Sivu 1/1

Kysymys rukoilemisesta

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2007, 15:38
Kirjoittaja nuusku
Tarkoitus olisi rukoilla koko sydämestänsä asioita, mutta ainakin itse huomaan, että erittäin usein ajatukset on ihan muissa asioissa kun rukoilee. Lieneekö se normaalia uskovaisella?

Re: Kysymys rukoilemisesta

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2007, 15:56
Kirjoittaja O.M
Ihan samoja kokemuksia ajatusten harhailemisesta rukoillessa on itsellänikin. Monesti tuntuu rukoileminen litanian luettelemiselta. Sitten joskus on totisempiakin rukouksia. Jumalan eteen voimme kantaa kaikki murheemme, vaan tuleeko aina käytettyä ko. etua?

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2007, 15:57
Kirjoittaja Emka
Kovin on tutun kuuloista tuo kirjoituksesi :oops: Monesti huomaan saman asian illalla ja muulloinkin,että kesken rukouksen tulee joku asia mieleen ja huomaa että ajatukset ovat harhautuneet.

Mutta uskon että Jumala kyllä kuulee ja antaa mitä Hän on itse kullekin nähnyt hyväksi. Rukoilla voi milloin vain,ja huokaus Jumalan puoleen on rukousta. Niinhän se Publikaanikin rukoili, Ole minulle syntiselle armollinen ja Fariseus oli monisanainen ja Publikaanin rukous oli Jumalalle mieluisampi.

Heikoimmatkin huokaukset kuuluvat Taivaanisän korviin :P

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2007, 16:48
Kirjoittaja Taavetti
Tuskin se niin on, että rukouksen pitäisi olla lyhyt, vaan niin, että se saa olla lyhytkin. Jumala tietää rukoustemme aiheet paljon ennen, kuin ehdimme niitä edes ajatuksiksi pukea, saati sitten sanoiksi. Eikä Jumala kyllästy kuuntelemaan, vaikka kaksi tuntiakin Hänelle huoliasi purkaisit.

Opetus mainitsemissasi asioissa on, ettei Jumala kuule meidän monisanaisuutemme vuoksi, kuten fariseukset kuvittelivat, vaan Jumala kuulee meitä pelkästään oman hyvyytensä vuoksi. Rukous saa olla lyhyt tai pitkä, kunhan se lähtee vilpittömästä mielestä. Pitkä rukous ei ole haitaksi, vaan siinä saa purkaa huoliaan vapaasti. Toisaalta moni murehtii, kun niin vähän muistaa ja jaksaa rukoilla, heille on syytä muistuttaa, että Jumala kuulee huokauksetkin.

Muistamme tapausta, kun Israelin kansa oli lähtenyt Egyptistä, edessä oli lainehtiva Punainen meri, takana faaraon sotajoukko. Näytti umpikujalta, niin kansan johtaja Mooses huokasi. Hän sai Jumalalta vastauksena kysymyksen: Mitä sinä Mooses huudat. Siis huokaus kuului huutona Jumalan korviin.

Meitä huonoja rukoilijoita on monenlaisia, mutta kun uskossa rukoilemme, Jumala varmasti kuulee ja ajallaan vastaa niin kuin parhaaksi näkee.

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2007, 17:26
Kirjoittaja Saunanaama
Siellä samoissa kesäseuroissa olleena minulle jäi erityisesti mieleen se kohta, jossa puhuja neuvoi rukoilijoita jotenkin tähän tapaan:
Ei ole juurikaan merkitystä mitä rukouksessa sanoo, sillä Taivaan isä tietää toiveemme ja tuntee tarpeemme - riittää kunhan rukouksensa vain jaksaa aloittaa.

Tuohon vielä tärkeänä lisäyksenä hän sanoi, että pitää muistaa tyytyä Herran tahtoon, eli "toteutukoon sinun tahtosi". Aivan kuten Jeesuskin rukoili Getsemanessa pyytäessään, että Jumala voisi vielä säästää hänet ristinkuolemalta: "Mutta ei niinkuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."

Tosi asia se, että rukouksissa ajatukset voivat karata. Varsinkin joskus aiemmin isä meidän-rukouksen jotkin osiot olivat lähes pelkkää sanahelinää: 30 vuotta piti elää, että esimerkiksi ymmärsin mitä se "Tulkoon sinun valtakuntasi" tarkoittaa!

ViestiLähetetty: 11 Kesä 2007, 20:50
Kirjoittaja nuusku
Tuo on minusta kaikkein vaikein kohta: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Usein ajattelee, että jos kuitenkin muutaman tietyn asian osalta tapahtuisi minun tahtoni. Kuitenkin sitten haluaa ajatella, että on turvallista kun Jumalan tahto tapahtuu, koska olen käsittänyt, että Jumala tähtää kaikessa siihen, että minäkin pääsisin taivaaseen. Mutta jos minun tahtoni tapahtuisi niin voisi olla että sitten en pysyisi uskomassa. Mutta silti tuo on kamalan vaikea kohta.

Ja sekään kohta ei ole kovin helppo, "Anna meille tänäpäivänä meidän jokapäiväinen leipämme." Omalta puolelta tahtoisin usein vähän extraakin, ikäänkuin kunnolla voita leivän päälle. Mutta joskus kun jaksaa tarkemmin miettiä mitä kaikkea on saanut, niin kyllä on leipä riittänyt, ja paljon enempi on kaikkea mitä tarvitsisi, ja jos ajattelee myös hengellistä leipää niin sekään ei ole vielä kertaakaan loppunut.

ViestiLähetetty: 12 Kesä 2007, 08:36
Kirjoittaja O.M
Taavetti kirjoitti:Opetus mainitsemissasi asioissa on, ettei Jumala kuule meidän monisanaisuutemme vuoksi, kuten fariseukset kuvittelivat, vaan Jumala kuulee meitä pelkästään oman hyvyytensä vuoksi. Rukous saa olla lyhyt tai pitkä, kunhan se lähtee vilpittömästä mielestä.


Tuossa on paljon asiaa (korostus omani). Helposti rukoilemisestakin voi tulla suorittamista, jollaiseksi Jumala ei varmastikaan ole tarkoittanut sitä.

Kiitollisuus nousee kiitollisesta mielestä eikä siitä, että tavan vuoksi muistaa kiittää Jumalaa. Tosin ei varmastikaan ole huono tapa kiittää rukouksissa Jumalaa kaikesta saamastaan hyvästä (ja koettelemuksistakin), mutta onko se enää aitoa kiitollisuutta, jos kiittää velvollisuudentunnosta? No voi kai siinä olla molempiakin sekaisin.

En tiedä, onko muilla vastaavia kokemuksia, mutta itse en ikään kuin kehtaa pyytää Jumalalta aina ihan kaikkia pikkuasioita. Mieluummin pyytää niitä itselleen oikeasti tärkeäksi kokemiaan asioita. Toisaalta Jumalalta kaiketi saa pyytää pikkuasioitakin.

ViestiLähetetty: 12 Kesä 2007, 08:41
Kirjoittaja Taavetti
Saunanaama kirjoitti:Tosi asia se, että rukouksissa ajatukset voivat karata. Varsinkin joskus aiemmin isä meidän-rukouksen jotkin osiot olivat lähes pelkkää sanahelinää: 30 vuotta piti elää, että esimerkiksi ymmärsin mitä se "Tulkoon sinun valtakuntasi" tarkoittaa!


Samaa voi sanoa moni muukin Jumalan valtakunnan löytänyt ja sisälle päässyt.

ViestiLähetetty: 12 Kesä 2007, 23:51
Kirjoittaja Hulttio
Pyhä Henki rukoilee puolestamme sanomattomin huokauksin vaikka emme itse jaksaisi/muistaisi rukoillakaan. Ja Jeesuskin on meidän esirukoilijamme. Ajatella, että Jumala pitää meistä niin hyvän huolen.

Hei, sanokkeepa, että koskeeko tuo myös epäuskoisia: "Pyhä Henki rukoilee puolestamme sanomattomin huokauksin vaikka emme itse jaksaisi/muistaisi rukoillakaan."
En nyt muista raamatunkohtaa..

ViestiLähetetty: 13 Kesä 2007, 09:29
Kirjoittaja kehakukkanen
14. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
18. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25. Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
26. Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.

28. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
29. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
31. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32. Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36. Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37. Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room.8 )

ViestiLähetetty: 13 Kesä 2007, 10:02
Kirjoittaja Jaakko
Niin usein lapsi opettaa meitä uskomahan....jotenkin tähän tapaan se lauluntekijä kuvailee. Voisikohan sitä tässäkin ajatella?

Omilla lapsilla tuntuu iltarukous olevan tärkeä, mutta kyllä sieltä sängystä alkaa kuulua ja näkyä usein sellaista, että ei se iltarukous ainakaan ulkonaisesti näytä siltä, että rukoilisivat. Mitä siitä voi oppia, vaikka on aivan oikeaa opettaa heitä hiljentymään ja pysähtymään rukouksen alla?

Joskus heidän kanssaan tulee keskusteltua, miksi rukoilemme ja mitä se rukoileminen on. Ja sen on kokenut tärkeäksi, jotta siitä iltarukouksesta ei synny aivan kuin suorittamista / rutiinia hampaiden pesun jälkeisenä iltatoimena.

ViestiLähetetty: 13 Kesä 2007, 16:58
Kirjoittaja Maarimi
Isä Meidän rukoukseen sisältyy paljon. Myös mietiskely on rukousta. Hän kuulee hiljaisimmatkin huokauksemme, joten turha yrittää "hienostella". Toisaalta kiitos ja ylistys on sellaista, mikä ei aina tule luonnostaan. Virretkin ovat rukousta. Laulaessa voi ihan tuntea kuinka Jumala "ottaa minut vastaan"! Erityisesti esirukous on usein monensuuntaista vuorovaikutusta. On onnellista kun saa olla Jumalan tahdon välikappaleena, ja kulkea rukouksen kautta kärsivän vierellä.

ViestiLähetetty: 17 Kesä 2007, 21:50
Kirjoittaja presto
Huono rukoilija olen.
Luen kuitenkin Isä Meidän-rukouksen joka ilta
ajatuksen kanssa. olen huomannut, että jos rukoilen mielessäni,
niiin heti tulevat eri ajatukset mieleeni.
Kyllä sielunvihollinen on vihainen juuri nimenomaan
Isä Meidän -rukoukselle.
Löysin keinon, miten saattaa rukous loppuun.
Saattaa kuulostaa vähän hassulta.
Liikuttelen huuliani äänettömästi. Sillä tavalla voin rukoilla ajatuksen
kanssa, eikä sielunvihollinen pääse niin paljon häiritsemään rukoustani.
-

ViestiLähetetty: 17 Kesä 2007, 22:25
Kirjoittaja Taavetti
Ilmankos ihmiset vanhaan aikaan lukivat äänekkäästi yksin ollessaankin. Muistammehan, miten Filipus kuuli Kandaken hoviherran lukevan profeetan kirjaa, kun herra ajoi vaunuissaan. Toki hänellä oli ajaja hevosia käsittelemässä, mutta tuskin herra hänelle luki, vaan itselleen.