Hildegard

Sana on vapaa.

Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 11 Syys 2014, 09:05

Hildegard_Bingeniläinen

Wikistä:

Hildegard oli pienestä pitäen nähnyt näkyjä, mutta ei ollut uskaltanut kertoa niistä, koska samanlaisia kokemuksia ei ollut muilla.

Hildegard alkoi nähdä näkyjä kolmevuotiaana.[7] Jumala oli hänelle ”elävä valo”, ja tietoisuutta Jumalasta hän sanoo ”elävän valon häivähdykseksi”.[22] Hän sanoi näkevänsä kaiken Jumalan valossa viiden aistinsa välityksellä. Hän ei ollut transsissa eivätkä näyt tulleen unessa, kuten tuon ajan näkijöillä yleensä, vaan hän näki kaiken ”sielunsa silmin”.[5] Hildegard ei ollut innokas kertomaan näyistään, vaan uskoutui vain Jutalle ja opettajalleen, myöhemmälle kirjurilleen Volmarille.[7] Hänellä oli paljon näkyjä koko elämänsä ajan, ja vuonna 1141 42-vuotiaana hän sai näyn, jota hän piti Jumalan ohjeena ”kirjoittaa muistiin mitä näet ja kuulet”.[13] Ensimmäisessä teologisessa kirjoituksessaan, joka oli Scivias ("Tunne tiet") Hildegard kuvaa kamppailuaan:

»Kaiken tämän minä näin ja kuulin, ja silti – minä kieltäydyin kirjoittamasta. En jääräpäisyyttäni, vaan koska pidin itseäni siihen kykenemättömänä ja koska pelkäsin ihmisten epäilyjä, piittaamattomuutta ja monenlaista pahantahtoista juoruilua, kunnes Jumalan ruoska heitti minut sairasvuoteelle. Siellä minä viimein, kaikkien kärsimysteni pakottamana, tartuin kynään. Eräs hyvätapainen aatelistyttö ja se mies, jota minä olin salaa etsinyt ja löytänyt, olivat todistajiani. Kun olin alkanut kirjoittaa, ja kun, kuten edellä kerrottu, syvällisen kirjoittamisen lahja alkoi minussa vaikuttaa, sain jälleen voimani takaisin ja parannuin sairaudestani. Vaivoin minä työstin tämän teoksen kymmenessä vuodessa ja saatoin sen päätökseen. - - Minä en kirjoittanut näitä asioita muistiin oman sydämeni, tai jonkun muun ihmisen sydämen tuntemusten mukaisesti, vaan kuten näin, kuulin ja tunsin taivaanjulistuksissa, Jumalan kätkettyjen salaisuuksien kautta. Ja jälleen kuulin äänen taivaasta. Se sanoi: Huuda siis ja kirjoita.[23]»


St.Bernard, jota Lutherkin ilmeisesti piti uskovana, ja joka todisti valdolaisten puolesta,
tunnustaa Hildegard:in uskonsisarekseen, ja kertoo, että nämä ilmestykset eivät ole ihmisen
työtä:

St.Bernard kirjoitti:"These revelations", said he, "are not the work of man; and
no mortal will understand them unless love has renewed in his
sould the image and likeness of God".

Then, addressing Hildegarde herself, he said: 'For you, my
daughter, fear not the words of men, since you have God for
protector. Their vain discources will vanish like straw; but
the word of God will endure for ever'.


Jos ainakansa oli naisprofeetta Debora, kuvaa se ennemmin ehkä kirkon tilaa:
jos elävää uskova ei muutoin julisteta, julistetaan sitä naisen suusta,
tai kuin Bileamilla, aasin suusta. Hildegard oli nunna, muttei toki saarnaaja.
(tai wiki sanoo: Hän teki neljä saarnamatkaa Saksan halki ja puhui sekä papeille että
maallikoille kirkoissa ja julkisilla paikoilla, pääasiassa arvostellen ankarasti pappien
turmeltuneisuutta ja vaatien uudistuksia.) Joku Lutherin seuraaja sanoi häntä
ensimmäiseksi reformoiduksi tjsp.
Hildegard kertoi paljon antikristuksesta ja juutalaisten kääntymisestä maailman lopulla.
Yksityiskohtiakin on tässä jonkin verran mukana. Olen lähinnä suomentanut
vain tiivistäen.

Hildegard:n kertomaa Antikristuksesta:

Hildegard kirjoitti:"The man of sin will be born of an impious woman, who,
from her infancy, will have been initiated in profane sciences
and all the artifices of the devil. She will live in the desert
with men of perverse mind ; and will give herself up to crimes
with the more unbridled license, as believing herself authoized
therein by communications from an angel. And thus,
in the heat of burning concupiscence, she will conceive this
son of perdition without knowing who is his father. She
will then teach that fornication is permitted ; she will give
herself out to be a saint, and will be honored as a saint.

" But Lucifer, the old and cunning serpent, will fill the
worthless fruit of her womb with his infernal breath, and
will make himself entirely master of the fruit of sin ; who, as
soon as he shall have attained the age of manhood, will himself
assume the office of master, and teach a false doctrine.
Soon afterwards he will rise in insurrection against God and
his saints ; and will acquire so great power that, in his foolish
pride, he would raise himself to the clouds, and, as in the
beginning, Satan said, 'I shall be like unto the Most High,'
and fell ; so, in the last days he will fall, when he shall say,
in the person of his son, 'I am the Saviour of the world.'

He will make alliance with kings, princes, the rich and
powerful men of the earth ; he will condemn humility, and
exalt every doctrine of pride. His magical art will simulate
the most wonderful miracles ; he will disturb the air ; he will
command the thunder and the tempests, and cause hail and
horrid lightning ; he will remove mountains, dry up rivers,
and clothe with fresh verdure the barren trees of the forest.
By his deeds he will exercise influence over all the elements,
over dry land and water : but he will put forth his infernal
power chiefly over men. He will seem to restore health,
and take it away ; he will drive away demons, and restore
life to the dead. How shall this be ? By sending some
possessed soul into a corpse, there to remain a short time ;
but these sort of resurrections will be but of short duration.

"At the view of these things some will be overcome and
believe in him ; others, without giving him entire credence,
will still hold to their primitive faith, whilst, at the same
time, they will desire the favors of the man of perverse mind,
or fear his displeasure. Thus many will be seduced amongst
those who, keeping the eye of their soul closed, live habitually
amidst externals; and men will say, in the general perplexity
of the Church — Is the doctrine of Jesus true or false ?

"At this time Enoch and Elias will appear. These two
venerable men, extraordinary by their age and their stature,
will bear testimony before the children of God, that the son
of perdition, the minister of Satan, has come upon earth
only to effect the perdition of men. They will traverse the
places in which he has spread abroad his doctrines, and will
perform miracles by the power of the Holy Spirit. The
faithful will be strengthened, the faith revived; but the
wicked will begin to tremble. (* The catechism of Mont-
pelier shows, by a number of passages, quoted from Holy Scripture and
the Fathers, that the conversion of the Jews will follow after the ap-
pearance of Enoch and Eliaa.)

"But the man of sin will make one effort more ; and.
swollen with pride, he will attempt to raise himself above
all things, that he may be adored. He will go up into a high
mountain thence to ascend to heaven ; but a clap of thunder
will cast him down, and the Lord will destroy him with
a breath of his mouth. As soon as the impious one shall be
cast down, many erring souls will return
to the truth, and men will make rapid progress in the way
of holiness ; and as David recalled his wife to whom he had
been united, though stained with adultery, so the Son of
Man will recall the synagogue, and make it enter into His
grace.

Then will the spouse of Christ arise strong and powerful with
wonderful beauty, and her magnificence will shine
with a cloudless brightness. All will acknowledge that the
Lord alone is great. His name shall be made known by all
creatures, and He will reign for ever."


Lyhyesti tuo noudattaa Katolisen kirkon käsitystä menneeltä
vuosituhannelta, Theodoret of Cyrus taisi olla yksi alkuunpanija,
jonka vanhemmat taisivat saada parannuksen Galatalaiselta erakolta.
Eli lyhyesti Elia ja Enoch tulevat, ja Juutalaiset kääntyvät elävään
uskoon.

Linkki:
http://archive.org/stream/lifetimesofst ... t_djvu.txt


Mutta nyt raamatuntutkimiseen:



Hildegard kirjoitti:Verrauksia:

Ymmärrä siis tämä, ihminen! Niinkuin Simsonin vaimo petti hänet, hänen valonsa
meni hänestä pois, niin on Synagooga pettänyt Jumalan Pojan, ja parantumattomasti
hyljänneet hänet ja hänen opetuksensa. Mutta myöhemmin, kun hänen hiuksensa
kasvoi uudelleen, ja kun Kirkko kasvoi vahvaksi, tämä sama Jumalan Poika hänen
mahdissaan hylkäsi Synagoogan ja otti perinnön hänen lapsiltaan, jotta kirotut,
Jumalasta välinpitämättömät, hänen vihansa laittoi liikkeelle.

Synagooga kulkee virheissään, niinkuin David kun saastasi itsensä toisen
vaimon kanssa. Mutta niinkuin Daavid otti entisen vaimon takaisin, ottaa
Synagooga Kristuksen (yllä ja alta otteet).

Synagooga ottaa vanhan vaimonsa takaisin Saulin kuoleman (Saul kuva antikristuksesta)
jälkeen - antikristuksen kukistuksen jälkeen siis Synagooga saa parannuksen.

(Oma kommentti: Saulin kuolema on viimeisessä kappaleessa Samuelin kirjaa.
Samuelin kirja on myös jaettu myöhemmin kahteen osaan, niinkuin aikakirja
ja kuningasten kirja).


(8) Comparison under the same head of Samson, Saul,
and David.

But understand this, O man! Just as when his wife
betrayed Samson, his light was put out, so hath the
Synagogue betrayed the Son of God, and unrepentantly
despised Him and rejected His doctrine. But later, when
His hair is grown again, as when the Church grew strong,
this same Son of God in His might cast down the Syna-
gogue and disinherited her children, so that the very
heathen, ignorant of God, were moved by His anger.

But she lay in the errors of utter confusion and schism
and defiled herself with the follies of sin. And so also
David espoused a wife whom he at length reclaimed when
she had defiled herself with another. Similarly the Son
was at first through His Incarnation wedded to the Syna-
gogue, but she, rejecting the grace of baptism, was lured by
the devil. But at length, in the new age He will receive
her when, abandoning her errors and unbelief, she will
return to the light of truth. For Satan ravished the
Synagogue in her blindness, and betrayed her in her
infidelity and error, and will not cease to act as a son of
perdition.

But in the exaltation of his pride he will perish as Saul
did, who drove David from his land, and was pierced
through and died on Mount Gilboa. So also the son of
iniquity will attempt to expel my Son ; but my Son, having
thrown down Antichrist, will call back the Synagogue to
the true faith, as David took back his wife after Saul's death.


http://archive.org/stream/jstor-1451273 ... 3_djvu.txt

Tämän ajattelin lukea seuraavaksi:
http://books.google.fi/books?id=wldnAwA ... over&hl=fi
Viimeksi muokannut mies päivämäärä 11 Syys 2014, 12:32, muokattu yhteensä 3 kertaa
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 11 Syys 2014, 10:10

1992: Ilm.11 kirjoitti:Kaksi todistajaa

1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin:

"Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. 2 Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.

3 "Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää."

4 Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. 5 Jos joku aikoo tehdä heille pahaa, heidän suustaan lähtee tuli, joka nielee heidän vihollisensa. Näin on kuoleva jokainen, joka aikoo heille pahaa. 6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei tule sadetta koko sinä aikana, jona he sanaa julistavat. Heillä on myös valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla niin usein kuin haluavat.

7 Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät. 8 Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla, jota profeettojen puheissa kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. 9 Kolmen ja puolen päivän ajan käy ihmisiä eri kansoista, heimoista, kielistä ja maista katselemassa heidän ruumiitaan, eikä niitä anneta haudata. 10 Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita.

11 Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät. 12 He kuulivat, kuinka taivaasta huudettiin kovalla äänellä: "Nouskaa tänne!", ja vihollistensa nähden profeetat nousivat pilven kannattelemina taivaaseen. 13 Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa.


Uloimmalla esipihalla ovat Juutalaiset aikansa.

Valta sulkea taivas, niinkuin Elian aikana ei Israelissa satanut vettä; elävää evankeliumia ei kuulu
aikaan, kahteen aikaan ja puoleen aikaan juutalaisille.

Muuttaa vedet vereksi: Lyran kommentaari: "Varastettu vesi on makeaa" (sananlaskuista), mutta
kun totuutta saarnataan, se varastettu vesi muuttuu ikään kuin vereksi.

Säkkivaatteessa puetettuna: nähdään halpa-arvoisina, niinkuin uskovia nytkin pidetään halpoina.

Kaksi profeettaa = Elian ja Enokin hengessä, eli elävässä uskossa.

"Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä": Jos kuka tahansa elävästi uskova päättää todistajantyönsä,
syvyydestä nousevat peto voittaa varmasti. Siksi on hyvä pitää loukkaamaton omatunto.

Antikristuksen henki on ollut selkeästi havaittavissa erityisesti 1900-luvun alkupuolelta asti,
sellainen suunnaton eksytyksen henki.

Lyra: Sen suuren kaupungin kadulla = antikristuksen valtakunnassa

Sodoma = oma liha, Egypti = tämä maailma, "jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin", on ehkä eräänlainen salaisuus, koska:

1992: Luuk.13, Joh.19 kirjoitti:33 Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
34 "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi.

17 Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata.


eli Jerusalemissa, mutta kuitenkin kaupungin ulkopuolella, mutta Luuk.13:24:ssä Jerusalem tappaa profeetat.
Lyhyt ajatus: Oma liha, tämä maailma ja sielunvihollinen?

Ajatuksena on, että tietyn ajan elävää uskoa pidetään kuin kuolleena uskona, ja ihmiset iloitsevat
syntielämästä, ja paheksuvat kovasti uskovia. Eli maan asukkaat (Oliko lyralla tässä maan asukkaat = 'epäuskoiset'),
iloitsevat koska moni on paatunut ja menettänyt elävän uskonsa. Siitä he saavat ilonsa.

Sitten elävään uskoon tulee epäuskoisten silmissä "elämän henki", ja ne nousevat jaloilleen: antikristus kukistuu, kuin 2.Tess:ssä
on tarkemmin kuvattu. Oikea usko nousee kunniaan, ja tässä Juutalaiset kääntyvät: "Muut kauhistuivat ja taipuivat
kunnioittamaan taivaan Jumalaa". Uloin esipiha otetaan mukaan, temppeli on kohta valmis?

Tässä välissä hyvä lukea A.P: seitsemäs sinetti. Mutta sitten katsokaa, Ilm.7:ssa on maan neljä tuulta, Hes.37:ssä taivaan neljä tuulta:
(vrt. alalähteet ja ylälähteet)

Neljä tuulta:
1992: Ilm.7 kirjoitti:1 Tämän jälkeen näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään niistä puhaltaisi yli maan ja meren eikä vasten ainoatakaan puuta. 2 Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta:


->
1992: Hes.37 kirjoitti:9 Herra sanoi minulle: "Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon." 10 Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko.


Room.11 kirjoitti:15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!


Hes.37:ssa on kuvattu se, kun ei ole ollenkaan kristuksen oppia = luut, mutta sitten kristuksen oppia on = lihaa luun päälle,
muttei vielä henkeä. Ja sitten Hesekiel saarna antaa hengen, elävän hengen. Niinkuin olemme kuulleet ja lukeneet, on se
sitä, kun epäuskoinen saa parannuksen.

Kuitenkin lienee maailma kuin Noan aikana ja Lootin aikana, kuin evankelistat sanoo, kun Kristus toisen kerran tulee.
Liekö Saulin kukistuminen vain siis Juutalaisten kohdalla tapahtuva - olihan Saul heidän kuninkaansa. Eli antikristus kukistuu
ehkä vain heidän kohdaltaan?

(Oon tätä Ilm.11:stä jauhanut sen verran paljon mielessäni, että tuntuu jo kurjalta niitä tänne tuoda, ja nämä sepustukseni aiheesta ovat alati
'liipaisimeni' alla, eli pyyhkäisen mielelläni pois tällaiset ketjut..) Tässä en siis yritä varsinaiseti sanoa, että asia olisi juuri näin - sen vuoksihan tänne olen nämä kirjoittanut, että te korjaisitte erehdyksiäni!)
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja hepa » 11 Syys 2014, 13:17

Eipä näitä osaa kommentoida, mutta mielenkiinnolla kyllä luen.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Syys 2014, 13:27

hepa kirjoitti:Eipä näitä osaa kommentoida, mutta mielenkiinnolla kyllä luen.

Sama toteamus minullakin!
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 11 Syys 2014, 13:34

Jatkan sitten eräällä ajatuksella:

Tapahtui Elian aikana:
1.Kun.22 kirjoitti:19 Miika sanoi vielä: "Kuule siis Herran sana! Minä näin Herran istuvan valtaistuimellaan, ja kaikki taivaan joukot seisoivat hänen ympärillään hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan. 20 Ja Herra sanoi: 'Kuka eksyttäisi Ahabin, niin että hän lähtee sotaretkelle ja kaatuu Ramot-Gileadissa?' Yksi vastasi yhtä, toinen toista, 21 kunnes esiin tuli muuan henki. Se asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä eksytän hänet.' 'Millä tavoin?' kysyi Herra. 22 Henki vastasi: 'Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.' 23 Ja niin on käynyt, Herra on lähettänyt valheen hengen kaikkien näiden profeettojesi suuhun. Onnettomuuden hän on sinun osallesi määrännyt!"


Suunnitelma oli ilmeisen hyvä - koska tarkoituksena oli saada kaatumaan Ahab Ramot-Gileadissa. Siitä tulee mieleen 2.Tess:n 'väkevä eksytys'. Mutta:

1992: Room.11 kirjoitti: 28 Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. 29 Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua. 30 Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät. 31 Samalla tavoin he ovat nyt olleet tottelemattomia, jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te olette saaneet armahduksen. 32 Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.

33 Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!


Mistä tulee Paavalin "kiitoslaulu"? Ei ainakaan siitä, että kaikki olisivat tottelemattumuuden vankeja. Armahdus tuo ilon.

Ahabin kuolemaa, joka oli Israelin kuningas, seurasi nuhtelu:
1992: 2.Aik.19 kirjoitti:1 Juudan kuningas Josafat palasi onnellisesti kotiinsa Jerusalemiin. 2 Näkijä Jehu, Hananin poika, tuli kuninkaan luo ja sanoi hänelle: "Pitikö sinun auttaa jumalatonta? Sinähän olet Herran vihollisten ystävä.


Kuka siis oli Ahab? Hänen vaimostaan (Jesebel) Ambrose kertoo, että hän (vaimo) on "tämä maailma".
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 15 Syys 2014, 08:42

mies kirjoitti:Kuka siis oli Ahab?


Tämä sota oli hyvin erilainen kuin yleensä, koska vain Israelin kuningas, Ahab, oli sen kohteena:
1992: 1.Kun.22 kirjoitti:29 Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, lähtivät sotaretkelle Ramot-Gileadiin. 30 Israelin kuningas sanoi Josafatille: "Vaihdan toiset vaatteet, ettei minua tunnettaisi, ja tulen sitten taistelukentälle. Ole sinä omissa vaatteissasi." Hän vaihtoi vaatteita ja tuli taistelukentälle. 31 Syyrian kuningas oli antanut vaunujoukkojensa kolmellekymmenellekahdelle päällikölle käskyn: "Saatte ryhtyä taisteluun ainoastaan Israelin kuninkaan kanssa, ette kenenkään muun, oli hän ylhäinen tai alhainen." 32 Kun vaunujoukkojen päälliköt näkivät Josafatin, he sanoivat: "Tuo on varmaankin Israelin kuningas." Niinpä he suuntasivat hyökkäyksensä häntä kohden. Silloin Josafat huusi apua. 33 Vaunujoukkojen päälliköt huomasivat, ettei hän ollutkaan Israelin kuningas, ja lakkasivat ahdistamasta häntä.

Kuka tai keitä oli taistelemassa Ahabia vastaan? Tämä käy ilmi ehkä vasta toisesta kuninkaiden kirjasta:
1992: 2.Kun.9 kirjoitti:25 Jehu sanoi Bidkarille, vaunusoturilleen: "Ota hänet vaunuista ja heitä jisreeliläisen Nabotin pellolle. Muistathan sen Herran ennustuksen? Kun me ajoimme valjakoillamme hänen isänsä Ahabin perässä, kuninkaalle lausuttiin tämä Herran sana: 26 'Totisesti, minä näin eilen Nabotin ja hänen poikiensa veren, ja sillä samalla paikalla minä vielä kostan sinulle.' Tee nyt Herran sanan mukaisesti, ota hänet vaunuista ja heitä pellolle."

En ole varma, koska sitä ei kerrota, mutta oliko nyt niin, että Elia oli Jehun kanssa taistelemassa Ahabia vastaan, jos ei samassa vaunussa, niin ehkä vierekkäissä?

Tässä voimme muistella mitä Elialle luvattiin:
1992: 1.Kun.19 kirjoitti:15 Herra sanoi hänelle: "Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, ja mene autiomaahan lähelle Damaskosta. Voitele sitten Hasael Syyrian kuninkaaksi. 16 Israelin kuninkaaksi voitele Jehu, Nimsin poika, ja seuraajaksesi profeetan tehtävään Elisa, Safatin poika, joka asuu Abel-Meholassa. 17 Jos joku pääsee pakoon Hasaelin miekkaa, hänet tappaa Jehu, ja jos joku pääsee Jehun miekkaa pakoon, hänet tappaa Elisa. 18 Vain seitsemäntuhatta minä jätän jäljelle Israeliin, kaikki ne, joiden polvet eivät ole notkistuneet Baalin edessä ja joiden suu ei ole Baalia suudellut."

Nuo 7000 olivat uskovaisia niinkuin muistamme Paavalin vahvistaneen.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Ilpo » 17 Syys 2014, 00:43

Mielenkiintoinen juttu, ehdottomasti. Täytyy lukea paremmalla ajalla oikein ajatuksen kanssa. Nyt vain silmäilin tekstin läpi.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 17 Syys 2014, 11:49

mies kirjoitti:
Room.11 kirjoitti:15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!

Jotkut juutalais-johdannaiset vertaavat synagoogaa tuhlaajapoikaan:
"Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'"
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja hepa » 17 Syys 2014, 18:07

mies kirjoitti:
mies kirjoitti:
Room.11 kirjoitti:15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!

Jotkut juutalais-johdannaiset vertaavat synagoogaa tuhlaajapoikaan:
"Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'"


Niin, jos ne kaksi todistajaa jotka tapetaan ja heräävät eloon tarkoittaakin Israelia joka kääntyy ajan lopulla parannukseen.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Ilpo » 17 Syys 2014, 23:58

Tarkoittanet Hepa tätä ilmestyskirjan kohtaa:

Ilm. 11:3 Ja minä annan kahdelle minun todistajalleni, ja heidän pitää tuhannen kaksisataa ja kuusikymmentä päivää propheteeraaman, säkeissä puetettuna.
4 Nämät ovat kaksi öljypuuta ja kaksi kynttiläjalkaa, jotka maan Jumalan edessä seisovat.
5 Ja jos joku heitä tahtoo vahingoittaa, niin tuli käy ulos heidän suustansa, ja syö heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, niin se tapetaan.
6 Näillä on valta taivasta sulkea, ettei niinä päivinä, joina he propheteeraavat, sataman pidä; ja heillä on valta vesiä vereksi muuttaa, ja löydä maata kaikkinaisella vitsauksella, niin usein kuin he tahtovat.
7 Ja koska he todistuksensa lopettaneet ovat, niin peto, joka astui ylös syvyydestä, on heidän kanssansa sotiva, ja heitä voittava ja tappava heidät.
8 Ja heidän ruumiinsa pitää makaavan sen suuren kaupungin kaduilla, joka hengellisesti kutsutaan Sodoma ja Egypti, kussa myös meidän Herramme ristiinnaulittu on.
9 Ja muutamat sukukunnista, ja kansoista, ja kielistä, ja pakanoista pitää näkemän heidän ruumiinsa kolme päivää ja puolen, ja ei he salli heidän ruumiitansa haudattaa.
10 Ja jotka maan päällä asuvat, ne iloitsevat heistä, ja riemuitsevat, ja lahjoja keskenänsä lähettelevät, sillä nämät kaksi prophetaa ahdistelivat niitä, jotka maan päällä asuivat.
11 Ja kolmen päivän perästä ja puolen meni Jumalalta elämän henki heihin: ja he seisoivat jaloillansa, ja suuri pelko tuli niiden päälle, jotka heidät näkivät.
12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: astukaat tänne. Ja he astuivat taivaasen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.
13 Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupungista lankesi maahan. Ja siinä maanjäristyksessä tapettiin seitsemäntuhannen ihmisten nimi, ja ne muut hämmästyivät ja antoivat kunnian taivaan Jumalalle.



Tuostapa ei äkkiä varmaa ymmärrystä saa, että mitä se käytännössä kertoo... PDT_Armataz_01_01
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 18 Syys 2014, 00:22

Yhtä selkeää olisi minulle jos se olisi kirjoitettu hepreaksi, en ymmärtäisi silloinkaan mitään.
Hannes69
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 18 Syys 2014, 08:41

hepa kirjoitti:Niin, jos ne kaksi todistajaa jotka tapetaan ja heräävät eloon tarkoittaakin Israelia joka kääntyy ajan lopulla parannukseen.


Voisi hyvin ollakin:

1992: Ilm.11 kirjoitti:7 Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät. 8 Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla, jota profeettojen puheissa kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. 9 Kolmen ja puolen päivän ajan käy ihmisiä eri kansoista, heimoista, kielistä ja maista katselemassa heidän ruumiitaan, eikä niitä anneta haudata. 10 Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita.

11 Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät. 12 He kuulivat, kuinka taivaasta huudettiin kovalla äänellä: "Nouskaa tänne!", ja vihollistensa nähden profeetat nousivat pilven kannattelemina taivaaseen. 13 Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa.

->

Päättää todistajantyö = luopua uskosta. Jos esimerkiksi päätät (itse) todistajantyösi, etkö tällöin lakkaa todistamasta Kristuksesta?
"Voittaa heidät ja tappaa heidät" tappaa heidät hengellisesti, eli kyseessä on luopumus, väkevä eksytys. Hengelliset ruumiit lojuvat
siellä, missä oma liha (sodoma), tämä maailma (egypti) ja sielunvihollinen on saanut voiton. Kolmen ja puolen päivän ajan ihmiset juhlivat; eli
koska väkevä eksytys on saanut sijaa, pakanoista kääntyneet kristitys iloitsevat synnin luvallisuudesta, mutta erityisesti siitä, ettei
vitsauksia enää kuulu (suusta lähtee tuli = Sanan saarnaamista, vesi vereksi = väärän opin osoittamista jne) - ja miten voisikaan
kuulua, jos läheiset (ja itse) ovat luopuneet uskosta? Mutta väkevää eksytystä kestää vain aikansa.

Kolmen ja puolen pv (tarkoittakoon vaikka 350 vuotta) kuluttua noihin profeettoihin, jotka siis olivat kuolleita eli vääriä profeettoja, tuli elämän henki, eli saivat uskoa elävän uskon omakohtaisesti. Kaikki, jotka ovat maailmassa, ovat hengellisesti kuolleita. Jaloilleen sieltä voi hyvinkin nousta tuhlaajapoika eli synagooga. Kohta tuhlaajapojan paluun jälkeenhän pidettiin suuret juhlat, jollaista ei aikaisemmin ollut
pidetty! Vihollisten nähden nousivat nuo pilven kannattelemina = Jes.2:2 "Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana.Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne." tai jotain..
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja hepa » 18 Syys 2014, 08:57

Ilpo kirjoitti:Tarkoittanet Hepa tätä ilmestyskirjan kohtaa:

Ilm. 11:3 Ja minä annan kahdelle minun todistajalleni, ja heidän pitää tuhannen kaksisataa ja kuusikymmentä päivää propheteeraaman, säkeissä puetettuna.
4 Nämät ovat kaksi öljypuuta ja kaksi kynttiläjalkaa, jotka maan Jumalan edessä seisovat.
5 Ja jos joku heitä tahtoo vahingoittaa, niin tuli käy ulos heidän suustansa, ja syö heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, niin se tapetaan.
6 Näillä on valta taivasta sulkea, ettei niinä päivinä, joina he propheteeraavat, sataman pidä; ja heillä on valta vesiä vereksi muuttaa, ja löydä maata kaikkinaisella vitsauksella, niin usein kuin he tahtovat.
7 Ja koska he todistuksensa lopettaneet ovat, niin peto, joka astui ylös syvyydestä, on heidän kanssansa sotiva, ja heitä voittava ja tappava heidät.
8 Ja heidän ruumiinsa pitää makaavan sen suuren kaupungin kaduilla, joka hengellisesti kutsutaan Sodoma ja Egypti, kussa myös meidän Herramme ristiinnaulittu on.
9 Ja muutamat sukukunnista, ja kansoista, ja kielistä, ja pakanoista pitää näkemän heidän ruumiinsa kolme päivää ja puolen, ja ei he salli heidän ruumiitansa haudattaa.
10 Ja jotka maan päällä asuvat, ne iloitsevat heistä, ja riemuitsevat, ja lahjoja keskenänsä lähettelevät, sillä nämät kaksi prophetaa ahdistelivat niitä, jotka maan päällä asuivat.
11 Ja kolmen päivän perästä ja puolen meni Jumalalta elämän henki heihin: ja he seisoivat jaloillansa, ja suuri pelko tuli niiden päälle, jotka heidät näkivät.
12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: astukaat tänne. Ja he astuivat taivaasen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.
13 Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupungista lankesi maahan. Ja siinä maanjäristyksessä tapettiin seitsemäntuhannen ihmisten nimi, ja ne muut hämmästyivät ja antoivat kunnian taivaan Jumalalle.



Tuostapa ei äkkiä varmaa ymmärrystä saa, että mitä se käytännössä kertoo... PDT_Armataz_01_01


Tätä paikkaa tarkoitin, josta mies kirjoitti tämän keskustelun toisessa viestissä.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 18 Syys 2014, 09:21

Jos kiinnostaa aiheesta lukea (Ilm.11) mitä katoliset tohtorit ovat kirjoittaneet, löytyy täältä:
http://archive.org/stream/TheReignOfAnt ... t_djvu.txt

Listasin alle, joiden kirjoittamaa aiheesta löytyy:

CHAPTER III

EARLY PATRISTIC WRITERS

St. Clement (d. 97)
Didache (90-100)
Pastor of Hermes (2nd Century)
St. Irenaeus (130-200)
St. Justin (d. 165)
St. Clement of Alexandria (d. 215)
Tertullian (d. 220)
St. Hippolytus (d. 235)
Origen (d. 254)
St. Cyprian (d. 258)
Commodianus (d. 260)
St. Zenobius (d. 285)
St. Victorinus (d. 303)
Lactantius (cir. 310)
St. Hilary (d. 367)
St.Ephrem (d. 375)
St. Cyril of Jerusalem (d. 386)
Sulpicius Severus (396) Life of St. Martin of Tours.
St. John Chrysostom (d. 407)
St. Jerome (d. 420)
St. Augustine (d. 430)
St. Benedict (d. 543)
St. Caesarius of Aries (d. 543)

Lyraa ei ole joukossa. Yleensäottaen hankala saada tuota yhteen muottiin, vaikkakin Lyra oli ehkä
näiden perusteella juuri oman selityksensä laatinut. Yhteistä lienee kaikilla, että kyseessä (Ilm.11)
on antikristuksen aika.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 19 Syys 2014, 14:11

Kaksi kynttilänjalkaa (lampunjalkaa), Ilm.11:4.

Kuvassa Megiddosta kaivettyja kynttilänjalkoja: (Kuva #148)
https://archive.org/stream/archaeologyb ... 3/mode/2up
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Ilpo » 20 Syys 2014, 01:01

Hannes69 kirjoitti:Yhtä selkeää olisi minulle jos se olisi kirjoitettu hepreaksi, en ymmärtäisi silloinkaan mitään.


התגלות. 11: 3 ואני אתן לשני עדים שלי, והם יהיו 1260 ימים מתנבאים, לבוש בשקים.
4 אלה הם שני עצי הזית ושתי רגליים הנר, איזה בעיני אלוהים עומדים.
5 ואם מישהו רוצה לפגוע בם, אז באו לבקר מתוך הפה שלהם, ולאכול אויביהם;ואם כל אדם יהיה לפגוע בם, כך שזה ייהרג.
6 אלה יש להם כוח כדי להשתיק גן עדן, כלומר הימים שבם propheteeraavat, האין זה מן ראוי נמל;ויש להם כוח על מים לדם, לשנות, ולגלות את הארץ בכל מיני מכות, כל אימה שהם רוצים.

Aika ikävästi liioittelit. Tuo hepreankielinen käännös on hankalampi ymmärtää.
Myönnä pois?
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Humilton » 20 Syys 2014, 16:48

Ilpo kirjoitti:Aika ikävästi liioittelit. Tuo hepreankielinen käännös on hankalampi ymmärtää.


Yhden sanan sieltä ymmärsin!
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 20 Syys 2014, 22:54

Kuin myös. Propheteeraavat...
Hannes69
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja Ilpo » 21 Syys 2014, 01:00

Sorry, käänsin tekstin vähän kiireessä. Jäi tuo yksi sana kääntämättä.

Jonkin verran konsultoin google-kääntäjää. Käännös ja kirjoitusasu on peräisin siltä.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Hildegard

ViestiKirjoittaja mies » 18 Joulu 2014, 10:46

mies kirjoitti:
hepa kirjoitti:Niin, jos ne kaksi todistajaa jotka tapetaan ja heräävät eloon tarkoittaakin Israelia joka kääntyy ajan lopulla parannukseen.


Voisi hyvin ollakin:

1992: Ilm.11 kirjoitti:7 Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät. 8 Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla, jota profeettojen puheissa kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. 9 Kolmen ja puolen päivän ajan käy ihmisiä eri kansoista, heimoista, kielistä ja maista katselemassa heidän ruumiitaan, eikä niitä anneta haudata. 10 Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita.

11 Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät. 12 He kuulivat, kuinka taivaasta huudettiin kovalla äänellä: "Nouskaa tänne!", ja vihollistensa nähden profeetat nousivat pilven kannattelemina taivaaseen. 13 Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa.

->

Päättää todistajantyö = luopua uskosta. Jos esimerkiksi päätät (itse) todistajantyösi, etkö tällöin lakkaa todistamasta Kristuksesta?
"Voittaa heidät ja tappaa heidät" tappaa heidät hengellisesti, eli kyseessä on luopumus, väkevä eksytys. Hengelliset ruumiit lojuvat
siellä, missä oma liha (sodoma), tämä maailma (egypti) ja sielunvihollinen on saanut voiton. Kolmen ja puolen päivän ajan ihmiset juhlivat; eli
koska väkevä eksytys on saanut sijaa, pakanoista kääntyneet kristitys iloitsevat synnin luvallisuudesta, mutta erityisesti siitä, ettei
vitsauksia enää kuulu (suusta lähtee tuli = Sanan saarnaamista, vesi vereksi = väärän opin osoittamista jne) - ja miten voisikaan
kuulua, jos läheiset (ja itse) ovat luopuneet uskosta? Mutta väkevää eksytystä kestää vain aikansa.

Kolmen ja puolen pv (tarkoittakoon vaikka 350 vuotta) kuluttua noihin profeettoihin, jotka siis olivat kuolleita eli vääriä profeettoja, tuli elämän henki, eli saivat uskoa elävän uskon omakohtaisesti. Kaikki, jotka ovat maailmassa, ovat hengellisesti kuolleita. Jaloilleen sieltä voi hyvinkin nousta tuhlaajapoika eli synagooga. Kohta tuhlaajapojan paluun jälkeenhän pidettiin suuret juhlat, jollaista ei aikaisemmin ollut
pidetty! Vihollisten nähden nousivat nuo pilven kannattelemina = Jes.2:2 "Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana.Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne." tai jotain..

Eräs huomionarvoinen asia on tuosta "järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä" koska Elian aikana 7000 ei ollut Baalin palvelijoita. Elian aikana 7000 säästyi, tässä menee kuin kääntäen: 7000 saa surmansa.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Seuraava

Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron