VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 24 Huhti 2018, 07:46

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 22 Joulu 2009, 18:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Vanhan kalastajan Joulu

Vanha kalastaja katseli pimenevää iltaa pienen tupansa ikkunasta. Ulkona kiristyi pakkanen, läheisen tehtaan ja kaupungin valot heijastivat hieman taivaalle. Joulu lähestyi.

Lieden äärellä, istui kalastajan vaimo. Mies näki hänen kumaraisen hahmonsa himmeässä valossa. Tänä päivänä vaimo täyttää 90 vuotta. Vanhuuden mukana voimat olivat menneet. Monta kiusallista tilannetta oli syntynyt vaimon henkisen sairauden ja muistin menetyksen vuoksi. Kerrankin hänet löydettiin metsästä pitkän etsimisen jälkeen. Kalastaja ei ollut itsekään terve. Työt oli pitänyt jättää. Eilen hän oli päässyt lääninsairaalasta, olisivat siellä leikanneet, mutta hän ei antanut. Minä en puukkoon kuole, hän oli sanonut. Kalastajan mielessä välähti syykin kieltäytymiseen. Hän oli ajatellut, entä jos kuolen, ja minulla ei ole synnit anteeksi.

Eteisestä kuului kopinaa. Nuori, pitkä mies kumartui matalasta ovesta sisälle. Hän selitti olevansa seurakunnan pastori, joka oli tullut tervehtimään 90 -vuotiasta. Tässähän se vaimo on, esitteli kalastaja. Hän selitti, että vaimo on jo vanhuuden sairas. Pastori huomasi pian, että ajatusten vaihto vanhuksen kanssa on mahdoton.

Vilkkaan kalastajan kanssa syntyi keskustelu. Vanhus kertoi vaimonsa sairaudesta ja sen vaikeuksista, sairaalamatkasta ja erikoisesti siitä, että hän kieltäytyi leikkauksesta. Kalastaja puheli avonaisesti elämästään, eikä hän häkeltynyt silloinkaan, kun pastori kysäisi: oletteko te uskomassa synnit anteeksi. No, eihän ne ole synnit anteeksi ja siksihän minä leikkauksestakin kieltäydyin, kun ajattelin että uskottomana kuolen. Pastori alkoi selittää, kuin ka Jumala on laskenut tänne maan päälle seurakunnan, jonka kansalla on oikeus julistaa katuvalle synnit anteeksi. Sitähän minäkin oon kaivannut ja aina ajatellut, että nuo ne ovat oikeassa, jotka noin uskovat. Vanhus lämpeni ja tunnusti kaipuunsa. Kyllä te saatte uskoa aivan tällä hetkellä, jos te haluatte, sanoi pastori.

Kalastajamökissä laski pastori kätensä vanhan kalastajan harteille, ja julisti hänelle: Jeesuksen nimessä ja veressä sinun syntisi ovat anteeksi annetut aivan sydämen rauhaan ja vapauteen saakka, ja te saatte lujasti tarttua tähän ja pitää siitä kiinni. Kyllä minä uskon, vastasi kalastaja. Nyt minä ymmärrän, miksi minun täytyi lähteä sairaalasta, nyt on asiat hyvin. Ilo täytti vanhuksen mielen. Vanhus ja pastori istuivat vierekkäin ikkunan lähellä penkillä, ja keskustelivat vielä pitkään. Pastori kuuli, että emäntä oli uskomassa, vaikka nyt ajatusmaailma oli jo lamaantunut. Pastorin mieli oli keveä, kun hän painoi pienen kalastajamökin oven kiinni. Tähtitaivaskin Pohjanlahden yllä tuntui kiittävän Jumalaa, joka oli laskenut valtakuntansa evankeliumin matalalle. Vanha kalastaja istui kauan hiljaa. Hänelle oli tullut Joulu. Kalastaja oli tarttunut taivaan valtakunnan verkkoon.
P. K.

Siionin Lähetyslehti, joulukuu 1970

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 08 Joulu 2011, 18:42 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Särkynyt kynttilänjalka

JOULUKUU oli alussa. Koulussa valmisteltiin joulujuhlaa, luettiin kertomuksia, piirrettiin ja opeteltiin joululeikkejä. Käsityötunnilla tehtiin myöskin jouluun liittyviä töitä. Erkkikin sai toisten oppilaiden tavoin tehdä kynttilänjalkaa. Se oli hauskaa puuhaa, ja kun siihen liittyi joulun odotus, teki se työskentelyn mieluisaksi.

Kun kynttilänjalat oli saatu valmiiksi, asetettiin ne pöydälle kuivumaan sievään järjestykseen. Kukaan ei saanut niihin koskea, niiden piti kuivua kaikessa rauhassa. Erkin teki kuitenkin mieli niitä katsoa ja koetellakin. Eräällä välitunnilla, kun luokassa ei ollut toisia, otti hän yhden valmiin kynttilänjalan käteensä katsellakseen sitä. Vielä hänen täytyi ottaa toinenkin, jotta pystyisi paremmin vertaamaan niitä toisiinsa. Mutta kuinka kävikään. Yks kaks putosi toinen niistä lattialle ja särkyi. Erkki kokosi kiireesti kappaleet lattialta ja laittoi ne sievästi paikoilleen. Ja niin kynttilänjalka näytti ehyeltä. Se lohdutti Erkin mieltä, kun hän juoksi koulun ovesta ulos välitunnille toisten oppilaiden luo.

KUN joulujuhla lähestyi, oppilaiden mielet täytti odotetun juhlan tunne. Mutta Erkin mieli oli masentunut. Hän ei voinut iloita juhlan odotuksesta niin kuin toiset. Juhlapäivän aattona tuotiin joulukuusi luokkaan, jossa se koristeltiin. Sen jälkeen tuli se hetki, jota Erkki pahiten pelkäsi. Opettaja sanoi, että nyt asetamme kynttilänjalat paikoilleen. Jakaessaan niitä oppilaille, tuli sen rikkinäisenkin kynttilänjalan vuoro. Kun opettaja tarttui siihen, hajosi se pirstaleiksi pöydälle. Opettaja arvasi, että jonkun oli täytynyt särkeä kynttilänjalka ja sitten koota se yhteen. Senpä vuoksi hän asetti oppilaat riviin ja kuulusteli heidät jokaisen erikseen. Erkin kohdallakin opettaja esitti tuon saman kysymyksen: kuka särki kynttilänjalan? Erkki vastasi niin kuin toisetkin urhoollisesti: en tiedä. Koulusta kotiin mennessään hänen korvissaan soivat opettajan sanat: "Kuka särki kynttilänjalan" ja sisimmässä kuului omantunnon ääni: miksi salasit, miksi valehtelit?

TULI JUHLAILTA. Kirkkain äänin kaikui koulun joulujuhlassa "Enkeli taivaan lausui näin…' ja jouluevankeliumin suuri ilosanoma täytti kaikkien toisten mielet. — mutta Erkki istui 'kipein ja raskain tunnoin. Hän ei voinut laulaa eikä iloita joulun suuresta sanomasta.

KUN Erkki pääsi koulusta, ei hän enää muistanutkaan niin pieniä asioita, sillä poikakavereiden kanssa oli tullut tehtyä muutakin syntiä. Kun hän täydeksi mieheksi tultuaan valmistui elämän tehtäväänsä, herätti Jumala hänen omantuntonsa ja hän alkoi käydä seuroissa. Siellä hänelle Jumalan sanan alla kirkastui, ettei hän olekaan vielä valmis vanhurskaan Jumalan edessä, vaan että hän on suuri syntinen ja kelvoton ihminen. Erään kerran hän sai voiman kysyä omalle kohdalleen Jumalan armoa ja hänelle annettiin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin Erkki sai maistaa Herran suloisuutta ja omistaa lahjana Pyhän Hengen, joka myös kirkasti epäuskon aikana tehtyjä rikkomuksia. Kouluajalta palautui unohduksissa ollut särkynyt kynttilänjalka mieleen. Erkki pyysi taivaan Isältä voimaa, että hän jaksaisi puhua tuntonsa asiat. Ja niinpä hän eräänä päivänä seisoo koululla entisen opettajansa edessä: minä, minä särin kynttilänjalan ja valehtelin silloin kerran, jaksatteko antaa anteeksi. Kevein askelin astui Erkki koulun ovesta ulos. Sanomattoman kauniisti soi hänen sisimmässään: kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa. Särkynyt kynttilänjalka oli korjattu evankeliumin seimen äärellä.

Heino Rontti
Päivämies 21.12.1968

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Joulu 2011, 11:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Aitovieriltä ja kotiveräjiltä

OIKEAA JOULUA


Pieni Juha-poika miettii. On enää vähän aikaa jouluun. Muutama päivä koulunjouluun ja sitten kohta onkin aivan oikea joulu. Pieneen päähän nousee ajatuksia kauppajoulusta, kiireellisistä ihmisistä ja kaikkialla olevista värilampuista. Tätäkö he luulevat oikeaksi jouluksi. Ei, ei se ole totta. Kotona, koulussa, kerhossa ja seuroissa puhutaan aivan toisesta joulusta, siitä Vapahtajan syntymän joulusta. – Siinä miettiessään hänelle tulee ajatus lähteä tekemään joulugallupia kylälle. Paperia ja kynä löytyykin omasta laatikosta ja niin on pieni kyselijä jo tiellä.

Paljon on ihmisiä tänäänkin kirkonkylän tiellä; heitä menee ja tulee ja kaikilla tuntuu olevan kovasti kiire."
Juha-pojan sydän pampattaa, käsi pitelee varovasti paperia ja kysymyksiä pyörii pienessä päässä. Joko kysyisin? Kas, tuolta tuleekin vastaan setä, jolla näyttää olevan paljon tavaraa pyörässä, aivan niin paljon, ettei voi ajaa. Juha rykäisee, kumartaa syvään ja sanoo: "Hyvää päivää setä, saanko kysyä teiltä, miksi me vietämme joulua?"

Pyöräntaluttaja pysähtyy, katsoo ihmetellen pieneen poikaan ja vastaa: "Päivää, päivää, hm, tuota niin, siksihän me vietämme joulua, kun meillä on sellainen tapa."
"Eipäs olekaan aivan niin, vaan joulua vietämme Vapahtajamme syntymän muistojuhlana. Saman Vapahtajan, joka on setänkin synnit sovittanut, kun vaan setä ne täältä maan päällä uskoo anteeksi, selittää Juha.

Pyöräntaluttajalle tulee kiire. Ei jouda edes vilkaisemaan, jonnekka Juha-poika jäi. Tuo setä on ollut joskus oikein uskomassa, koskapa noin arkaan sattui, ajattelee hän ja lähtee eteenpäin. Siinä aivan lähellä on kauppa, johonka hän poikkeaa. Kaupan sisällä on ihmisiä ja he katselevat komeita tavaroita, joita on kaikkialla.

"Hyvää päivää", sanoo hän kääntyen ensimmäisen myyjän puoleen; "tietääkö täti, miksi me vietämme joulua?„
Myyjä käännähtää yhden kerran ympäri, samalla näyttäen hyllyllä olevia tavaroita ja sanoo: "Katso poika, miten paljon meillä on joulua täällä. Ihmiset käyvät niitä ostamassa, antaakseen toisille lahjoja: Tämä on sitä joulun viettoa."

Juha muistaa pienenä opitun, rakkaan joululaulun, jossa puhutaan joululahjasta, ja hän sanookin: "Minäpä tiedän, mikä se oikea joululahja on ja kohta kuulette kun laulan: "Kiitos sulle Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme. – Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat. Autuuden ja anteeks'annon, kaikki taivaan tavarat.

– Kaupassa on hetken hiljaista. Kaikki katsovat pieneen poikaan, joka laulullaan selittää todellisen joulun tarkoituksen.

Äskeinen myyjä on mennyt toiseen huoneeseen ja kun hän sieltä palaa on hänellä karamellipussi, jonka hän ojentaa Juhalle selittäen: "Sinä olet hyvä ja kiltti poika, laulullasi palautit minut lapsuuden oikeaan jouluun, jota vanhemmat meille opettivat. Aika on sitä himmentänyt, mutta aina jokin tapahtuma palauttaa sen jälleen mieleen. Sinä pieni joulunenkeli teit sen nyt, ja annankin pienenä kiitollisuuden osoituksena karamellipussin.

Juha ei tiedä itkeäkö vain nauraa. Epäröiden hän ottaa pussin myyjän kädestä, kiitti ja lähtiessään toivottaa kaikille Taivaan Isän siunaamaa jouluiloa.

Kun hän illan tullen palasi kotiin, oli hänen paperissaan paljon muistiinpanoja. Potkukelkkaa kuljettava tyttö tiesi aivan oikein kertoa joulusta, ja samoin vanhatäti, joka oli pihaa lakaisemassa. Mutta eräs komea täti sanoi: aivan väärin ja hän sai jouluaaton lukemiseksi aiheen Raamatusta, sieltä Luukkaan 2. luvusta, jossa kerrotaan joulun oikeasta tapahtumasta, myöskin Juha toivoi, että täti tulisi Jumalan lasten seuroihin tai kokouksiin, jossa vietetään aina jouluriemua.

Iltarukouksissa hän pyysi, että taivaan Isä lahjoittaisi kaikille oikean joulurauhan, sen rauhan, joka kulkee sydämestä sydämeen.

Nanni Törrö
Päivämies 21.12.1968

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12 Joulu 2011, 20:46 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Pikku-Maijan joulu


Maija asui vanhempiensa kanssa maaseudulla. He olivat hyvin köyhiä. Maijan isä oli paha mies. Se vähäinen raha, minkä hän ansaitsi, meni viinan ostoon. Kotona hän huusi ja reuhasi. Maija ja hänen äitinsä elivät alituisessa pelossa. Maijan äiti oli kertonut hänelle Jeesuksesta ja Jumalasta, ja yhdessä he usein rukoilivat, että isästä tulisi jälleen hyvä.

Joulu lähestyi. Tulivat kovat pakkaset ja paleli usein, kun hän meni kouluun. Hän oli ensimmäisellä luokalla kansakoulussa. Hänen opettajansa oli uskovainen ja hänkin tiesi, minkälaista oli Maijan kotona. Opettaja oli yrittänyt rukoilla Maijan isän puolesta. Apua ei näyttänyt tulevan,

Äiti oli tehnyt joulusiivouksen ja leiponut. Joulun tuloa ei voinut estää, se tuli jokaiseen kotiin. Mutta joulurauhaa ei tulisi Maijan kotiin. Isä oli jo ostanut pullon joulun varalle. Hän oli juuri saanut palkan ja lähtenyt kaupunkiin ostamaan vähän parempaa viinaa. Maija ja äiti rukoilivat yhä hartaasti. He uskoivat vieläkin, että isä tekisi parannuksen ja aloittaisi uuden, paremman elämän.

Oli jouluaaton edellinen päivä. Isä oli ollut koko yön kaupungissa. Maija pelkäsi, että isälle oli tapahtunut jotakin, mutta äiti oli jo tottunut tällaiseen. Isä oli monesti ennenkin ollut yötä kaupungissa. "Käypä hakemassa posti," sanoi äiti Maijalle. Tyttö lähti noutamaan postia. Siellä oli pari lehteä ja kirje, joka oli osoitettu äidille. Jännittyneenä äiti avasi kirjeen. Silmäiltyään sen hätäisesti läpi, hän istahti vaipuneena tuolille. "Keneltä se on, mitä siinä sanottiin?" kysyi Maija. Kuulehan Maija, isä on vakavasti loukkaantunut auto-onnettomuudessa ja meitä pyydettiin heti tulemaan sairaalaan," kertoi äiti. He panivat kiireesti vaatteet ylleen ja lähtivät kysymään naapurista, veisikö isäntä heidät autollaan sairaalan. Isäntä lupasi viedä ja näin he lähtivät kohti kaupunkia.

Valkopukuinen hoitaja vei heidät isän vuoteen luokse. Maija aivan säikähti, sillä isä oli aivan erinäköinen kuin tavallisesti. Ilman mitään alkuvalmisteluja isä kysyi heiltä: "Jaksatteko antaa minulle anteeksi kaikki rikkomukseni, sillä jos nyt kuolen, haluaisin nukkua uskossa. Silloin Maija ja äiti sanoivat kuin yhdestä suusta: "Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä ovat kaikki syntisi, rakas isä, anteeksi." Isä alkoi toipua, ja seuraavana päivänä hän pääsi pois sairaalasta. Hän päätti järjestää yllätyksen Maijalle ja äidille. Hän osti palkkarahoillaan kaikilla joululahjoja, – niin ensi kerran pitkästä aikaa. Ja vaikka Maija sai paljon lahjoja, oli kumminkin paras lahja Maijan mielestä se, kun isä teki parannuksen.

Se oli Maijan ensimmäinen oikea joulu.

Anni Sirniö
Päivämies 21.12.1968

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13 Joulu 2011, 13:24 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Annikin joulu

Lasten osastolla valmistaudutaan joulun viettoon. Käytävään on tuotu suuri joulukuusi. Sen latvatähti ulottuu aivan kattoon asti ja voi, miten kauniisti se on koristeltu. Sen oksat suorastaan notkuvat kynttilöiden, omenien ja monen, monenlaisten koristusten painosta. Ikkunoihin ja osaksi seiniinkin on leikattu veikeitä tonttu-ukkoja tahi ihania enkeliaiheita. Pöydillä hohtavat puhtoiset liinat, elävät kukat ja kynttilät.

Paljon, niin kovin paljon ovat hoitajatädit huolta ja vaivaa nähneet pienten hoidokkiensa tähden. He tuntevat niin selvästi, kuinka jokainen, mutta erikoisesti lapsi, ikävöi kotiinsa jouluna. Tätä ikävää lieventääkseen he ovat vaivojaan säästämättä tämän kaiken valmistaneet. Kiitollisin mielin lapset seuraavat tätien puuhia ja sellaiset potilaat, jotka saavat kävellä, auttavat tätejä vointinsa mukaan.

Eristyshuoneessa on kuitenkin murhetta. Tuntuu, kuin sinne ei yltäisikään joulun ilo. Siellä lepää vuoteellaan pieni tyttönen kovasti sairaana. Useampana päivänä hän oli ollut jo sairaana kotonaan, mutta matka oli pitkä kaupunkiin ja sairaalaan. Äiti -ressu yritti hoitaa parhaan ymmärryksensä mukaan. Usein äidit osaavatkin lastaan hoitaa, mutta nyt oli tapahtunut äidillä virhe Kun olisi pitänyt hoitaa kylmällä, äiti-ressu hoitikin lämpimällä kääreellä. Tauti pääsi pahenemaan niin, että kun tyttö tuotiin sairaalaan ja lääkäri tutki hänet, niin näytti kaikki olevan jo myöhäistä. Vanha lääkärisetä kuitenkin nöyränä sanoi: "Minä teen kaikki, mitä ihminen ja lääkäri voi tehdä."

Pian levisi tieto osastolla, että Annikin tila on aivan kriitillinen. Ehkäpä siksi hoitajatädit vielä enemmän kiinnittivät juuri sen huoneen kaunistamiseen erikoista huomiota ja rakkautta. He veivät sinne oman pikku kuusen, ylihoitaja toi sievän pikkuisen piparkakkutalon lapsen iloksi ja monen monta lahjapakettia odotti avaajaansa. Annikin toivomuksena oli se, että hän itse jaksaisi sytyttää kuusensa kynttilät.

Annikki seurailee kuumeisin silmin jouluvalmisteluja ja miten ollakaan, hän aivan kuin virkistyy siinä kaikkea kaunista katsellessaan. Hoitajatädin tukemana hän jaksaa sytyttää kynttilät omaan kuuseensa, ja hiljaisesti yhtyä jouluvirteenkin. Paketit avattiin hoitajatädin kanssa yhteistuumin ja niin pienellä Annikilla oli ulkonaisesti katsoen rikas joulu.

Suurin lahja oli vielä saamatta. Taivaan Isän ajatukset ovat niin erilaiset kuin meidän ihmisten. Ne ovat niin kaukana meidän ajatuksistamme, kuin taivas on maasta. Oliko tuo vanhan tohtorisedän nöyrä tunnustus, että hän tekee sen, mitä ihminen ja lääkäri voi tehdä, vai äidin ja isän rukoukset siellä kotona aiheuttaneet sen, että Annikki alkoi parantua. Ihme, suuri ihme se oli kaikkien mielestä, mutta Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Hitaasti alkoi parantuminen edistyä ja niihin muutamiin elonpäiviin, joita lääketiede oli Annikille luvannut, alkoi kertyä lisää, sitten viikkoja ja lopuksi koitti se uskomaton päivä, että Annikki pääsi kotiin. Silloin oli jo uusi vuosi pitkälle kulunut, mutta se oli varmaan joulun veroinen juhla Annikin, samoin kuin koko kotiväen mielestä, että hän sai sittenkin terveenä aukaista oman kodin oven.

Ilo ja kiitollisuus kuvastui vanhan tohtorisedän ja hoitajatätien kasvoista, kun he saattelivat pientä suojattiaan kotimatkalle. Vanha tohtorisetä oli pitkän elämänsä aikana oppinut sen, että kaiken viisauden ja oppineisuuden yläpuolella on Hän, Suuri Parantaja, Joulun Jeesus. Hän voi apunsa antaa silloinkin, kun maallinen viisaus ei enää auta.

REGINA-TÄTI
Päivämies 21.12.1968

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 14 Joulu 2011, 21:06 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Joulun sanoma

Luuk. 2: 9–11
Tuon hyvän sanoman: Teille on syntynyt Vapahtaja, enkelit ilmoittivat jouluyönä ensimmäisenä Beetlehemin paimenille. Nämä olivat varmaan hurskaita miehiä ja odottivat Israelin lohdutusta. Enkelit ilmoittivat paimenille paikan, mistä Vapahtaja on löydettävissä. Enkelien taivaaseen palattua paimenet lähtivät ja löysivät Marian, Joosefin ja Jeesus-lapsen makaavan seimessä. Heillä oli siinä suuri ilo, ja mennessään he ylistivät ja kunnioittivat Jumalaa kaikesta, mitä he olivat kuulleet ja nähneet. He saivat siis tämän parhaimman Jumalan lahjan, Jeesuksen omakseen sydämeensä. Oppi-isämme Luther saa tästä sellaisen aiheen kirjoittaa, että Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi merkitsevät seurakuntaa, josta Herra Jeesus puhui Pietarille, kun tämä oli Hänestä antanut hyvän tunnustuksen. Tämän kallion päälle minä rakennan seurakuntani... Tänäkin aikana ne, jotka ovat Jumalan valtakunnan ottaneet vastaan lapsen tavalla, ovat samalla saaneet omakseen valtakunnan kuninkaan Jeesuksen, ja hänen nimessään ja sovintoveressään kaikkien syntiensä anteeksi antamuksen. Näin; he ovat Raamattujen jälkeen tulleet uskomaan eikä heidän tarvitse epätietoisina etsiä Jeesusta sieltä ja täältä. Näin uskoville tarvitsee Vapahtajan kalleus kirkastua jatkuvasti ennen kaikkea evankeliumin hyvässä sanomassa ja lastensa osallisuudessa.

Joskus Vapahtajan merkitys kirkastuu jonkin asian yhteydessäkin. Siitä on aikaa jo monta vuotta, kun eräänä kirkkaana kevätaamuna lähdin naapurin kanssa kaupunkimatkalle. Maa oli melkein lumesta vapaa. Jäillä oli vielä hyvä keli. Kaupungin rantaan päästessä putosi kuitenkin naapurin hevonen, mutta sillä kohdalla oli niin matalaa, että hevonen pääsi heti ylös. Se teki minuun kuitenkin pelottavan vaikutuksen. Kaupunkiin päästyämme tiedustelin naapurilta, lähtisikö hän heti pois. Hän ei joutunut lähtemään heti asioiden vuoksi. Asioilla liikkuessani mietin paluutta. Jos aurinko ennättää nousta korkealle, jää vaan huononee. Minulla olisi kyllä kiertotie maitse, mutta ainakin puolta pitempi matka ja sulassa ajoa. Viipyisin matkalla kauan ja kotona pelkäisivät pahaa. Noissa mietteissä tapasin toisen naapurin ja sain kuulla, että hän lähtee heti pois. Ihastuin kuullessani tämän. Olihan turvallista lähteä hänen kanssaan kotimatkalle. Tässä yhteydessä minulle tuli mieleen asia, joka on varmasti edessä, kun on käytävä kuoleman virran yli, ei siitä ole mitään kiertotietä eikä voi enää naapuri eikä parhainkaan ystävä pelastaa. Siinä tarvitsee väkevän Vapahtajan. Hänet, joka on voittanut kuoleman vallan ja on Jumalalta tehty tieksi kuolemankin yli ja silloinkin saa häneen panna uskossa täyden turvan.

Jos tätä sattuisi lukemaan joku sellainen, joka on vielä ilman Vapahtajaa ja on sydämellään kiinni tässä maailmassa, niin riennä ottamaan vastaan tämä väkevä Vapahtaja omaksesi. Ei ole mitään kiertotietä ja kotona kaivataan jokaista lunastettua sielua.

Paavo Koistinen
Päivämies 21.12.1968

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16 Joulu 2011, 17:44 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6862
Paikkakunta: Suomenselkä
Jouluksi kotiin

Kyllikki ja Yrjö olivat nuori aviopari. He olivat asettuneet asumaan omaan kultaiseen kotiin, Yrjön lapsuuskotiin. Kyllikki oli onnellinen ja tarmokas talon emännäksi. Joskus häntä tosin hätkähdytti ajatus: Jos sittenkin minun olisi pitänyt kuulla omantuntoni ääntä ja kokeneita ihmisiä, eikä mennä Yrjön puolisoksi, sillä olihan Yrjö ulkona Jumalan valtakummasta. Kyllikki oli ahkeroinut kulkea kaitaa kirkkotietä siinä rukouksessa, että pääsisi kerran taivaan kotiin. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että vihollinen oli saanut pettää hänet katselemaan tätä seikkaa vain vähäarvoiseksi ja hän oli toivonut, että ehkä Yrjökin joskus käsittää uskomisen kalleuden. Yrjöllä oli heikko luonne ja Kyllikki uskoi voivansa olla tukena heidän yhteisessä elämässänsä.

KAIKKI meni aluksi hyvin, mutta Kyllikin omatunto oli levoton. Hän taisteli ja rukoili. Vihdoin hän päätyi siihen, ettenhän minä ole mikään uskovainen, kun tein tuon tottelemattomuuden synnin, uhrasin koko ajallisen elämäni uskottoman puolison hyväksi. Näin Kyllikki kielsi kalliin lapsuuden uskon. Hän oli onneton kaiken onnensa keskellä. Ulkonaisesti hän oli onnellinen, mutta omatunto ei jättänyt häntä rauhaan. Se muistutti elämän lyhyydestä ja iankaikkisuuden pituudesta.

NÄIN kului kaksi raskasta vuotta. Kyllikki oli onnellinen äiti. Pikku Kirsti oli suloisin lapsi maailmassa. Yrjökin piti lapsesta paljon, mutta hän ei voinut voittaa nuoruuden kiusausta. Hän oli tottunut silloin tällöin käyttämään väkijuomia ja niinpä hän oli alkanut nytkin, lupauksista huolimatta, tulla toisinaan kotiin viinan tuoksuisena. Kyllikin sydän oli pakahtua tuskasta. Häntä huoletti pikku Kirstin tulevaisuus. Miten jaksan kasvattaa lasta ja kohtahan hän on saava toisen ja ties kuinka monta. Olen huono kasvattaja ja esimerkki. Isä on huono esimerkki. Voi, voi, miksi pitikin olla niin ajattelematon ja tottelematon. Onnellisempi olisin sittenkin ollut yksinäisenä. Niin, ja olisinhan voinut saada uskovaisen elämänkumppaninkin, sillä onhan Jumalalta lupaus: kaikki ajallinen annetaan Jumalan valtakunnan ohella. Nyt olen menettänyt kaiken, ajallisen ja iankaikkisen onnen. Lukemattomat olivat ne kyynelet, joita Kyllikki vuodatti yksinäisyydessä. Yrjö ei sittenkään ymmärtänyt Kyllikin sisäistä hätää, vaikka hän olikin hyvä, huolehtivainen ja rakastava mies.

YHÄ useammin oli Yrjö joutunut viinan pauloihin. Talon asiat jäivät hoitamatta. Kyllikki väsyi liiasta työstä ja huolesta sekä sielun ikävästä. Hän tunsi olevansa niin kovin hyljätty ja yksinäinen oman perheensä keskellä. Vihdoin hän ei jaksanut enää taistella yksin. Hän lähti naapuriin uskovaiselle mummolle valittamaan hätäänsä. Hän katui nuoruudessa osoittamaa tottelemattomuuttaan ja sai kuulla että vielä tällaisetkin tottelemattomat Jumala armossaan ottaa takaisin armovaltakuntaansa. Hän sai evankeliumin sanasta synninpäästön ja taakka putosi Kyllikin tunnolta. Kun hän tuli kotiin, kertoi hän Yrjölle ja lapsille kaikki ja pyysi anteeksi. Yrjö ei puhunut aluksi mitään, sitten hän sanoi: Ethän sinä ole minulle mitään pahaa tehnytkään, ole kuten tahdot. Kyllikkiä viilsi se kylmyys, millä Yrjö suhtautui tähän. Mutta sittenkin hän oli onnellinen. Hän kiitti Jumalaa, ettei Yrjö kumminkaan ollut uskolle vihainen. Kyllähän Yrjökin ymmärsi, olihan hän uskovaisen kodin poika, mutta oli jo varhain eksynyt pois lapsuuden uskosta ja koetti olla välinpitämätön koko asiasta. Monesti oli Yrjönkin vaikea olla, mutta viinan kirot pitivät puolensa.

TALON hoito meni rappiolle. Ei ollut enää varoja verojen maksuun eikä muihinkaan välttämättömiin tarpeisiin. Kyllikki kärsi tästä, sillä hän oli lapsuuden kodissa tottunut, että kaikki ajallisetkin asiat on hoidettava tunnollisesti, ja pyrkimään elämässä eteenpäin. Nyt oli kuitenkin alettu luisua takaperin, ja mikä katkerinta, hän oli itse syypää tähän kurjuuteen. Olisin ollut tottelevainen omantunnon hiljaiselle varoitukselle silloin, kun oli kysymys Yrjöstä. Kyllikki tahtoi kantaa ristinsä Jumalan avulla. Hän teki tehtävänsä rukoillen. Lakkaamatta hän rukoili Jumalalta voimia kestämään taakan alla. Hän tahtoi kasvattaa lapsensa Jumalan armon tuntemisessa, mutta se oli monesti raskasta. Miten hartaasti hän olisi toivonutkaan, että Yrjö olisi auttanut häntä vaikeassa kasvatustehtävässä, mutta turhaan.

Yrjöäkin huoletti talon kohtalo, mutta hän tunsi itsensä voimattomaksi. Hän etsi lohtua jumalattomista menoista ja viinasta. Yhä useammin hän tuli kotiin humalassa. Hän pilkkasi Jumalaa ja soimasi vaimoansa, etteipä se sinun Jumalasi auta tässä viheliäisessä köyhyydessä. Kyllikki tunsi jälleen itsensä syylliseksi ja koetti tyynnyttää miestänsä rukoillen, ettei Yrjö pilkkaisi elävää Jumalaa. Vaikka Jumala onkin hyvä ja armollinen, niin Hän on ankara ja voimallinen vihassaan. Kyllikki rukoili lastensa ja koko perheen puolesta ja taisteli ajallisen elämän ristiaallokossa.

Lapsiparvi kasvoi ja leipä kapeni. Jumala tosin jo yhden lapsista korjannut ikuiseen kotiin, mutta jäljellä oli 5 ja montako vielä oli tuleva. Tämä askarrutti Kyllikkiä usein, kun hän näki sen ajallisen kurjuuden, mihin oltiin menossa. Pian olisi kotikin jätettävä, sillä Yrjö ei pystynyt huoltamaan perhettänsä. Mittaamattoman raskaita olivat seuraavat vuodet Kyllikin elämässä. Hän väsyi kyyneliin ja oli tyyni ja rauhallinen. Rukous oli se voima, joka tuki ja kannusti elämän taakan alla. Ulkonaisesti hän vanheni aivan liian aikojaan.

Syksyllä Kyllikki joutui vuoteeseen. Hän tunsi, ettei hän enää nousisi tältä vuoteelta ja siksi hän vieläkin pyysi anteeksi lapsiltaan ja Yrjöltä ja toivoi, että he kaikki saisivat kerran olla taivaan kodissa, missä ei ole mitään murheita. Yrjö ei jaksanut vieläkään nöyrtyä, hän oli kulkenut liian kauas.

Joulukin oli lähellä. Pienet olivat ne puuhat, jotka tehtiin tässä kodissa joulua odotellessa. Lapset valmistivat toisillensa lahjoja, mutta mieli oli apea, kun äiti oli sairas. Viikkoa ennen joulua Kyllikki tunsi voimansa loppuvan ja kutsui kaikki lapsensa ja Yrjön luoksensa, mutta hän ei jaksanut enää sanoa muuta kuin, että äiti pääsee jouluksi kotiin. Täällä emme koskaan voi saavuttaa todellista kotia, siksi rakkaat ahkeroikaa kilvoitella kuuliaisuuden tiellä uskossa parannusta tehden, että kerran olisimme kaikki taivaan kodissa. Näin rukous huulilla nukkui väsynyt matkamies tästä elämästä. Hän pääsi jouluksi kotiin.

Laura Lohi
Päivämies 21.12.1968

_________________
Siunattuja sydäntalven päiviä kaikille foorumimme lukijoille


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö