Laki
Jokaisessa valtakunnassa on omat lakinsa. Näin on ajallisissakin valtioissa, ellei anarkia ole vallitseva käytäntö. Myös hengellisissä valtakunnissa on lakinsa. Näin on Kristuksen valtakunnassa mutta myös Paholaisen valtakunnassa. Ilman lakia ei taida yksikään valtakunta olla uskottava. Järjestys perustuu pitkälti lakiin. Ilman lakia olisi vain epäjärjestystä eli anarkiaa.
Maallistuvassa maailmassa sanotaan että ei oikeastaan mikään ole syntiä. Tätä voi verrata ajalliseen valtioon: varkaus tai rikos ei muka ole väärin. Kyllä ne ajallisessakin valtiossa rikokset ovat rikoksia, hulluahan se olisi väittää, ettei Daavidin kuvainnollisessa valtakunnassa ole syntiä: jos ei ole syntiä, ei sitä voi pois pannakaan, ja Kristuksen ristinkuolema olisi näin ollut turha. Maallistuva maailma onkin paljon ajautumassa hengelliseen anarkiaan, jossa määräävät tahot kuten media ja itse Paholainen kätyreineen kertovat ettei syntiä ole, tai jos se on heille eduksi, niin joiltain kohdilta vain on. Kun lakia ei enää ole, tai se on pitkälle väärennetty, on Paholainen vallalla valtakuntansa kanssa. Sillä on vain yksi päämäärä: saada uskovaisetkin heidän jumalattomiin toimiinsa.
Maallisessa hallituksessakaan ei jokaisella ole keisarin valtaa, eikä sitä ole myöskään hengellisessä kuningaskunnassa, nimittäin siellä on vain yksi kuningas ja se on Jeesus Kristus. Kuitenkin nykyaikana moni haluaisi ja avoimesti pyrkii hengellisen keisarin tai kaitsijan asemaan omin valtuuksineen: mutta tietäkäämme, ettei ole kuin ne ylipaimenen valitsemat seurakuntien paimenet. Muut paimenet eivät voi kuulua Kristuksen valtakuntaan, vaan ne toimivat sen ulkopuolelta - vaikka itse mieluusti näkisivät asian varsin toisin. Ei seurakuntia paimenneta ulkoapäin, tällöinhän Kristuksen tulisi olla ulkona, ja näin tunnustaisimme olevamme ilman osallisuutta Kristukseen. Joka yrittää ottaa ylipaimenen viran, pyrkimyksenä paimentaa uskovien seurakuntia, pyrkii siis Kristuksen asemaan. Tiedämme kuitenkin, ettei ole kuin yksi Kristus. Juuri tämänkaltaisista antikristuksista on raamatussa useita varoituksia.
Daavidin kuningaskunnassa oli vallitsevana Mooseksen laki, joka joiltain osilta oli juuri tarkoitettu myös estämään Jumalasta kauaksi eronneita uppiniskaisia ihmisiä pahaa enempi tekemään. Näin oli esimerkiksi avioerotapauksissa. Osa laista eli aikansa: vaikka Jeesus ympärileikattiin, ei näin tehdä enää, koska Jeesus ympärileikattiin puolestamme: siitä oli hyötyä lain täyttämisessä, mutta me emme pyri lakia täyttämään siihen kykenemättöminä vaan rikkomuksiamme pois panemaan. Vastaavasti Kristus itse oli se täydellinen uhrilammas, joka pois otti maailman synnit, eikä tarvetta lain kirjaimellisille uhritoimituksille enää ole koska täydellinen uhri on jo edestämme siis uhrattu ristin puulla. Daavidin kuningaskunnassa oli kuva Jumalan valtakunnasta, muttei sen varsinaista ilmentymää. Siellähän eleli kaikenlaisia jumalattomia Baalin palvelijoita, eikä tänäkään päivänä voida rajata Jumalan valtakuntaa, joka sydämestä sydämeen käy: vaikka suviseuroissa on paljon uskovaisia, ei se tarkoita että kaikki siellä olevat sitä olisivat.
Laissa on kerrottu, mikä on syntiä. Laissa on myös käskyjä ylitse muiden: "18 Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (3.Moos.19) ja myös "5 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5.Moos.6). Eikö juuri Johannes kirjoittanut "Rakkaat ystävät! Käsky, jonka teille kirjoitan, ei ole uusi. Se on se vanha käsky, joka teillä on ollut alusta alkaen, se sana, jonka te olette kuulleet." Mitä se tarkoittaa? Eikö se tarkoita, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta, jota todellinen lähimmäisenrakkaus palvelee: laittamaan synnit pois eli pitämään puhtaan omantunnon. Jos itsellä on puhdas omatunto eikö sitä vain toivo toisillekin?
Aina ei ole helppoa sanoa, mikä on lain mukaan syntiä ja mikä ei. Uskossa poisnukkuneet ovat hyviä esimerkkejä ja heidän jälkiä on hyvä kulkea: Joosefin luut vietiin korpivaelluksen aikana aina luvattuun maahan asti, ja ne haudattiin Sikemiin. Ajattelisin, että laki "karitsasta ei saa rikkoa yhtään luuta" tarkoittaa juuri sitä muuttumatonta oppia ja lakia, jonka avulla pääsemme oikeaan luvattuun levon maahan, taivaaseen, joka myös kuva Jumalan valtakunnasta on (armon taivas), jos sen ulkopuolella on. Niin kauan kun se oppi ja laki on mukana, eli kun raamattu on korkein auktoriteetti, matkassa on toivoa. Kuitenkaan juutalaisilla ei ollut lihaa luun päällä, jos ei ollut oppia Kristuksesta, eikä Pyhää Henkeä (Vrt. Hes.37). Kristushan sanoi fariseuksille: "Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa". Opilla eikä lailla pääse taivaaseen, vaan omakohtaisella uskolla, joka kyllä perustuu lakiin ja profeettoihin. Väärin sitä raamattua äkkiä tulkitaan jos uskoa ei ole; Joosefilta jäi luut vietäväksi, mutta Kristukselta jäi evankeliumi. Uudessa testamentissa onkin 27 kirjaa, kun taas "Ihmisen käsi koostuu 27 luusta: kahdeksasta ranneluusta, viidestä kämmenluusta ja 14 sormien luusta." Valituista on kirjoitettuna: "Olethan suuruudessasi lunastanut sen vapaaksi ja väkevällä kädelläsi tuonut sen pois Egyptistä." (5.Moos.9:26), ja tämä väkevä käsi on enemmän kuin Joosefin luut. Uudessa testamentissa itse Kristus onkin vanhaa testamenttia selitellyt useassa kohdin. Kun lihaa on luun päällä on olemassa elämän edellytykset (vrt. Hes.37), mutta tarvitaan kuitenkin vielä Pyhä Henki sillä Henki tekee eläväksi.
Lain kirjain ja Hengen laki
Lain kirjaimesta ja hengen laista on olemassa yleismaailmallinen nopeusrajoitus-esimerkki, mikä ei liene huono ollenkaan. Se menee seuraavasti: Lain kirjain on nopeusrajoitus, jota ei saa ylittää. Joskus voi tulla tilanne, että äkkijarrutuksen sijaan reilu nopeuden nosto pelastaisi ihmishenkiä. Tällöin lain kirjaimen rikkominen (ylinopeuden ylittäminen) ei ole rikkeeksi, koska sitä noudattamalla saattaisi tulla vakava vaaratilanne, mutta sitä rikkomalla säästettäisiin mahdollisesti ihmishenkiä (Hengen laki, eli tähän nopeusrajoitus pyrkii: säästämään ihmishenkiä). Näin ei ole esimerkiksi ehkäisyssä, koska vaihtoehtona on aina pidättäytyminen. Ehkäisyä ehkä voisi verrata tässä tapauksessa äkkijarrutukseen: vaikka itse selviäisi kuhmuilla, voivat takapenkillä olijat menettää henkensä peräänajavien autojen takia. Näin se on siis omiaan aiheuttamaan kaaosta, ihmetystä ja epäjärjestystä uskovien keskuudessa. Edessä on aina kaksi vaihtoehtoa ja kehoitus on alati valitsemaan hyvä, ei pahaa.
50 päivää Egyptin pääsiäisestä annettiin laki Siinainvuorella. 50 päivää Kristuksen ristiinnaulitsemisesta - helluntaina - vuodatettiiin Pyhä Henki näkyvällä tavalla. Siinainvuorella Mooses sanoi: "minä pelkään ja vapisen", koska se näky oli kauhea. "Näin laki on kallioita murskaava moukari, se on tuli, myrsky ja voimallinen maanjäristys, joka siirtää vuoret sijoiltaan. Elia ei kestänyt näin kuvattuja lain kauhuja, vaan peitti kasvonsa viitallaan (1. Kun. 19:13).", kertoo Luther. Huomaamme, että laki kävi Herran edellä. Elia kiipesi Horebin eli Siinain vuorelle - samalle vuorelle, jossa Israelin kansalle lakia kuulutettiin (1.Kun.8:9, 5.Moos.18:16). Vai onko Horeb ja Siinai sama asia? Vaikka vuori on sama, onko asia sama? Mooses kävi "Jumalan vuoren Horebin juurelle" (2.Moos.3:1), kuin myös Elia "Horebille, Jumalan vuorelle". Huomaamme, että kun Mooseksenkaan aikana ei juuri muilla (ks. 2.Moos.24:9, jolloin 74 ihmistä kapusi sinne) ollut asiaa Siinainvuorelle - kuolemahan siitä seurasi, niin miten Eliankaan aikana olisi voinut olla? Oliko tämä siis turvapaikka tai ennemminkin kuva tulevasta turvapaikasta? Vai oliko tämä sitä, että kun Mooses ja Elia kapusivat vuorelle, niin myöhemmin kirkastusvuorella olivat Mooses, Elia ja Jeesus, mutta myös kolme opetuslasta; kolme vastaan kolme. Todellinen turvapaikka on Siionin vuori, ja sinne pääsee omakohtaisella uskolla. Yhtälailla Johannes Kastaja, leeviläisen Aaronin pappeuden edustajan Sakariaan poika, kajautti parannussaarnaa: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!", ennen Kristuksen julkisen toiminnan alkua. Kun laki annettiin Siinainvuorella, se edelsi esikuvallisesti Pyhän Hengen vuodattamista, joka tapahtui Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Uskovilla onkin laki sydämissään, Pyhä henki omatuntoa ohjaamassa. Laki siis ohjaa kohti Siionin vuorta.
Onkin oikein, että laki tuomitsee jokaisen kuolemaan. Lain kautta Kaikkivaltias lähestyy epäuskoista, osoittaen hänen rikkomuksensa. Lienee ajankohtaista muistaa Paavali, joka oli laissa laittamaton. Laki toi hänet, Saulus Tarsolaisen, aivan kuin Jumalan valtakunnan rajalle - nimittäin elävästi uskovia vainoamaan. Näin on paljon tänäänkin: juuri omien rikkomusten painaessa käydään syyttämään elävää Jumalan seurakuntaa. Se, että ihminen saa parannuksen armon, onkin yksin Isän käsissä - Paavalikin sai kutsun itse Kristukselta. Kutsu ei yksin riitä vaan tarvitaan vielä evankeliumia.
Kun siinain vuoren juurella joka myös Horebin vuorena tunnetaan, ei lain sanomaa kestetty kuulla, luvattiin parempaa: "16 Tätähän te pyysitte Herralta, Jumalaltanne, kun Horebin juurelle kokoontuneina sanoitte: 'Me emme enää kestä kuulla Herran, Jumalamme, ääntä emmekä nähdä tuota suurta tulta, sillä pelkäämme, että kuolemme.' 17 Herra sanoi silloin minulle: 'Se, mitä he sanoivat, on oikein. 18 Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. 19 Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen." Juuri evankeliumi syntien anteeksiantamisesta on se lupaus paremmasta johon suuntaan laki ihmistä vie. Kun ihmisellä on etsikon aika, Isä Jumala pyrkii viemään kohti Kristusta. Kristus on alku ja loppu, "pelastuksen alku ja kadotuksen loppu", portti iankaikkiseen elämään ja loppu lain tuomiolle.
Uskovaisia laki ei koske. Miksi näin? Koska he eivät ole lainrikkojia, he eivät elä tieten tahtoen synnin luvallisuudessa. Uskovaisten takana seisovat laki ja profeetat. Eivät kunnialliset kansalaisetkaan varasta eivätkä pahoinpitele toisia. Heitä maallinen laki ei koske, vaikka he ovat siitä tietoisia - mutta sitä rikkoessaan se koskee. Mutta varkaita, ryöväreitä ja muita lainrikkojia laki erityisesti koskeekin, tietäväthän he joutuvan edesvastuuseen kiinni jäätyään, eli he tietävät syyllisyytensä, eli he ovat lain tuomion alaisia omasta mielestäänkin. Samankaltaisesti, kun synti tarttuu, emme välttämättä löydä aina laista sitä syytöstä, vaikka se siellä olisikin kätkettynä, mutta omatunto alati muistuttaa rikkeestä, jotta se pois laitettaisiin. Lain kirjain ei saa olla määräävänä, vaan Henki, emme lähde tutkimaan että mitähän syntiä olisimmekaan tehneet. Mutta jos lähdemme taistelemaan jonkin asian puolesta, joka on uskovaisten keskuudessa katsottu synniksi tai siihen johtavaksi, sanoen "ei raamattu tätä sano synniksi" niin äkkiä taistelemme lakia ja profeetoita vastaan, pykälistä tietämättöminä, ja riskinä on syntielämän hyväksyminen - mikä on juurikin sitä syntiä, joka on hengelliseksi kuolemaksi. Kuitenkin me uskovatkin olemme alati lainrikkojia alati ajatuksissamme, töissä ja teoissamme mutta ei se omatunto syytä ajatuserheistä - Paholainen kyllä näitäkin haluaisi suurennella jotta matka muuttuisi aivan kestämättömäksi.
Hyvin yksinkertaisesti se on suurta Jumalan lahjaa, jos on usko ja hyvä omatunto. Tuttuina teillä voi olla ystäviä tai läheisiä, joista saattaa ajatella ettei tuo kyllä ikinä parannusta varmaan saa kun nuin alati taistelee Jumalan lapsia vastaan. Tämä ajatus on kuitenkin ihmisestä, sillä Jumalalle kaikki on mahdollista.
Siinä muutama ajatus, fiksatkaa toki!