Pedon Merkki

Sana on vapaa.

Pedon Merkki

ViestiKirjoittaja Tunnari » 18 Maalis 2025, 19:35

Pedon merkki



Tarkatkaamme kohtaa pedon merkistä. Ilmestyskirjan 13:8, kertoo, että kaikki joiden nimi ei ole elämänkirjassa, hamasta maailman perustamisesta, kumartavat petoa. Pedon kumartaminen ja palvominen, onkin sen merkin ottamista. Tämän osoittaa todeksi myös jakeet 16-17: …”ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin tai heillä ei ole lupa ostaa eikä myidä. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat ja köyhät, sekä vapaat, että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa”: Siis huomaa tarkoin, kumartaminen saa ottamaan pedon merkin. Aivan samoin kuin luvussa-7, Jumalan kansa merkittiin sinetillä, sen osoittamiseksi, että he olivat Jumalan omaisuutta. Otsa on myöskin vanhassa testamentissa järjen ja ylpeyden sekä röyhkeyden vertauskuva, kuten meilläkin. On sanonta, että jollakulla on otsaa väittää jotakin. Se joka asettaa järkensä röyhkeästi Raamatun yläpuolelle ja röyhkeästi ajaa omaa etuaan, ottaa otsaansa pedon merkin. Vastaavasti ”oikea käsi”, on vanhantestamentin kielenkäytössä se, jolla tehdään töitä ja suuria tekoja. Se, joka luottaa omiin töihinsä ja suorituksiinsa Jumalan armon ja Kristuksen ansion sijasta, ottaa oikeaan käteensä pedon merkin. Paavikunta perustuu järjen ja ihmisviisauden herruuteen, sekä töitten vanhurskauden, oman ansiollisuuden tavoitteluun. Sama henki on kaikilla nimikristityillä, kaikessa nimellisessä kirkollisuudessa, kuten myös lahkoissa, jotka ovat täynnä hurskaaseen kaapuun puettua rationalismia ja lain ja evankeliumin sekoittamiseen perustuvaa itsevanhurskauden ja oman pyhyyden tavoittelua.



Monissa kommunisti maissa, nuorilta ihmisiltä kielletään korkeampi koulutus tai pääsy ammatteihin, elleivät ole liittyneet kommunisti järjestöihin. Vastaavissa maissa ihmisen täytyy osoittaa Jumalan kielteiselle hallitukselle uskollisuutta julkisesti: Tämä pedon merkki antaa heille oikeuden käydä kauppaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan. Myös monissa pakanauskonto maissa, voidaan tappaa, jos ei käänny palvomaan epäjumalia. Kansankirkossa evankeliumin vieminen, on kuin lampaat menisivät susien keskelle. Matt.10:16 "Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat sutten keskelle: olkaat sentähden taitavat niinkuin käärmeet, ja vakaat niinkuin kyyhkyiset".Tämä on tietyllä tavalla ”ostamista ja myymistä” evankeliumia. Olkaamme huoletta ”pedon merkki” vouhottajista, sillä Jeesus sanoo itse: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin pelätkää häntä, joka voi sekä sielun, että ruumiin hukuttaa helvettiin” (Matt.10:28).
Viimeksi muokannut Tunnari päivämäärä 19 Maalis 2025, 21:45, muokattu yhteensä 1 kerran
Tunnari
perehtynyt
 
Viestit: 63
Liittynyt: 18 Maalis 2025, 07:56

Re: Pedon Merkki

ViestiKirjoittaja Tunnari » 18 Maalis 2025, 23:28

Jani S kirjoittaa hyvän neuvon: Aihe sinänsä on raamatullinen ja koskettaa Jumalan valtakuntaa joskus, mutta käsittääkseni ei vielä. Kun sen aika on käsillä, pedon merkkikin selviää kyllä. Näkisin hyväksi, ettei keskustelujen aiheissa mentäisi (kovin paljon) edelle siitä, mitä Pyhä Henki näkee Siionille hyväksi kulloinkin ilmoittaa.

Uskonasioistakin keskusteltaessa on olemassa vaara, jonka olen huomannut ainakin omalla kohdallani, nimittäin että raamatun tutkiminen ja siitä keskustelu ei enää välttämättä palvele uskosta elämistä, vaan omaa kunniaa. Voi kuinka on vanhalle osalle mieluisaa saada kehuja (jos ei muilta saa, niin ainakin itseltään) kun on pikkuisen onnistunut laidasta ymmärtämään jonkun asian vähän ennen muita tai eri näkökulmasta.
Jani_S
Tunnari
perehtynyt
 
Viestit: 63
Liittynyt: 18 Maalis 2025, 07:56


Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron