Kysymys arkipyhistä

Nuorten juttuja

Kysymys arkipyhistä

ViestiKirjoittaja nuusku » 07 Joulu 2006, 18:59

Olisin kysynyt vastausta erääseen asiaan, joka on askarruttanut minua pitkään. Se koskee ns. arkipyhiä, eli kirkollisia pyhäpäiviä, kuten joulu, pääsiäinen, juhannus, pyhäinpäivä, loppiainen, helatorstai, jne.

Olen kuullut, että silloin ei myöskään ole soveliasta tehdä työtä, ja näin olen uskonutkin. Haluaisin kuitenkin tietää, että mihin tämä perustuu, jottei tarvitsisi sitä enempi miettiä.

Viikon seitsemäntenä päivänä ei tietenkään tehdä työtä, muuten kuin pakollinen tarve ja kristillinen rakkaus vaatii. Mutta mihin näiden arkipyhien pyhittäminen täsmällisesti perustuu, ilmeisesti ei tuohon samaan asiaan (eli kolmanteen käskyyn).

Tuntuisi se minusta aika oudoltakin ja väärältä esimerkiksi pitkäperjantaina tai joulupäivänä huhkia jonkun työn ääressä, ei se tuntuisi kovin sopivalta. Oikeammalta tuntuisi levätä ja muistella Jumalan sanaa tuollaisina oleellisina kristinuskon muistopäivinä. Mutta kiinnostaisi tietää, mihin varsinaisesti perustuu tämä, että sunnuntain lisäksi kuuluu myös pyhittää nuo ns. arkipyhät? Heikolla ymmärrykselläni en ole osannut sitä itselleni selittää.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Helmi 2007, 03:51

En tiedä muuta syytä, kuin että jo kauan sitten on nähty hyväksi muistella kristikunnan tärkeimpiä tapahtumia erityisesti sitä varten valiten erotetuilla ja nimetyillä päivillä. Vaikka uskoa tarvitaan joka päivä, erikseen nimetyt päivät aiheineen auttavat keskittymään juuri sen päivän ja ajankohdanaiheisiin.

Perinne ja tapa on vanhaa, jo Vanhan liiton aikana Jumala sääsi joitakin erityisiä muistopäiviä. Pääsiäinen on yksi sellainen Pääsiäislampaan syömisineen, Israelin kansan Egyptistä lähdön muistopäivänä. Kristittyjen keskuudessa pääsiäinen on saanut uuden ja merkittävän sisällön.
Myös helluntain vietto on alkanut muistaakseni jo Vanhan liiton ajalla. Vanhaa testamenttia lukemalla niitä tietoja löytää. Laittakaa hakukoneessa sanaksi vaikka helluntai ja valinnan kohteeksi Vanha Testamentti, eiköhän ala löytymään. Ei nykyaikana kaikkea tarvitse lukemalla etsiä, voi keskittyä lukemaan vain omaksi sielun ravinnokseen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Nuorten palsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron