Taavetti kirjoitti:ettei seurakuntaoppimme ole muutaman kymmenen vuoden, vaan ainakin kahden sadan vuoden vanhaa. Uskallan väittää sen olevan vieläkin vanhempaa, mutta jääköön se nyt minun väitteekseni ja oletuksekseni.
Vl-seurakuntaoppi ja siihen keskeisesti liittyvä käsitys uskoontulosta on nähdäkseni osoitettavissa täysin kirkkomme tunnustuskirjojen mukaiseksi. Luther toteaa Isossa katekismuksessa, että Pyhä Henki synnyttää uskon seurakuntansa avulla Jumalan sanalla.
"Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä."Ko. virke sulkee automaattisesti Jumalan seurakunnan ulkopuolelle sellaiset ihmiset, jotka väittävät tulleensa uskoon yksinäisyydessä rukoillen tai Raamattua lukien. Jos ihminen rukoilee Jumalaa yksinäisyydessä, ei ole seurakuntaa synnyttämässä kristittyä Jumalan sanalla. On pelkkä huokaus Jumalan puoleen. Jos ihminen lukee yksinäisyydessä Raamattua, ei ole seurakuntaa synnyttämässä kristittyä Jumalan sanalla. On pelkkä kirjoitettu Jumalan sana, joka ilman läsnä olevaa Henkeä ei tee ketään eläväksi, kuten Luther totesi paavin kirkossa käyneen.
"Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa. - - Missä sitten oli vika? Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo." (Iso katekismus: 3. uskonkohta.)
Luther kirjoitti Schmalkaldenin opinkohdissa, että hänenkin aikanaan oli hurmahenkiä, jotka väittivät saaneensa uskon ilman suullista sanaa.
"Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa."Kun tunnustuskirjojen opetuksilla on tukittu mahdollisuus saada usko yksinäisyydessä rukoillen tai Raamattua lukien, vielä löytyy ihmisiä, jotka väittävät, että tokihan sakramenteissa voi sanan ohella tulla uskoon. Tässä asiassa on kuitenkin muistettava, ettei ole sakramentteja ilman sanaa. Jos kasteessa saarnattu Jumalan sana ei liity veteen, on kastevesi pelkkää vettä. Samoin jos ehtoollisessa saarnattu Jumalan sana ei liity leipään ja viiniin, ovat leipä ja viini pelkkää leipää ja viiniä. Augustinus totesikin: kun Jumalan sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti. Tätä taustaa vasten Luther totesi, että kasteessakaan ihminen ei tule uskoon kasteen, vaan siihen liittyvän ulkonaisen, edeltävän sanan vaikutuksesta.
"Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä." (Schmalkaldenin opinkohdat: rippi.)
Luther kirjoitti myös Isossa katekismuksessa selvästi, ettei ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä.
"Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre." (Iso katekismus: kaste.)
Nyt on osoitettu, että tunnustuskirjojen mukaan sakramentit itsessään eivät voi auttaa ihmistä uskoon, vaikka ovatkin sinällään kalliita armovakuutuksia Kristuksen armosta uskovaisille. Jäljelle jää siten vain suullinen Jumalan sana. Jumalan sana on kaksiteräinen miekka: laki ja evankeliumi. Lain tehtävä on murtaa tunto evankeliumille otolliseksi. Evankeliumin tehtävä on synnyttää ja ylläpitää usko. Tässä tapauksessa lähdettäköön siitä, että emme pane suurta painoarvoa sanamuodolle, vaikka tunnustuskirjamme näyttävät pitävän evankeliumia ensisijaisesti synninpäästönä.
"- - usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta." (Augsburgin tunnustus: parannus.)
Millainen on sitten se yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn? Luther totesi jo lainatussa kohdassa, että paavin kirkko se yhteisö ei ollut, koska paavin kirkosta puuttui Pyhän Hengen läsnäolo. Luther ei määritellyt pyhää yhteisöä ihan tarkkaan, mutta hän antoi sille joitakin hyvin selviä tunnistuspiirteitä.
"- - uskontunnustukseen lisättyä sanaa communio ei pidä kääntää sanalla Gemeinschaft (yhteys), vaan sanalla Gemeine (yhteisö). - - Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. - - Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä." (Iso katekismus: 3. uskonkohta.)
Lutherin työtoveri Philip Melanchthon kirjoitti Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa kahdenlaisesta seurakunnasta, näennäisestä ja todellisesta seurakunnasta. Paavin kirkko tuomitsi luterilaisen puolen näkemyksen, jonka mukaan kastetut jumalattomat voitiin katsoa kirkkoon kuulumattomiksi. Paavin kirkko puhuessaan kirkosta puhuikin vain näennäisestä kirkosta.
"Vastapuoli on tuominnut meidän Tunnustuksemme seitsemännen opinkohdan, jossa me väitämme, että kirkko on pyhien yhteisö. He ovat lisänneet pitkän ja kaunopuheisen esityksen siitä, ettei jumalattomia saa katsoa kirkkoon kuulumattomiksi. - - Myöntäväthän vastustajammekin sen, että jumalattomat ovat kirkon kuolleita jäseniä." (Augsburgin tunnustuksen puolustus: kirkko.)
Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa sen sijaan todetaan, että jumalattomat ovat sekoittuneina näennäiseen kirkkoon, mutta eivät kuitenkaan ole oikea kirkko.
"Jos kirkko, joka todella on Kristuksen valtakunta, on jotakin aivan muuta kuin Perkeleen valtakunta, tästä seuraa välttämättä, että jumalattomat eivät ole kirkko, koska he ovat Perkeleen valtakunnassa. Tosin he kyllä tässä elämässä, kun Kristuksen valtakunta ei vielä ole tullut ilmi, ovat kirkkoon sekoittuneina ja hoitavat kirkon virkoja."Todellinen Kristuksen valtakunta on Melanchthonin mukaan sellainen yhteisö, jolla on Pyhä Henki ja yksimielisyys evankeliumin opista.
"Näin ollen ovat evankeliumin mukaan Jumalan kansaa vain ne, jotka ottavat vastaan luvatun Pyhän Hengen. - - Siispä kirkko, joka on todella Kristuksen valtakunta, on pyhien yhteisö sanan varsinaisessa mielessä. Jumalattomiahan hallitsee Perkele, jonka vankeja he ovat, ei heitä hallitse Kristuksen Henki. - - Paavalipa sanoo kirkon eroavan lain kansasta siinä, että kirkko on hengellinen kansa, toisin sanoen kansa, jota ei erota pakanoista yhteiskunnallinen järjestys, vaan joka on todellinen Jumalan kansa, Pyhän Hengen uudestisynnyttämä. - - Kirkkoa koskee lupaus, että sillä aina on oleva Pyhä Henki, mutta vastaavasti sitä koskevat myös uhkaukset, että on ilmaantuva susia ja jumalattomia opettajia. Varsinainen kirkko on se, jolla on Pyhä Henki. Vaikka sudet ja kelvottomat opettajat mellastavat (1 Kor. 3:11) kirkossa, he eivät ole varsinainen Kristuksen valtakunta."Asiasta voisi jatkaa pitempäänkin, mutta asiayhteyden kannalta ei liene tarpeellista tämän laajempi käsittely. Sana ja sakramentit vaikuttavat myös jumalattoman papin toimittamana, mutta suulliselle sanalle uskottu vanhurskauttava vaikutus toteutuu vain todellisen seurakunnan saarnan kautta. Siksi on uskon syntymisen kannalta välttämätöntä, että evankeliumin julistajalla on itsellään Pyhä Henki. Sen sijaan hengetönkin saarna voi herättää kuulijassa tunnonhädän ja vahvistaa uskovaisen uskoa, koska Pyhän Hengen vaikutuspiiri on meidän ymmärryksellemme käsittämätön ja rajaton.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vanhoillislestadiolainen käsitys uskon syntymisestä on kirkkomme tunnustuskirjojen mukainen käsitys. Pyhällä Hengellä on maan päällä pieni, pyhä yhteisö, jossa ei ole puolueita ja hajaannuksia. Pyhän Hengen hallitsema yhteisö synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn suullisella Jumalan sanalla. Ilman ko. yhteisön apua kukaan ei voi tulla Herran Kristuksen luokse.