Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

Sana on vapaa.

Re: Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

ViestiKirjoittaja Ilpo » 01 Elo 2014, 18:28

nuusku kirjoitti:http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?t=3912


Tuo oli mukavaa luettavaa.


Humilton kirjoitti:Ennenkuin tekee johtopäätöksiä mistään, kannattaa epäillä. Epäily ei totuutta hävitä. Mutta voi säästää isoilta virhearvioinneilta.


Tuon kun oppisi ja muistaisi. Oon aika monesti elämäni aikana, varsinkin raamattua lukiessa ja jälkeenpäin muistellessa sortunut juuri siihen, että "löydän" raamatun tekstistä sellaisia, tulkintoja, joita haluan löytää. Ja myöhemmin, lukiessani tarkemmin, huomaan, että tulkinta oli väärä.

Mutta oon ajatellut, että sellainen väärä ymmärrys ja tulkinta, joka ei sodi uskon perustuksia vastaan, eikä saata ketään eksymisen vaaraan, on joskus tarpeellistakin.

Nimittäin siksi, etten alkaisi pitää itseäni ylen viisaana ja erehtymättömänä: "Kun minä puhun, muut kuuntelevat" sanoi Job aikanaan. Ja on asiassa sekin puoli, että ei kenenkään muunkaan oo hyvä pitää ketään erehtymättömänä: "me ymmärrämme puolittain ja profeteeraamme puolittain" oli Paavali huomannut asian olevan.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

ViestiKirjoittaja mies » 12 Tammi 2015, 09:25

mies kirjoitti:Claude of Turin (vaikutti vuosina 810–827).

Claude syntyi ilmeisesti Lyon:ssa (tai espanjassa), vaikutti espanjassa, mutta kuningas tai keisari Ludvig I hurskas
osoitti hänelle Torinon. Samainen mies (wiki) opetti tai luennoi Ludvig I hurskaalle ja hallitukselle raamattua,
ja Ludvig I hurskas jopa esitti toivomuksia, mihin Claude olisi raamatuntutkimuksessa keskittynyt.
Claude on myös ilmeisen kytköksissä Valdolaisiin, ja voidaankin hyvin kysyä, ettei Ludvig I hurskas
ihan tuurissaan saanut nimeä 'hurskas'? (Ludvig I:n isä oli Kaarle Suuri). Voinee hyvin
olla, että, Ludvig I lähetti Claude:n tarkoituksella Torinoon, lähelle valdolaisia. Näin
ollen ei liene mahdotoin, että Ludvig I tiesi valdolaiset, ellei aivan tuntenut. Nimittäin
valdolaiset myöhemmin ovat kertoneet, Napoleonin aikoihin, että Claude:n aikaan he
muodostivat oman itsenäisen kirkkonsa - eli voineeko olla, että Ludvig I komensi Clauden
antamaan valdolaisille valtuuden pitämään omaa kirkkoa - pitihän kaiken tapahtua esivaltaa
kunnioittamalla tavalla. Torino oli lähellä alppeja, ja piispainalue kattoi tuon
valdolaisten alueen.


ANCIENT VALLENSES AND ALBIGENSES ; AS EXHIBITING, AGREEABLY TO THE PROMISES, THE PERPETUITY OF THE SINCERE CHURCH OF CHRIST. kirjoitti:"But, certes, this trouble has come upon me, only because, when,
sorely against my will, I undertook, at the command
of Louis the Pious, the Burden of a Bishopric, and
when, contrary to the order of truth, I found all the
churches at Turin stuffed full of vile and accursed
images, I alone began to destroy what all were sot-
tishly worshipping. Therefore it was, that all
opened their mouths to revile me : and, forsooth, had
not the Lord helped me, they would have swallowed
me up quick." (s.315)

"Vastoin tahtoani, otin Ludvig I hurskaan käskyn ja sain piispakunnan
taakakseni, ja silloin, vastoin kaikkea totuutta, huomasin kaikki
kirkot Torinossa ollen täynä moraalittomia ja kirottuja kuvia,
ja yksin aloin tuhoamaan niitä joita muut kännipäissään
palvoivat. Niin se oli, että kaikki aukaisivat suunsa kuin
kiroamaan minut, ja todellakin, jos Herra ei olisi auttanut minua,
he olisivat nielaiseet minut äkisti."


the fact, namely, that the
diocese of Claude was divided into two parts ; the
one part, comprehending those who adhered to
the superstition of the day and who warmly op
posed him ; the other part, comprehending those
who symbolised with him in doctrine and who
are palpably the Vallenses of the Cottian Alps.


Fakta, nimittäin, että Claude:n piispanalue oli jaettuna kahteen osaan ;
yksi, keskittyen noihin, jotka pitäytyivät kiinni sen päivän taikauskoihin
ja lämpimästi seisoivat Claude:a vastaan ; toinen osa, jotka pitäytyivät
kiinni hänen kanssaan opissa ja jotka selvästi olivat valdolaisia (Vallenses
of the Cottian Alps).

(s.320)


VI. Here I need only to remark : that Claude
and his faithful flock the Vallenses disclaimed all
charge of innovation ;

Tässä minun pitää vain muistuttaa: että Claude ja hänen uskollinen Vallanse
-joukko kieltäytyivät kaikista kirkollisista (opillisista) uudistuksista.



https://ia700302.us.archive.org/7/items ... t_djvu.txt

Tässä on eräs hyvin mielenkiintoinen asia, sillä Ludvig Hurskaan (Lous the pious) vaimo, (toinen vaimo, kun eka kuoli),
oli Judit von Welf, (eng. Judith of Bavaria) on monelle sukua: se on sitä itsellenkin. Niinikään toisaalta kerrotaan,
että tuohon Kaarle suuren ja hänen lähisukulaisiin itse asiassa koko länsimaat ovat jotain sukua. Ei siis ole tavatonta,
jos joku kertoo olevansa "kuninkaallista sukua", se on suurella todennäköisyydellä totta, mutta siis näin on moni,
ellei valtaosa eurooppalaisista.

Claude of Turin kerrotaan olleen valdolaisten 'perustaja', muttei sitä ollut. Sellainen huhu kuitenkin liikkuu, ja samalla
itse huhu kertoo sen olevan epätosí. Claudella oli kuitenkin Torinossa selkeä tehtävä.

Ludvig Hurskaan puolison kerrotaan pitäneen paljon valtaa; kuningas itse ei ollut sellainen jämerä ihminen, kuin ehkä
tuon ajan kuninkaan yleensä. Mutta asia haiskahtaisi siltä, että Ludvig Hurskaan <-> Claude of Turin <-> Valdolaisten
piirissä olisi elävä usko ollut hyvinkin lähellä. Judith:sta on joku lentävä legenda, jossa häntä on verrattu VT:n
Judith:iin. Jos tarkoitus oli valdolaisia auttaa lähettämällä Claude heidän hiippakuntaan, (Claude erotti ilmeisesti
valdolaiset omaksi kirkokseen) voi legendassa olla perääkin. Mene ja tiedä.

Judith:n kirja on mielenkiintoinen, ja 1992 käännösehdotus löytyy täältä:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/69C60F18F50CD ... kirjaa.pdf

Claude:lla on useita raamatunselitysteoksia, mm. Genesiksestä ja Kuninkaiden kirjoista. Toistaiseksi teokset eivät
ole helposti saatavilla, otteita niistä on siellä täällä.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

ViestiKirjoittaja mies » 12 Tammi 2015, 14:51

"Punaisesta Langasta" on olemassa pitkälle oikeanlainen teoskin nimeltä "The history of protestantism":
https://archive.org/stream/historyofpro ... 7/mode/2up

Alkaa Ambrose of Milan:sta (+Polycarp) ks. Chapter V, Claude of Turin & valdolaiset, wycliffe, Huss, Luther. Myöhemmistä kuten Zwigle:stä en osaa sanoa mitään.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

ViestiKirjoittaja mies » 15 Maalis 2016, 09:56

Claudius of Turnin (800 luvulla) aikana oli siis ilmeisesti valdolaisia alpeilla. Kalvin piti Gregory
Suurta (k.604) viimeisenä hyvänä paavina.
1992: Matt.24 kirjoitti:15 "Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- huomatkoon lukija tämän! -- 16 silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille.

Jossakin vaiheessa paavismi meni yli; muuttivatko (pakenivatko) Kristityt vuorille, alpeille?
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

ViestiKirjoittaja sinitiainen » 27 Heinä 2017, 19:29

Alla kolme katkelmaa H. Godwin Grimm'in vuonna 1957 Mannheimissa Saksassa kirjoittamasta mielestäni mielenkiintoisesta tekstistä. Koska tekstissä käytettiin sanaa church eikä esim. sanaa assembly, niin suhtauduin siihen ensin melko epäluuloisesti. Mutta sitten kun huomasin että niiden uskovien kerrotaan käyttäneen seurakunnastaan nimeä Christengemeinde, niin epäluuloni hälvenivät huomattavasti. Joku on siis ilmeisesti kääntänyt saksan sanan Gemeinde englanniksi huonosti sanalla church. Arvelen että nuo uskovat, joista tuossa tekstissä kerrotaan eivät olleet valdolaisia, mutta noissa tekstin katkelmissa kerrotaan uskovista 1000-luvun tienoilla.

”In 1052, a network of churches of Christ in Central Germany was in existence. Some of the most ardent preachers of the Gospel were burnt at the stake in this year by order and in presence of the German emperor at Goslar, singing the praise of the Lord amidst the flames. ”

”Half a century later we are apt to recognize that two countries in the German western borderland are strongholds of the church of Christ in Central Europe: The Netherlands, where as early as 1146, imprisoned believers in Christ's redeeming power told their henchmen that they were in regular connection with other independent Christian churches in Greece, Macedonia, and Bulgaria, and Alsace-Lorraine, where the first report of Christian martyrdom by the papal and imperial powers is the account of the death of Gregorius Grimm at Ensisheim.” - - - ”Interrogated on his teachers he answered that already his grandfather had been baptized in the little river Fecht by an Italian missionary, and that he supposed that the majority of his fellow believers are inhabitants of Macedonia. But neither the breaking of his arms and legs by the torture nor the flames of the stake where he was burned alive in 1118 could make him tell the names of the little group of Alsatian Christians he belonged to.

From this remarkable year of 1118 we can trace the story of the little church in Alsatia to our days. In the records of the Roman Catholic inquisition they appear as "Ortlibarii," "Runcarii" or "Beghardi," whereas the people called them "Christ's poor disciples" ["Arme Junger Christi"] or "Good People" ["Gutleute"]. But they themselves never used another name for their congregations but "Christengemeinde" ["church of Christ] and for the members of these churches as "Christen" ["Christians"] or Brethren and Sisters in Christ. ”
sinitiainen
tutustunut
 
Viestit: 45
Liittynyt: 18 Helmi 2014, 10:38

Re: Valdolaiset 1000 luvun tienoilla

ViestiKirjoittaja Ilpo » 07 Elo 2017, 08:15

Voisi hyvinkin olettaa, että tuossa kerrotaan elävästä kristillisyydestä, eli meikäläisistä.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Edellinen

Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron