VL-FOORUMI

Vapaasti keskusteltava aihe, miltä sota tuntuu omassa elämässä.

Aloitan keskustelun kommentoimalla omista ajatuksistani sotaa seuratessani.

Seuraan sotatapahtumien etenemistä päivittäin. Käyn myös lukemassa vastapuolen (rt.com) mediaa vpn-palvelinten avulla, kun suora pääsy on estetty. Suhtautumiseni sotaan on varmaan vähän penseäksi luokiteltava. Lapsuudessani (1980-luvulla) epäuskoisessani kodissani oli televisio, ja vuosikausien ajan päivän uutisiin kuului raportointi Irakin-Iranin välisestä sodasta, joka kesti huomattavan kauan, ja joka oli iso sota.

Kouluissa historia oli lempiaineitani ja koulusta opin, että koko maailmanhistoria on täynnä valloitussotia, syystä tai toisesta, joskus ilman syytäkin. Tyypilliset aluevaltaussodat loppuivat 1. maailmansodan kieppeillä. Sitä ennen (länsimaalainenkin) kuningas lähti valtausretkelle ihan vain lisätäkseen territoriotaan. Näiden menneiden asioiden vuoksi totesin Ukrainan sodan alettua, että eipä ole mitään uutta auringon alla.

Hyytävimmän havainnon tein sodan alkuvaiheessa havaittuani, että länsivallat eivät vaikuttaneet ollenkaan auttavan Ukrainaa itseään, vaan kiirehtivät iänikuisten pakotelistojen laatimisessa, joista jo ennen niiden valmistumista tiesi, että itse sodan kulkuun ne eivät vaikuta. Myöhemmin lännen viisaus lisääntyi, ja fyysisiä aseita lähti Ukrainaan, mikä oli myönteinen havainto.

Olen miettinyt, lienenkö liian kovasydäminen, kun sota ei vaikuta arkisiin tuntemisiini mitenkään. Lapsuudessani pääuutisten aiheen oli aina sota, ja sodittu on aina. Melkein jo mietin muutama vuosi takaperin, että minne ovat sodat maailmasta kadonneet, kun niitä on ihmiskunnan alusta asti ollut. Jopa Jumala käski Israelin kansaa hyökkässotiin milloin minnekin. Eivätkä ne sodat kadota voikaan, koska ennen maailman loppua niitä on luvattu yhä olevan.

Kun ihminen on sotinut olemisensa alusta asti, sanotaan nyt se 6000 vuotta (te voitte enemmänkin sanoa), niin moni länsimaalainen näytti luulevan, että nyt on uusi aika ihmisen kehityksessä, ettei nyt enää ole niin kuin ennen.

Sanotaan myös, että sodassa ei ole koskaan voittajia, mikä onkin humanitäärisestä näkökulmasta aivan totta. Historiankirjoihin tai vaikkapa wikipedian artikkeleihin jokaisesta käydystä sodasta merkitään keskeisenä tietona, kuka sen voitti. Historiaa varten merkittäviin tietoihin lisätään myös mm. osapuolten keskeiset sotakomentajat, sotamiesten ja -koneiden määrä, keskeisimmät hyökkäykset ja yleensä karttaan merkitty sodan eteneminen. Siviilien yksilölliset kokemukset eivät pääosin kirjaudu historiaan, vaan jäävät lähinnä historioitsijoiden omia arkistoja täyttämään.

Muistan myös Irakin-Iranin sodan, mutta itse seurailin sitä vain radion ja lehtien välityksellä. Ukraina poikkeaa oman elinaikani muista sodista siinä, että se on niin lähellä, siihen liittyy todellinen ydinsodan riski ja Venäjän toiminta Ukrainaa kohtaan muistuttaa Neuvostoliiton toimintaa Suomea kohtaan 1939. Halpa on ihmishenki, kun siirrellään rajoja ja huolehditaan etupiireistä.

O.M kirjoitti:Muistan myös Irakin-Iranin sodan, mutta itse seurailin sitä vain radion ja lehtien välityksellä. Ukraina poikkeaa oman elinaikani muista sodista siinä, että se on niin lähellä, siihen liittyy todellinen ydinsodan riski ja Venäjän toiminta Ukrainaa kohtaan muistuttaa Neuvostoliiton toimintaa Suomea kohtaan 1939. Halpa on ihmishenki, kun siirrellään rajoja ja huolehditaan etupiireistä.

Päivät tuovat uusia uutisia ja tilanne elää. Kevätseuroissa puhuttiin, että turvattomuuden tunnetta tuottaa tämänhetkisen maailmantilanteen ennustamattomuus. Ainahan ennustaminen on hankalahkoa ollut - varsinkin tulevaisuuden, kuten veli Taavetti tapasi sanoa - mutta nykyään esimerkiksi tulevan sään voi ennustaa muutaman päivän eteenpäin kohtuullisen varmasti. Kieltämättä Irak-Iran -sotaakin osasin lapsena ennustaa, että viiden päivän kuluttua sota jatkunee edelleen samanlaisena. Toinen 80-luvun perusuutinen eli IRA:n pommi-iskutkin pystyi jo ennakkoon veikkaamaan, että taas tovin kuluttua saa uutisista kuulla uudesta pommi-iskusta.

Nyt sotatilanne Ukrainassa on sellainen, että kukaan ei uskaltane edes sääennusteen tarkkuudella arvailla, onko viiden päivän kuluttua sota vai rauha, onko ydinasetta käytetty vaiko ei, ja onko Putin vallassa vai ei. Tämä lisää turvattomuuden tunnetta.

Juuri nyt itsestäni tuntuu siltä, että seuraava sota käydään Moskovan Kremlissä. Meidän ikäiset muistamme varmaankin edellisen Kremlin "sodan", ne uutiskuvat Jeltsinistä seisomasta tankin päällä megafoni kädessään. Ajattelimme, että nyt alkoi uusi aika ja naapurista tuli kiltti, mutta samalla meillä oli turvattomuuden tunnetta, koska Venäjän uusi järjestäytyminen ei ollut mitenkään selvää ja koko itäblokki kääntyi nurin nopeammin kuin ehdimme siitä lukea.

Ja olihan siinä joitain hyviäkin vuosia välissä. Mutta nyt naapurimme vaikuttaa olevan pahempi kuin muinoin Brezhnevin aikoina, ja nekin ajat olivat helpommin ennustettavia kuin nämä mitä nyt on. Noottikriisikin kesti vain tovin, ja paljastui myöhemmin Kekkosen ja NL:n väliseksi ennalta sovituksi teerenpeliksi, jonka loppu oli jo etukäteen Kekkosen (syntinen mies, mutta vanhurskasten lepoon nukkunut, rauha hänen sielulleen) tiedossa ja täydessä hallinnassa.

Tuntuu väärältä, että Ukraina on jätetty yksin ydinsodan pelossa. Amerikkalaisilla on kuitenkin viimeksi Afganistanista kokemus, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Mahdollisesti aseapu ja asetarvikeapu yms. maansa puolustuksesta motivoituneille ukrainalaisille on tehokkaampi apu kuin heidän puolestaan taistelu.

Itse en ole aiemmin ollut innokas herättämään nukkuvaa karhua, mutta nyt se riehuu talviuniltaan heränneenä Ukrainassa. Meillä olisi nyt historiallinen aikaikkuna avoinna Natoon liittymiselle pikavauhtia, kun Venäjän sotilasvoima on kiinni Ukrainassa. Huono puoli asiassa olisi se, että Suomen ja Ruotsin hyväksyminen Natoon Ukrainan sodan aikana korostaisi Ukrainan yksin jättämistä. Samaan aikaan kun Suomi ja Ruotsi hyväksyttäisiin Natoon, pitäisi ryhtyä vahvempiin toimiin Ukrainan tukemiseksi, esim. ottaa Ukrainan ilmatila Naton valvontaan. Ydinpelotteen vuoksi ratkaisut eivät toki ole helppoja.

Mielessä pyörii, että onko nykypäivän tapahtumissa jotain, josta puhutaan Raamatussa. Sanomia sodista, maanjäristyksistä ja nälänhädistä (Matt. 24:6-7) on tiedonvälityksen yleistymisen myötä kuulunut koko oman elinaikani. Elinaikanani ei ole vielä nähty, miten "taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Hiroshimassa ja Nagasakissa niin taisi jo käydä v. 1945, vaan käykö joskus vielä laajemminkin?

O.M kirjoitti:Mielessä pyörii, että onko nykypäivän tapahtumissa jotain, josta puhutaan Raamatussa. Sanomia sodista, maanjäristyksistä ja nälänhädistä (Matt. 24:6-7) on tiedonvälityksen yleistymisen myötä kuulunut koko oman elinaikani. Elinaikanani ei ole vielä nähty, miten "taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Hiroshimassa ja Nagasakissa niin taisi jo käydä v. 1945, vaan käykö joskus vielä laajemminkin?

Ilm.17-18: Maailmanvallassa muutos:
Näkemäsi kymmenen sarvea ja peto vihastuvat porttoon ja repivät hänet paljaaksi ja alastomaksi, syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tuhkaksi.

(Ajatuksena lähinnä)

Nuusku kirjoitti :

" Noottikriisikin kesti vain tovin, ja paljastui myöhemmin Kekkosen ja NL:n väliseksi ennalta sovituksi teerenpeliksi, jonka loppu oli jo etukäteen Kekkosen (syntinen mies, mutta vanhurskasten lepoon nukkunut, rauha hänen sielulleen) tiedossa ja täydessä hallinnassa.[/quote]"

Olipas Nuuskulla mielenkiintoinen " tieto".
Mielelläni näkisin lähdetiedon väitteestäsi.

Etukäteen jo mainitsen, että mitkään Lasse Lehtisen tapaisten populistisen tyylin historian tutkijoiden käsitykset kippaan oitis pois.
Etevä tarinakertoja hän toki on, mutta vasemmistolaisuus ja sen vaikutus näkyy hänen tuotoksissaan selkeästi.
Ei oikeasti pidä häntä uskottavana historioitsijana lainkaan.

Sitten on näitä Hannu Rautkallion tapaisia historioitsijia, joiden teoksissa näkyy myös selkeästi oikeistolainen vääristymä, esim. Moskaovan arkistojen hyvin tarkoitushakuinen käyttö omien asenteiden tukemiseksi. Myös muitakin vastavia löytyy, mutta näitä kahta esimerkkiä yhdistää esimerkiksi se , että molemmilla on hyvin kaunainen suhtautuminen Keskusta-puolueeseen.

Olen myös itse ollut jo nuoresta asti hyvin kiinnostunut Historiasta ja yhteiskunnallisista asioista ja kahlannut paljon eri historiateoksia ja elämänkertoja.
Muitakin, kuin esim. vain Juhani Suomen Kekkos-elämänkerrat. Myös oma poikani on virassa oleva historian lehtori.

Eli tuota Nuuskun väitettä on Suomessa eri piireissä useasti pyritty nostamaan ajoittaen esiin, mutta mitään oikeaa dokumentoitua lähdettä/ todistetta en ole löytänyt.
Eivät myöskään arvostetut historiotsijat.

Sitä tietoa/ todistusta siitä ei myöskään ole löydetty Venäjänkään arkistosta, vaikka "Rautkalliot" ovat sitä kuumeisesti metsästäneet.

Odotankin mielenkiinnolla Nuuskun lähdepaljastusta ao. asiaan.

Täyttä totuutta noottikriisistä tuskin tietää kukaan, mutta onhan sen vaikutuksista presidenttipeliin spekuloitu paljon, koska se vei Kekkosen vallasta kampeamiseksi suunnitellulta Honka-liitolta menestymisen mahdollisuudet. Kekkonen selvitti tilanteen ja sai suomalaisten luottamuksen idänsuhteiden taitavana ja jopa korvaamattomana hoitajana. Riippumatta siitä, oliko nootti aidosti neuvostolähtöinen vai oliko se tilattu, sen lopputulos oli sekä Kekkosen että Kremlin mieleen.

Nootin neuvostolähtöisyyttä puoltaa se, että NL:n politiikka oli samaan aikaan muuallakin nokittelevaa. Noottikriisi oli 1961, samana vuonna kuin Berliinin muuri rakennettiin. Seuraavana vuonna oli maailman ydinsodan partaalle ajanut Kuuban kriisi.

Nootin ajoitus presidentinvaalien alle voisi periaatteessa puoltaa Kekkosen omaakin osallisuutta asiassa, mutta NL osasi ajoituksen ilman tilaustakin. NL itse halusi varmistaa Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden Kekkosen uudelleenvalinnalla, koska se piti Honkaa ja Honka-liittoa neuvostovastaisena. Toinen kysymys on, olisiko Suomen YYA:n raamittamassa ulkopolitiikassa tosiasiassa tapahtunut muutoksia. Nootti johti Olavi Hongan vetäytymiseen presidenttikisasta.

Kekkonen olisi voinut vaalit voittaa ilman noottikriisiäkin, mutta kisa olisi ollut tiukempi.

Kiitos Nuuskulle kommentista.

Historia on hyvin mielenkiintoinen ja meille myös hyvin opettavainen aihealue.

Olen samaa mieltä, että NL:n nootti oli Kekkoselle avuksi p-vaalien voittamiseksi.
NL :lla oli oma motiivinsa tähän asiaan, mutta yhtä lailla on aina katsottava tarkasti ajan kuvaa, ja kokonaistilannetta laajuudessaan.
Tuolloin elettiin pahinta syvää kylmän sodan aikaa, jolloin maailma oli lähempänä ydinsotaa kuin koskaan----- myöhemminkään...
Todennäköisesti ei Kekkosen auttaminen Nootin avulla ollut keskeisin asia NL:lla Nootin antamisessa, vaan taustalla olivat myös isommat seikat ajan kuvaan liittyen.

Miksi tartuin aiempaan kantaasi, että kekkonen olisi itse vehkeillyt Nootin saamiseksi, sitä todistusta/ kuvaa ei lukuisat historiatiedot anna.

Pidän Kekkosen elämäntyön kannalta hyvin raskaana syytöksenä tämän väitteen esittämistä "totuutena" ja pitäisin Kekkoselta sitä hyvin epäisänmaallisena tekona, jos se olisi totta.

En itsekään pidä Kekkosta toki minään pyäkoulupoikana, vaikka hänellä olikin ainakin uskovainen äiti ja monia läheisiä uskovaisia ystäviä.
Paljon myös kritiikin ansaitsevaa tapahtui hänen toimesta.

Myönnän, että itseäni häiritsee valtamedian ( YLE, HS, IL , IS) esittämä ja luoma kuva Kekkosesta ja yhtenä esimerkkinä nyt hiljattain esillä ollut ja Areenassa nähtävissä oleva ohjelma-sarja :

Kylmän sodan Suomi
Suomettumisen aika maailmansodan lopusta 1990-luvulle - Jari Tervo

Jos ja kun on seurannut Jari Tervon haastetteluja ja ulostuloja noin 20 vuoden ajalta,( niinkuin itse olen...) niin tuskin toista henkilöä lienee joka on niin avoimesti ilmaissut suoraan medialle aivan vihamielisen suhtautumisensa Keskustaan.
Mieleeni jäi 2000-luvun alkupuolella hänen haastattelunsa eräässä aikakauslehdessä, jossa Tervo mainitsi virnuillen suoraan lähes elämäntehtäväkseen aiheuttaa keskustalle mahdollisimman paljon vahinkoa. Tähän liittyen myös hänen suhtautumisensa maaseutuun maassamme on todella kielteinen.
Tämän voimakkaan ulostulonsa jälkeen myöhemmin pidettiin Seinäjoella valtakunnallinen maatalousnäyttely, johon järjestäjät kutsuivat "suojelijaksi" Jari Tervon, motiivilla että Tervolle olisi tullut hieman toisenlaistakin, todellista kuvaa maaseudusta ja sen ihmisistä.Itse pidin tätä virheliikkeenä, vaikka motiivi tähän järjestäjillä olikin hyvä.

Kaiken tämän taustan tietäen pidän absurdnina, että tällainen henkilö tekee esim. dokumenttiohjelmaa näistä 1945- 1999 ajasta maassamme.
Hänellä ei ole mitään alan tutkijan koulutusta,ym. tarvittavaa, vaan oma vahva tarve vaikuttamiseen.
Viihdeohjemissaan Tervo lienee parhaiten vahvuusaluellaan, niikuin joku Spede Pasanen oli aikanaan. En kuitenkaan olisi laittanut Spedeäkään tekemään historia-dokumenttia.

Asian kruunaa käänteisesti kekkoseen nähden sitten Tervon myönteisesti ja silkkihansikkain käsittelemä toinen ohjelmasarja Mauno Koivistosta,
tämän M. Koiviston riippumaton historiankirjoitus tulee aikanaan vielä pudottamaan alas siltä jalustalta, mille hänet on monien toimesta tällä hetkellä nostettu.

Vaikka tiedostankin Juhani Suomen katsovan toki määrätyn väristen silmälasien kautta maailmaa Kekkosen elämänkerran kirjoittajana, innostan Nuuskua ja muitakin historiasta kiinnostuneita lukemaan ajatuksella nämä kirjasarjat, kaikkiaan 8 Kekkosen elämää kartoittavaa kirjaa, mutta ainakin tämän kirjan :
--Kriisien aika. Urho Kekkonen 1956–1962 --

Lienee hyvin vaikeaa haastaa J.Suomen kirjojen todellisuuspohjaa/näkemystä, niin hyvin ne on argumentoitu monin lähdetiedoin.
Kokeneen historiantutkijan ja historiasta tohtoriksi väitelleen pätevyydellä hänen kirjoissa on tarkat lähdeviittaukset ja lainaukset dokumenteista eri tapahtumia kuvattaessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_Suomi

Lisävinkkinä suositan näiden Kekkoskirja-sarjan lisäksi historiasta kiinnostuneita lukemaan J. Suomen teokset Presidetti Koivistosta vastapainona Jari Tervon värittämään kuvaan YLE:n ohjemassa,josta edellä mainitsin.

-Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981–1984
-Epävarmuuden vuodet. Mauno Koiviston aika 1984–1986
-Kohti sinipunaa. Mauno Koiviston aika 1986–1987.

ELIHU kirjoitti:Nuusku kirjoitti :

" Noottikriisikin kesti vain tovin, ja paljastui myöhemmin Kekkosen ja NL:n väliseksi ennalta sovituksi teerenpeliksi, jonka loppu oli jo etukäteen Kekkosen (syntinen mies, mutta vanhurskasten lepoon nukkunut, rauha hänen sielulleen) tiedossa ja täydessä hallinnassa.

"

Olipas Nuuskulla mielenkiintoinen " tieto".
Mielelläni näkisin lähdetiedon väitteestäsi.

Wikipedia-aikakauden ihmisenä lähinnä sieltä.

Presidentti Kekkonen oli matkoilla Yhdys­valloissa ja parhaillaan Havaijilla Mauin saarella, kun tieto nootista levisi julkisuuteen.[1] Mukana olleen R. R. Seppälän mukaan Kekkonen ei vaikuttanut yllättyneeltä, kun hänelle kerrottiin nootista, vaan hän lähti uimaan.[7] Kun Kekkonen oli muutamaa päivää ennen nootin tuloa keskustellut Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa Washingtonissa, tämä viittasi YYA-sopimuksen mukaisten konsultaation mahdollisuuteen. Kekkonen vastasi, että ei ole syytä kiirehtiä tapahtumien edelle, ja vakuutti Suomen tuntevan asemansa.[3]

Kekkonen osasi siis odottaa noottia. Paikallinen KGB-päällikkö V. V. Genikov (oikea nimi Vladimir Ženihov) oli esitellyt asian hänelle ennen Amerikan-matkaa.[8] Nootin tultua Kekkonen vältti tarkoituksellisesti diplomaattisten asiakirjojen vaihtoa Neuvostoliiton kanssa ja lähetti siksi ulkoministeri Ahti Karjalaisen Havaijilta Moskovaan, jotta noottiin ei tarvitsisi vastata kirjallisesti.[3] Ilta-Sanomissa oli 2. marraskuuta 1961 Kekkosen New Yorkissa antama lausunto, joka teki Veikko Vennamon mukaan selväksi[9], että Kekkonen oli ennakolta koko prosessista tietoinen – varmasti lopputuloksestakin. Kekkonen palasi Suomeen 3. marraskuuta[1] ja piti aiheesta radio- ja televisiopuheen 5. marraskuuta 1961.[10][11]

Pitäisi saada haltuun joko Ilta-Sanomat 2.11.1961, tai Veikko Vennamon kirja "Kekkos-diktatuurin vankina", johon artikkeli viittaa. Vennamon kirja lienee hänen silloisen asemansa vuoksi poliittisesti värittynyt, joten ei ehkä kovin luotettava (tosin se lienee myös harvoja aikalaiskuvauksia joissa uskalletaan moittia Kekkosta jostaion). Mutta ei minulla näitä hallussani ole.

Enpä ole myöskään asemassa, jossa voisin historian lehtoria vastaan väittää jostain asiasta yhden wikipedian artikkelin perusteella. Ehkäpä, ellei Kekkonen noottia itse tilannut, hänelle NL:sta kuitenkin etukäteen ilmoitettiin sellaisen olevan tulossa ja mahdollisesti myös, miksi se on tulossa (Honka-liiton kaatamiseksi). Mutta lienee tuo noottikriisi niin tarkasti dokumentoitu, ettei siihen kannata sen enempää yrittää lisätä, ellei jotain todellista tietoa ole.

Eipä liene sekään selvää, halusiko Kekkonen itse sydämessänsä "loputtomasti jatkokausia", vai oliko Suomen politiikka todellakin niin Kekkos-orientoitunutta, että oli muille johtaville tahoille syntynyt harhainen näkemys siitä, että Kekkonen on "korvaamaton". Siis: Halusiko Kekkonen omasta halustaan profiloitua "korvaamattomaksi", vai profiloiko muu poliittinen johto hänet sellaiseksi ilman hänen omaa tahtoaan. Tästä en tiedä mitään. Viimeisen, kesken jääneen kauden osalta on jäänyt vaikutelma, että hän olisi ehkä itse jo halunnut virastansa pois, mutta se ei onnistunut hänestä johtumattomista syistä. Muistaakseni Virolainen oli varteenotettava ehdokas tulevaksi presidentiksi, mutta Väyrynen junaili asiat senkaltaiseen solmuun, että lopulta uusi presidentti tuli toisesta puolueesta. Oliko se näin?

1980-luvun alusta on Kekkosen muistisairauden lisäksi jäänyt itselleni lapsuuteni uutisista mieleen vähintään yhtä sairaat NL:n johtajat, joiden nimetkin jo olen unohtanut, kun ne vaihtuivat melko tiheään, kun jokainen pääsihteeri oli jo valitsemisen hetkellä kuolemansairas ja poismenonsa jälkeen korvattiin jollakulla vielä sairaammalla.

ELIHU kirjoitti:Kiitos Nuuskulle kommentista.

Väliin kommentin kirjoittanut henkilö oli O.M. (foorumin uusi ulkoasu on kieltämättä hankalahko)

Asian kruunaa käänteisesti kekkoseen nähden sitten Tervon myönteisesti ja silkkihansikkain käsittelemä toinen ohjelmasarja Mauno Koivistosta,
tämän M. Koiviston riippumaton historiankirjoitus tulee aikanaan vielä pudottamaan alas siltä jalustalta, mille hänet on monien toimesta tällä hetkellä nostettu.

En ole historian asiantuntija, mutta Koivistosta minulla on jäänyt yleistasolla myönteinen kuva. Silti mieleeni tulee aina ne 4 virhettä, jotka hän minun mielestäni teki:
1. Suostui liian paljon presidentin vallan vähentämiseen.
2. Vitkasteli Baltian tunnustamisen kanssa.
3. Ei järjestänyt Suomea Natoon silloin kun Baltia meni sinne
4. Ei lämmennyt mahdollisuudelle sopia Karjalan palauttamisesta NL:n hajoamisen yhteydessä.
Yhteenvetona: Oli yhtä suomettunut kuin sen ajan muukin Suomi.

Enää Karjalan palauttaminen ei ole ajankohtaista, koska siellä syntyneet sukupolvet ovat jo lähtemässä tästä ajasta pois.