Kuolleet heräävät eloon

Sana on vapaa.

Kuolleet heräävät eloon

ViestiKirjoittaja mies » 12 Elo 2012, 21:57

13 Teille pakanuudesta kääntyneille sanon: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina, 14 sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa joitakuita heistä. 15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!

Room.11

Kuolleet luut

1 Herran käsi tarttui minuun, ja Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. 2 Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia.

3 Herra sanoi minulle: "Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?" Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." 4 Hän sanoi: "Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! 5 Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. 6 Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra."

7 Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. 8 Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut.

9 Herra sanoi minulle: "Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon." 10 Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko.

Hes.37

Israelin pelastuminen
25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. 26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:

Room.11
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 12 Elo 2012, 23:48

Miten tuo viimeinen lainaus liittyi kahteen edelliseen lainaukseen ja itse aiheeseen? Ei auennut minulle.
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

ViestiKirjoittaja Rebekka » 13 Elo 2012, 06:51

Raamattua tutkineena tiedat kylla, etta tama lupaus koskee nimenomaan Israelin kansaa.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Elo 2012, 07:47

Muistan tämän elävän kristillisyyden piirissä kuulleeni niistä luista useita kertoja hengellisempiäkin, keskenään yhtä pitäviä selityksiä. Tuolla eräs niistä.

Armas Salin kirjoitti:Profeetta Hesekiel näkee kedolla suuren paljouden kuolleitten luita, joita hän joutuu Herran sanan jälkeen puhuttelemaan. Niistä sanottiin, että vain luut olivat jäljellä, niin tarkkaan oli liha lähtenyt. Kuivettuminen oli käynyt. Mitä nämä olivat sitten ravinnokseen saaneet? Ne olivat syöneet omaa hyvyyttään, ja itse valmistetussa ravinnon nautinnossa oli kulunut niin tarkkaan, että vain luut olivat jäännöksenä.
Kun olisi pitänyt syödä ja nauttia Herraa Jeesusta sielun ruoaksi lupauksen sanassa. Ravitkaa teitänne minun pöydälläni, sanoo Herra. Ravinnon jakamista vartenhan täytyy olla ruokapöytä ja ruoka-astiat. Jumalalla on kaikkina aikoina ollut ja on, tällainen ruokapöytä seurakunnassaan, ja siellä on myös tarjoiluastiat. Ja me ymmärrämme, että ne astiat, mistä näin kallisarvoista taivaasta tullutta leipää, evankeliumia, hyvää sanomaa Herrasta Jeesuksesta ja syntein anteeksiantamusta tarjotaan, täytyy olla puhtaat. Jeesuksen aikana opettivat fariseukset: Että jos se astian ulkopuoli on puhdas, niin kyllä siitä kelpaa ihmisille tarjota, ja miten se on kaunis ihmisiltä katsella. Herran Jeesuksen opetus oli tämä: puhdistakaa astia ensin sisäpuolelta, niin se ulkopuoli puhdistuu aivan kuin itsestään. Ja hän sanoikin omilleen: Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Mutta jos sitä yritetään likaiseen astiaan puhdasta ruokaa laittaa ja tarjota sitä kuulijoille, niin kyllä meni ruoka pilalle. Ei se syötäväksi kelpaa. Onko sitä yritetty Jumalan kansalle jakaa ruokaa epäpuhtaista astioista, niin, että kuka on niistä maistanutkin, on sairaaksi tullut, ja kuoleman partaalle joutunut? Näin on tapahtunut!


Tämä ei ole ainoa laatuaan, tämän selityksen olen kuullut useita kertoja eri puhujien kautta saarnattuna. Se luiden yhteen kulkeminen ja lihojen kasvaminen on niiden saarnojen mukaan se tapahtuma, kun ensin lain saarnan alla kuolleeseen sieluntilaan joutunut herää tilassaan ja sitten evankeliumin saarnan kautta saa elävän uskon.

Eikös Hesekiel saanutkin käskyn puhutella niitä luita eli saarnata niille?

Tuolla on toinen esimerkki.

Arvi Hintsala/Ville Pistemaa kirjoitti:Ville-veljen selityksiä muistellessa tulee mieleen saarna, jossa hän selitti profeetan ennustusta kuolleista luista. (Hes: 37). Selitys oli niin elävä, että kuulija oli näkevinään, kuinka luut alkoivat liikkua, tulla kokoon ja jänteet kasvaa. Selityksen mukaan jännitys kasvoi, ja Jumalan ihme tuli näkyviin. Aivan henkeä salpasi näky laaksossa tai kedolla: Hienoinen tuulen ääni siellä luitten keskellä liikkui, sitoi jänteet ja liitti luita yhteen, liha kasvoi päälle. Mutta henkeä ei vielä ollut. Silloin Jumala käski ennustaa ja Henki tuli neljästä tuulesta. Selityksessä tuli selvästi näkyviin, kuinka Jumala kokosi hajotetun Israelin ja palautti sen myös epäjumalisuuden kuolemasta, ja antaa sille anteeksiannon.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 13 Elo 2012, 09:49

Tarkoittaako se ensimmäinen kohta samaa kuin nämä asiat.

Ef. 2:1
Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden,
Ef. 2:5
Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme, on hän meitä Kristuksen kanssa eläväksi tehnyt; (sillä armosta olette te autuaiksi tulleet:)
Kol. 2:13
Ja on teidät hänen kanssansa eläväksi tehnyt, kuin te synnissä kuolleet olitte, ja teidän lihanne esinahassa, ja on meille kaikki synnit anteeksi antanut.

Room. 11:
25 Sillä en minä tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, tätä salaisuutta, (ettette itsellänne ylpeilisi,) että paatumus on puolittain Israelille tullut, siihenasti kuin pakanain täydellisyys tulis.
26 Ja niin kaikki Israel pitää autuaaksi tuleman, niinkuin kirjoitettu on: se tulee Zionista, joka päästää ja jumalattoman menon Jakobista kääntää pois.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Rakkaat ystävät

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 13 Elo 2012, 18:48

Minun on nyt ihan pakko palata tälle palstalle ja julkisesti pyytää anteeksi sitä viimeistä typerää viestiäni.

En ole uskaltanut tulla tänne aikoihin, olen ollut niin häpeissäni.

Varmasti olette vierraillut suomi24 -palstalla ja lukeneet ajatuksiani siellä.


Minun on kerrottava, että on paljon vaikeatajuista, olen yrittänyt ymmärtää toisin ajattelevia. Itse en ole todellakaan valmis, kaukana siitä.
Tahdon kuitenkin uskoa.

Tiedän, että sen toisen palstan porukat seuraavat tätä foorumia tarkasti. Kohta on tämäkin viesti siellä reposteltavana. Niinkuin monta muutakin kirjoitusta.

Jaksatteko muistaa minua,

nöyrästi ja kiittäen,

Brita
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

ViestiKirjoittaja mies » 13 Elo 2012, 21:52

Taavetti, kts materiaalista.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja mies » 19 Syys 2012, 10:21

Palataaksemme vielä tähän:

15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!


Kun siis juutalaisten hylkääminen johti meidät pakanakansoista sovintoon - ei se äkkiseltään kuulosta juutalaisten puolesta erityisen hyvältä, mutta silti se johti meidät sovintoon.

Kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä, on se monin verroin parempi asia juutalaisten puolesta kuin tuo hylkääminen, ja mitä siis silloin tapahtuu - jos ei moninverroin parempaa? Eikö juuri silloin kajahda Virsi 178!
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Rakkaat ystävät

ViestiKirjoittaja mies » 22 Loka 2012, 21:57

Brita Kajsa kirjoitti:Varmasti olette vierraillut suomi24 -palstalla ja lukeneet ajatuksiani siellä.
Brita


En sitä seuraile.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja mies » 22 Loka 2012, 22:00

Hannes69 kirjoitti:Miten tuo viimeinen lainaus liittyi kahteen edelliseen lainaukseen ja itse aiheeseen? Ei auennut minulle.


Asia varmaan tuli jo selväksi - kolmas lainaus oli juuri sen takia, jotta painopiste on tosiaan hengellisessä heräämisessä.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja Damaskos » 03 Marras 2012, 17:19

Amerikassahan on tuon hirmumyrskyn seuraksena nousseet arkut hautausmaalla maan pinnalle..
Avatar
Damaskos
kiinnostunut
 
Viestit: 4
Liittynyt: 31 Elo 2012, 05:54

ViestiKirjoittaja Damaskos » 03 Marras 2012, 17:24

Kuva
Avatar
Damaskos
kiinnostunut
 
Viestit: 4
Liittynyt: 31 Elo 2012, 05:54

ViestiKirjoittaja mies » 04 Marras 2012, 14:45

New Yorkin tapahtuneesta puheenollen, joku saattoi ajatella käsiään ojentavasta Virgin Mary (neitsyt maria -patsas) patsaasta, joka säilyi suuresta tulipalosta Breezy Point:ssa 'koskemattomana', että:

31 Kuulen äänen -- kuin synnyttävä nainen huutaisi, kuin ensisynnyttäjä voihkisi tuskasta. Se on tytär Siionin ääni. Hän voihkii ja ojentaa käsiään: "Voi minua! Minä menehdyn murhaajien käsiin!"

Jer.4


(virgin mary kuva oli lähes joka paikassa)
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja mies » 27 Marras 2012, 13:59

mies kirjoitti:New Yorkin tapahtuneesta puheenollen, joku saattoi ajatella käsiään ojentavasta Virgin Mary (neitsyt maria -patsas) patsaasta, joka säilyi suuresta tulipalosta Breezy Point:ssa 'koskemattomana', että:

31 Kuulen äänen -- kuin synnyttävä nainen huutaisi, kuin ensisynnyttäjä voihkisi tuskasta. Se on tytär Siionin ääni. Hän voihkii ja ojentaa käsiään: "Voi minua! Minä menehdyn murhaajien käsiin!"

Jer.4



Katso, ei ole kypärää eikä haarniskaa päällä:

4 Voi syntistä kansaa,
raskaasti rikkonutta sukua,
pahantekijöiden perhettä,
rikoksiin eksyneitä lapsia!
He ovat luopuneet Herrasta,
he ovat halveksineet Israelin Pyhää
ja kääntäneet hänelle selkänsä.
5 Mihin teitä vielä on lyötävä,
kun yhä vain uhmaatte?
Koko pää on haavoilla,
koko sydän sairas.
6 Jalkapohjista päälakeen ei tervettä paikkaa,
vain mustelmaa ja juomua ja verestä haavaa.
Ei niitä ole puhdistettu, ei sidottu
eikä öljyllä pehmitetty.
7 Autius on teidän maassanne,
tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne,
muukalaiset syövät satonne
teidän silmienne edessä.
Autius on kaikkialla,
kaiken on vihollinen tuhonnut.
8 Vain tytär Siion on jäljellä
kuin maja viinitarhassa,
kuin kurkkupellon vartiolava,
kuin saarrettu kaupunki.
9 -- Jollei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä eloon, meidän olisi käynyt kuin Sodoman, me olisimme Gomorran kaltaiset.


Jes.1
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja mies » 12 Helmi 2013, 09:51

mies kirjoitti:(virgin mary kuva oli lähes joka paikassa)


Kuva

Kuva Marraskuun 4. 2012. Jotkut ovat lahjoja innostuneet viemään paikalle.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja Jani_S » 12 Helmi 2013, 17:28

.
Viimeksi muokannut Jani_S päivämäärä 15 Helmi 2016, 23:04, muokattu yhteensä 1 kerran
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

ViestiKirjoittaja mies » 14 Helmi 2013, 10:45

Jani_S kirjoitti:Vastenmielistä epäjumalanpalvontaa tämä Marian patsaiden pystyttely ja hänen kukittaminen sekä rukoileminen. Pyhimysharhat ovat ikävästi saamassa jalansijaa myös luterilaisten keskuudessa. Luther kääntyisi haudassaan jos näkisi.


Luterilaiset taitavat ennemmin ajatella, että jokainen elävästi uskova on Pyhä; Ortodoksi- ja katolisessa kirkossa saattaa olla sitä, että tunnustetaan joku pyhimykseksi vaikka sitten häneen liittyvällä ihmeellä (moni ns. Pyhimys on ollut elävästi uskova, esim. Maria). Tässä kuitenkin mennään tosiaan helposti sille tielle, että tunnustetaan joku toinen Pyhäksi mutta samalla saatetaan tuomita huomaamatta itsemme; kun pitäisi ajatella, että kaikki elävästi uskovat ovat Pyhiä - ei toki että se ajatus itsessään pelastaisi, vaan että yksin usko pelastaa. Näin sitten lähdetään helposti ratsastamaan ihmeellä, kun pitäisikin omakohtaisessa uskossa kilvoitella; tunnustetaan joku uskovaksi, muttei itseämme asia liikuta.

17 "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta." 18 Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee. (2.Kor.10)

6 Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee. 7 Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. (2.Kor.12)


Saatamme viedä haudalle kukkia jotakuta muistaaksemme. Kukkia saatamme viedä jollekulle häntä ilahduttaakseen. Mutta patsaalle kukkien viejä itse parhaiten tietänee ajatuksensa: oliko se lähtöisin palvomisen halusta tai jostain muusta.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja mies » 08 Loka 2013, 15:26

1992: Room.11 kirjoitti:Pakanakansojen pelastuminen

11 Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. 12 Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa!

15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!


Luther kirjoittaa, kuinka Jaakobin poikien lankeemus avasi tien Egyptin pelastumiselle (Joosef). Myös hän kertoo kuinka Danielin kautta
Persian kuninkaita pelastui. Ja että Kristuksen kautta avautui tie koko maailman pelastumiselle. Luther kirjoittaa, että Jaakobin suku
otti paljon egyptiläisiä vaimoja (omasta takaa niitä ei ollut sillensä). Liekö Joona / Ninive jonkinlainen tapauksensa myös.

Kuinka Egyptissä kävi, kun Jaakobin pojat olivat tunnustaneet rikkomuksensa? Eikö siellä n.70:stä ihmisestä kasvanut n. 400 vuodessa
monimiljoonainen joukko! (yli 600000 miestä + naiset ja lapset). Mutta Paavali puhui futuurissa, ei imperfektissä.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Kuolleet heräävät eloon

ViestiKirjoittaja mies » 07 Tammi 2014, 14:05

Eräs ryhmä, nimittäin Messiaaniset juutalaiset, uskovat kristukseen. Liike varsinaisesti nousi 1960 ja 1970 luvulla. (wiki: Messianic_Judaism). Kuitenkin taitaa heillä olla kaikenlaista
'jäämistöä' juutalaisuudesta. Muuta en tiedä sanoa kuin että ajatus Kristuksen hyväksymisestä lienee kuin lihaa luun päälle (vrt. Hesekiel), mahdollisesti. Tai sitten ei.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Kuolleet heräävät eloon

ViestiKirjoittaja mies » 20 Tammi 2014, 12:55

Näin Paavali jatkaa tuossa Room.11:ssa:

1992: Room.11 kirjoitti: 30 Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät. 31 Samalla tavoin he ovat nyt olleet tottelemattomia, jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te olette saaneet armahduksen. 32 Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.

33 Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!
34 Kuka voi tuntea Herran ajatukset,
kuka pystyy neuvomaan häntä?
35 Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?

36 Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.


Tuosta taitaa olla Kirkkopostillassakin epistolasaarna, mutta kyllä tuosta jää itselleni sellainen maku, että kyllä siinä moni saisi armahduksen?
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Seuraava

Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron