Nuoret aktivoituvat toimintaan.

Nuorten juttuja

Nuoret aktivoituvat toimintaan.

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Tammi 2008, 23:14

Illan alustuksen ja keskustelun aiheena opiston loppiaispäivillä oli seurustelu ja avioliitto. Alustuksessa ja keskustelussa muistettiin ja neuvottiin muistamaan myös heitä, jotka eivät seurustele, kenties eivät seurustele koskaan. Opastettiin myös seurustelevia nuoria, etteivät vallan katkaise entisiä ystävyys ja kaverisuhteita.

Opiston loppiaispäivän aattoillan alustusta kuuntelemassa ja aiheesta keskustelemassa oli runsaasti nuoria, kuten on ennenkin ollut. Miellyttävänä erona entiseen oli se, että nuoret käyttivät erityisen paljon puheenvuoroja, paljon lyhyitä ja napakoita puheenvuoroja, mutta joukkoon mahtui useita pidempiä ja monipuolisia. Osa käytetyistä puheenvuoroista oli selvästi ennalta valmisteltuja, ilmeisesti soluittain valmisteltaviksi saatuja ja siis ryhmätyön omaisesti pohdittuja, joista joitakin esitettiinkin parin kanssa kahdestaan.

Nuorten puheenvuorot eivät kuitenkaan jääneet pelkästään niihin valmisteltuihin, vaan kun suma oli auennut, pyysi moni spontaanistikin puheenvuoroa, eräät useaankin kertaan. Aikuisten käyttämiä vuoroja oli harvinaisen vähän. Vaikuttaa siltä, että tulevaisuuden uskovaiset keskustelevat enemmän, kuin ovat muistaminani 50 vuoden aikana koskaan keskustelleet. Samaa ilmiötä olen ollut havaitsevinani muuallakin. Tuntui kerta kaikkiaan hienolta kuunnella niitä raittiilla tavalla esille tuotuja mietteitä.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 11 Tammi 2008, 22:40, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Tammi 2008, 22:47

Tuon taas terveisiä opiston loppiaispäivästä, väkeä oli eilistä vähemmän, mutta niinhän on ollut tilanne niin kauan, kuin enimmät vieraat ovat omilla autoillaan siellä kulkeneet. Aattoiltana ovat paikat pullistelleet väestä, loppiaisena on väkeä ollut vähemmän.

Eilisen alustuksen piti Tuomo Hilliaho, tänään alusti keskustelun Eero Nuolioja, aiheenaan Jumalan valtakunta. Alustus oli monipuolinen sinänsä laajasta aiheesta, Jumalan valtakunta eri muodoissaan mainitaan Uudessa Testamentissa noin 120 kertaa. Puhutaan myös Jumalan Pojan valtakunnasta, Jumalan rakkaan Pojan valtakunnasta, Taivasten valtakunnasta vain muutamia nimiä mainitakseni, luetteli alustaja. Isä meidän rukouksessa pyydämme Jumalan valtakunnan lähestymistä, suviseurojen tunnuksena on usein ollut Jumalan valtakunta eri puolilta tarkasteltuna. On ollut kutsua Jumalan valtakuntaan, on kerrottu Jumalan valtakunnan lähestyneen paikkakuntaa, on kerrottu Jumalan valtakunnan ominaisuuksista ja muita sellaisia.

Puheenjohtaja pani mikrofoni kapulan kiertämään salia, monet sen käteensä saaneet rohkaistuivatkin käyttämään puheenvuoroja niin, että puheenvuoroille varattu aika hiukan ylittyikin. Keskustelu oli taas erittäin sydämellistä ja perusteisiin pureutuvaa. Minkäänlaista merkkiä Jumalan valtakunnan vähättelystä tai ripin väärästä korostamisesta ei ilmennyt. Oikeastaan rippi ei ollut keskustelussa millään tavoin esillä.

Kirjoitin loppiaispäivän terveisiä tähän keskusteluun, niin hyviä ja miellyttäviä ne olivat. Erityisellä selkeydellä kirkasti Eero veli Jumalan valtakuntaa alustuksessaan, samoin oli seuranneen keskustelun ominaisuus. Minkään tasoista kireyttä tai lain omaisuutta ei ollut havaittavissa sen enempää alustuksessa kuin sitä seuranneessa keskustelussakaan, päin vastoin esillä oli lohdullinen evankeliumin sanoma.

Saimme välillisiä terveisiä, miten joku ulkopuolinen pappi olisi valmis esittelemään vanhoillislestadiolaisuutta esimerkillisenä liikkeenä, jos meillä ei olisi niin rajallinen seurakuntaoppi. Eipä sitä sen vuoksi kannata muuttaa, voi käydä niin, että sen jälkeen emme kelpaisikaan enää esimerkiksi, kun yhteisöllisyytemme katoaisi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Tammi 2008, 22:43

Saimme välillisiä terveisiä, miten joku ulkopuolinen pappi olisi valmis esittelemään vanhoillislestadiolaisuutta esimerkillisenä liikkeenä, jos meillä ei olisi niin rajallinen seurakuntaoppi. Eipä sitä sen vuoksi kannata muuttaa, voi käydä niin, että sen jälkeen emme kelpaisikaan enää esimerkiksi, kun yhteisöllisyytemme katoaisi.

En ole aivan varma, oliko se pappi, Kotimaan toimittaja ainakin oli sellaisen kommentin kirjoittanut Voittosen ja Hautamäen haastattelujutun jälkeen.

Muuten sunnuntain alustuksessa ja keskustelussa nousi esille huolestunut kysymys, että onko henkilökohtainen evankeliumin pyytäminen vähennyt tai vähenemässä. Miettiköön itse kukin tilannetta kohdallaan ja kodeissaan.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 11 Tammi 2008, 22:57, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Tammi 2008, 22:54

Rauhanyhdistyksellämme oli lauluilta. Yleensä ne ovat kiertäneet kodeissa, nyt poikkeuksellisesti oli Rauhanyhdistyksen toimitalolla. Kauniisti soivat uudet Siionin laulut eri ikäisten yhteislauluina, laulun säestys sai uusia mittasuhteita, kun Siionimme varttuneimmat nuoret innostuivat vuoroin säestämään. Melkein joka laululle vaihtui säestäjä, kun nuorten innostus pääsi valloilleen. En muista näiden nuorten aikaisemmin näin julkisesti säestäneen, joitakin musiikki ovat pienissä ryhmissä erilaisilla soittimille esittäneet, mutta seuraväen säestäminen oli ensi kerta, kun paikalle satuin.

Varmaankaan ei ollut ensimmäinen kerta, kun säestivät, ainakin kotonaan ovat toisiaan säestelleet. Olen nuorana minäkin sen verran pianoa kokeillut, että tiedän vaativan melkoisesti harjoitusta ja kokemusta, että laulujen säestys onnistuu. Näiltä nuorilta onnistui, ja sitä oli ilo nähdä ja kuunnella. Toivokaamme lisää innostusta ja harjoituksen mahdollisuuksia. Tiedän niitä kyllä löytyvän, mutta siunauksen toivominen on aina paikallaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Tammi 2008, 09:47

Opiston loppiaispäivistä oli juttu viime viikon Päivämiehessä, kannattaa lukea. Kaikkea päivillä käsiteltyä siihen ei luonnollisestikaan mahtunut, mutta hyvän katsauksen siitäkin saa.

Erikoisesti muistan lauantai-illan alustuksesta seikan, josta en ole tainnut vielä tähän kirjoittaa, ja vaikka olisin, toisto ei tee pahaa siinäkään. Päivämiehen jutussa siihen oli viittaus, mutta tuntuu tarpeelliselta tässä tarkentaa, niin tärkeältä se nyt tuntuu.

Kyse oli siitä, että aina kihlaus ei johdakaan avioliittoon, joskus se voi purkautua eri syistä. Joskus purkautuminen tapahtuu täydessä yhteisymmärryksessä, molemmat toteavat yksimielisesti, ettei tästä tulekaan mitään. Usein vain toinen osapuoli on aktiivinen kihlauksen purkamisessa, toisen jäädessä kuin nalli kalliolle suremaan tapahtunutta.

Aktiiviselta osapuolelta vaaditaan erityistä taitoa ja ymmärtäväisyyttä, sillä toinen osapuoli tuntee helposti itsensä petetyksi ja hylätyksi. En nyt ala ohjeita sellaisiin tilanteisiin kirjoittaa, mutta pohtimisen arvoinen on tämäkin mahdollisuus. Muutama puheenvuoro siitä käytettiin opistollakin, vaikka aihe onkin vaikea käsiteltäväksi, tapauksetkin ovat keskenään kovin erilaisia. Joitakin yhteisiä piirteitä niissä kuitenkin on.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Nuorten palsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron