Einari Lepistö: Säilytä usko ja hyvä omatunto

Nuorten juttuja

Einari Lepistö: Säilytä usko ja hyvä omatunto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Huhti 2009, 14:58

Säilytä usko ja hyvä omatunto”

Yllä olevat sanat ovat erään kunniaan siirtyneen veljen hengellinen testamentti. Nuoruuteni muistoista nousee näet mieleeni parhaassa miehuusiässä olevan Frans-veljen – sallittakoon minun muistaa häntä tällä nimellä – hahmo. Hänet Herra sai siirtää mustasta maailmasta omaan armovaltakuntaansa, sallien hänen jo ajat sitten siirtyä Herran kansan sapatinlepoon. Nimimerkki H.E.L. lehtemme lukijakunnalle hyvin tuttu, palaa seuraavassa erään nuoruusmuistonsa pariin.

Tunsin hänet jo varhaisista poikavuosista, mutta vasta nuorukaisvaiheessa hän tuli elämääni tavalla, joka on jättänyt siihen lähtemättömän muiston.
Oli seurat Ojakylässä Nikulla. Suuri joukko kirkonkylän ja Isonkylän nuorempaa ja vanhempaa väkeä oli liikkeellä Ojakylässä asti. Väkeä oli Nikun avara pirtti ääriään myöten täynnä.
Jumala puhutteli läsnäolijoita voimakkaasti. Sinä iltana sai moni parannuksen armon.
Siinä oli Frans-velikin emäntineen ja heidän naapurinsa Rantasuin Juho. Siitä saakka Frans-veljen koti tuli minulle oman kotini jälkeen rakkaaksi täällä ajassa. Sinne oli kotoani matkaa kolmisen kilometriä. Isolla kylällä Rantasuon äyrään laidassa oli pieni torppa, pirtti ja pikkuruinen kamari. Siinä se autioituneena seisoo vieläkin.
Silloin se ei ollut autio. Ilta illan jälkeen siellä oltiin koolla, milloin pienemmän, milloin suuremman joukon kanssa. Musta kahvipannu oli usein ”praasun” hiilloksella porisemassa. Sekin on jäänyt elävästi mieleen, liittyyhän avotulella tai hiilloksella keitettyyn kahviin monia sellaisia toimenpiteitä, joista nykyajan levyillä ja sähköllä keittäjät eivät tiedä mitään. Esimerkiksi jos tartut pannun sankaan, jota keittämisen aikana tuli on nuoleskellut. Siinä tarvitaan tulitikkulaatikko tai jokin muu eristys sormen ja sangan välille, kun pannua liikuttelee. Jo ensi käynneillä tulin nämä pikku niksit huomaamaan. Vierailut tässä majassa eivät kumminkaan liittyneet vain kahvin juontiin,

vaan uskomisen asia ja sen arkielämään soveltaminen oli jatkuva puheen aihe.
Merkillistä, että siihen asiaan sisältyykin niin paljon ja niin monenlaista, että keskustelu ei ollut koskaan vanhan levyn pyörittämistä, vaan se oli aina uutta, aina elettyyn päivään liittyvää.
Jos vieraiden joukossa oli joku, joka ei vielä ollut omakohtaisesti uskomassa, niin kohta oli rakkauden ääni häntäkin puhuttelemassa ja parannukseen neuvomassa.

Monia, monia muistoja liittyy siihen aikaan. Eräskin, joka selkeästi osoittaa, kuinka suuri huolehtiva rakkaus Frans-veljellä oli minuun, niin monta kertaa huikentelevaa nuorukaista kohtaan.
Oli juhannusaatto. Äitini oli joutunut sairaalaan ja olin yksin kotona. Olin jo aikaisemmilla käynneilläni saanut Frans-veljeltä monet kutsut tulla juhannusaattona sinne. Tätä kutsua ei ollut vaikea noudattaa. Niin vietettiin kesäistä yötöntä yötä, puhuttiin tiestä ja matkasta, laulettiin Siionin lauluja. Kaikesta tästä huolimatta tahtoi ajatukseni monta kertaa riistäytyä muualle. Voihan juhannusyötä parhaassa nuoruudessaan elävä poika viettää muuallakin. Kieltämättä mielikuviini nousi houkuttelevia näkyjä, oli kiusaus lähteä pyöräilemään muualle.
Jälestäpäin se on minulle auennut, Frans-veli ymmärsi kiusaukseni, vaikka en niistä silloin mitään puhunut. Lempeästi hän suostutteli minua: ”älä lähde mihinkään, ollaan täällä, nukutaan yhdessä, eihän sinua kotonakaan odoteta, kun äitikin on poissa.” Siellä kamarin lattialla minä nukahdin sikeät aamuyön tunnit.
Jumalan siunaava ja varjeleva käsi oli Frans-veljen kautta minua hoitanut. Moni, monia, niin siunattuja muistoja liittyy niihin aikoihin.
Jumalan siunaus ajallisessakin elämässä seurasi Frans-veljeä. Hän osti Laukankentältä mökin, jossa oli vähän peltoakin. Nyt tuli Laukka kyläpaikaksi. Vielä enemmän, kun samassa pihassa asuivat Fransin uskovaiset vanhemmat, Vesan isä ja äiti, niin kuin heitä kutsuttiin. Melkein tuntuu, että joka päivä olin heidän kodissaan. Ainakin joka pyhä olimme yhdessä.
Erikoisena Jumalan lahjana omistivat, niin Vesan isä kuin Frans-velikin, voimakkaan lauluäänen ja tarkan nuottikorvan. Mahtavana kaikui veisuu sen aikaisissa seuroissa.

Kun talvisodan raskaat ajat lähenivät ja miehiä kutsuttiin aseisiin, niin Frans-veli ei enää jaksanut lähteä. Sydän alkoi murtua ja hän joutui vuoteeseen.
”Jumalan rauhaan. Säilytä usko ja hyvä omatunto.” Siinä oli hänen testamenttinsa omaisilleen ja meille kaikille jälkeen jääneille.

Talvinen pakkaspäivä oli silloin, kun saattelimme Frans-veljen kylmenneen savimajan kirkkomaan multiin. Hänellä oli paljon ystäviä. Rauhanyhdistyksen avarat suojat (täyttyivät) vieraista. Minäkin sain hautajaisloman ja sain olla saattamassa rakasta veljeäni.

”Usko ja hyvä omatunto,” paljon puhuvat sanat. Siinä on suuntaviitta ja tie. Herran Jeesuksen sovintoveren ääretön armo, sen mieskohtainen omistaminen, Jumalan rauhan säilyttäminen puhtaassa omassatunnossa.
Siltä paikalta kutsuttiin Frans-veli sapatinlepoon. Sen hän jätti testamenttina meille. Olkoon tämä testamentti, ei vain meille annettuna, vaan myös meissä toteutuneena: ”Säilytä usko ja hyvä omatunto.”

Päivämies tammikuun 23 päivänä 1958
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Elena » 28 Huhti 2009, 09:43

Kaunis ja koskettava muistelma ystävästä.
Avatar
Elena
tosi pirteä
 
Viestit: 321
Liittynyt: 28 Syys 2005, 21:02
Paikkakunta: Aika lähellä

Re: Einari Lepistö: Säilytä usko ja hyvä omatunto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Helmi 2019, 14:51

“Sallikaa lasten tulla”
Vanhemmille ja kasvattajille

Jeesus närkästyi, kun näki, että opetuslapset nuhtelivat äitejä, jotka toivat lapsia hänen luokseen. Hän sanoi: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10: 14)
Emme kai me toki estä lapsia menemästä Jeesuksen luo! Mutta olemmeko heitä viemässä sinne? Juutalaisäidit muinoin halusivat antaa lapsilleen parasta, mitä tiesivät ja siksi veivät heidät Jeesuksen luo. Oletko sinä, äiti, taluttanut lapsiasi Jeesuksen luo? Oletko sinä, joka itse olet saanut Hänen veressään kaikki syntisi anteeksi, muistanut kehottaa tytärtäsi ja poikaasi uskomaan Jeesuksen tähden itsensä taivaskelpoiseksi? Jollet ennen, niin tee se tänään! Et koskaan liian aikaisin vie heitä Jeesuksen luo.
Entä ainä, uskovainen opettaja?
Oletko uskontotunnilla käyttänyt apunasi kaiken maailman valistuskertomuksia ja “uskonnollisia” kertomuksia, joista useimmat ovat kyllä hyviä, mutta muutamat kokonaan harhaan johtavia. Ei lapsillekaan voi syöttää mitä tahansa tuottamatta turmiota. Muistuu tässä mieleeni, kuinka hiljattain rupesin lukemaan lapsille kertomusta:”Yöllinen vieras.” Loppupuolella kertomusta säpsähdin ja painoin kirjan kiinni. – En halunnut antaa lapsille raamatunvastaista kuvaa Nikodeemuksesta.
Joku voisi ajatella, ettei se niin tarkkaa ole. Mutta on oltava tarkkoja, kun on kysymys lapsista. Muistan omalta kouluajaltani, kuinka opettajani selittäessään vuorisaarnan lausetta: “Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, en ole tullut kumoamaan vaan täyttämään,” nin päin, että Jeesus on tullut lakia täydelliseksi tekemään. Omaksuin opettajani kannan ehkä täydellisemmin, kuin hän kenties osasi aavistaakaan. Vasta myöhemmin olen asian todellisen laidan oivaltanut.

Kylväjän on oltava varuillaan, ettei vain kylvä väärää siementä tuohon pehmeään ja otolliseen maaperään. Mutta on myös oltava huolellinen ja kitkettävä rikkaruohot ajoissa. Kuinkahan moni meistä muistaa teroittaa lapsille, että pienen sokeripalankin varkain ottaminen on synti.
Jo 7 – 8 -vuotiaat ymmärtävät hengellisiä asioita paljon. Olen sen itse huomannut. Mutta vasta tällä lukuvuodella olen uskaltautunut oppilaitteni sielunhoitajaksi. Syksyllä oli uusien oppilaitteni joukossa muutamia, jotka levittivät rivouksia ja kirosanoja oppilasparveen. Olin ymmällä. Mikään ei tuntunut tepsivän. Likaiset sanat ja eleet uhkasivat levitä koko oppilasparveen ja saastuttaa kaikki. Pedagoginen taitoni ei tuntunut riittävän.
Kunnes eräänä päivänä kaikki lapset olivat “uskovaisia.”
Silloin kaikki selkeni.
Ei tarvittu seksuaaliopetusta. ( Seksuaaliopetustakin saa ja tulee antaa, tietyissä rajoissa, ottaen huomioon lapsen iän ja käsityskyvyn.) Eikä minun tarvinnut enää yökausia lueskella lapsipsykologiaa ja huokailla.
Olin uskaltautunut käyttämään Jeesuksen verta. Ja se auttoi.
Rivouksia ei kuulu enää. Tekeepä vielä mieleni sanoa, että se kaikista rivoin oppilas on nyt miltei kaikista nöyrin ja herkin tekemään parannusta synneistään.
Kun uskontotunnilla joskus kysyn, onko hääpuku nyt puhdas, nousee pieniä käsiä innokkaasti. “Minä oon puhunut rumia” jne. Ja sitten pienet kädet menevät ristiin ja lapset odottavat anteeksiantamuksen sanaa.
Mutta syntien tunnustamisesta ei saa lapsillekaan tehdä vapahtajaa.
Meillä oli sellainen vahinko tulla.

Eräänä päivänä pieni, kahdeksanvuotias sanoi, ettei hän ole enää uskovainen. Lapselta oli vahingossa päässyt kirous, ja hän luuli, ettei hän pääsekään taivaaseen eikä ole Jumalan lapsi. Täytyi taas alkaa alusta ja selittää, että kyllä me Jumalan lapsia olemme ja taivaaseen pääsemme, vaikka joskus vahingossa kirosana kipsahtaakin suusta. “Se tulee hoksaamatta.” Siitä on tehtävä kiireesti parannus. – Niinhän se tulee, kun siellä kotona isä tai isoveli kiroilee lakkaamatta. Kuulkaa te uskottomat isät ja isotveljet! Aavistatteko, mitä kylvötyötä teette kiroilemalla ja puhumalla rivouksia lasten kuullen. “Joka pahentaa yhdenkään näistä pienimmistä, jotka uskovat minuun, hänen olisi parempi, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hänet upotettaisiin meren syvyyteem.” (Matt. 18: 6 ) Ettei enää useampia viettelisi .
Paljon meille, lasten vanhemmat ja opettajat, on uskottu. Suuri on meillä edesvastuu. Niin tuiki kykenemättömiksi ja kelvottomiksi tunnemme itsemme. Mutta Hän, joka sanoi: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni,” antaa meille apua ja viisautta. Tarvitsemme tässäkin kokonaisen Vapahtajan.
Sisarenne Hulda Paso
Siionin Lähetyslehti 1949 sivut 85, 86
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Einari Lepistö: Säilytä usko ja hyvä omatunto

ViestiKirjoittaja taistelija » 20 Helmi 2019, 20:35

Taavetti kirjoitti:[b]

Mutta syntien tunnustamisesta ei saa lapsillekaan tehdä vapahtajaa.
Meillä oli sellainen vahinko tulla.


Saisinko tarkennusta?
taistelija
kiinnostunut
 
Viestit: 9
Liittynyt: 03 Heinä 2018, 13:55

Re: Einari Lepistö: Säilytä usko ja hyvä omatunto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Helmi 2019, 20:57

taistelija kirjoitti:
Taavetti kirjoitti:[b]

Mutta syntien tunnustamisesta ei saa lapsillekaan tehdä vapahtajaa.
Meillä oli sellainen vahinko tulla.


Saisinko tarkennusta?

Emme tule uskovaisiksi syntien tunnustamisella, eli ripillä. Rippi on uskovaisille annettu armoetu uskon säilymiseksi. Rippiin kuuluu kyllä syntien tunnustaminen ja synninpäästö, mutta eivät ne tee meitä uskovaisiksi, vaan uskovaisina tunnustamme syntimme ja saamme synninpäästöstä uskomisen voimaa.
Vastaukseni on hatara, väsyneenä en jaksa paremmin. Jospa joku toinen avaisi asiaa enemmän.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Einari Lepistö: Säilytä usko ja hyvä omatunto

ViestiKirjoittaja Matkamies » 22 Helmi 2019, 14:15

[quote="Taavetti"][quote="taistelija"][quote="Taavetti"][b]

Mutta syntien tunnustamisesta ei saa lapsillekaan tehdä vapahtajaa.
Meillä oli sellainen vahinko tulla.

[/quote]
Saisinko tarkennusta?[/quote]
Emme tule uskovaisiksi syntien tunnustamisella, eli ripillä. Rippi on uskovaisille annettu armoetu uskon säilymiseksi. Rippiin kuuluu kyllä syntien tunnustaminen ja synninpäästö, mutta eivät ne tee meitä uskovaisiksi, vaan uskovaisina tunnustamme syntimme ja saamme synninpäästöstä uskomisen voimaa.
Vastaukseni on hatara, väsyneenä en jaksa paremmin. Jospa joku toinen avaisi asiaa enemmän.[/quote]

Taavetti: Se on juuri noin. Eli Ripin armoetu on tarkoitettu siksi, että jos joku asia painaa mieltä ja kuormittaa uskoa, vaikka sen on saanut jo uskoa anteeksi, niin kun sen saa laittaa pois nimeltä jollekin luotetulle pitävälle astialle, niin olisi helpompi uskoa, ja samalla saa vakuutuksen, että ne mieltä painavat ja raskauttavat jo anteeksi saadut synnit ovat varmasti anteeksi. Se vahvistaa uskoa, ja antaa myös voimaa taistella ripissä tunnustettuja syntiä vastaan.

Rippi ei missään tapauksessa ole tai saa olla autuuden ehto, vaan uskon vahvistukseksi. Jos siitä tulisi vapahtaja, niin tällöin on alettu rakentamaan omavanhurskautta, omien tekojen kautta ansaittua vanhurskautta.

Vanhempina lapsille haluamme opettaa omista vääristä teoista vastuunottamista, oikean ja väärän eroittamista. Se on Jumalan sanan mukaista. Kun lapsi oppii ottamaan vastuun, hän myös ymmärtää sen, miten synti laitetaan pois. Jos ei ole syntiä, niin ei myös tarvii armoakaan. Ja Jumalan armo vaikuttaa lapsen uskon kautta ymmärryksen, on tärkeää, että runsaasti tarjoamme evankeliumia, siinä on Jumalan yli ymmärryksen käyvä voima. Sama voima, mikä herätti Kristuksen kuolleista.
Matkamies
kiinnostunut
 
Viestit: 5
Liittynyt: 02 Touko 2012, 15:42


Paluu Nuorten palsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron