, kun pysymme yhteydessä Häneen,
eli olemme hänen ruumiinsa jäseniä. Kaikkinensa olemme saastaisia, vääriä ajatuksia jne. joista ei erikseen tarvitse parannusta tehdä.

Saatamme rikkoa epäuskoistakin ihmistä vastaan. Tällöin pyydämme tarpeen vaatiessa häneltäkin anteeksi, ja oman uskon kautta sen anteeksi saamme, emme epäuskoisen kuolleen uskon kautta.
Yhtälailla, jos oma usko sammuu, tarvitsemme elävää evankeliumia toisilta, koska itsellämme sitä ei ole, sitä apostolista - eikä sitä löydy ehtoollisella varsinkaan epäuskoisten sitä jakaessa.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja mies » 24 Syys 2014, 13:03

Laitetaan vielä Lutherin omaa tuotantoa:
1992: Luther: Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 41-50, s. 423,424 kirjoitti: kirjoitti:Meidän opetuksemme pääkohta on sitä vastoin tämä: sakramentti ei aikaansaa armoa ilman uskoa. Hoviherra saa Apostolien teoissa kuulla Filippukselta tämän sanan, lausuttuaan: "Katso, tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua", "Jos uskot täydestä sydämestä, se on sallittua" (Apt.8:36). Niin Filippus sanoi eikä tahdo kastaa häntä, jollei hän usko. Ei hän sano: Kasteesta on sinulle hyötyä ja se vanhurskauttaa sinut, uskotpa tai et, niin kuin paavilaiset kuvittelevat, että pikkulapsiinkin vuodatetaan armo sakramentin voimasta. Tämä on aivan väärin, koska he pelastuvat lupauksen voimasta ja saavat Pyhän Hengen voiman sen tähden, että Kristus sanoo "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sellaisten on taivasten valtakunta" (Mark. 10:14).
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja hepa » 24 Syys 2014, 13:04

Luther sanoo että synnit saa anteeksai ehtoollista edeltävän sanan, synninpäästön kautta.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Martti Luther Nurkkamessu ja pappisvihkimys

ViestiKirjoittaja hepa » 24 Syys 2014, 14:04

Mietin tätä:
Kol. 2:11-12 Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella, Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on,


-
ympärileikatut...syntisen ruumiin pois panemisen kautta
= synnin hylkääminen

-
Kristuksen ympärileikkauksella
= evankeliumin = synninpäästön vastaan ottaminen

-
hänen kanssansa kasteen kautta haudatu
t =
Room. 6: 2 .. Me, jotka synnille kuolleet olemme, kuinkas meidän vielä pitäis siinä elämän? 3 Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesuksessa Kristuksessa kastetut, me olemme hänen kuolemaansa kastetut? 4 Niin me olemme siis hänen kanssansa haudatut kasteen kautta kuolemaan:.. 5 5 Sillä jos me ynnä hänen kanssansa olemme istutetut yhdenkaltaiseen kuolemaan, .....
= siis onko kaste esikuvallinen kristuksen hautaaminen = kun kristuskin on kuollut, meidänkin pitää kasteen kautta esikuvallisesti kuolla ??
Room 6: 9 Ja tiedämme, ettei Kristus, joka kuolleista herätetty on, silleen kuole, eikä kuolema saa tästedes hänen päällensä valtaa.
10 Sillä sen, kuin hän kuollut on, sen hän synnille kuoli yhden kerran; vaan sen, kuin hän elää, sen hän elää Jumalalle.
11 Niin myös te siksi teitänne pitäkäät, että te olette kuolleet synnille, mutta elätte Jumalalle, Jesuksen Kristuksen meidän Herran kautta.
Perisynti?

-
hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa
= Jumala vaikuttaa uskon, siis Jeesuksen sanojen mukaan pieni lapsikin uskoo.
Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.
1 Piet. 3:21 Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta
Room 6: 4 ...niinkuin Kristus on kuolleista Isän kunnian kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu


Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron