VL-FOORUMI

Raamatussa kerrotaan Jobista jonka elämän Jumala tuhosi koetellakseen hänen uskoaan. Job sitten ikäänkuin haastoi Jumalan oikeuteen ja teki valituksensa, että onko tämä nyt muka oikein.

Ehkä Jumala vastaa minullekin, kun julkisesti sitten häntä haastelen. Tällaista oikeudenkäyntiä olen miettinyt useamman vuoden ja en itse keksi ainakaan yhtään ainukaistakaan hyvää asiaa, minkä Jumala olisi luonut vaan päinvastoin kaikki faktat puhuu sen puolesta että Jumalaa ei ole olemassa tai Jumala on kierotunut ja paha "ihminen".

Itel ei oo mitää tavoitteita elämäs.. korkeintaa et kuolis kivuttomasti ja jos kävis nii hyvä tuuri ettei jumalaa oiskaa olemassa, nii ei joutuis helvettiin vaa lakkais vaa olemasta..

Jos saisin valita, nii mielummi lakkaisin vaa nyt heti olemasta eikä mua ois ollukkaa koskaa ku et haluisin taivaaseen..

Vaikeet uskoo et jumala ois ainakaa hyvä ku kaikki nii huonosti. tai ku raamatus sanotaa ettei usko oo sanoissa vaa teoissa.. Ja et jos joku luulee olevansa viisas, niin näyttäköön sitten hyvät tekonsa. Niin en vaa ite voi nähä täs maailmas hyvää, nii miten jumala vois olla hyvä ku kaikki on nii huonoo ja pahaa..


Jos kerra ihminen on niin huono ja paha, nii miksei jumala sit myönnä virhettää ja lopeta koko ihmiskuntaa heti alussa ja tehny sit uuden paremman. Harjoittelu tekee mestarin?


Miks pitää luoda ihminen vaa sen takia et ihminen kituu koko elämänsä ja haluaa kuolla ja sit joutuu vielä helvettiin kidutettavaksi ikuisuudeksi..


Mut ei jumala vastaa mulle.. Nii pitää täs vaa sit elää hänen näytelmässää, ku kerra pakko olla olemassa. Ois se ollu kohteliasta ees kysyä aluksi et haluanko ees syntyä..

Ja ku raamatus sanotaa et taivaassa on juhlat ja siel iloitaa ja juodaa viiniä. Nii en voi ymmärtää miks jumala on nii iloinen siitä et koko maailma on nii huono ja syntinen.. Saako jumala sit iloa siitä, et hän luo ihmiset pahoiksi ja voi sit tuomita ihmiset ja kiduttaa ikuisuuden helvetissä. Luulis et ku asiat on niin huonosti ja ihmiset syntisiä, et jumala ois sit surullinen ja paastoais tai jotain.


Tulispa jumala joskus masentuneeks ja ois nii kova krapula et se tekis itsemurhan.. Loppuis sit kaikki kärsimys ja olis rauha

Mut kyl jumalan eka pitäis ottaa vastuu teoistaan ja myöntää virheensä. Jos jumala on luonu ihmisen nii pahaksi, niin miten se voi olla ihmisen syy.. Eihän ihminen ite itteään synnytä ja luo sieluaan.


Ehkä sellaiste ihmisten on sit helppo rakastaa jumalaa, kenel on kaikki asiat hyvin. En vaa ite osaa rakastaa jumalaa, ku jumala o vaa lapsesta asti tehny mulle pahoja asioita.. Ehkä sit vois rakastaa jos tulis sellainen tukholman syndrooma joskus..


Enkä mä osaa rakastaa lähimmäistäkää.. Haluun vaa pysyy ihmisistä erossa ku ei mul oo mitää yhteistä kenenkään kaa. Naisia osaan kyl rakastaa, mut siitäki tullu vaa elämää pahoja asioita..

Jos jumala kerran on nii täydellinen ja rauha ja rakkaus, nii miks sen piti alkaa luomaan kaikkee pahaa esim. saatanan? Eikö se vois vaa viihtyy yksiksee siel taivaassa nii ei tarviis muiden kärsii sit hänen ilonsa vuoksi.. Mä oon aatellu et alkaisin kirjoittaan tällaisia blogeja ja teen mielenosoituksen jumalaa vastaan. Ehkä se sit vastaa ja tappaa mut ainaki jollai salamalla taivaalla tai jotain nii ois ainaki ohi tää ärsyttävä näytelmä ja joutuis sit sinne helvettii nii ei tarviis enää miettiä asioita..


Ehkä jumalal tuli tylsää sit taivaassa yksinään. jos ihminen luotii jumalan kuvaksi nii tulehaa ihmiselläki helposti tylsää. Sit jumala loi ihmisen tekeen syntiä, niin onhan siin tekemistä sit ku voi järjestää oikeudenkäynnin ja tuomita ihmisii vankilaan helvettiin. Harmi ettei jumala harrasta joogaamista niin se ois sit onnellinen iha yksikseen siellä ja vois vaa mietiskellä..

Kiusais ees itsensä kokoisia. Ois tehny ees saatanasta sellaisen vastuksen et ois voinu itekki hävitä. Siinä vasta jännitystä jumalan elämään sitten...

Jos ihminen tekis koiranpentuja ja kouluttais niitä ja tulis vihaiseksi niille, kun niistä ei tuu ihmisiä ja sit se kostoksi alkais kiduttaan niitä koiria.. Niin miten se eroaa siitä et jumala loi ihmisen ja mitä jumala tekee ihmisillä? Mut kuka voi sit tuomita jumalan tai haastaa hänet oikeuteen.. Eihä sellaista mahdollisuutta ihmisellä oo.

Jotkut ihmiset jumala on luonut hyviksi ja ne pääsee taivaaseen, mut suurimman osan ihmisistä jumala on luonut pahoiksi ja ne joutuu helvettiin.. Nii miksei jumala vaa voi sit luoda niit hyviä ihmisiä alunperinkin. Miks pitää olla syntiä ja kärsimystä.. Ja mitä hyödyttää mikään mitä ihminen tekee, ku jumala on luonu ihmisen pahaksi niin miten ihminen vois muuttaa itseään?

Mun mielestä iha epäreiluu.. Et mun pitää kärsii ja monen muunki sen takii et jumala haluu tehä tällaisen näytelmän.. En kyl haluis ees olla iloinen. mitä järkee olla lyhyen hetke iloinen ku joutuu kuitenki ikuisuudeksi sit helvettiin. Mut ei ihminen voi tehdä itseään tekemättömäksi.. Jumala tuomitsee ihmisen syntymään ja sitten kuolemaan ja tuomitsee helvettiin. Ei ihminen voi tehdä mitään muuta kuin tässä sitten huvittaa jumalaa ja pakko olla tavalla tai toisella tässä näytelmässä mukana..

Tästäki joutuu helvettii ku puhuu ylpeitä asioita jumalaa vastaan. mut samapa se, ku ei helvettii ny monta kertaa voi joutuukkaa niin joudunhan muutenkin monen asian vuoksi helvettiin..

Tällaiseksi jumala mut on luonu nii kai se saa sit jotain huvitusta ku täällä kiukuttelen ja kiroon jumalaa sitten..

Kaikki uskovaiset varmasti ajattelee että olen eksyttäjä. Ja ehkä olenkin. Ehkä se on sitten minun tarkoitukseni johon jumala minut on luonut.

Mutta mistä te tiedätte, itse kukin: itse olevanne niin oikeassa? Jos joku tuntee saaneensa pyhän hengen ja uuden elämän kristuksessa: niin hieno asiahan se vain on, eihän sellaisesta kannata irti päästää jos tällaiset vakuudet kerran ylhäältä on annettu tulevasta onnesta.

Uskohan on teoissa, ei sanoissa. Ei minulla ole ainakaan mitään uskon tekoja tullut koskaan, vaan synnin tekoja. Miettikää itse kukin, millaisia tekoja teidän uskonne on saanut aikaan. Onko ne ihmisestä itsestään vai jumalasta?

Jos ei ole uskon tekoja, niin parempi kai myöntää totuus kuin tulla tekopyhäksi. Eikö sitä tekopyhyys tarkoita, että ihminen omilla teoillaan luulee pääsevänsä jumalaa lähemmäksi? Ja uskon teot on taas sitä, kun jumalan voima vaikuttaa ihmisen kautta: ja näinollen, ihminen voi antaa kaiken kunnian jumalalle.

Suomessa on sata eri suuntausta ja lahkoa ja tulkintaa eli raamatunväärennöstä. Onko teidän suuntauksella näyttää jotain sellaista, mikä olisi kirkas valo tässä pimeyden maailmassa? En usko.

Raamatun vertauksessa, minulla ei alunperinkään ole ollut öljyä lampussa. Ja turhahan sitä nyt on hakeakaan lisää, kun sitten vielä etsii kun kristus tulee. Ei sitä uskoa siis löydy sillä, että alkaisi kiertämään näitä satoja eri lahkoja ja kuvittelisi saavan jonkun uuden voitelun sieltä.

Jos ihminen on ottanut kasteen, tunnustaa kristuksen herrakseen ja aloittaa sydämen parannuksen: pitäisi saada sitten vakuudeksi pyhä henki. Itse en ole tällaista tuntenut vaikka uskoon tulemisesta on jo n. 7 vuotta.

Ehkä pitäisi olla sitten kärsivällinen. Mutta minut jumala on luonut kärsimättömäksi, niin haastan nyt hänet sitten oikeuteen jotta asia saadaan ratkaistua.

Raamatussahan on sanottu, että maailman viisaus on hulluutta.

Kyllä voin senkin myöntää, että kun luulen olevani viisas tällä tavoin ihmisen järjellä ajateltuna, että se olisikin hulluutta lopulta.

Kuitenkin, haluaisin siitäkin todisteita. Joten ei mitään kiirettä sinänsä herra jumala, mutta voisit vaikka ostaa prepaid liittymän ja vastailla tänne foorumille: en tarvii mitään hienouksia kuten enkeli taivaasta siis.

Et tosiaan ole ensimmäinen joka haastaa Jumalan, etkä ole ensimmäinen, joka häviää sen käräjöinnin.

DaavidinHuone kirjoitti:Ehkä se on sitten minun tarkoitukseni johon jumala minut on luonut.

Jumala on luonut kaikki ihmiset omaksi kuvaksensa ja sitä varten, että he eläisivät ikuisesti hänen kanssan. Ihminen voi omilla teoillaan estää tuon. Jumala kutsuu parannukseen.

Hei ketjun aloittaja,

en osaa paljonkaan sanoa sinulle, mutta haluaisin kertoa, ettet tosiaan ole ainut joka on noita asioita pohtinut. Minäkin niitä pohdin, vaikka olenkin uskossa Jeesukseen ja turvaan elämäni Jumalan käsiin.

Onhan se aivan valtavan raskasta, jos elämä kurittaa niin, ettei kykene näkemään hyvää missään, ei itsessä eikä toisissa ihmisissä eikä edes Jumalassa. Näin voi käydä, vaikka ihminen olisi uskovasta perheestä ja haluaisi kokea Jumalan pelkästään hyvänä ja rakastavana.

Mutta entä jos ei tunnekaan? Entä jos oma herkkä mieli järkyttyy siitä kaikesta hirveydestä, mitä maailma sisältää? Siitä kärsimyksestä, jota on itse kokenut ja jota moni muukin kokee?

Kuten sanoin, en osaa sanoa sinulle juuri mitään erityistä. Tiedän, että hyvää tarkoittava puhe voi tuntua tuomitsemiselta, jos tuska on kova ja elämä tuntuu aivan hirveältä. Mutta voin kertoa omasta kokemuksestani:

Minulle tärkeä oivallus oli aikanaan se, että minä voin rukouksessani sanoa ääneen Jumalalle kaikki mahdolliset negatiivisimmatkin tuntemukseni hänestä. Voin turvautua Jumalaan isänä kuin pieni lapsi, joka on saanut raivokohtauksen ja vihaa isäänsä sydänjuuriaan myöten. Saan tuntea kaikkia tunteita, myös niitä negatiivisia, ja saan ilmaista ne Jumalalle ihan suoraan. Jumala kyllä kestää sen! Jumala ymmärtää, että tunnen vihaa ja katkeruutta. Minun ei tarvitse väkisin ja hampaat irvessä yrittää olla kiitollinen ja positiivinen. Jumala hyväksyy minut tällaisena kuin olen.

Uskon, että Jobin kirja on Raamatussa juuri siksi, koska sen avulla Jumala haluaa muistuttaa meille, että hän kyllä ymmärtää kapinoivaa, vihaista, pettynyttä ja katkeraa ihmistä. Hän kestää, sietää ja kannattelee kaikkein vaikeimmatkin tunteet. Meidän ei tarvitse pyrkiä täyttämään jonkinlaista uskovaisen ihmisen mittaa. Jumala todella on rakkaus.

.

Martti Luther: Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1–7 kirjoitti:Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin. (1. Moos. 3:12)

Katsohan nyt, kuinka sattuvasti tässä on kuvattuna synnin pahuus ja sen luonto. Eihän ihmistä millään lailla voida pakottaa syntiänsä tunnustamaan. Hän kieltää synnin tai puolustaa sitä niin kauan kuin katsoo olevan jotakin toivoa tai veruketta sen puolustelemiseen. Ei ihme, että ihminen alkuun toivoo, että syntiä voitaisiin peitellä, ja pikemminkin syyttää Jumalaa kuin myöntää rikkoneensa. Ihmeellistä on, että Aadam senkin jälkeen kuin omatunto on hänet vakuuttanut ja hän on itsekin Jumalalta saanut kuulla syntinsä, yhtä kaikki jatkaa puolusteluaan. Eihän hän sano: Herra, olen tehnyt syntiä, anna anteeksi velkani, ole armollinen! Kuuluuhan synnin luontoon, ettei se salli ihmisen paeta Jumalan turviin, vaan pakottaa pikemminkin pakenemaan Jumalaa. Aadam siirtää syyn vaimolle.

Tämäkin lyhyt ote kuuluu synnin eli synnin olemuksen kuvaukseen. Silloin kun ei ole syntien anteeksiantamuksen lupausta eikä uskoa, synnin tekijä ei voi muulla tavalla tehdä. Jos Jumala olisi sanonut: Aadam, olet tehnyt syntiä, mutta minä annan sinulle syntisi anteeksi, silloin Aadam olisi kovasti kironnut synnin ja nöyrästi ja jalosti tunnustanut olevansa syntinen. Mutta koska syntien anteeksiantamusta ei vielä ole, hän ei käskyn rikkomisen johdosta ajattele mitään muuta kuin kuolemaa.
...

Saamme siis kuulla äänen, joka on täynnä mielipahaa ja vihaa Jumalaa vastaan: "Vaimo, jonka minulla annoit". On kuin Aadam sanoisi: Tämän rasituksen sinä panit minulle kuormaksi. Jos olisit naiselle antanut jonkin oman puutarhan, etkä olisi pannut rasitukseksi minulle asumista yhdessä hänen kanssaan, olisin pysynyt synnittömänä. Se, että olen tehnyt syntiä, on sinun syytäsi, kun annoit vaimon elämään kanssani. Tässä meille siis esitetään Aadam tavallaan esimerkiksi kaikista synnintekijöistä, syntinsä tähden toivonsa menettäneistä. Eiväthän he muuta voi kuin syyttää Jumalaa ja puolustaa itseään. Näkeväthän he, että Jumala on kaikkivoipa ja olisi voinut estää nuo synnit. Näin hirvittävä on synti, milloin sydän ei ajoissa kohennu syntien anteeksiantamuksen lupauksesta. Mutta tämä juuri onkin se, mitä laki saa aikaan, kun se on yksinään, ilman evankeliumin ja armon tuntemusta. Se johtaa epätoivoon ja lopulliseen katumattomuuteen.


Se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän. (1. Moos. 3:15)

Aadam ja Eeva virkistyivät hekin tästä lupauksesta ja omaksuivat täysin sydämin toivon kaiken korjaantumisesta: täynnä uskoa he näkivät, että Jumala tahtoi huolehtia heidän pelastuksestaan, kun Jumala kerran selvin sanoin todisti, että miespuolinen vaimon siemen tulee lyömään maahan tämän vihollisen. Näihin sanoihin liittyi näet ihmeellinen painokkuus. "Hänen siemenensä", niin sanat kuuluivat. On kuin hän sanoisi: Sinä, Saatana olet tehnyt hyökkäyksen ja vietellyt miehen naisen avulla, jotta sinä synnin ansiosta olisit muka heidän päämiehensä ja herransa. Minä puolestani varaan sinulle väijytyksen samaa välinettä käyttäen. Tempaan puolelleni naisen ja annan hänestä tulla siemenen, ja tämä siemen on murskaava sinun pääsi. Sinä olet lahjonut lihan ja tehnyt sen alttiiksi kuolemalle syntiä käyttäen. Mutta minä herätän juuri siitä lihasta sen veroisen miehen, että hän murskaa ja ajaa pakoon kaikki sinun voimasi.

Toistan: "Mutta koska syntien anteeksiantamusta ei vielä ole, hän ei käskyn rikkomisen johdosta ajattele mitään muuta kuin kuolemaa."
Tarvitaan henkilökohtainen syntien anteeksiantamus! Aadamille ja Eevalle lupaus tuli kohtasilleen :)

Hei nikki ’kirja’ , ethän pahoita mieltäsi tästä viestistäni, mutta olen jyrkästi eri mieltä kuin mitä eräissä lauseissa viestissäsi kirjoitit. Mielestäni uskovan ei sovi rukouksessa sanoa mahdollisia negatiivisimpia tuntemuksiaan Jumalasta, ja mielestäni uskovalla ei ole lupaa raivota Isälleen ja vihata häntä, ja mielestäni uskovan ei myöskään sovi olla katkera.

Raamattu sanoo [1.Tess. 5:18] kaikessa kiittäkää.

Mielestäni uskovan tulisi olla kiitollinen. Mielestäni uskovan tulisi surun, murheen ja pettymystenkin keskellä kiittää, [mutta en toki kiitä suruista, murheistä enkä pettymyksistä, vaan ihan muista asioista]. Jos uskovalle on tapahtunut jotain kamalaa, niin mielestäni uskovan ei tarvitse siitä kamalasta asiasta kiittää.
En juurikaan lue vuoden 1992 käännöstä, mutta nyt vilkaisin siitä, että miten jae 1.Tess. 5:18 on siinä käännetty, ja kauhistuin, sillä mielestäni siinä on tökerö käännösvirhe. Mielestäni tuon jakeen käännöksessä sanan ’kaikki’ yhteyteen tulee laittaa pääte ssa eikä sta, sillä tietääkseni kreikan prepositio ’en’ merkitsee mm. suomen -ssa /-ssä päätettä, ja kreikan ’en’ on tietääkseni monessa kohtaa käännetty -ssa tai -ssä suom. Raamatunkäännöksissä.

Mielestäni uskovan tulee pelätä Jumalaa, ja varoa napisemasta ja nurisemasta häntä vastaan.

[1Kor. 10:10, v. 1776] Älkäät napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja hukattiin kadottajalta.
[1Kor. 10:10, v. 1938] Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.

[jakeesta Heb. 12:15]… ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi
[jakeesta Ap.t. 8:23, v. 1938] Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea

[Käsittääkseni pelvo tarkoittaa samaa kuin pelko]

[Biblia 1776, Ap.t. 9:31] Ja niin seurakunnilla oli rauha kaikessa Juudeassa, ja Galileassa, ja Samariassa, ja enenivät vaeltain Herran pelvossa, ja täytettiin Pyhän Hengen lohdutuksella.
[Biblia 1776, 2Kor. 7:1] Että meillä nyt senkaltaiset lupaukset ovat, minun rakkaani, puhdistakaamme siis itsemme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, täyttäin pyhyyttä Jumalan pelvossa.
[Biblia 1776, Ef. 5:21] Ja olkaat toinen toisellenne alamaiset Jumalan pelvossa.

Hei sinitiainen,

olen eri mieltä sinun kanssasi. Minusta on tärkeää, että uskova ihminen on Jumalan edessä avoimesti oma itsensä ja kertoo myös negatiivisista tuntemuksista, jos niitä on.

En tarkoita sitä, että negatiiviset tuntemukset olisivat itsessään hyvä tai toivottava asia. Mutta jos niitä on, niin kyllä ne voi tuoda Jumalan tietoon. Olen itse kokenut, että kun teen näin, niin silloin myös helpommin negatiivisuus, katkeruus ja viha sulaa ja saan kokea Jumalan rakkautta.

Sen sijaan olen huomannut, että jos yritän tukahduttaa Jumalaan liittyvät negatiiviset tuntemukset, niin se juuri katkeroittaa minua. Se tekee minut pinnallisesti kiitolliseksi ja tekopyhäksi, vaikka sisimmässä olen kuitenkin edelleen yhtä vihainen.

Raamatussa on monia esimerkkejä siitä, että uskovat ihmiset kertovat Jumalalle hyvinkin negatiivisia tunteita. Jobin kirja on tästä ehkä tutuin esimerkki. Samoin esimerkiksi profeetta Jeremia puhuu näinkin katkeria sanoja:

"Kirottu olkoon päivä, jona synnyin,
vailla siunausta päivä,
jona äitini minut synnytti!
Kirottu se mies,
joka toi isälleni ilosanoman
ja onnitteli häntä:
»Sinulle on syntynyt poika!»
Käyköön sille miehelle,
niin kuin kävi kaupungeille,
jotka Herra armotta kukisti!
Kuulkoon hän valitushuudon aamulla,
hälytyksen keskellä päivää,
kun ei surmannut minua kohtuun!
Äitini olisi saanut olla minun hautani
ja pysyä raskaana koko loppuikänsä!
Miksi minun pitikään tulla äidinkohdusta
näkemään pelkkää vaivaa ja tuskaa!
Koko elämäni kuluu häpeässä." - Jer 21:14-18

Tässä Jeremia selvästi on hyvin katkera, tuntee syvää vihaa, kiroaa syntymästään kertoneen miehen, kyseenalaistaa koko olemassaolonsa. Tämä kaikki on Vanhaan testamenttiin kirjoitettua Jumalan sanaa. Sillä on varmasti jokin syy, että Raamatussa on näinkin kovaa tekstiä. Uskoakseni syy on se, että Jumala haluaa kertoa meille nykyajan uskoville, että ihmisen kokema negatiivisuus ja katkeruus on hänelle tuttu asia eikä hän hylkää meitä, vaikka koemmekin tällaisia vaikeita tunteita.

kirja kirjoitti:
Raamatussa on monia esimerkkejä siitä, että uskovat ihmiset kertovat Jumalalle hyvinkin negatiivisia tunteita. Jobin kirja on tästä ehkä tutuin esimerkki. Samoin esimerkiksi profeetta Jeremia puhuu näinkin katkeria sanoja:

"Kirottu olkoon päivä, jona synnyin,
vailla siunausta päivä,
jona äitini minut synnytti!
Kirottu se mies,
joka toi isälleni ilosanoman
ja onnitteli häntä:
»Sinulle on syntynyt poika!»
Käyköön sille miehelle,
niin kuin kävi kaupungeille,
jotka Herra armotta kukisti!
Kuulkoon hän valitushuudon aamulla,
hälytyksen keskellä päivää,
kun ei surmannut minua kohtuun!
Äitini olisi saanut olla minun hautani
ja pysyä raskaana koko loppuikänsä!
Miksi minun pitikään tulla äidinkohdusta
näkemään pelkkää vaivaa ja tuskaa!
Koko elämäni kuluu häpeässä." - Jer 21:14-18

Tässä Jeremia selvästi on hyvin katkera, tuntee syvää vihaa, kiroaa syntymästään kertoneen miehen, kyseenalaistaa koko olemassaolonsa. Tämä kaikki on Vanhaan testamenttiin kirjoitettua Jumalan sanaa. Sillä on varmasti jokin syy, että Raamatussa on näinkin kovaa tekstiä. Uskoakseni syy on se, että Jumala haluaa kertoa meille nykyajan uskoville, että ihmisen kokema negatiivisuus ja katkeruus on hänelle tuttu asia eikä hän hylkää meitä, vaikka koemmekin tällaisia vaikeita tunteita.

[Job 1:22, v. 1933 käännös] Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä eikä puhunut nurjasti Jumalaa vastaan.
[Job 2:10, v. 1776 käännös] Mutta hän sanoi hänelle: sinä puhut niinkuin tyhmät vaimot puhuvat. Jos me olemme hyvää saaneet Jumalalta, eikö myös meidän pidä ottaman pahaa vastaan? Kaikissa näissä ei Job syntiä tehnyt huulillansa.

Olen lukenut opetettavan, että Job myöhemmässä vaiheessa Jobin kirjaa teki sanoillaan syntiä Jumalaa vastaan. Niin minäkin ajattelen, sillä ovathan ne jotkut Jobin kirjassa olevat Jobin puheet sellaisia, että ne kuulostavat syntisiltä puheilta.

Olen pohtinut aika paljon sitä, että mikä on napinaa, ja että mikä ei ole. Jos sanoisin ääneen, että olipa kurja päivä, niin olisiko se napinaa? Jos sanoisin rukouksessa, että olipa kurja päivä, niin olisiko se napinaa? Se, että jos sanoisin Jumalalle kiukkuisesti tai muuten Häntä syyttäen, että miksi sallit minulle noin kurjan päivä, käsittääkseni ainakin olisi napinaa, eikö niin?

Kysynkin nyt, että onko jakeissa Jer 21:14-18 napinaa, vai eikö ole?

Ja tosiaan uskon, että uskovan ei sovi napista Jumalaa vastaan.

[1Kor. 10:10, v. 1776] Älkäät napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja hukattiin kadottajalta.
[1Kor. 10:10, v. 1938] Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.

Kerronpa nyt erään henkilön luvalla hieman hänestä. Hän napisi [yksikseen] monta vuotta Jumalaa vastaan, sillä hän luuli, että eräs varsin ikävä asia, joka hänelle oli tapahtunut, olisi muka ollut Jumalan tahto. Mutta lopulta hän tajusi, että se ikävä asia, joka hänelle oli tapahtunut, ei ollut ollut Jumalan tahto, vaan hänen oman typerän valintansa syytä. Hän lopetti napinan, ja sen jälkeen - hänen yllätyksekseen - Jumala siunasi häntä muutamilla kivoilla asioilla. Niinä napisemisen vuosina olivat siunaukset olleet vähissä. Nyt häntä kaduttaa se, että hän syytti Jumalaa asiasta, joka ei ollut Jumalan aiheuttama, ja häntä myös hävettää se, että hän napisi Jumalalle. Hän on ymmärtänyt, että Jumala on hyvä. Toki hän myös ymmärtää, että Jumala kurittaa ja koettelee lapsiaan, mutta hän ymmärsi, että se eräs ikävä asia, joka hänelle oli tapahtunut, ei ollut ollut Jumalan järjestämä, vaan hänen oman typerän valintansa syytä. Ja mielestäni kannattaa huomioida myös se, että joskus me joudumme kärsimään myös muiden ihmisten tekemien väärien valintojen seurauksista, eikä syyttää Jumalaa niistä.

DaavidinHuone kirjoitti:En vaa ite osaa rakastaa jumalaa, ku jumala o vaa lapsesta asti tehny mulle pahoja asioita..

Nikki DaavidinHuone, pystytkö perustelemaan väitteesi, että juuri Jumala olisi tehnyt sinulle ne kaikki pahat asiat, joihin viittasit? [Sitä, että jos viime vuosina olet saanut kuritusta Häneltä, en toki ihmettele, sillä olet tosiaankin opettanut eksyttävästi joissakin asioissa. Mutta voisit lopettaa eksyttämisen.]

DaavidinHuone kirjoitti: ... ja sit joutuu vielä helvettiin kidutettavaksi ikuisuudeksi..

DaavidinHuone kirjoitti:... mut samapa se, ku ei helvettii ny monta kertaa voi joutuukkaa niin joudunhan muutenkin monen asian vuoksi helvettiin..

Hei ylläpitäjät, kysyn, että saako foorumilla keskustella siitä, että joutuuko tulijärveen [helvettiin] joutuvat olemaan siellä loppumattoman pitkän aikaa, vai määräytyykö tulijärvessäoloajan pituus tehtyjen syntien mukaan? Kysyn tätä siksi, että en tahdo varoitusta vieraiden oppien levittämisestä. En toki aio opettaa aiheesta, kertoa vain näkemykseni, jos se sallitaan.

Jumalan rauhaa rinnassansa
ken kantaa maassa kuoleman,
on onnellinen kulkeissansa
maan vieraan poikki taivaaseen.

On kallein lahja päällä maitten
omana olla Jeesuksen.
Saan kerran parves autuaitten
yhtyä voitonvirtehen.

Oi armokutsu, ihanampaa
ei päällä maitten tietää voi,
Jumalan lapsi, korkeampaa
ei sanaa korvissani soi.

Kun kiusaukset ahdistaapi
ja vaivat täällä rasittaa,
niin riemuitsen kun muistaa saapi,
ne pääsinpäivä lopettaa.

Niin päärlyportit aukee kohta
odottain lasta Jeesuksen,
siel rakkaat kaikki toisens kohtaa
ja alkaa juhlat karitsan.

Kun pienen hetken ootan vielä,
niin saapuu vieraat taivahan.
Uskossa elän, herraan luotan
kotihin minut kannetaan.

Aloitusviestissä yritetään ymmärtää ja arvostella Jumalan tekoja ihmisymmärryksellä. Saviastiana ymmärrän siksi toisen saviastian pohdiskelua, tässä tapauksessa avaajan. Monet johtopäätökset olisivat ihmisjärjen mukaisia.

Jumala on kuitenkin salannut omat tarkoituksensa ihmisjärjeltä:
"Voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan, voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa! Sanooko savi muovaajalleen: "Mitä sinä pystyt tekemään?" Sanooko teos tekijälleen: "Ei sinulla ole taitajan kättä."" (Jes. 45:9.)
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." (Jes. 55:8-9.)

Uskon, että Jumala on kokonaan hyvä ja kaikkivaltias samaan aikaan, vaikka ihmisjärki ei voi sitä käsittää. Sen asian Jumala on salannut ihmisjärjeltä.

Aloitusviestissä kuuluu kapina, arvostelu ja epäily Jumalaa vastaan, mutta samalla myös syvä elämäntuska, ja maailmantuska. Vaikka aloituksesta on kulunut jo aikaa, tulee silti mieleen, olisiko tarvetta myös mielialan hoidolle.

Jumala haluaisi kaikkien pelastuvan ja siksi kehottaa kaikkia parannukseen. Usko tuo perusturvan elämään. Kuolema ei pelota, kun synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Katse kääntyy Golgatan keskimmäiselle ristille, jossa itse kolmiyhteinen Jumala Pojassaan kärsii ihmisenä meidän syntiemme tähden. Ei sellainen Jumala voi olla paha, joka rakastaa luomaansa ihmistä niin, että on valmis kärsimään suunnattomat kärsimykset luotujensa tähden. Mielen täyttää Jumalan rauha, ja tulee hetki, jolloin mieli myöntää: minä olen saviastia ja miksi edes kuvittelisin saviastiana voivani ymmärtää valajani ajatukset.