VL-FOORUMI

Millaisia mielikuvia sinussa herättää sanan 'arvostus' sisältö ja mitä se merkitsee sinulle lähinnä suhteessa ihmiseen?

Ensimmäinen mitä itselleni nousee mieleen arvostuksesta on toisen huomioiminen.

Minulle tulee mieleen että on kahdenlaista arvostusta, oikeaa ja väärää. Oikeaa on silloin kun arvostaa jokaista ihmistä ihonvärin, maailmankatsomuksen, mielipiteiden tai minkään muun vaikuttamatta vaikka ei kaikissa asioissa olisikaan samaa mieltä ja vaikka ei edes kaikkia toisen tekoja pitäisi oikeana. Väärää arvostus on silloin kun joku nostetaan jalustalle ikään kuin muiden ihmisten yläpuolelle.

On ihmisiä jotka arvostavat vain henkilöä joka on saavuttanut elämässään jotakin merkittävää, oikeastaan se onkin ajan trendi.
Kukas se lauloikaan että jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Oikea arvostus jokaista ihmistä kohtaan on Jumalan mielenmukaista, kuten hannes edellä kirjoitti vaikka ei voisi jakaa mielipiteitä mutta silti ihmistä ja ihmisyyttä tulee arvostaa ja kunnioittaa.

Kun ihminen kokee että häntä arvostetaan vaikka itse ei osaisi sitä omalla kohdallaan edes tehdä, nostaa se ihmisen katseen ja hän voi suoristaa selkänsä.

Kiitos hannes että arvostit minua ja vastasit aloitukseeni.

Kiitos itsellesi. Arvostan sinua suuresti esim siitä syystä että haluat keskustella uskonasioista.

Kiitän vieläkin arvostuksestasi, sanasi merkitsevät minulle hyvin paljon.

Olen aika ajoin pohtinut arvostamista, kunnioittamista ja rakastamista.
Onko helpompi sanoa rakastavansa ihmisiä koska Raamattu opastaa siihen jopa vaatii sitä kuin kunnioittaa ja arvostaa ihmistä joka halveksii sinua.

Olen hyvin vihainen ja surullinen jos huomaan lasta kohdeltavan epäkunnoittavasti, aikuinen käyttää öykkärimäistä ylivaltaa ja mitä tällainen kylvö sitten saa aikaan.

Raamattu puhuu siitä kuinka lopunaikoina lapset ovat vanhemmilleen tottelemattomia, mutta miten vanhemmat kohtelevat lapsiaan, ekaluokalla on harvassa ehyt perhe lapsella.
Vanhemmat eivät arvosta lapsen oikeutta ehjään kotiin vaan elävät omien mielihalujensa mukaan.

Itekin seurailin tässä viikolla pienen ihmisen iloa ja sitä, kuinka helposti aikuinen sen sammuttaa. Ja siinä kävi monta kertaa mielessä se, mikä vastuu meillä on näistä pienistä, kuinka suuri arvo juuri heillä on, kuinka usein olisi tähdellisempää aikuisen katsoa kaksi minuuttia sitä viattomuutta ja iloa eikä sammuttaa sitä ylivallallaan ja tiuskaisuillaan. En tarkoita sitä, etteikö pitäisi normaalisti järjestystä pitää, lastakin pitää hoputtaa ja rajat pistää, mutta se tapa... Moni lapsi särkyy siinä, että jää aina jalkoihin, on aina vähemmän tärkeä kuin aikuinen, vaikkei lapsia olisi perheessä kuin yksi tai kaksi. Sattuu nähdä se tapa, millä lapsille puhutaan.

Arvostuksesta mieleeni tulee se, että Jumala arvosti luomaansa ihmistä niin paljon, että uhrasi rakkaan poikansa estääkseen langennutta ihmistä joutumasta ikuiseen eroon hänestä. Niin kallis hinta meistä on maksettu eli niin paljon meitä ihmisiä on arvostettu taivaassa, ja niin paljon meitä arvostetaan myös maan päällä Jumalan valtakunnassa, että meille ollaan halukkaita aina antamaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Ihmisen ei sovi arvostaa itseään kovinkaan paljon. Olemme langenneita, luontomme ja lihamme puolesta taipuvaisia arvostamaan itseämme yli kaiken ja enemmän kuin Jumalaa. Toisten ihmisten arvostukselle ei myöskään kannata antaa liikaa arvoa, sillä luontomme on halukas ottamaan senkin omaksi ansioksemme.

Kun meitä Jumala armossaan arvostaa ja tahtoo pelastaa maailmasta meidän toisen suuren arvostajamme, poikansa Jeesuksen Kristuksen uhrin hinnalla, kannattaa se arvostus ottaa vastaan ja uskoa synnit anteeksi.

Minulle arvostuksesta tulee mieleen psalmin 139 sanat: 'minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä!'
Nuo sanat saa jokainen ihminen omistaa omalle kohdalleen: minä olen Jumalan luomana aivan yhtä arvokas ja ihmeellinen kuin kaikki muutkin ihmiset. En yhtään arvokkaampi, mutta en myöskään arvottomampi. jumala on minut vakaassa harkinnassaan tehnyt, ei vahingossa.
Syntymälahjana olen saanut Jumalalta arvokkaita lahjoja, joista arvokkain oli uskon lahja. Synnyin maailmaan Jumalan lapsena. jumalan rakkauden kohteena, kuten KAIKKI ihmiset syntyvät.
En ole ollenkaan täydellinen, kuten ei kukaan muukaan ole. Minussa vaikuttaa perisynnin tuoma turmelus, kuten kaikissa muissakin ihmisissä. Silti minulla on oikeus hyväksyä itseni: minulla on olemassa olon oikeus juuri tällaisena. Jumala on minut luonut, koska halusi luoda minut, halusi luoda juuri tällaisen ihmisen.
Ja kaikki tämä koskee myös kaikkia muita ihmisiä: heillä on Jumalan luomistyönä aivan sama arvo ja olemassaolon oikeus kuin minullakin. Jumala on luonut vain yhdenlaisia ihmisiä: erilaisia, mutta arvokkaita.

jeps ite oon joskus toisaalla netissä koittanu sanoki jolleki koska jos toinen henkilö on sanonut ettei hän halua että hälle puhutaan uskosta vaik me kuinka haluttais että kaikki olis uskovaisia ni meidän pitää kuitenki arvostaa sitä ihmistä kaikkia ni ettei sillo puhuta uskonasioita saati mennä arvostelemaan hänen kirjalukemisiian.

Oman itsensä todellinen arvostaminen voi joskus olla vaikeaa jos on heikolla itsetunnolla varustettu.
Kuten allekirjoittanut.

Itseään pitää Raamatun mukaan rakastaa kuten lähimmäistään ja Jumalaa.

Arvostaminen on sitäkin ettei vie ja varasta koskaan toisen ihmisen arvokkuutta.
Vain Jumalalla on mielestäni oikeus nöyryyttää ihminen niin halutessaan.