Keskustelua uskon kysymyksistä:

Kirjoista ja lehdistä huomattua tekstiä.
Lainauksia ja Laulujen sanoja.

Keskustelua uskon kysymyksistä:

ViestiKirjoittaja Weha » 05 Helmi 2007, 22:22

Keskustelin tänään yhden ajatuksiltaan Sley:läisen miehen kanssa. Hän on usein ollut innokas keskustelija opin kysymyksistä.
Olemme joskus ennenkin puhuneet ja hän piti opetuksiamme raittiina. Olen näet antanut hänelle omaksi Erkki Reinikaisen kirjan "usko ja kaste".

Hän ihmetteli ns. vapaidensuuntien ja kansanlähetyksen opetuksia, ettei lapsi osaa uskoa (kuten meidän kristillisyydessä on näin asia ilmaistu, kuten tuossa ky. kirjassa ilmaistu).

Häneltä ja vaimolta on kuollut lapsi ja hän on kuullut opetusta, että kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen. Näin on opettettu mm. todistajaseuran Raamattupiirissä. Hän on ollut tuosta alkuaikoina maassakin, mutta niin ennenmuuta Raamattu kuin Lutherkin opettaa asiasta toisin. Hän ymmärtää kyllä nyt asian perusteellisesti. Toivottavasti Jumala saa antaa hänelle lisää ymmärrystä asioissa. Seuroihin oon häntä yrittänyt pyytää, vaan ei oo vielä jaksanut lähteä. Ehkäpäs on ollut liiaksi vääränhengellisyyden hapatusta...
Weha
 

ViestiKirjoittaja lukkari » 05 Helmi 2007, 22:40

Weha annapas ystävällesi se koskettava Rauhalan runo Enkelin tuttu. Löytyy tältäkin palstalta.

Jia kirjoitti sen viestiketjussa: toisesta foorumista (opillinen)
copypastaan sen tähän,

Tässä, olkaa hyvä!

Enkelin tuttu - Niilo Rauhala

Yöllä
enkeli löysi hänet kauniista vauvankehdosta
puhtaalta tuoksuvan pitsikatoksen alta
ja kantoi hänen sielunsa pois.

Aamu oli äidille ja isälle outo.
Järkyttyneinä he havahtuivat hereille.
Heidän sydämensä vavahti
kuin tyyni yöllinen vedenpinta
aamun äkillisessä pyörteestä
ja huone tuli täyteen
kyynelten tuskaa.

Vielä yöllä
äiti oli ruokkinut häntä
ja vaihtanut puhtaat vaipat.
Ja äidin nukuttua
isä oli havahtunut vielä hereille,
säätänyt lämpöpatteriin sopivan lämpötilan
ja kuunnellut hiljaista hengitystä.
Se lapsi oli esikoinen,
kuukausi ja kahdenksan päivää,
eikä häntä vielä ollut kastettu.

Kaikki askeleet tästä aamusta läpi päivien
olivat äidille ja isälle
kuin vaellusta syvässä, kylmässä hangessa.
Kaksi viikkoa he itkivät itseään tyhjäksi:
niin kuin kuohuva aalto aallon perään
niin heidän sydämesä virrat olivat syvät.
Kun he kahdestaan olivat kantaneet lapsensa
kappelista kynttilöiden keskeltä
roudan rakoon hiljaisen lumen alle,
he tunsivat kulkevansa edestakaisin
autiolla rannalla
tyhjinä ja paljaina
kuin syyskoivu pitkän tuulen jäljiltä.

Yhdessä he sitten päättivät lähteä liikkeelle.
Heitä heitteli eteenpäin kysymys,
lohdutuksen kaipuu.
Tyhjyyden yllä väreili levoton hätä:
Oliko lapsemme enkelin tuttu?
Kappelissa kirkkoherra oli jättänyt heidät
tuntemattoman Jumalan eteen,
rukoillut kastamattoman lapsen puolesta
mutta lohdutuksen valkoiset liljat
eivät olleet puhjenneet
pienen arkun kannelle.

He soittivat naapurin ovikelloa.
Vanha mies avasi ja säikähti
heidän väsyneitä silmiään,
joita peitti kyynelten usva.
" Oliko lapsemme enkelin tuttu? "
-Olen tässä lähdössä kauppaan
enkä usko mihinkään, mitä en ole nähnyt,
kaikenlaistahan sitä tähän ikään mennessä
on saanut kuulla.

He tapasivat puistossa vanhan naisen,
joka ulkoilutti koiraansa.
" Oliko lapsemme enkelin tuttu?"
nainen sähähti valmiin vastauksen:
" Olen aina sanonut,
ettei lapsia tarvitsisi syntyä
tähän täyteen maailmaan.
Ja minultakin on mennyt monien öitten uni,
kun olen ajatellut ,
mitä lapsi yhteiskunnalle maksaa."

Äiti ja isä etsivät lohdutusta
kuin kevään oksaa,
johon lehti puhkeaisi ja lämmin viserrys .
He koputtivat kirkkoherran kanslian oveen.
" Anteeksi, jos jälleen häiritsemme,
mutta jäimme vastausta vaille.
Oliko lapsemme enkelin tuttu?"

- Jaa , rakkaat ystävät, muistanhan teidät,
kuinka olette jaksaneet?
Olisi ollut onnellista puhua toista kieltä
mutta kun pienokaistanne ei vielä ollut verhonnut
valkoinen kastemekko.
Otan täältä hyllyltä vihkosen,
josta minun täytyy suoraan kysymykseenne lukea näin:
" On lapsi ainutlaatuinen
Jumalan luomana
vaan ei hän synny vapaana,
ei valkeudessa,
vaan hänet käärii vielä yö,
hän enkeleille vieras on
ja Jumalalle mahdoton,
jos puuttuu kasteen armotyö...."

Ja niin äiti ja isä
huomasivat kulkevansa itkun talvihuurussa
pitkin lumista jalkakäytävää
ja tuuli heitteli kasvoihin
kylmiä jäähileitä
lohduttomassa kaupungissa.

Jossain pitkän taipaleen takana
oli se viimeinen kesä,
jolloin äidin vanha isoisä
oli pitänyt häntä polvillaan,
pientä tyttöstä,
ja puhunut lasten valtakunnasta.
Ja yhtäkkiä surevat silmät avautuvat
kaukaiselle auringolle
ja äiti huudahtaa lumisella jalkakäytäväälä:
" Näen vanhan auringon
isoisän silmistä
hänen polviltaan,
silloin oli läsnä lasten valtakunta."
"Lähdetään sitä etsimään", mies lausui.

He matkustivat pieneen, kaukaiseen kylään,
koputtivat vanhalle, kuluneelle ovelle,
jota isoisä oli vuosikymmeniä avannut.
"Asuuko täällä isoisän aurinko?" he kysyivät.
Tutut kasvot lapsuuden yhteisitä leikeistä
vastasivat:
" Sitäkö etsitte,
isoisän aurinko ei täältä ole laskenut vielä,
täällä on vielä niitä, joiden mukana
kulkee kirkas laulu
ja joiden keskellä elää jäätymätön lähde.
Sen reunalla heitä lohdutetaan
ja lapset enkeleinä leikkivät."

- Nyt löydämme vastauksen,
oliko lapsemme enkelin tuttu,
huudahtaa äiti.
"Menkää järven toiselle puolelle,
siellä he tänä iltana kokoontuvat
ja kaikki vastaukset elävät
heidän sanassaan."

Kun ilta oli tullut,
he avasivat arkaillen oven huoneeseen,
jonka täytti kirkas laulu.
Lapset olivat istuutuneet vanhempien keskelle
pöydän äärelle.
Pöydällä oli iso Raamattu
ja vanha , harmaatukkainen mies
istuutui sen taakse ja avasi kirjan.
" Tuo on kuin isoisäni",
kuiskasi vaimo miehelleen ,
"ja kaikkien kasvoilta loistaa
isosän aurinko."

"Lastenvaltakunnasta
tahtoisin puhua teille",
aloitti vanhus vakaa
puheensa kirkkain sanoin.
" Ei ole Isämme edessä
yhtään niin arvokasta
kuin on pieni lapsi,
uskomme esikuva.
Mieleeni vuosien takaa
nousee nyt monta lasta,
jotka kuolivat kehtoon
pieninä, kuihtuneina,
silloin kun kylien yli
sairaus outo kulki.
Tyhjäksi äidin syli
monessa kodissa muuttui,
mutta kodista kotiin
kaikui toivon sana:
Kristus Vapahtajana
lapset huomaansa sulki;
elämän sykkeen yli
kaartui jo armon taivas,
ennen kuin yksikään päivä
kehdon ylitse kulki.

Kristuksen tähden lapsi
vapaana syntyy tänne,
Golgatan ristin valo
lapsen sielussa paistaa,
Kristuksen laupaias syli
lasta jo idussa kantaa.
Lehtenä puhtaampana,
joka puhkeaa oksaan,
lapsi silmänsä avaa
elämän ensi päivään."

Tuolilta ponnahtaa vaimo ylös
kirkastunein silmin
ja huudahtaa vanhuksen puheen lomaan:
"Tuossa on lasemme armo,
hän oli enkelin tuttu,
isoisän aurinko oli hänen pukunsa,
kun hän kehdossa jätti meidät!"

Puheensa päätettyään
vanhus kysyy vaimolta ja mieheltä:
"Onko teillä pukuna isoisänne aurinko,
se mikä vuorella paistaa
lasten valtakunnassa,
oletteko enkelin tuttuja?"

"Me tahtoisimme nähdä lapsemme
enkelien keskellä",
he sanovat,
"me haluaisimme pukeutua lapsemme pukuun
ja kulkea isoisämme tietä.
Antakaa meille se valo,
joka loistaa kasvoiltanne."

Ja monet kädet kohoavat heitä kohti,
vuorella kohisee puhdas virta,
kun anteeksiantamuksen siunaus
kulkee heidänb ylitsensä.
Jumalan pyhä, kirkas vaate
kääriytyy heidän ympärilleen
ja taivaat liikahtelevat ilosta.

Kun kevät puhkesi,
he taittoivat kaksi puhdasta vihreää oksaa.
Toisen he panivat lapsensa tyhjään kehtoon
ja toisen painoivat sulaneeseen multaan
pienelle hautakummulle.
He kuuntelivat kaukaa palanneiden lintujen
huilun ääntä
ja itkivät hiljaa valoisia kyyneleitä
toistensa silmien edessä
isoisän auringon kirkkaudessa.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Vl-Misu » 16 Helmi 2007, 01:25

Vaikka Jumala onkin voimallinen ja oikeutettu tekemään poikkeuksia monista säätämistään laeista, meillä ei ole oikeutta lähteä perustamaan toimintaamme, käytäntöämme ja opetustamme Jumalan poikkeavan toiminnan varaan. Havainnollistan: Jumalan säätämykseen kuuluu, että tuli polttaa ja tappaakin. Tiedämme monien kuolleen liekkeihin talojen palamisissa, polttorovioilla jne. Kuitenkin Vanha testamentti kertoo, kuinka Jumala varjeli pyhänsä tulisessa pätsissä tulen heitä vahingoittamatta eli kuinka Jumala poikkesi säätämyksestään. Tällainen poikkeustapaus ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tulisi hyppiä tulisiin pätseihin ja opettaa, että niin voi tehdä. Päinvastoin meidän tulee varoittaa sellaisesta. Jos Jumala on säätänyt jotain, me ojentaudumme sen mukaan, emme poikkeustapausten mukaan.

Vapaat suunnat opettavat ja uskovat silkkaa paskaa turhentaen koko Jumalan sanan,ovat he sitten vilpittömiä tai eivät,pelasti Jumala jonkun heistä tai ei. :?: Ei ole minun asiani nähdä heidän sydämensä vilpittömyyttä, mahdotontahan se olisi. :roll:Tiedän vain, että he opettavat sontaa. Se minun tulee sanoa,eikä minun tule rohkaista sellaiseen eikä tukea sitä. :? Toivon sen koituvan jonkun pelastukseksi,jos Jumala suo.Tietäen heidän paatumuksensa ja tottumuksensa kaikenlaiseen paskanjauhantaan,olen sitä mieltä, ettei asia mene heille perille kauniimmin sanoen ja kierrellen.Jeesus on armoa täynnä,mutta silti Paavali opettaa Korinttolaiskirjeessä,että Jumala on tuhoava ne,jotka hajottavat seurakunnan.
Seurakunta,jolle Paavali sanoi tuon,ei ollut yhtä lailla paatunut ja uppiniskainen kuin helluntaiherätys on osoittanut olevansa.Jos helluntailaiset eivät ole seurakunnan tuhoajia harhaopeillaan ja siksi tämän Paavalin uhkauksen alaisia,niin ketkä sitten ja millä perusteella? Tässäkin meillä on mitä suurin oikeutus vastustaa helluntailaisia yms.
ja varjella Kristuksen ruumiin jäseniä noilta ulkokultaisilta susilta, jotka repivät ja raastavat seurakunnat ja uskovat perheet hajalle.
Vl-Misu
 

ViestiKirjoittaja O.M » 16 Helmi 2007, 09:36

Vl-Misu kirjoitti:Havainnollistan: Jumalan säätämykseen kuuluu, että tuli polttaa ja tappaakin. Tiedämme monien kuolleen liekkeihin talojen palamisissa, polttorovioilla jne. Kuitenkin Vanha testamentti kertoo, kuinka Jumala varjeli pyhänsä tulisessa pätsissä tulen heitä vahingoittamatta eli kuinka Jumala poikkesi säätämyksestään. Tällainen poikkeustapaus ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tulisi hyppiä tulisiin pätseihin ja opettaa, että niin voi tehdä. Päinvastoin meidän tulee varoittaa sellaisesta. Jos Jumala on säätänyt jotain, me ojentaudumme sen mukaan, emme poikkeustapausten mukaan.


Oikein havainnollistettu. Jumalalla on valta ja voima puuttua jopa säätämiensä luonnonlakien kulkuun. Osoittaakseen voimansa hän on historian kuluessa myös tehnyt niin.

Jumalalla olisi voima ja valta muuttaa säätämäänsä armojärjestystä, mutta emme tunne ainuttakaan esimerkkiä, jossa hän olisi niin tehnyt. Jos Jumala haluaa lopulta kuolemassa armahtaa ihmisen, hänellä on valta niin tehdä. Hän on kuitenkin ilmoittanut sanassaan, ettei niin tule tekemään, joten emme voi emmekä saa saarnata vastoin ilmoitusta.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja hannu » 16 Helmi 2007, 10:04

Eräs tuttu, nyt jo kuollut uskoi että kastamattomille lapsille on olemassa joku kolmas, lievempi paikka. Näinkin pitkälle voi mennä harhaopin uskominen.
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

ViestiKirjoittaja lukkari » 16 Helmi 2007, 10:50

juu tuo kolmas paikka... eikös sitä katollisessa opissa kutsuta välitilaksi?
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Helmi 2007, 11:06

lukkari kirjoitti:juu tuo kolmas paikka... eikös sitä katollisessa opissa kutsuta välitilaksi.


Katolisilla kirkoilla on opetuksessaan kiirastuli. Aikansa sinä keäsittyään sielut päsevät taivaaseen. Ainakin 1950 -luvulla koulussa niin opetettiin. Vain tosi pahat ja jumalattomat joutuvat kadotukseen, vajavaiset joutuvat itse sovittamaan syntejään kiirastulessa, kun paermmin onistuneet pääsevät suoraan taivaaseen.

Onhan siinä aansio opetusta rutkasti, väljästi tulkiten voi kiirastuliopille jopa löytää raamattua. Muistaakseni Paavali kirjoitti: Joka lihassa kärsii, hän lakkaa synnistä. Sillä perusteella ovat monet ruoskineet itseään, saadakseen synnin haluja vähemmiksi. Ehkä tunnetuimpia itsensä ruoskijoita on Martti Luther, joka sitä heränneellä tunnolla ollessaan turhaan harrasti. Synnin himot ja Jumalan tuon´mion tune ei sillä tavalla kadonnut.

Kerrottakoon nyt vielä sen lihassa kärsimisen mmärrys kristillisyyden keskuudessa. Olen oppinut sen ymmärtämän ainakin lihan kurittamista, kun joudumme vaikeita asioita ja tuntomme turmelleita syntejä armon alttarille ripin kautta kuljettameen. Onhan se usein vaikea paikka, vaikka se onnistuukin vain Jumalan armon voiman auttamana.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hannu » 16 Helmi 2007, 13:24

Kyseinen tuttava oli kyllä yhden luterilaisen herätysliikkeen edustaja. Vieläpä tämä herätysliike opettaa kasteesta että se uudestisynnyttää ja siinä saa Pyhän Hengen. Henkilöltä oli kuollut lapsia eikä inhimillisyyden vaikutuksesta voinut uskoa että ne joutuivat kadotukseen. Kun kuitenkin oppi oli semmonen niin piti keksiä jotain.

Kiirastuli on vähän eri juttu mutta opetuksena sekin aika kauhea harha. Joskus muistan lukiessani jotain Raamatusta ajatelleeni, että onkohan ne katoliset tästä ottaneet sen kiirastuliopin.
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi


Paluu Leikekansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa