Simsonista
[CUT]
Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
http://vlfoorumi.foorumi.eu/
mies kirjoitti:Joskus voi olla niinkin, että niinkuin Johannes Kastaja joutui syyttömänä virumaan sellissä, voi joku läheisemme joutua syyttä suotta vankilaan. Sinne joutui Paavalikin.
näre kirjoitti:mies kirjoitti:Joskus voi olla niinkin, että niinkuin Johannes Kastaja joutui syyttömänä virumaan sellissä, voi joku läheisemme joutua syyttä suotta vankilaan. Sinne joutui Paavalikin.
Suomalaisessa yhteiskunnassa pääsääntöisesti aina vankilaan joutunut lähimmäisemme istuu siellä täysin syystä.
nuusku kirjoitti: Uskon kautta me ymmärrämme, että ne sakot olisi annettu syyttömille, vain heidän uskonsa vuoksi.
Kyllä kristillisyyden käsitys lähtee siitä, että uskovaisetkin voivat tehdä väärin ja silloin kun väärintekeminen on myös maallista lakia vastaan, niin oikeusistuimen tuomiolla on oikeutettu paikkansa. Kuitenkaan uskovainen, joka elää todeksi uskoaan, ei tässä maassa ja tänä aikana ole vaarassa joutua lain eteen uskonsa vuoksi, vaan tuomarin eteen joudutaan omien virheiden ja rikkomusten (ts. syntien) vuoksi.näre kirjoitti:nuusku kirjoitti: Uskon kautta me ymmärrämme, että ne sakot olisi annettu syyttömille, vain heidän uskonsa vuoksi.
Huh, huh, mitä soopaa kirjoitat!Kyllä kristillisyyden käsitys lähtee siitä, että uskovaisetkin voivat tehdä väärin ja silloin kun väärintekeminen on myös maallista lakia vastaan, niin oikeusistuimen tuomiolla on oikeutettu paikkansa. Kuitenkaan uskovainen, joka elää todeksi uskoaan, ei tässä maassa ja tänä aikana ole vaarassa joutua lain eteen uskonsa vuoksi, vaan tuomarin eteen joudutaan omien virheiden ja rikkomusten (ts. syntien) vuoksi.
nuusku kirjoitti:Miehen kirjoittaman kaltainen analyysi, profetia ja merkitysten hakeminen ei ole ollut meillä tapana tällä foorumilla, eikä tietääkseni yleensäkään uskovaisten keskuudessa. Erkki Piri sanoi 80-luvulla, että olemme kaikki ekaluokkalaisia ja jäämme aina luokalle. Mieleeni herää kysymys, pyrkiikö mies hankkimaan päästötodistusta seuraavalle luokalle.
Ja jos minä propheteerata taitaisin, ja kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olis kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi.
Taavetti kirjoitti:Tuskin nuuskukaan tarkoitti että ruudut pitää noin vain tyhjentää. Aiheista olisi ollut paikallaan keskustella, mutta ensin olisi tarvinnut saada aiheesta tartuntapintaa, jota ainakaan minulla ei vielä ollut. Tosin en tiedä olisiko tullutkaan,
1992: Ps.3 kirjoitti:8 Tule avukseni, Herra!
Jumalani, pelasta minut!
Sinä lyöt vihollisiani vasten suuta,
sinä murskaat jumalattomien hampaat.
Martin Luther: Complete commentary on the first twenty-two Psalms p.121 kirjoitti:And these teeth are, figuratively, in that jaw-bone which Samson took up and slew with it a thousand men, Judges xv. 15.
<- vapaasti suomennettuna ->
Ja nämä hampaat ovat, kuvainnollisesti, siinä leukaluussa jonka Simson nosti ja löi sillä tuhat miestä.
THE BOOKS OF THE MORALS - ST. GREGORY THE POPE - AN EXPOSITION ON THE BOOK OF BLESSED JOB. - VOLUME I - THE SECOND PART. -BOOK VII. kirjoitti:For that it very often happens that first the eye of contemplation is parted with, and afterwards the mind is subjected to the toils of the world through the desires of this our flesh, Samson is witness on being taken captive by the Philistines [Allophylis, as usual in V. and LXX.], who after he had lost his eyes was put to the mill, because the evil spirits, after that by the piercings of temptation they force out the eye of contemplation within, send it without into a round of labour. Again, that it often happens that both right practice is parted with externally, and yet the light of reason still retained in the heart, the Prophet Jeremiah instructs us, who, while he relates the captivity of Zedekiah, tells us the course of the captivity of the interior, in these words, Then the king of Babylon slew the sons of Zedekiah in Reblatha before his eyes; also the king of Babylon slew all the nobles of Judah. Moreover he put out Zedekiah's eyes. [Jer. 39, 6. 7.] The king of Babylon is our old enemy, the master of the confusion of the interior, who first slaughters the sons before the eyes of the parent beholding it, in that he oftentimes so destroys good works, that the very man who is taken captive perceives with terror that he is parting with them. For the soul very often groans, but yet being subdued by the enjoyments of its fellow the flesh, the good things which it begot it loses while it loves them; it sees the ills, which it undergoes, and yet never lifts the arm of virtue against that king of Babylon.
Niin vain usein käy, että ensimmäinen uskon silmä lähtee, ja jälkeenpäin mieli altistuu
maailman taakalle lihamme himojen kautta, Simson viedään vankeuteen Filistealaisten toimesta, joka menetettyään kummatkin
silmät vietiin jauhamaan myllyä pahojen henkien takia, minkä jälkeen huokutusten lävistyksien (Ks. härkä + nenärengas)
avulla pakottavat uskon silmän pois, lähettäen sen ilman niitä työhön. Taasen, niin se usein käy että molemmat, oikea
käytäntö lähtee ulkoisesti, ja vielä ymmärryksen valo säilyy sydämessä; Profeetta Jeremia neuvoo meitä, hän, joka
kertoessaan Zedekian vangitsemisesta, kertoo siitä sisäisestä vankeudesta, näillä sanoilla,
"6 Babylonian kuningas surmautti Sidkian pojat Riblassa heidän isänsä nähden. Myös kaikki Juudan ylimykset Nebukadnessar surmautti. 7 Sitten hän käski sokaista Sidkialta silmät, panna hänet pronssikahleisiin ja viedä hänet Babyloniaan. " [Jer.39:6-7].
Babylonin kuningas on meidän vanha vihollisemme, juonien mestari sisällämme, joka ensin tappoi poikansa hänen silmiensä
edessä, niinikään hän usein tuhoaa hyvät työt, jotta se vanki näkee ne pahat teot johin hän osallistuu heidän kanssaan. Usein
sielu vaikeroi, mutta lihan nautinnot vievät voiton, ne hyvät asiat joita hän teki loppuvat rakastaessaan niitä (lihan himoja);
se näkee ne henget sairaudet, joita kärsii, mutta kuitenkaan koskaan nostamassa kättä Babylonian kuningasta vastaan.
1992: 2.Aik.33 kirjoitti:11 Silloin Herra lähetti heidän kimppuunsa Assyrian kuninkaan sotapäälliköitä. He panivat Manassen kahleisiin ja veivät hänet nenärenkaasta taluttaen Babyloniin.
Fragmens of the lost writings of Irenaeus, p. 178 kirjoitti:This indicates the persecution against the church set on
foot by the nations who still continue in unbelief. But he
(Samson) who suffered those things, trusted that there would
be a retaliation against those waging this war. But retalia-
tion through what means ? First of all, by his betaking
himself to the Rock not cognizable to the senses; secondly,
by the finding of the jaw-bone of an ass. Now the type of
the jaw-bone is the body of Christ.
Tämä merkitsee vainoa kirkkoa kohtaan kansoilta jotka jatkavat
epäuskossaan. Mutta (Simson), joka kärsi näistä asioista, luotti että
on kosto niitä vastaan, jotka sotivat tätä sotaa. Mutta kosto
millä keinoilla? Ensiksikin, hänen lähdöllään Kalliolle (Etamin kallio)
joka ei ollut aisteille näkyvä; toisekseen, löytäessään aasin leukaluun.
Nyt, leukaluun tyyppinä on Kristuksen ruumis.
Efraim Syyrialainen kirjoitti:On Judg. xiv. fin. he says, " That
Samson's riddle was explained on the
seventh day shews that in the seventh
thousand [of years] all the riddles and
types which have been spoken are to be
interpreted, before there be seen the
table prepared for the spiritual marriage
feast of the Bride of Christ.
Tuomarien 14:ssa kirjassa hän sanoo, että
Simsonin arvoitus kerrottiin seitämäntenä päivänä,
tarkoittaen että seisemäntenä tuhantena vuotena
kaikki arvoitukset jotka ovat kerrottuna, tulkitaan,
ennen kuin pöytä, joka on Kristuksen hengellisiin
häihin valmistettuna, näytetään.
1992: Tuom.14 kirjoitti: 17 Vaimo kiusasi itkullaan Simsonia häiden seitsemänteen päivään asti, ja koska vaimo niin ahdisteli häntä, hän lopulta seitsemäntenä päivänä kertoi ratkaisun vaimolleen. Vaimo ilmoitti sen heimolaisilleen, 18 ja seitsemäntenä päivänä, juuri ennen auringonlaskua, kaupungin miehet sanoivat Simsonille:
-- Mikä makeampi hunajaa, mikä väkevämpi leijonaa?