Aihe sinänsä on raamatullinen ja koskettaa Jumalan valtakuntaa joskus, mutta käsittääkseni ei vielä. Kun sen aika on käsillä, pedon merkkikin selviää kyllä. Näkisin hyväksi, ettei keskustelujen aiheissa mentäisi (kovin paljon) edelle siitä, mitä Pyhä Henki näkee Siionille hyväksi kulloinkin ilmoittaa.
Uskonasioistakin keskusteltaessa on olemassa vaara, jonka olen huomannut ainakin omalla kohdallani, nimittäin että raamatun tutkiminen ja siitä keskustelu ei enää välttämättä palvele uskosta elämistä, vaan omaa kunniaa. Voi kuinka on vanhalle osalle mieluisaa saada kehuja (jos ei muilta saa, niin ainakin itseltään) kun on pikkuisen onnistunut laidasta ymmärtämään jonkun asian vähän ennen muita tai eri näkökulmasta.
Jani_S
