Laista

Sana on vapaa.

Laista

ViestiKirjoittaja mies » 16 Joulu 2014, 10:57

Laki

Jokaisessa valtakunnassa on omat lakinsa. Näin on ajallisissakin valtioissa, ellei anarkia ole vallitseva käytäntö. Myös hengellisissä valtakunnissa on lakinsa. Näin on Kristuksen valtakunnassa mutta myös Paholaisen valtakunnassa. Ilman lakia ei taida yksikään valtakunta olla uskottava. Järjestys perustuu pitkälti lakiin. Ilman lakia olisi vain epäjärjestystä eli anarkiaa.

Maallistuvassa maailmassa sanotaan että ei oikeastaan mikään ole syntiä. Tätä voi verrata ajalliseen valtioon: varkaus tai rikos ei muka ole väärin. Kyllä ne ajallisessakin valtiossa rikokset ovat rikoksia, hulluahan se olisi väittää, ettei Daavidin kuvainnollisessa valtakunnassa ole syntiä: jos ei ole syntiä, ei sitä voi pois pannakaan, ja Kristuksen ristinkuolema olisi näin ollut turha. Maallistuva maailma onkin paljon ajautumassa hengelliseen anarkiaan, jossa määräävät tahot kuten media ja itse Paholainen kätyreineen kertovat ettei syntiä ole, tai jos se on heille eduksi, niin joiltain kohdilta vain on. Kun lakia ei enää ole, tai se on pitkälle väärennetty, on Paholainen vallalla valtakuntansa kanssa. Sillä on vain yksi päämäärä: saada uskovaisetkin heidän jumalattomiin toimiinsa.

Maallisessa hallituksessakaan ei jokaisella ole keisarin valtaa, eikä sitä ole myöskään hengellisessä kuningaskunnassa, nimittäin siellä on vain yksi kuningas ja se on Jeesus Kristus. Kuitenkin nykyaikana moni haluaisi ja avoimesti pyrkii hengellisen keisarin tai kaitsijan asemaan omin valtuuksineen: mutta tietäkäämme, ettei ole kuin ne ylipaimenen valitsemat seurakuntien paimenet. Muut paimenet eivät voi kuulua Kristuksen valtakuntaan, vaan ne toimivat sen ulkopuolelta - vaikka itse mieluusti näkisivät asian varsin toisin. Ei seurakuntia paimenneta ulkoapäin, tällöinhän Kristuksen tulisi olla ulkona, ja näin tunnustaisimme olevamme ilman osallisuutta Kristukseen. Joka yrittää ottaa ylipaimenen viran, pyrkimyksenä paimentaa uskovien seurakuntia, pyrkii siis Kristuksen asemaan. Tiedämme kuitenkin, ettei ole kuin yksi Kristus. Juuri tämänkaltaisista antikristuksista on raamatussa useita varoituksia.

Daavidin kuningaskunnassa oli vallitsevana Mooseksen laki, joka joiltain osilta oli juuri tarkoitettu myös estämään Jumalasta kauaksi eronneita uppiniskaisia ihmisiä pahaa enempi tekemään. Näin oli esimerkiksi avioerotapauksissa. Osa laista eli aikansa: vaikka Jeesus ympärileikattiin, ei näin tehdä enää, koska Jeesus ympärileikattiin puolestamme: siitä oli hyötyä lain täyttämisessä, mutta me emme pyri lakia täyttämään siihen kykenemättöminä vaan rikkomuksiamme pois panemaan. Vastaavasti Kristus itse oli se täydellinen uhrilammas, joka pois otti maailman synnit, eikä tarvetta lain kirjaimellisille uhritoimituksille enää ole koska täydellinen uhri on jo edestämme siis uhrattu ristin puulla. Daavidin kuningaskunnassa oli kuva Jumalan valtakunnasta, muttei sen varsinaista ilmentymää. Siellähän eleli kaikenlaisia jumalattomia Baalin palvelijoita, eikä tänäkään päivänä voida rajata Jumalan valtakuntaa, joka sydämestä sydämeen käy: vaikka suviseuroissa on paljon uskovaisia, ei se tarkoita että kaikki siellä olevat sitä olisivat.

Laissa on kerrottu, mikä on syntiä. Laissa on myös käskyjä ylitse muiden: "18 Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (3.Moos.19) ja myös "5 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5.Moos.6). Eikö juuri Johannes kirjoittanut "Rakkaat ystävät! Käsky, jonka teille kirjoitan, ei ole uusi. Se on se vanha käsky, joka teillä on ollut alusta alkaen, se sana, jonka te olette kuulleet." Mitä se tarkoittaa? Eikö se tarkoita, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta, jota todellinen lähimmäisenrakkaus palvelee: laittamaan synnit pois eli pitämään puhtaan omantunnon. Jos itsellä on puhdas omatunto eikö sitä vain toivo toisillekin?

Aina ei ole helppoa sanoa, mikä on lain mukaan syntiä ja mikä ei. Uskossa poisnukkuneet ovat hyviä esimerkkejä ja heidän jälkiä on hyvä kulkea: Joosefin luut vietiin korpivaelluksen aikana aina luvattuun maahan asti, ja ne haudattiin Sikemiin. Ajattelisin, että laki "karitsasta ei saa rikkoa yhtään luuta" tarkoittaa juuri sitä muuttumatonta oppia ja lakia, jonka avulla pääsemme oikeaan luvattuun levon maahan, taivaaseen, joka myös kuva Jumalan valtakunnasta on (armon taivas), jos sen ulkopuolella on. Niin kauan kun se oppi ja laki on mukana, eli kun raamattu on korkein auktoriteetti, matkassa on toivoa. Kuitenkaan juutalaisilla ei ollut lihaa luun päällä, jos ei ollut oppia Kristuksesta, eikä Pyhää Henkeä (Vrt. Hes.37). Kristushan sanoi fariseuksille: "Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa". Opilla eikä lailla pääse taivaaseen, vaan omakohtaisella uskolla, joka kyllä perustuu lakiin ja profeettoihin. Väärin sitä raamattua äkkiä tulkitaan jos uskoa ei ole; Joosefilta jäi luut vietäväksi, mutta Kristukselta jäi evankeliumi. Uudessa testamentissa onkin 27 kirjaa, kun taas "Ihmisen käsi koostuu 27 luusta: kahdeksasta ranneluusta, viidestä kämmenluusta ja 14 sormien luusta." Valituista on kirjoitettuna: "Olethan suuruudessasi lunastanut sen vapaaksi ja väkevällä kädelläsi tuonut sen pois Egyptistä." (5.Moos.9:26), ja tämä väkevä käsi on enemmän kuin Joosefin luut. Uudessa testamentissa itse Kristus onkin vanhaa testamenttia selitellyt useassa kohdin. Kun lihaa on luun päällä on olemassa elämän edellytykset (vrt. Hes.37), mutta tarvitaan kuitenkin vielä Pyhä Henki sillä Henki tekee eläväksi.


Lain kirjain ja Hengen laki

Lain kirjaimesta ja hengen laista on olemassa yleismaailmallinen nopeusrajoitus-esimerkki, mikä ei liene huono ollenkaan. Se menee seuraavasti: Lain kirjain on nopeusrajoitus, jota ei saa ylittää. Joskus voi tulla tilanne, että äkkijarrutuksen sijaan reilu nopeuden nosto pelastaisi ihmishenkiä. Tällöin lain kirjaimen rikkominen (ylinopeuden ylittäminen) ei ole rikkeeksi, koska sitä noudattamalla saattaisi tulla vakava vaaratilanne, mutta sitä rikkomalla säästettäisiin mahdollisesti ihmishenkiä (Hengen laki, eli tähän nopeusrajoitus pyrkii: säästämään ihmishenkiä). Näin ei ole esimerkiksi ehkäisyssä, koska vaihtoehtona on aina pidättäytyminen. Ehkäisyä ehkä voisi verrata tässä tapauksessa äkkijarrutukseen: vaikka itse selviäisi kuhmuilla, voivat takapenkillä olijat menettää henkensä peräänajavien autojen takia. Näin se on siis omiaan aiheuttamaan kaaosta, ihmetystä ja epäjärjestystä uskovien keskuudessa. Edessä on aina kaksi vaihtoehtoa ja kehoitus on alati valitsemaan hyvä, ei pahaa.

50 päivää Egyptin pääsiäisestä annettiin laki Siinainvuorella. 50 päivää Kristuksen ristiinnaulitsemisesta - helluntaina - vuodatettiiin Pyhä Henki näkyvällä tavalla. Siinainvuorella Mooses sanoi: "minä pelkään ja vapisen", koska se näky oli kauhea. "Näin laki on kallioita murskaava moukari, se on tuli, myrsky ja voimallinen maanjäristys, joka siirtää vuoret sijoiltaan. Elia ei kestänyt näin kuvattuja lain kauhuja, vaan peitti kasvonsa viitallaan (1. Kun. 19:13).", kertoo Luther. Huomaamme, että laki kävi Herran edellä. Elia kiipesi Horebin eli Siinain vuorelle - samalle vuorelle, jossa Israelin kansalle lakia kuulutettiin (1.Kun.8:9, 5.Moos.18:16). Vai onko Horeb ja Siinai sama asia? Vaikka vuori on sama, onko asia sama? Mooses kävi "Jumalan vuoren Horebin juurelle" (2.Moos.3:1), kuin myös Elia "Horebille, Jumalan vuorelle". Huomaamme, että kun Mooseksenkaan aikana ei juuri muilla (ks. 2.Moos.24:9, jolloin 74 ihmistä kapusi sinne) ollut asiaa Siinainvuorelle - kuolemahan siitä seurasi, niin miten Eliankaan aikana olisi voinut olla? Oliko tämä siis turvapaikka tai ennemminkin kuva tulevasta turvapaikasta? Vai oliko tämä sitä, että kun Mooses ja Elia kapusivat vuorelle, niin myöhemmin kirkastusvuorella olivat Mooses, Elia ja Jeesus, mutta myös kolme opetuslasta; kolme vastaan kolme. Todellinen turvapaikka on Siionin vuori, ja sinne pääsee omakohtaisella uskolla. Yhtälailla Johannes Kastaja, leeviläisen Aaronin pappeuden edustajan Sakariaan poika, kajautti parannussaarnaa: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!", ennen Kristuksen julkisen toiminnan alkua. Kun laki annettiin Siinainvuorella, se edelsi esikuvallisesti Pyhän Hengen vuodattamista, joka tapahtui Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Uskovilla onkin laki sydämissään, Pyhä henki omatuntoa ohjaamassa. Laki siis ohjaa kohti Siionin vuorta.

Onkin oikein, että laki tuomitsee jokaisen kuolemaan. Lain kautta Kaikkivaltias lähestyy epäuskoista, osoittaen hänen rikkomuksensa. Lienee ajankohtaista muistaa Paavali, joka oli laissa laittamaton. Laki toi hänet, Saulus Tarsolaisen, aivan kuin Jumalan valtakunnan rajalle - nimittäin elävästi uskovia vainoamaan. Näin on paljon tänäänkin: juuri omien rikkomusten painaessa käydään syyttämään elävää Jumalan seurakuntaa. Se, että ihminen saa parannuksen armon, onkin yksin Isän käsissä - Paavalikin sai kutsun itse Kristukselta. Kutsu ei yksin riitä vaan tarvitaan vielä evankeliumia.

Kun siinain vuoren juurella joka myös Horebin vuorena tunnetaan, ei lain sanomaa kestetty kuulla, luvattiin parempaa: "16 Tätähän te pyysitte Herralta, Jumalaltanne, kun Horebin juurelle kokoontuneina sanoitte: 'Me emme enää kestä kuulla Herran, Jumalamme, ääntä emmekä nähdä tuota suurta tulta, sillä pelkäämme, että kuolemme.' 17 Herra sanoi silloin minulle: 'Se, mitä he sanoivat, on oikein. 18 Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. 19 Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen." Juuri evankeliumi syntien anteeksiantamisesta on se lupaus paremmasta johon suuntaan laki ihmistä vie. Kun ihmisellä on etsikon aika, Isä Jumala pyrkii viemään kohti Kristusta. Kristus on alku ja loppu, "pelastuksen alku ja kadotuksen loppu", portti iankaikkiseen elämään ja loppu lain tuomiolle.

Uskovaisia laki ei koske. Miksi näin? Koska he eivät ole lainrikkojia, he eivät elä tieten tahtoen synnin luvallisuudessa. Uskovaisten takana seisovat laki ja profeetat. Eivät kunnialliset kansalaisetkaan varasta eivätkä pahoinpitele toisia. Heitä maallinen laki ei koske, vaikka he ovat siitä tietoisia - mutta sitä rikkoessaan se koskee. Mutta varkaita, ryöväreitä ja muita lainrikkojia laki erityisesti koskeekin, tietäväthän he joutuvan edesvastuuseen kiinni jäätyään, eli he tietävät syyllisyytensä, eli he ovat lain tuomion alaisia omasta mielestäänkin. Samankaltaisesti, kun synti tarttuu, emme välttämättä löydä aina laista sitä syytöstä, vaikka se siellä olisikin kätkettynä, mutta omatunto alati muistuttaa rikkeestä, jotta se pois laitettaisiin. Lain kirjain ei saa olla määräävänä, vaan Henki, emme lähde tutkimaan että mitähän syntiä olisimmekaan tehneet. Mutta jos lähdemme taistelemaan jonkin asian puolesta, joka on uskovaisten keskuudessa katsottu synniksi tai siihen johtavaksi, sanoen "ei raamattu tätä sano synniksi" niin äkkiä taistelemme lakia ja profeetoita vastaan, pykälistä tietämättöminä, ja riskinä on syntielämän hyväksyminen - mikä on juurikin sitä syntiä, joka on hengelliseksi kuolemaksi. Kuitenkin me uskovatkin olemme alati lainrikkojia alati ajatuksissamme, töissä ja teoissamme mutta ei se omatunto syytä ajatuserheistä - Paholainen kyllä näitäkin haluaisi suurennella jotta matka muuttuisi aivan kestämättömäksi.

Hyvin yksinkertaisesti se on suurta Jumalan lahjaa, jos on usko ja hyvä omatunto. Tuttuina teillä voi olla ystäviä tai läheisiä, joista saattaa ajatella ettei tuo kyllä ikinä parannusta varmaan saa kun nuin alati taistelee Jumalan lapsia vastaan. Tämä ajatus on kuitenkin ihmisestä, sillä Jumalalle kaikki on mahdollista.

Siinä muutama ajatus, fiksatkaa toki!
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Laista

ViestiKirjoittaja mies » 16 Joulu 2014, 12:38

mies kirjoitti:Uudessa testamentissa onkin 27 kirjaa, kun taas "Ihmisen käsi koostuu 27 luusta: kahdeksasta ranneluusta, viidestä kämmenluusta ja 14 sormien luusta."

Tämä vaatinee selitystä. UT:han voidaan tunnetusti jakaa kolmeen osioon:
1. Historialliset kirjat (5 kpl)
- Matteus
- Markus
- Luukas
- Johannes
- Apostolien teot
2. Paavalin epistolat (13)
- Roomalaisille
- 1.Korinttilaisille
- 2.Korinttilaisille
- Galatalaisille
- Efesolaisille
- Filippiläisille
- Kolossalaisille
- 1.Tessalonikalaisille
- 2.Tess.
- 1.Tim.
- 2.Tim.
- Titus
- Filemon
3. Muut kuin paavalin epistolat (9)
- Heprealaisille
- Jaakobin
- 1.Piet.
- 2.Piet.
- 1.Joh
- 2.Joh
- 3.Joh
- Juudas
- Ilmestyskirja

Alkukirkon aikana Heprealaiskirjeen kirjoittajana pidettiin Paavalia. Jos se on Paavalin kirjoittama:
1. Historialliset kirjat (5 kpl) (vrt. 5 kämmenluuta)
2. Paavalin epistolat (14) (vrt. 14 sormien luuta)
3. Muut kuin paavalin epistolat (8) (vrt. 8 ranneluuta)

Noh, jos ei muuta niin auttanee muistamaan hiukan UT:n järjestystä tältä kantilta.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Laista

ViestiKirjoittaja mies » 04 Helmi 2015, 10:41

mies kirjoitti:Laissa on kerrottu, mikä on syntiä. Laissa on myös käskyjä ylitse muiden: "18 Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (3.Moos.19) ja myös "5 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5.Moos.6). Eikö juuri Johannes kirjoittanut "Rakkaat ystävät! Käsky, jonka teille kirjoitan, ei ole uusi. Se on se vanha käsky, joka teillä on ollut alusta alkaen, se sana, jonka te olette kuulleet." Mitä se tarkoittaa? Eikö se tarkoita, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta, jota todellinen lähimmäisenrakkaus palvelee: laittamaan synnit pois eli pitämään puhtaan omantunnon. Jos itsellä on puhdas omatunto eikö sitä vain toivo toisillekin?


Luther: Galatalaiskirjeen selitys kirjoitti:Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan (Gal. 3:12)

Sofistit sanovat: vanhurskas saa elää, jos hänen uskonsa on saanut muodon. Paavali sanoo sen sijaan: laki ei rakenna uskon varaan yhtään mitään. Mitä onkaan laki? Eikö sitä ole myös rakkauden käsky? On, jopa niinkin, ettei laki muuta vaadikaan kuin rakkautta. Näinhän teksti kuuluu: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ..." "Minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua" (5. Moos. 5:10). Ja vielä näinkin: "Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat" (Matt. 22:37,40). Jos laki siis vaatiessaan rakkautta taistelee uskoa vastaan, ei rakkauskaan rakenna uskon varaan. Paavali kumoaa selvästi sofistien keksimän "muodon saaneen uskon" ja puhuu pelkästä uskosta. Jos kerran laki työnnetään sivuun, työnnetään myös rakkaus ja kaikki mitä lakiin kuuluu. Jäljelle jää pelkkä usko, joka yksinään tekee vanhurskaaksi ja eläväksi.

Paavali perustelee profeetan päivänselvällä todistuksella sitä väitettä, ettei yhdenkään muun kuin uskovan onnistu tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä ja jäädä eloon. Tämä saa vanhurskauden ja elämän uskomalla, ilman lakia ja rakkauttakaan. Päättely käy tähän tapaan: Koska laki ei rakenna uskon varaan eli koska se ei ole yhtä kuin uskominen, ei kuulu uskoon eikä uskokaan, eivät myöskään lain vaatimat teot ole uskoa. Laki on siis aivan eri asia kuin usko, niin kuin lupaus on eri asia kuin laki. Mutta lupaukseen ei tartuta toimimalla vaan uskomalla.

Filosofiassa erotetaan kaikkein ensimmäiseksi toisistaan substanssi ja aksidenssi, perusolemus ja tilapäinen ominaisuus. Vastaavasti on teologiassa lupaus ja laki erotettava toisistaan, yhtä kauas kuin taivas on maasta. Mutta jos kerran lupaus ja laki ovat aivan eri asioita, ovat myös usko ja teot. Uskon on siis mahdotonta rakentaa mitään lain varaan, sillä usko riippuu kiinni yksin lupauksesta. Usko ainoastaan ottaa vastaan Jumalan, oppii tuntemaan häntä ja on saamassa häneltä hyviä lahjoja. Laki ja teot ovat tekemässä milloin mitäkin ja aina antamassa jotakin Jumalalle. Niin tosin Abelkin uhratessaan antaa Jumalalle, mutta sama mies ottaa Jumalalta vastaan, kun uskoo häneen. Siitä profeetan sanasta, että elämän saa uskosta vanhurskas, nimittäin yksin uskosta vanhurskas, Paavali tekee kiistattoman johtopäätöksen: lailla ja uskolla ei ole mitään yhteistä. Eihän laki ole yhtä kuin lupaus, mutta usko riippuu kiinni lupauksesta ja nojautuu siihen. Niin kuin laki ja lupaus ovat eri asioita, niin ovat myös teot ja usko. Sofistien selittävä lisäys on siis väärä ja jumalaton, kun se yhdistämällä lakia uskoon tuhoaa uskon ja panee tilalle lain.

Paavali puhuu tässä kaiken aikaa niistä, jotka tahtovat käyttää lakia moraalioppaana, hän ei puhu lain teologisesta käytöstä. Kaikki, mitä voidaan sanoa teologisessa mielessä hyvistä teoista, kuuluu alusta loppuun uskon yhteyteen.

vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän." (Gal. 3:12)

Tämän lauseen ymmärrän ironiaksi. Voisihan sen tulkita moraalisestikin: ne, jotka täyttävät lakia moraalioppaana, siis ilman uskoa, saavat siitä elämää siinä mielessä, että he eivät saa rangaistuksia vaan aineellisia palkintoja. Mutta minä ymmärrän lauseen yleiseksi väitteeksi niin kuin myös Kristuksen sanan: "Tee näin, niin saat elää" (Luuk. 10:28). Sellaisena se on jonkinlaista ironiaa eli ivaa: tee toki, mies hyvä! Paavali kuitenkin tahtoo osoittaa, mitä tarkkaan ottaen on lain vanhurskaus ja mitä evankeliumin vanhurskaus. Lain vanhurskaus on lain vaatimien tekojen tekemistä tämän sanan mukaan: "Joka tekee, mitä laki vaatii ..." Uskon vanhurskaus on uskomista tämän sanan mukaan: "Uskosta vanhurskas saa elää." Laki vaatii, että suoritamme Jumalalle tekoja. Usko taas ei vaadi meiltä tekoja; päinvastoin: kun luotamme Jumalan lupaukseen, me otamme häneltä vastaan, mitä hän antaa. Viime kädessä lain tehtävä on tuottaa tekoja, uskon tehtävä on luottaa lupauksiin. Laki saa aikaan tekemistä, usko vastaanottamista. Usko on luottamista lupaukseen, teko on lain vaatimusten täyttämistä. Paavali pohdiskelee sanaa tehdä. Osoittaakseen selvästi, mikä on lain, mikä uskon vanhurskautta, hän asettaa vastakkain lupauksen ja lain, uskon ja teot. Hän toteaa, ettei laista seuraa muuta kuin tekemistä, mutta usko, joka riippuu kiinni lupauksesta, on kaiken tekemisen vastakohta.

Nuo neljä asiaa on siis pidettävä toisistaan täysin erillään. Lailla on oma virkansa, lupauksella omansa. Lain yhteyteen kuuluu tekeminen, lupauksen yhteyteen uskominen. Yhtä pitkä kuin on lain ja lupauksen välimatka, on myös uskon ja tekojen väli, vaikka teot ymmärtäisi teologisessakin merkityksessä. Tässä Paavali kuitenkin käsittelee toista opinkohtaa. Hän painottaa tekemisen ja uskomisen välistä eroa erottaakseen rakkauden uskosta ja tehdäkseen selväksi, että usko vanhurskauttaa yksin, niin ettei laki vaikuta asiaan millään tavalla, täytettiinpä sitä moraalisesti tai teologisesti tai ei ollenkaan. Laki kuuluu näet tekemisen yhteyteen, mutta uskolla ei sen kanssa ole mitään yhteistä. Usko on jotain aivan muuta, se on edellytys kaikelle lain täyttämiselle. Ensin uskon täytyy olla olemassa, vasta sitten se voi tulla ihanalla tavalla lihaksi.

Vanhurskautta ja elämää antaa siis koko ajan usko, mutta se ei jää yksin eikä toimettomaksi. Omalla tasollaan, omassa tehtävässään se on tietysti aina yksinään: yksin se vanhurskauttaa. Mutta sitten uskokin "tulee lihaksi ja syntyy ihmiseksi": se ei jää joutilaaksi eikä rakkaudettomaksi. Sitenhän Kristus on jumaluutensa eli jumalallisen, ikuisen olemuksensa ja luontonsa puolesta ilman alkua, mutta hänen ihmisyytensä on ajassa luotua luontoa. Nämä kaksi luontoa ovat Kristuksessa yhteen sulautumattomina ja sekoittumattomina, niin että kummankin ominaisuudet on pidettävä tarkasti erillään. Ihmisyydelle on ominaista ajassa tapahtunut alku, jumaluudelle ominaista on iankaikkinen aluttomuus. Ja kuitenkin nämä kaksi olemusta yhdistyvät: aluton jumaluus tulee lihaksi ihmisyydessä, jolla on alkunsa. Ihmisyyden ja jumaluuden välillä on tehtävä ero ja todettava: ihmisyys ei ole jumaluutta, mutta siitä huolimatta ihminen on Jumala. Aivan samaan tapaan teen eron toteamalla, että laki ei ole uskoa mutta silti usko toimii. Usko ja teot yhdistyvät konkreettiseksi kokonaisuudeksi, mutta silti kumpikin säilyttää oman luontonsa ja varsinaisen tehtävänsä.

Teot seuraavat uskoa mutta usko ei saa olla yhtä kuin teot eivätkä teot yhtä kuin usko. Ne kaksi eivät sulaudu yhteen, vaan selvä ero on tehtävä ja leveä rajalinja on raivattava uskon valtakunnan ja lain eli tekojen valtakunnan väliin.

Kun uskomme, me saamme elää. Elämän me saamme yksinomaan Kristuksen tähden, hänen, joka on ilman syntiä ja joka on meidän sovitustekomme ja anteeksiantomme. Mutta jos rupeamme tekemään lain vaatimia tekoja, me kyllä toimimme mutta meillä ei ole vanhurskautta eikä elämää. Lain tehtävä ei ole vanhurskauttaminen eikä eläväksi tekeminen; se osoittaa synnin synniksi ja tappaa syntisen. Laki tosin sanoo: "Joka sen tekee, saa siitä elämän." Mutta mistä löydät yhdenkin, "joka sen tekee"? Mistä löytyy yksikin, joka rakastaa Jumalaa koko sydämestään? Ja lähimmäistä niin kuin itseään? Ei ole ketään, joka todella tekisi kaiken, mitä laki vaatii, vaikka kuinka yrittäisi. Juuri tekevältä se jääkin tekemättä, ja niin hän jää kirouksen alle. Mutta usko ei tee mitään vaan uskoo Kristukseen, joka tekee vanhurskaaksi. Sellainen ihminen saa elää, ei tekemisensä vaan uskomisen vuoksi. Se, mikä häneltä jää tekemättä, lahjoitetaan hänelle Kristuksen tähden syntien anteeksiantamuksessa; sitä syntiä, mikä jää jäljelle, ei lueta hänelle viaksi.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Laista

ViestiKirjoittaja mies » 28 Huhti 2016, 21:23

Mielenkiintoinen huomio:
Martti Luther: Pöytäpuheita kirjoitti:Lain ja evankeliumin erotus

Lain oikea erottaminen evankeliumista on niin vaikeaa, etten minäkään (vaikka olen jumaluusopin tohtori ja olen yli kaksikymmentä vuotta tutkinut, opettanut, lukenut ja saarnannut sekä myös hyvin harjoittanut pyhää sanaa) vielä täysin tiedä, mihin mukautua. Niin, ei ole yhtäkään ihmistä, joka osaisi sen oikein erotella. Eikä se ole kummeksuttavaa, koska itse Kristus ei Getsemanen puutarhassa tiennyt eikä osannut sitä, kun enkelin evankeliumin mukaan täytyi opettaa ja lohduttaa häntä. Ja kuitenkin Pyhä Henki oli kyyhkysen muodossa levännyt hänen päänsä päällä. Siksi hurmahenget ovatkin suuria, törkeitä, hävyttömiä narreja, koska kehuvat muka tietävänsä ja ymmärtävänsä kaiken. Yhden pienen lehden luettuaan he luulevat jo ahmineensa Pyhän Hengen sulkineen päivineen.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron