Juokseva riihimies Nythän kaikkialla puimakoneet pyörivät syksyisin, eivätkä riihet enää savua syksyisinä päivinä, eikä varstojen kopina kuulu pimeinä syysaamuina. Mutta minun poikasena ollessani viljat leikattiin sirpillä, sidottiin, kuhiloitiin ja kuhilaiden kuivuttua haasioitiin.
Riihen puinti kuului syksyisiin askareihin. Muistan elävästi vielä sen epämiellyttävän tunteen, jonka uninen poika koki siinä neljän jälkeen aamuyöstä, pukiessaan riihipäivien illalla sisälle lämpiämään tuodut riihivaatteet ylleen alusvaatteita myöten. Riihen puinti oli pölyistä hommaa, joka kyllä jätti jälkensä vaatteisiin, samoin kuin riihimieheenkin. Riihen pölyt lähtivät kyllä saunassa, jonka päälle puettiin riihelle lähtiessä puetut alusvaatteet, riihivaatteet saivat jäädä odottamaan seuraavaa riihiaamua.
Olimme sinä kuuraisena aamuvarhaisena – josta nyt aion kertoa – isävainajan kanssa ehkä vajaan tunnin askaroineet riihen puinnissa kiiluksi kutsutun pienen öljytuijun valaistessa kiuasrakennelman reunalla. Kello ei voinut olla vielä hetikään kuutta, koska meille ei oltu vielä tuotu aamukahvia, joka tapahtui siinä puoli kuudelta, kun poikki vainioitten juoksi riihtämme kohti itkevä poika, kaukaa huusi:
– ”Kalle hoi! Lähtekää saarnaamaan isälle synnit anteeksi.”
Pojan asian kuultuaan isäni viskasi varstan kädestään ja lähti juoksemaan.
Minä katselin riihen ovelta, kuinka isä ja se poika juoksivat, miltei pimeänä syksyisenä varhaisaamuhetkenä, yli kuurasta valkean maaston kadoten pimeään.
Isäni ei ollut puhuja, mutta hän oli sielunhätään joutuneitten ”uskottomien, ” samoin kuin uskovaistenkin luottamusmies ja sielunhoitaja, jota paljon haettiin hätääntyneitten luo. Vakavan ja nuhteettoman vaelluksensa, sekä tyynen ja rauhallisen ja aina lähtemään alttiin luonteensa vuoksi hän oli se, johon vaivatulla omallatunnolla olevat uskalsivat turvautua.
Isäni tajusi sen syvällä vakavuudella, että silloin kun ”palosireeni soi,” oli juostava. Pelastusköyttä oli heitettävä nopeasti hukkumavaaraan joutuneelle. ”Mykkälän Kalle” ymmärsi, että Siionin muurin vartijan on oltava käytettävissä yöllä ja päivällä sekä, että silloin kiireellisinkin työ heitettävä, kun evankeliumin lipulla on valaistava tietä taivaaseen.
P.L-pää, Lasten Siioni 10, lokakuu 1953
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4