Hannu Karpon ohjelma
katoin netistä erään Hannu Karpon nauhoituksen uskostamme. Mielestäni hänen luettelonsa esim. uskovaisten synneistä on hän perin väärin ymmärtänyt.
Otan vain yhden esimerkin hänen väitteistään. Hän sanoo, että me uskovaiset emme hyväksy televisiota ja kuitenkin Hannu Karpo väittää, että kaikki me uskovaiset ollaan sitä katsottu.
weha: Ajattelen tästä seuraavalla tavalla, että vaikka ollaan katsottu ja nähtykkin, mutta eriasia on tuoda sitä huonon ohjelman takia kotiimme ja kuinka siinä olisi paljon kiusauksia ja turhaa ajanhukkaa, sekä töllöttämistä, kuin epäjumalaa. Kuinka heikko liha onkaan. Jos jotkut pitävätkin televisota salaa, sekin on väärin. Televison pitäminen on syntiä, myös pahennuksen takia, muita uskovaisia kohtaan.