VL-FOORUMI

En keksi tänne kirjoitettavaa, ajattelin copypasteta tännekin silloin tällöin sähköpostiini tulevan päivän sanan, jonka luen älypuhelimellani aamuisin. Olen tilannut sen uskonkirjat.net -palvelusta.

Copypastean siksi, että josko jostain päivän sanasta herää keskustelua. Tämä ketju siis on nimenomaan keskustelua varten, ei pelkästään päivän sanan copypasteamista varten.

Sanomalehdissä ei kai nykyään enää ole päivän sanaa. Aamulehdessä oli vielä 80- ja 90-luvullakin, nimipäivien yhteydessä.

Tästä tämä alkaa. Palvelu antaa sanan aina 33/38 käännöksestä. Joku muukin voi päivittää tätä ketjua, jos on tilannut ko. palvelun sähköpostiinsa.

Päivän Sana 23. helmikuuta 2015

Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
Ef. 2:17-18 KR33/38

Tulee mieleen Jesajan kirjan 33. luku. Te jotka kaukana olette, kuulkaa mitä minä tehnyt olen ja te jotka läsnä olette, havaitkaa minun väkevyyteni.

Päivän Sana 26. helmikuuta 2015

Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-.

Ef. 2:4-5 KR33/38

nuusku kirjoitti:Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
Ef. 2:17-18 KR33/38

Ekaksi tuli mieleen Elimin keidas: (2.Moos.15), kaksitoista vesilähdettä ja 70 palmua, niinkuin oli 12 opetuslasta ja sitten vielä 70 jotka lähetettiin kauemmaksi. Näin
ne nauttivat kuitenkin kaikki samoista lähteistä, vaikkakin palmut näkyvät kauemmaksi ja niistä voidaan keidas tunnistaa jo kauempaa.

nuusku kirjoitti:Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
Ef. 2:17-18

Jumalan sana on kaikille sama; yksi ja sama evankeliumi saarnataan niin epäuskoiselle uskoon pääsemiseksi kuin myös Jumalan lapselle uskossa pysymiseksi. Siinä evankeliumissa vakuutetaan syntien anteeksiantoa Jeesuksen veren hinnalla ja siksi se saarnataan hänen nimessään ja veressään.

Päivän Sana 2. maaliskuuta 2015

Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.

Ps. 34:17 KR33/38

nuusku kirjoitti:Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.

Kuinka helppoa ja yksinkertaista! Vanhurskaat huutavat Jumalaa avukseen ja hän oitisrientää päästämään heidät heidän kaikista ahdistuksistaan. Äsken oli vaiva hurskaalla, mutta kun hän Jumalan puoleen huokasi, se vaiva loppui ja muuttui iloksi. Kylläpä on helppoa Jumalan lapsella!

Kun vanhurskas, ei siis kuka tahansa, vaan vanhurskas, joutuu vaivaan ja ahdistukseen, hän saa kutsua rakasta Jumalaansa avukseen ja saa häneltä varmasti avun. Mihin vaivaan se hurskas sitten voi joutua? Ei ainakaan synnin vaivaan, sillä hänhän on hurskas ja pitää Jumalan käskyt. Niinpä ei hänellä synnin vaivaa ole, ei ajassa eikä iankaikkisuudessa, eikä se voi häntä ahdistaa. Ei häntä liioin vaivaa ajallisen elämän murheet, ei toimeentulo eikä omaisuus, sillä hän vanhurskaana luottaa siihen, että kukin päivä tuo leipänsä ja lämpimänsä tullessaan. Kun vanhursasta jokin vaivaa, se on oma liha, tämä maailma ja sielunvihollinen. Ne yrittävät houkutella häntä syntiin, rikkomaan Jumalan tahdon. Siitä kuitenkin Jumala pelastaa omansa, kun he vain huutavat hänen puoleensa.

Täytyy sanoa etten tunne itseäni tuosta Janiksen vanhurskaan kuvauksesta. Ei ole tullut minulla pyhitystä matkalla niin ettei olisi syntiä tarttunut ja ajalliset murheetkin piirittävät joka päivä. Mutta on luvattu että saa uskoa itsensä pahana pyhäksi, ei sanottu että pyhänä pyhäksi.

Hannes69 kirjoitti:Täytyy sanoa etten tunne itseäni tuosta Janiksen vanhurskaan kuvauksesta. Ei ole tullut minulla pyhitystä matkalla niin ettei olisi syntiä tarttunut ja ajalliset murheetkin piirittävät joka päivä. Mutta on luvattu että saa uskoa itsensä pahana pyhäksi, ei sanottu että pyhänä pyhäksi.

Jumalan sanan mukainen usko on sitä, että todellakin uskoo itsensä pahan pyhäksi ja syntisenä autuaaksi, ja on sitä myös. Oikeaa uskoa ei siis ole se, että vain kuulee, uskoo ja hyväksyy saavansa uskoa itsensä pahana pyhäksi tekemättä kuitenkaan sitä.

Oikean uskon hedelmänä syntyy kristillinen vaellus ja elämän pyhitys. Ei ole hurskastelua kirjoittaa niistä, sillä ne ovat uskon hedelmiä. Jos joku katsoo uskonsa olevan heikko ja niitä vailla, sekä elämänsä tavallista ajallista menoa ilman Kristuksen pyhyyden tuntoa, voi kääntyä luotetun uskonsisaren tai -veljen puoleen ja kertoa hänelle vajavaisuuden tuntonsa. Kun armolähteestä ammentaa, tulee siitä voimaa ja rohkeutta uskonkilvoitukseen.

Tulkoon vielä mainituksi, etten missään nimessä halua väittää, että Hannes olisi elävän uskon ulkopuolella.

Jani_S kirjoitti:Oikean uskon hedelmänä syntyy kristillinen vaellus ja elämän pyhitys.

Uusiheräys?

Jani_S kirjoitti:Ei ole hurskastelua kirjoittaa niistä, sillä ne ovat uskon hedelmiä. Jos joku katsoo uskonsa olevan heikko ja niitä vailla, sekä elämänsä tavallista ajallista menoa ilman Kristuksen pyhyyden tuntoa, voi kääntyä luotetun uskonsisaren tai -veljen puoleen ja kertoa hänelle vajavaisuuden tuntonsa. Kun armolähteestä ammentaa, tulee siitä voimaa ja rohkeutta uskonkilvoitukseen.

Voiko päästä sellaiseen tilaan, että ei tunne itseään vajavaiseksi?

Minun mielestäni Hannes69 kuvaili uskovaisen sisäisiä tuntoja. Eikö sitä yleensä koe, että toiset vaikuttavat onnistuvan varsin hyvin "elämän pyhittämisessään", mutta itseltä se ei onnistu ollenkaan?

"Silloin vanhurskaat häntä vastaavat ja sanovat: Herra, koska me näimme sinun isoovan, ja ruokimme sinun? taikka janoovan, ja annoimme sinun juoda?" (Matt. 25:37)

nuusku kirjoitti:

Jani_S kirjoitti:Oikean uskon hedelmänä syntyy kristillinen vaellus ja elämän pyhitys.

Uusiheräys?

Eivät ne mitään uutta heräystä ole. Hedelmistään puu tunnetaan, ja jos elämä on maailmallista, on uskomisessa jokin vialla.

Jani_S kirjoitti:Ei ole hurskastelua kirjoittaa niistä, sillä ne ovat uskon hedelmiä. Jos joku katsoo uskonsa olevan heikko ja niitä vailla, sekä elämänsä tavallista ajallista menoa ilman Kristuksen pyhyyden tuntoa, voi kääntyä luotetun uskonsisaren tai -veljen puoleen ja kertoa hänelle vajavaisuuden tuntonsa. Kun armolähteestä ammentaa, tulee siitä voimaa ja rohkeutta uskonkilvoitukseen.

Voiko päästä sellaiseen tilaan, että ei tunne itseään vajavaiseksi?

Ei täällä maailman keskellä varmaankaan kovin pitkäksi aikaa ainakaan. Kuitenkaan ei ole väärää varmuutta, kun Pyhä Henki kirkastaa itsensä Jumalan lapselle ja antaa hänelle täyden vakuutuksen uskosta. Jumala ei jätä lastaan jatkuviin epäilyksiin.

Minun mielestäni Hannes69 kuvaili uskovaisen sisäisiä tuntoja. Eikö sitä yleensä koe, että toiset vaikuttavat onnistuvan varsin hyvin "elämän pyhittämisessään", mutta itseltä se ei onnistu ollenkaan?

"Silloin vanhurskaat häntä vastaavat ja sanovat: Herra, koska me näimme sinun isoovan, ja ruokimme sinun? taikka janoovan, ja annoimme sinun juoda?" (Matt. 25:37)

Sitä juuri on vajavaisuuden tunto, eikä se lopu ennen kuin taivaassa. Se ei myöskään vie ketään taivaaseen, vaan sen tekee Kristuksen täysi ansio. Körttiläiset yrittävät huonoudellaan kelvata Jumalalle, mutta Jumalan lapset tietävät, että taivas on tarjolla vain niille, jotka uskoivat syntinsä anteeksi täällä armon ajassa.

Päivän Sana 5. maaliskuuta 2015

Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.

Sananl. 13:20 KR33/38

Oikean uskon hedelmänä tulee halu vaeltaa vanhurskaudessa ja valkeudessa, ei parempi vaellus. Jos kokee että uskon myötä onnistuminen ja vaellus paranee, ei tarvi kokonaista armoa vaan on vähän omaa annettavaa ja loput pannaan Kristuksen ansioon.

Päivän Sana 6. maaliskuuta 2015

Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.

Saarn. 12:13 KR33/38

Hannes69 kirjoitti:Oikean uskon hedelmänä tulee halu vaeltaa vanhurskaudessa ja valkeudessa, ei parempi vaellus. Jos kokee että uskon myötä onnistuminen ja vaellus paranee, ei tarvi kokonaista armoa vaan on vähän omaa annettavaa ja loput pannaan Kristuksen ansioon.

2 Tim:
11. Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta niitä ja noudata vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta.
12. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä ijankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet, ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä.
13. Minä käsken sinua Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Jesuksen Kristuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen alla hyvän todistuksen tunnusti,
14. Ettäs käskyn saastatoinna ja nuhteetoinna pidät, hamaan meidän Herran Jesuksen Kristuksen ilmoitukseen asti,
15. Jonka meille aikanansa osoittaa se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja kaikkein herrain Herra,
16. Jolla ainoalla on kuolemattomuus, joka asuu kirkkaudessa, johon ei yksikään tulla taida, jota ei yksikään ihminen nähnyt ole eikä taida nähdä: jolle olkoon kunnia ja ijankaikkinen voima, amen!
17. Käske niitä, jotka rikkaat tässä maailmassa ovat, ettei he ylpeilisi eikä panisi toivoansa katoovaisen rikkauden, vaan elävän Jumalan päälle, joka meille antaa nautitaksemme runsaasti kaikkinaista:
18. Että he tekisivät hyvää ja hyvissä töissä rikastuisivat, antaisivat hyvällä mielellä, olisivat avulliset,
19. Ja tallelle panisivat itsellensä hyvän perustuksen edespäin, käsittääksensä ijankaikkista elämää.

Puhuuko toinen aidasta ja toinen aidanseipäästä vai onko tässä jotain muuta?

Hannes69 selittää, kuinka uskovainen kokee itse itsensä. Jani_S selittää, kuinka toiset ihmiset näkevät uskovaisen ihmisen elämän; vai selittääkö Jani_S, kuinka voi nähdä myös itsensä, silloin kun saa vajavaisuuden anteeksi? Jani_S, voiko uskovainen nähdä oman elämänsä siten kuin toiset sen näkevät. Uskovaisen ihmisen elämänä, ilman vajavaisuutta? Vähintään hetkittäin, vähän aikaa?

Onko vajavaisuuden tunto tarttuva synti? Käydäänkö parannusta tekemään jatkuvasti tarttuvasta vajavaisuuden tunnosta?

Onko vajavaisuudesta parannuksen tekeminen samaa kuin kokovikaisuudesta parannuksen tekeminen? Muuttuuko ihminen kokovikaista osavikaiseksi kun saa parannuksen armon? Miksi Jeesus sanoi Pietarille, että ei koko ruumis; vaan joka pesty on, sen ei muuta tarvitse kuin että jalat pestään.

Kysymyksiä tässä kai vain oli.

nuusku kirjoitti:Puhuuko toinen aidasta ja toinen aidanseipäästä vai onko tässä jotain muuta?

Hannes69 selittää, kuinka uskovainen kokee itse itsensä. Jani_S selittää, kuinka toiset ihmiset näkevät uskovaisen ihmisen elämän; vai selittääkö Jani_S, kuinka voi nähdä myös itsensä, silloin kun saa vajavaisuuden anteeksi? Jani_S, voiko uskovainen nähdä oman elämänsä siten kuin toiset sen näkevät. Uskovaisen ihmisen elämänä, ilman vajavaisuutta? Vähintään hetkittäin, vähän aikaa?

Onko vajavaisuuden tunto tarttuva synti? Käydäänkö parannusta tekemään jatkuvasti tarttuvasta vajavaisuuden tunnosta?

Onko vajavaisuudesta parannuksen tekeminen samaa kuin kokovikaisuudesta parannuksen tekeminen? Muuttuuko ihminen kokovikaista osavikaiseksi kun saa parannuksen armon? Miksi Jeesus sanoi Pietarille, että ei koko ruumis; vaan joka pesty on, sen ei muuta tarvitse kuin että jalat pestään.

1.Oi mull´ on onnen päivä! Miks´ en mä laulaisi? Kun sydämein on täynnä, miks siit´ en kertoisi? Mä kiitän Jeesustani, ylkääni rakkainta, kun omakseen mun saattoi hän aivan armosta.

2. Kun Jeesus ompi mulla, on kyllin kaikkea: Ei mitään puutu multa, kun hän on minulla. Oi hänen rakkautensa, se onpi verraton! Se halkee laupeudesta, niin palava se on.

3. Hän on mun lunastanut kalliilla verellään, kihlannut hengellänsä omakseen ainiaan. Nyt omansa saan olla, en muusta huolikaan. Sylissään elää, kuolla ja iät olla saan.

4. Oi mull´ on onnen päivät ylkäni omana! Oon autuas jo täällä ja sitten taivaassa. En muille tahdo elää, vaan yksin hänelle. En maasta huoli enää, taivaaseen rientelen.

5. Ei kotin´ ole täällä murheitten laaksossa. Se odottaa mua siellä ylhäällä taivaassa. Siell´ onpi Jeesukseni, mun veriylkäni. Hän puhtaaksi mun saatti, autuaaks´ iäti.

6. Mä olen musta, kurja majoissa Keedarin, vaan ihana on mulla hääpuku puhtahin. Oon muodoltani musta ja päivän polttama, vaan yljän pukimissa oon aivan ihana.

(Siionin laulu 118)

Hannes69 kirjoitti:Oikean uskon hedelmänä tulee halu vaeltaa vanhurskaudessa ja valkeudessa, ei parempi vaellus. Jos kokee että uskon myötä onnistuminen ja vaellus paranee, ei tarvi kokonaista armoa vaan on vähän omaa annettavaa ja loput pannaan Kristuksen ansioon.

Vaellus paranee siinä mielessä, että se kaita tie joka uskolla omistetaan, vie taivaaseen? Moni vaeltaa leveää polkua ja luulee hyvin vaeltavansa, mutta määränpäänä ei ole taivas. Ei toki se ole uskon hedelmä varsinaisesti, että pääsee taivaaseen, vaan itse usko on se mikä sinne vie.

Epäuskon takia eivät korvenmatkan vaeltajatkaan, aikuiset jotka Egyptistä lähtivät, luvattuun maahan päässeet muutamaa lukuunottamatta. Mutta näin netissä on hankala sanoa mitä tarkalleen ottaen toinen tarkoittaa. Itse toisinaan olen jotain kirjoittanut, mutta sitten moni on tulkinnut sen erilailla.

nuusku kirjoitti:Päivän Sana 6. maaliskuuta 2015
Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.
Saarn. 12:13 KR33/38

Tuo on kuin rakkauden kaksoiskäsky. Seuraava jae (1992): "14 Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista."
on tosin joskus pysäyttänyt, että miten hyvistä teoista - varsinkin salatuista, voi joutua tuomiolle. Mutta voikin olla että epäuskoinen (miksei uskovainenkin) voi luulla hyvää tekevänsä, mutta sitä se ei olekaan. Tosin tuomiolle joutuu kaikki, ja vanhurskailla on niitä hyviäkin tekoja (Matt.25:37) joita eivät niitä itse omikseen tunteneet.

Meillä on loppuun asti mukana syntiin taipuvainen vanha osa. Se ei anna meille lupaa tehdä syntiä tai elää synnissä, mutta se saa aikaan sen että me tahtomattamme lankeamme joka päivä syntiin. Sen takia me tarvitsemme täydellistä armoa. Oma elämämme ja vaelluksemme ei tule niin hyväksi että me omin voimin ja taidoin pystyisimme askeltakaan ottaa.
Paavalin kehoitus hyvään uskonkilvoitukseen ei tarkoita omin ansioin ja omalla onnistumiselle eteenpäin kulkua, vaan turvautumaan täydelliseen Kristuksen ansioon ja pitämään uskon hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa, joka pysyy hyvänä ja loukkaamattomana kun sitä pestään Kristuksen verellä puhtaaksi.
Tämä ei opeta synnin luvallisuutta vaan armo opettaa ja kehottaa karttamaan syntiä, mutta kun emme siihen pysty, saamme turvautua Kristuksen ansioon ja siihen ei parane sotkea tippaakaan omaa ansiota, koska sitä ei ole.
Eli vaelluksemme ei meidän omalta puolelta parane.