Vanha kirjoitus

Kirjoista ja lehdistä huomattua tekstiä.
Lainauksia ja Laulujen sanoja.

Vanha kirjoitus

ViestiKirjoittaja Weha » 29 Tammi 2007, 14:52

Päivämies, keskiviikko 15.5.1985

Erkki Reinikainen SYYTÖKSIÄ VIIME VUOSIKYMMENINÄ

Etsittäessä syitä viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin, joskus rajuihinkin hyökkäyksiin vanhoillislestadiolaisuutta ja siihen kuuluvia kristittyjä vastaan, on todettavissa mm. seuraavat tekijät:

Vuosina 1960 ja 1961 tapahtui hajaannus, jolloin liikkeestä erosi huomattava määrä pappeja. Hajaannuksen perussyyt olivat opillisia. Näkyvänä erimielisyytenä oli erilaiset käsitykset sakramenttiopista.
Toinen erimielisyys koski yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa. Pohjimmiltaan oli kuitenkin kysymys eri näkemyksistä vanhurskauttamisopissa ja seurakuntaopissa. Ulkopuoliset tahot ovat eri yhteyksissä jatkuvasti palanneet näihin kysymyksiin ja vaatineet kirkkoa puuttumaan vanhoillislestadiolaisten opetukseen.

Kirkon piirissä on tapahtunut kehitystä varsin näkyvästi opilliseen hajanaisuuteen ja maallistuneeseen suvaitsevaisuuteen. Vanhoillislestadiolaisten taholta on puhein ja kirjoituksin puututtu näihin ilmiöihin. Tämä on ollut omiaan luomaan "suvaitsemattomuuden" leimaa tämän kristillisyyden päälle.

Yhteiskunnassa on tapahtunut merkittävä kehitys ""kaiken hyväksymisen""suuntaan. Tästä on ollut seurauksena ristiriitatilanteiden synnyttäminen uutta normistoa edustavien ja vanhoillislestadiolaisten kristittyjen, jotka "eivät ole mukautuneet tämän maailman menon mukaan", välillä.

Vanhoillislestadiolaisuus on kasvanut voimakkaasti erityisesti sisältä päin lähivuosikymmeninä. Kristillisyydessä on runsaasti suurperheitä ja näin ollen paljon monisynnyttäjä-äitejä.
Vanhoillislestadiolaisten kielteinen suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn on saanut jopa yllättävän ankaraa tuomiota eräiltä tahoilta.

Rauhanyhdistyksien ja SRK:n vilkas toiminta ja toimitalojen runsas rakentaminen on aiheuttanut syytöksiä eristäytymisestä kirkon toiminnasta ja jopa epäilyjä kirkon eroamisesta.

Erityisesti 1970-luvulla tapahtuneet "hoitotoimenpiteet" ovat olleet voimakkaan arvostelun kohteena. Tähän arvosteluun on liitetty näkyvästi syytös "poliittisesta painostuksesta". Pääsyyttäjinä ovat olleet 1970-luvulla syntyneeseen pieneen hajaannukseen kuuluvat.
Kristillisyytemme kanta televisioon nähden on jatkuvasti arvostelun kohteena.

SUHDE KIRKKOON

Lestadiolaisuuden suhteessa kirkkoon on alusta alkaen ollut ongelmallisia piirteitä. Lars Levi Laestadiuksen monesti varsin voimakaskin kritiikki on säilynyt erityisesti vanhoillislestadiolaisuudessa nykypäiviin saakka, tosin lieventyneenä sanonnoissaan.
kritiikki on kohdistunut erilaisiin maallistumis-ilmiöihin ja opillisiin kysymyksiin. Kritiikin kohteena on ollut myös kirkon ekumeeniset pyrkimykset. Vastaavasti on kirkon taholta ollut aika ajoin ankaraakin arvostelua vanhoillislestadiolaisten julistamista opinkäsityksistä.

Perusongelmaksi ovat muodostuneet erilaiset käsitykset seurakunta- ja sakramenttiopeista. Tällöin voidaan pelkistäen todeta, että vanhoillislestadiolaiset tulkitsevat tunnustuskirjoja Raamatusta käsin ja kirkon monet johtajat Raamattua tunnustuksesta käsin.

Näin ollen vanhoillislestadiolaisille on ensisijainen auktoriteetti Raamattu. Tästä lähtökohdasta lähtien opetetaan, että kirkko ei ole Jumalan valtakunta, vaan sen sisällä on pyhä, yhteinen seurakunta.

Sakramenteista opetetaan Raamatun mukaisesti, että ne kuuluvat uskovaisille. Tämä opetus liittyy myös tunnustuskirjojen opetukseen siinä, että sakramentit "vaativat aivan uskovaista sydäntä". Lapsista opetetaan samoin, että hekin ottavat kasteen vastaan uskolla. Emme näe mitään ristiriitaa siinä, että lapsi on uskon kautta vanhurskas niin kuin muutkin ja ottaa uskolla vastaan kasteen armoliiton elämää varten.

Ristiriita syntyy mielestämme silloin, kun opetetaan, ettei lapsi usko. Laestadius totesi kirjassaan "Hulluinhuonelainen" mm.. "Kaikki apostolit vaativat kastettavilta uskoa. Vuoden 1811 käsikirjan tekijät ovat kuitenkin käsittäneet, ettei lapsella ole mitään uskoa, koska he kohdistavat kysymyksen tulevaisuuteen: Lapsi, haluatko tulla tähän uskoon kastetuksi? Mutta kun Vapahtajamme opin mukaan lapsilla on todellinen usko, kysymyksen pitäisi kuulua: "Lapsi, tahdotko tässä uskossasi tulla kastetuksi?"
Ehtoollisesta vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että sen oikea perustus on vanhurskauttamisoppi.
Ehtoollisessa ei saada syntejä anteeksi, mutta se vaikuttaa uskon kautta kaiken sen siunaukseen, minkä Herra Jeesus siinä antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.
Viimeisimmän vuosikymmenen ongelmakenttään suhteessa kansankirkkoomme kuuluvat em. lisäksi vanhoillislestadiolaisten kielteinen suhtautuminen naispappeuteen, aborttiin ja perhesuunnitteluun. On väitetty kirkon piirissä, että monilapsisuus on tuonut kristityille äideille sosiaalisia ongelmia. Uskovaisten keskuudessa ei suurperheitä ole pidetty eettisesti vaikeana kysymyksenä, vaan päinvastoin siunauksena.

Tämän hetken tilannetta tarkasteltaessa on todettava, että "perinteiset" ristiriidat suhteessa kansankirkkoon ovat olemassa, mutta ne aivan ilmeisesti hyväksytään. Käsityksemme on, että kirkon piirissä ymmärretään vanhoillislestadiolaisuuden sekä kirkkopoliittinen merkitys, että sen vaikutus myös kirkkoa tukevana voimana.
Mielestämme on myös keskusteluja käyty enemmän kuin aikaisemmin. Tämä on tapahtunut kirkolliskokouksessa sekä yksityisellä että seurakuntatasolla. Keskustelut ovat olleet rakentavia ja ymmärrettäviä. Ne eivät kuitenkaan ole merkinneet uskon perusteista luopumista.

Herätysliikkeeseen kuuluu nykyisinkin huomattava määrä kirkkomme pappeja. Perinteisesti vanhoillislestadiolaiset ovat myös osallistuneet sekä paikallisseurakunnan että kokonaiskirkon luottamusmiestehtäviin. Tällöin on ollut ja on erityisenä lähtökohtana se, että pyritään vaikuttamaan kirkon toiminnoissa maallistumista vastaan.
Kun toisaalta hengellistä hallintavaltaa ja kirkkoa ei tule samaistaa, tulee toisaalta kirkon kuitenkin opetuksessaan noudattaa hengellistä hallintavaltaa. Lutherin tavoin opetamme vanhoillislestadiolaisuudessa myös, että hengellinen hallintavalta ja Jumalan valtakunta samaistuvat.
Vanhoillislestadiolaisuuden pyrkimys säilyttää suhteet kirkkoon mahdollisimman hyvinä ei ole, muista väitöksistä huolimatta, kirkkopoliittinen vaan uskonelämään liittyvä.

ÄITIEN ASEMA VANHOILLISLESTADIOLAISUUDESSA

Alusta saakka on lestadiolaisuudessa avioliittoa kunnioitettu Jumalan säätämyksenä. Se on tarkoitettu pyhäksi liitoksi miehen ja naisen välillä. Uskovaisten avioliittoon ei ole kuulunut millään aikakaudella syntyvyyden säännöstely. Tämä on ollut myös aikaisemmin kirkon kanta.

Roomalaiskatolisen kirkon kanta on se vielä nykyisinkin. Luther kirjoitti tästä: "Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme." Vanhoillislestadiolaisuus ei ole muuttunut avioliittoon ja perhesuunnitteluun nähden siitä, mitä se on aina ollut. Sen sijaan yhteiskunta ja kirkko ovat muuttuneet käsityksissään.
Tämä luo ristiriitatilanteita.
Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys (SRK) ei ole määrännyt käyttäytymisnormeja uskovaisille aviopuolisoille eikä määrää. On kohtuutonta ja tosiasioiden vastaista väittää, että olisi olemassa "SRK:n julma ja armoton uskonkappale, joka kieltää ehkäisyn terveydellisinkin perustein".
Ehkäisyn torjuminen nousee jokaisen vanhoillislestadiolaisen kristityn kohdalla uskon perusteista käsin omakohtaisena asiana.
Weha
 

Paluu Leikekansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron