VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 22 Helmi 2018, 19:35

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 22 Maalis 2011, 16:10 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6864
Paikkakunta: Suomenselkä
Suo kunnialla myös hiuskarvain harmeta


Rukouselämä on kristityn arkipäivää. Ja siksi ottaa aikansa, ennen kuin tuohon kristityn arkipäivään oikein todellisuudessa sopeutuu. "Oppii siihen, kunhan aikansa pullistelee", sanoi kerran rovasti Kustavi Lounasheimo, eräs kiusausten koulima kristitty, nyt jo kruununsa voittanut "verisen kirkkotien kilvoittelija", kun muuan pappispiiri pohdiskeli kysymystä, miten syvennyttäisiin rikkaampaan rukouselämään.
Lounasheimo mieli tuolla selkeällä tavalla ilmaista vain sen toden, että aito rukouselämä tuo kristityn arki, alkaa sitten, kun Jumala saa riisua ihmiseltä kaikki hänen luulotellut kykynsä, rukoilemisen taidonkin.
Oliko Lounasheimo oikeassa, on todettavissa Pyhästä Raamatusta melkeinpä mistä paikasta tahansa, missä vain rukousteemaa käsitellään.
Paavali sanoi saman näin: "Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydäntentutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä."
Siinä on siis suuria tapahtunut, kun kopeasta ihmisestä on tullut armon kerjäläinen, joka pyytää itselleen uuttasyntymää Jumalan Hengessä!

***

Kristityn arkielämä, rukouselämä, johtui mieleen merkillisestä rukousvirrestä, joka nykyisessä virsikirjassamme löytyy numeron 387 alta. En tiedä, miksi tuon virren tekijän, sleesialaisen papin ja sittemmin Köbenin kirkkoherran Juhani Heermann'in pelkkä muisto marssitti mieleeni setä Kustavi Heermann'in* muiston. Siksikö, että molemmat olivat monin tavoin ajallisen "via dolorosan," kipujen tien, kulkijoita. Heermann kolminkertainen evakko 30-vuotisessa sodassa, Lounasheimo kaksinkertaisesti viipurilaiskotinsa hukannut toisen maailmansodan tulisissa pyörteissä.
– Niin, ehkä tämä tällainen "kohtalonyhteys" merkillisten kristittyjen miesten välillä vaikutti sen, että heidän askeleensa mielteittemme kentässä jättivät niin rinnakkaiset jäljet. Ehkäpä.
Mutta eiköhän rinnastuksen syy liene sittenkin syvemmällä. Ja kun lakaisen muistikomeroani, niin jopas osun oikeille jäljille.
* Pitäisikö olla Lounasheimo?

***

"Tiiät sie poika, miten hullu tää ihminen oikiast ossaa olla, ja vielä tääki kristitty pappi raiska? Ko mieki tässä oon jo aivan varma siit, että mie oon jo ikäloppu, mutt älä luulekkaa, että mie tahtosin sitä itteni enempää ko muittenkaan uskovan: Miehä vai narraile pappi raiska täs iha taivallist issääniki!"
Rovasti oli tätä puhuessaan jo päällenäkyvästikin surujen ja kärsimysten uurtama mies Johanneksenrinteen evakkokodissaan Helsingissä. Kyyneltynein silmin hän kertoi, miten nuorempien miesten ilmestyminen kristillisyyden työsaralle saattaa häntä toisinaan ilahduttaa, mutta toisinaan taas astuu sydämeen kateus, ja outo "aktiivisuuden puuska," joka valvotuttaa ja teetättää päätöksiä, että jahka minä tästä itse nousen ja kahmin käsiini tuon ja tuon puuhan, ja näytän, ettei tässä poikaset nyt sentään nenälle hypi."
Tätä tällaista vanhan miehen turmeluksen pahuutta vaikeroidessaan etsi setä Lounasheimo käsiinsä äsken mainitsemani Heermannin rukousvirren ja käski meidän vierasten lukea hänelle ääneen.
"Jos elän vanhaksi, mua silloinkin Sä kanna,
Mun heikon sauvaksi, Sun kätes vahva anna.
Suo kunnialla myös hiuskarvain harmeta;
Sä täytä hyvä työs eloni ehtoolla." (Vk: 387: 6)(Vanha virsikirja, uudessa 74
)

***

Vaatii varmaankin suorastaan sankarillista uskon rohkeutta, että kristitty mies, lahjakas ja toimellinen, uskaltaa nousta omaa luontoaan vastaan, vetäytyäkseen kunnallisesti lepoon.
Useinhan käy näet niin, että "vanha kristitty" arkailee enimmin itseään, eikä uskalla "vetää johtopäätöstä", vaikka havaitsee olevansa "Herran työssä Herran tiellä, ” tahi suomalaisittain sanoen, ”pitkänä kantona kaskessa."
Heermann ja Lounasheimo, joiden molempien uskonvirreksi kärsimysten kotitiellä tuli edellisen sepittämä "Jeesus, Sinun vaivas kovat, ristis, kipus katkera, mulle opiks, turvaks ovat eläissän ja kuollessain, ” oppivat arjen kristittyinä näkemään, etten ”minä" ole mitään. Kastaja Johanneksen sisäinen Kristuksen tunteminen oli heidänkin elämäntuntonsa. Tämä näet:
"Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä."
Miten vapauttavaa olisikaan Herran Siionille, jos meidän ei sallittaisi palvella kristillisyyden samalla portaalla viittä vuotta pidempään! Sanan saarnaajat ovat tietysti asia erikseen.
Ja meille itsellemme kutsu kotiin, arkisen kotikristillisyyden piiriin, saattaisi merkitä todellista pääsemistä Kotiin.
Kerran.
Kaikki me kerran vanhenemmekin, tehkäämme siksi oikealla tavalla kunniaa vanhuudelle!

—tt–
Päivämies 21.3.1957

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö