Iltakylät

Nuorten juttuja

ViestiKirjoittaja kirja » 22 Marras 2010, 19:36

Saan olla onnellinen siitä, että mulla on nykyään luotettavia ystäviä, joille on helppo kertoa mistä tahansa. Aina näin ei ole ollut, muistan edelleen sen tunteen seuroihin lähtiessäni siinä rippikouluikäisenä: toisaalta oli mukava päästä taas Jumalan sanan kuuloon, toisaalta murehdin joudunko taas istumaan yksin.

Meilläpäin iltakyläily on jostain syystä aika vahvasti sitoutunut porukoihin. Siinä on hyvät ja huonot puolensa: tutun, pienen porukan kokoontuessa syntyvät usein ne kaikkein syvällisimmät keskustelut uskonasioista. Luotettaville ystäville voi kertoa vaikeitakin asioita ja kysymyksiä on helppo esittää. Toisaalta olisi hyvä tutustua muihinkin samanikäisiin uskovaisiin eikä muodostaa liian kiinteää porukkaa, jonka juttuihin muiden on vaikea tulla mukaan. Ollaan kavereitten kanssa keskusteltu tästä useaan kertaan.

Mulla on tällä hetkellä aika hankala tilanne, kun kaverini ovat tavallaan jakautuneet kahteen porukkaan. Väistämättä tässä on käynyt niin, että joidenkin kanssa olen viime aikoina ollut sitten vähemmän tekemisissä. Toivotaan ettei tämä johda välien viilentymisiin...
kirja
tutustunut
 
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Heinä 2010, 15:49

ViestiKirjoittaja Hanki » 30 Joulu 2010, 14:29

Mielestäni parhaita iltakyliä ovat parin tai muutaman hyvän tutun kesken keskustellen vietetyt rauhalliset illat. En vain yleensä osaa viihtyä isommissa kylissä. Vielä pari vuotta sitten pidin menosta ja metelistä, mutta nyt vanhetessa (Kohta jo 20...) olen huomannut, etten enää viihdy sellaisessa. Pelkästä tyhjänpäiväisestä jutustelusta ei saa oikein mitään irti, kun taas pienemmällä porukalla vietettyjen iltojen jälkeen on aina jäänyt hyvä mieli.
Hanki
kiinnostunut
 
Viestit: 2
Liittynyt: 30 Joulu 2010, 01:45

Edellinen

Paluu Nuorten palsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron