kieronymos kirjoitti:Lait eivät paranna eikä huononna moraalia mielestäni, vaan kuvastavat keskimääräisiä moraalikäsityksiä yhteiskunnassa. Tietenkin voi käydä niinkuin tekijänoikeuslain kohdalla, ettei laki vastaa yleistä oikeustajua ja menettää siten uskottavuutensa.
Hyvä pointti. Laki tosiaankin on ehkä parempi ymmärtää kuvana moraalikäsityksestä kuin sellaisen ohjailijana. Siinä en kuitenkaan ole samaa mieltä, että laki kuvastaisi keskimääräistä moraalikäsitystä, vaan siinä on perimmältään kysymys aika pienen vähemmistön käsityksistä ja monessa tapauksessa myös sen vähemmistön etujen turvaamisesta.
Nimittäin jos lainsäätäjillä on niukka 50,1% kannatus kansanäänestyksessä, jossa äänestysprosentti on 65%, tämä sulkee jo sinänsä ulkopuolelle suuren osan kansalaisista. Toisekseen tuo 50,1% kannatus jakaantuu useiden hallituspuolueiden kesken, jolloin esim. 26% kannatuksen saanut puolue voi jyrätä 12,1% ja 12% saaneiden hallituspuolueiden mielipiteen. Tämä on siis kuvitteellinen tilanne.
Jos siis ajatellaan, että lainsäädäntö toimisi joskus puhtaat jauhot pussissaan ja edustuksellisen demokratian ideaalitavalla, mutta em. lukemilla, niin suunnilleen 4,3 miljoonasta äänioikeutetusta vain 730 000 eli n. 17% äänioikeutetuista on lainsäädännön takana äänestyksen perusteella. Kuinka moni noista äänestäjistä sitten lopulta edes tietää, että lakia ollaan säätämässä saatika hyväksyy äänestämiensä edustajien päätöstä, on kokonaan toinen asia. Sanoisin, että valtaosa äänestäjistä on raapustanut numeron lapulle pelkän tottumuksen, tuntuman tai yhden vaalikeskustelussa esiin tulleen asian pohjalta.
Tietystikään asia ei käytännössä ole ihan näin yksioikoinen niin kuin esimerkissäni... Joissakin päätöksissä opposition yli ei voi kävellä, koska tarvitaan ehdoton enemmistö, on välikysymykset jne.. mutta on myös huomioitava lobbarit, lahjukset ja kaikenlaiset voitelurahat ja kabinettisopimukset sekä muut taustavoimat joita päätöksentekoon liittyy ja niiden vaikutus lopputuloksiin.
kieronymos kirjoitti:Laki kuvastaa valitettavasti myös kaksinaismoraalia, kuten alkoholin ja huumeiden kohdalla.
Valitettava tosiasia



ikoissa ja autojensa käsinelokeroissa. En tiedä, oletko itse oleskellut esimerkiksi USA:ssa tai muuten seurannut sikäläistä uutisointia päivittäisine ammuskeluineen. Minä olen, ja en haluaisi samanlaista aseistautumista tänne. Suomessa aseet ovat metsästysaseita, enimmäkseen lukituissa kaapeissa, ja kaikkein vaarallisimpien luvat ovat todella lujassa.