VL-FOORUMI

Tämän käskyn jätän täytettäväksesi, poikani Timoteus, niiden profeetallisten sanojen mukaisesti, jotka sinulle kerran on lausuttu. Niitä muistaen taistele jalo taistelu ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hyljänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan 1 Tim. 1: 18-19.

Miten säilytetään usko ja hyvä omatunto? Voiko usko säilyä, jos omatunto on huono? Voiko omatunto olla puhdas vaikka usko olisi haaksirikkoutunut?
Nämä kaksi on sidottu toisiinsa. Usko säilyy hoitamalla omaatuntoa ja omatunto säilyy kun haluaa uskoa. Yksinkertainen sanoilla sanottuna, mutta monen meidän kohdalla vaikea yhtälö. Mieleeni tulee eräs nuori. Epäuskoisen kodin nuori sai parannuksen armon. Hän iloitsi uskosta ja hyvästä omastatunnosta. Myöhemmin hän menetti uskon ja hyvän omantunnon. Kävi kuitenkin suviseuroissa ja lauloi teltassa toisten mukana. Kun tuli laulu *Ovat syntini anteeksi suuret*. Hän aloitti laulun, mutta sitten vaikeni, painoi pään alas ja sanoi ystävälleen: Ei ne kyllä oo.
Hän ymmärsi oman sieluntilansa.
Miksi omantunnon hoitaminen on niin vaikeaa? Miksi syntejä ei voisi kertoa tuosta noin vain? Kahvipöytäkeskusteluissa kertoisi mitä on tehnyt ja toiset saarnaisi synnit anteeksi. Voisiko tällainen olla mahdollista? Tai vielä parempi, että syntejä ei tekisi. Kaikki ihmiset päättäisivät olla tekemättä syntejä. Pliisua.

Paratiisissa ihminen lankesi syntiin. Vai oletko sitä mieltä, että kertomus Aatamista, Eevasta ja paratiisista on legenda? Syntiinlankeemuskertomus kuvaa hyvin sitä ihmisen perimmäistä olemusta. Uteliaisuutta, halua olla niin kuin Jumala. Kaikkitietävää ja kaiken hallitseva. Kertomus kuvaa sitä kuinka ihmisessä on hyvä ja paha. Kertomus kuvaa sitä mikä on ihmisluonnon perimmäinen olemus. Siihen kuuluu, ahneus, uteliaisuus, pelko, häpeä ja oman itsensä pakeneminen. Eräs epäuskoinen ystäväni kertoi, että saatuaan useamman kuukauden tilin yhtä aikaa hän mietti, että jos ostaisi menolipun Australiaan. Kysyin häneltä, että ajattelitko lähteä itseäsi pakkoon. Hän ei lähtenyt.

Daavid joutui syntiin. Hän kertoo psalmissa kuinka hänen luutkin musertuu sen taakan alla. Onko kaikilla sama tilanne? Ei suinkaan. Suurin osa ihmisistä paaduttaa omantunnon, niin ettei tunne syntejä. En minäkään ymmärtänyt nuorena mitä synti on tai miksi pitäisi käydä parannuksen askelille synnistä. Saarnat menivät sivu korvien. Tänä aikana ei ole kovin suosittua puhu synnistä. Epäuskoinen ihminen ei ymmärrä mikä on syntiä. Uskonnollinen opetus ei kiinnosta. Onko syy kiinnostuksen puutteeseen tietämättömyys?

Mitä pitäisi tehdä sitten, että tavallinen ihminen kiinnostuisi uskonasioista? Uskosta tulisi puhua yksinkertaisesti ja raamattuun perustuen. Puhe tulisi kohdistua tähän päivään soveltaen. Pelkkä raamatun lukeminen ja tekstin selittäminen vain raamattua selittäen raamatulla, ei taida kiinnostaa. Kun teksti saadaan elämään ihmisen omassa elämässä ja selittää ihmisen elämän valintoja, niin kiinnostus herää. Jumalalle on mahdollista herättää kenet vain synnin unesta. Me emme tiedä kenen tunto herää, mutta meidän tehtävänä on pitää sanaa esillä. Kaiken uskonnollisen opetuksen tulee perustua raamattuun ja selittää raamatulla soveltaen tähän päivään.

Miten Paavalin opetus sovelletaan tähän päivään?

Ensinnäkin tekstissä vedotaan profeetalliseen sanaan. Siis vanhan testamentin kirjoitukseen. Meillä on sekä vanha-, että uusitestamentti. Timoteukselle oli opetettu lapsuudesta saakka Jumalan sanaa. Hänen äiti ja isoäiti oli opettanut häntä. Timoteuksen kotona oli puhuttu uskonasioista. Timoteus oli käynyt seuroissa, jossa oli luettu ja selitetty Jumalan sanaa. Kuinka moni tämän ajan ihminen käy seuroissa? Uskovaiset enimmäkseen. Kuinka monessa kodissa opetetaan uskomaan Jumalaan? Kuinka monessa kodissa opetetaan uskon aakkosia?

Sinä tämän kirjoituksen lukija. Mieti millainen on oikea usko.
Onko se siinä, että ihminen on lapsena kastettu ja nuoruudessa käynyt rippikoulun. Eräs keski-iän ohittanut ystäväni sanoi, että ei ole rippikoulun jälkeen kirkossa käynyt. Voiko häntä pitää uskovaisena? Hän on laiminlyönyt sen sanan mikä on kirjoitettu hebrealaiskirjeeseen: Älkää laiminlyökö seurakunnan yhteistä kokousta. Suurin osa ihmisistä ei välitä kokoontua Jumalan sanan äärelle. Voiko heitä pitää uskovaisina? Minä en pidä uskovaisena sellaista ihmistä, joka ei käy Jumalan sanan kuulossa vaikka siihen olisi mahdollisuus. Siis, se ei ole ratkaisevaa käykö seuroissa tai jumalanpalveluksessa, vaan se, että halveksii Jumalan sanaa katsomalla ylön yhteisen seurakunnan.

Usko ei kuitenkaan perustu tekoihin. Usko on luja luottamus eikä se näkymättömistä epäile. Uskosta vuotavat uskon mukaiset hedelmät.

Miten te ajattelette kirkossa käymisen suhteen? Seuroissahan kyllä käydään, täällä tavallisena sunnuntaina pääkirkon aamukympin messussa on 100-150 ihmistä ("kirkkouskovaista") ja seuroissa sitten 300-500 (pikkuväki toki nostaa lukumäärää merkittävästi, mutta silti). Jumalanpalvelukseen ei kuitenkaan oikeastaan ehditä muulloin kuin isojen seurojen yhteydessä eli sen muutaman kerran vuodessa. Tämä on havaintoa sieltä kanttorin penkin takaa tai vierestä. Ymmärrän tietysti, että on inhimillisesti raskasta viedä pesue aamuksi kirkkoon ja neljäksi seuroihin, ja että jälkimmäisissä on se varma eväs, mutta jotenkin silti soisi uskovaisten olevan enemmän osana kansankirkkoa, suolana ja valona. Ja toisaalta ainakin itse kaipaan ehtoollista useammin kuin mitä on isojen seurojen ehtoolliskirkot, laiskuus vain iskee siinä, että kahteen ei viitsi lähteä ja seuroja ei viitsisi jättää väliin useammin kuin jo nyt joutuu jättämään (on tuota terveyttä suotu siihen määrään, että välillä joutuu aika pitkät välit pitämään - tosin sitä mukavampi sitten kun sinne oikeasti pääsee).

Mutta silti on jollain lailla suru puserossa siitä, että ollaan niin erillään kirkosta. Täällä meillä paikallisesti oli seurakuntavaaleissa listan mainoslauseena "Kirkon asialla - asiaa kirkosta", jota perusteltiin juuri sillä, että mekin olemme kirkon jäseniä ja tahdomme vaikuttaa sen asioihin. Ja toivottavasti tahdommekin, eristäytymättä, ja muutenkin kuin neljän vuoden välein. Niin vaikealta kuin se mediasta luettuna näyttääkin. Paikallistasolla hyvät henkilöyhteydet ja luontevat välit pelastavat paljon. Jos aivan syrjään käpertyy, on jossain välissä vaarassa tulla lakaistuksi kirkon kentältä, ja sitä en toivoisi - en meille enkä kirkolle. (Meillä saatiinkin loistava voitto, kaikki muut sekä hävisivät paikkoja että vähenivät muutenkin, kun kirkkovaltuuston paikat vähenivät seurakunnan väkiluvun laskettua - meän lista sai lisäpaikkoja.)

(En tiiä, mistä tämä iltapohdinta nyt tuli, pitkään se on mietityttänyt. //Kirjoitettu su-ma yönä, mutta palsta ei antanut minun lähettää mitään minnekään...)

Tunnen myös jonkinlaista häpeää siitä, että ikäänkuin kuorin kerman kirkon palveluista, mutta en muuten osallistu kirkon toimintaan. Lukuunottamatta ehtoollisavustajan tehtävää, joka sekin tuli enemmänkin määrättynä.
Laiska ja mukavuutta rakastava "vanha osa" ei innostu lähtemään sunnuntai aamuna Jumalan palvelukseen.
Se olis kuitenkin aivan fiksu tapa, johon Jeesus näytti esimerkkiä.

Jeesuksen aikana Synagoga oli kirkko Nasaretissa. Uskovaiset kokoontuivat kuulemaan Jumalansanaa Synagoogaan. Jeesus opettaa asiasta Matt. 23 Moseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja Pharisealaiset:
3. Kaikki siis, mitä he teidän käskevät pitää, se pitäkäät ja tehkäät; mutta heidän töittensä jälkeen älkäät te tehkö, sillä he sanovat, ja ei tee.
4. Sillä he sitovat raskaat kuormat, joita ei voida kantaa, ja panevat ne ihmisten olille, mutta ei he sormellansakaan itse tahdo niitä liikuttaa.
5. Mutta kaikki työnsä tekevät he, että ne ihmisiltä nähtäisiin. He levittelevät muistokirjansa, ja tekevät suureksi vaatteensa liepeet,
6. Ja rakastavat ylimmäisiä sijoja pidoissa ja ylimmäisiä istuimia synagogissa,
7. Ja tervehdyksiä turulla, ja tahtovat kutsuttaa ihmisiltä: rabbi, rabbi.
Siis heidän töittensä jälkeen älkää te tehkö.
Olen ollut kirkon luottamustoimessa toistakymmentä vuotta. Monesti mietin siellä, että miksi minä siellä olen. Luottamushenkilönä minun tehtävänä on vaalia Jumalansanan mukaista opetusta ja olla valona ja suolana. En tunne olevani sen ajatuksen mittainen. Oma-aloitteisesti en ole hakeutunut tehtävään vaan kutsuttuna. Tämä asetelma velvoittaa minua. Jos en olisi luottamustehtävässä, niin yhteys kirkkoon jäisi todella vähäksi. Muutamen kerran vuodessa tulee käytyä kirkossa. Aamupäivän jumalanpalveluksessa tulee käytyä, kun rippikoululaista käyttää kirkossa.
On eri mukava mennä seuroihin ja kokoukseen rauhanyhdistykselle. Sinne menee kuin kotiin. Tuntuu tosi mukavalta nähdä rakkaita matkaystäviä ja porista heidän kanssa.
Mutta se toinen puoli. Uskovaisten työpaikka kirkon palveluksessa. Toivon ja rukoilen, että saamme olla kirkon yhteydessä, vaikka hengen yhteyttä en tunne kirkon yleisen opetuksen kanssa. Me olemme jokainen omalla työpaikalla Jumalan lähettiläänä. Se, että tuleeko meidän työpaikalle muita uskovaisia heidän omalla vapaa-ajalla ei ole meidän käsissä. Eikä he tule kirkkoon kuuntelemaan ihmistä, ei pappia, eikä kanttoria, vaan kuulemaan Jumalansanaa. Yleensä kirkossa luetaan raamattua, mutta sen selitys voi olla kaukana Jumalansanan viitoittamalta tieltä. Itse en pongaa erityisesti uskovaista pappia, kun pitää käyttää nuorta kirkossa. Toki aina se on mukavampi, jos on pappi, joka selittää raamattua raamatulla.
Niin olen joskys miettinyt, että kumpi siellä enempi saarnaa, pappi vai se yksittäinen Jumalanlapsi penkissä. Omien sukulaisten joukossa on henkilö, joka ei halua nähdäkkään minua kirkossa. On joskus ottanut saarnastani nokkiinsa. Vaikka en omiani puhunut, vaan Nikodeemeksen ja Jeesuksen keskustelu oli puheen aihe. Ei taida olla tämän päivän uskovaiset kovin aktiivisia kirkossa kävijöitä. Ei ne olleet sata vuotta sitte sen aktiivisempia. Samasta asiasta jo silloin on valitettu. Seuratuvat kyllä täyttyy, mutta harva jaksaa kirkkoon kymmeneksi. Se on asia joka ei muuksi muutu. Jos muuttuisi, niin minulla pukkaisi huolta pintaan. Haluan toivottaa Taivaallisen Vanhimman siunausta Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle ja siellä työskentelevile ihmisille.

Olen minä käynyt kirkossa jokin aika sitten lähes joka sunnuntai. Nyt on jäänyt käymiset vähemmälle.

Kansankirkko ansaitsee arvostuksensa niin kauan kuin voi sanoa, että se pitää esillä kristillisiä, raamatun mukaisia terveitä arvoja.


Mark. 9:40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.

Sananl. 14:34 Vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpiä.