Vanhan kalastajan Joulu
Vanha kalastaja katseli pimenevää iltaa pienen tupansa ikkunasta. Ulkona kiristyi pakkanen, läheisen tehtaan ja kaupungin valot heijastivat hieman taivaalle. Joulu lähestyi.
Lieden äärellä, istui kalastajan vaimo. Mies näki hänen kumaraisen hahmonsa himmeässä valossa. Tänä päivänä vaimo täyttää 90 vuotta. Vanhuuden mukana voimat olivat menneet. Monta kiusallista tilannetta oli syntynyt vaimon henkisen sairauden ja muistin menetyksen vuoksi. Kerrankin hänet löydettiin metsästä pitkän etsimisen jälkeen. Kalastaja ei ollut itsekään terve. Työt oli pitänyt jättää. Eilen hän oli päässyt lääninsairaalasta, olisivat siellä leikanneet, mutta hän ei antanut. Minä en puukkoon kuole, hän oli sanonut. Kalastajan mielessä välähti syykin kieltäytymiseen. Hän oli ajatellut, entä jos kuolen, ja minulla ei ole synnit anteeksi.
Eteisestä kuului kopinaa. Nuori, pitkä mies kumartui matalasta ovesta sisälle. Hän selitti olevansa seurakunnan pastori, joka oli tullut tervehtimään 90 -vuotiasta. Tässähän se vaimo on, esitteli kalastaja. Hän selitti, että vaimo on jo vanhuuden sairas. Pastori huomasi pian, että ajatusten vaihto vanhuksen kanssa on mahdoton.
Vilkkaan kalastajan kanssa syntyi keskustelu. Vanhus kertoi vaimonsa sairaudesta ja sen vaikeuksista, sairaalamatkasta ja erikoisesti siitä, että hän kieltäytyi leikkauksesta. Kalastaja puheli avonaisesti elämästään, eikä hän häkeltynyt silloinkaan, kun pastori kysäisi: oletteko te uskomassa synnit anteeksi. No, eihän ne ole synnit anteeksi ja siksihän minä leikkauksestakin kieltäydyin, kun ajattelin että uskottomana kuolen. Pastori alkoi selittää, kuin ka Jumala on laskenut tänne maan päälle seurakunnan, jonka kansalla on oikeus julistaa katuvalle synnit anteeksi. Sitähän minäkin oon kaivannut ja aina ajatellut, että nuo ne ovat oikeassa, jotka noin uskovat. Vanhus lämpeni ja tunnusti kaipuunsa. Kyllä te saatte uskoa aivan tällä hetkellä, jos te haluatte, sanoi pastori.
Kalastajamökissä laski pastori kätensä vanhan kalastajan harteille, ja julisti hänelle: Jeesuksen nimessä ja veressä sinun syntisi ovat anteeksi annetut aivan sydämen rauhaan ja vapauteen saakka, ja te saatte lujasti tarttua tähän ja pitää siitä kiinni. Kyllä minä uskon, vastasi kalastaja. Nyt minä ymmärrän, miksi minun täytyi lähteä sairaalasta, nyt on asiat hyvin. Ilo täytti vanhuksen mielen. Vanhus ja pastori istuivat vierekkäin ikkunan lähellä penkillä, ja keskustelivat vielä pitkään. Pastori kuuli, että emäntä oli uskomassa, vaikka nyt ajatusmaailma oli jo lamaantunut. Pastorin mieli oli keveä, kun hän painoi pienen kalastajamökin oven kiinni. Tähtitaivaskin Pohjanlahden yllä tuntui kiittävän Jumalaa, joka oli laskenut valtakuntansa evankeliumin matalalle. Vanha kalastaja istui kauan hiljaa. Hänelle oli tullut Joulu. Kalastaja oli tarttunut taivaan valtakunnan verkkoon.
P. K.
Siionin Lähetyslehti, joulukuu 1970