Kertomuksia ripistä

Kirjoista ja lehdistä huomattua tekstiä.
Lainauksia ja Laulujen sanoja.

Kertomuksia ripistä

ViestiKirjoittaja hepa » 06 Marras 2013, 20:27

Väinö Havaksen kirjasta "Joulusta Jouluun" (1953) Mansikkatyttö kertomuksen loppuosa:

"Nouseva aurinko lämmitti nuoren mansikan poimijan selkää.
Yli lahden puhalteli lounainen ja hiveli somasti ruskettuneita käsivarsia.
Lailan oli hyvä olla. Hän hyräili vanhaa virttä: "Kiitos sulle, kiitos!
Kiitos sulle, kiitos; oi Jeesus, oi Jeesus, sinus veresi edest'!"

Marjoja löytyi nytkin kaksitoista pikku tuohisellista.
Toistakymmentä markkaa tulisi taaskin! Se oli kovana aikana
jotakin se! Puolet isän päiväpalkasta melkein!
Laila kiiruhti autolle. Pölypilven keskeltä se pölähti
kioskin luo. Matkustajat hyökkäsivät hikisinä ulos. Herrat
olivat paitahihasillaan. Joku neitonen oli huonostivoipa
"Tyttö, tyttö! Tuo tänne marjoja!" kuulu] monesta suusta.
Tuokkosista melkein riideltiin janikkelimarkat lensivät kopan
pohjalle. Viimeisen ropeen sai eräs lihava mies. Hän
heitti rahan kuten muutkin ja kiiruhti autoon. Laila huomasi,
että viimeksi kilahtanut raha oli viisimarkkanen. Ostajalle
oli kiireessä tullut erehdys.

"Juoksuta takaisin!" sanoi omatunto.
"Et taida ennättää!" esteli järki. '
"Huuda perään!" jyskytti tunto.
"Miten kehtaat?" toimesi toinen ääni.
Ja niin se auto meni. Korin pohjalle oli kertynyt kuusitoista
markkaa. "Mutta ne neljä eivät ole oikeastaan sinun!"
tuomitsi omatunto.

Päivä tuntui piinallisen pitkältä. Aitta oli illalla oudon
kuuma. Vaikka lakanankin työnsi yltään, hiostutti. Sääskiäkin
oli päässyt ovenraosta. Ne inisivät kiusottavasti ja purivat
kipeästi. Omaatuntoa pistelivät väärin saadut markat.
"Olisit hyvin ennättänyt korjata erehdyksen, mutta sinä et
halunnut!" väitti se.
Unta ei tullut.
Isä kuului aamulla hiovan viikatetta aitan portailla. "Kerro
hänelle!" neuvoi omatunto. "Eihän se siitä parane!" vastusti
järki. "Kerro kuitenkin! Ehkäpä hän antaa hyvän neuvon!"
pitkitti tunto.
Tyttö istahti kalpeana portaiden kaidepuulle,
"Isän'
"Jumalan rauhaa, lapsi! Joko nyt mansikkamaalle?"
"Ei vielä. Mutta minulla on Teille asiaa."
"Mitä ?"
Laila itki ja kertoi. Samalla tuntui kuin ne neljä markkaa
olisivat kierineet tunnol ta porraslankulle isän eteen.

"Synti sinut voitti", sanoi isä vakavana. "Mutta onpa hyvä,
että sait tunnon siitä. Tule lähemmä! Siunaan sinua".
Isä antoi tyttärelleen synninpäästön. "Jos satut saman
miehen vielä näkemään, korjaat luonnollisesti erehdyksesi
",
neuvoi hän lopuksi.


Parin päivän perästä seisoi ihan samannäköinen herra
taas mansikkakorin ääressä. Laila lehahti melkein yhtä punaiseksi
kuin marjat hänen tuokkosissaan, Ostaja heitti korin
pohjalle markan ja otti annoksensa "Ei, ei!" ehätti Laila.
"Mitä! Etkö minulle myykään? Olenko niin ruma, pikku
neiti?" nauroi mies. "Ei, ei! Mutta tehän ostitte toissapäivänäkin!"
"Kyllä kai. Kerrankos sinä vain kullekin annatkin?
Sieviä myyntitapoja!" "Ei, mutta minä sain silloin liikaa rahaa.
Te annoitte viisi markkaa erehdyksessä. Tässä on neljä
takaisin".

Silloin herra muuttui vakavaksi. "Sinulla on todella merkilliset,
mutta oikeat liikeperiaatteet. Pidä vain markkasi, ja
Jumala sinua siunatkoon!" sanoi hän.
Lailan teki mieli juosta kotiin. Niin oli kevyt olo. Hän
kertoi kohtauksen isälle ja äidille tuvassa. "Niinhän se on,
lapseni, että synti pyrkii myyjän ja ostajan välille. Mutta
Jumala on voimallisempi kuin synti!" lopetti isä keskustelun. "

--------------------------------------------------------

Lainaus kirjasta Suojarinteen lapset (1989) Kertomus "mukana huutamassa":

"Itkua nieleskellen Pauli sai selitetyksi, mitä kentän
luona oli päivällä tapahtunut ja miten hänestä tuntuu,
että hän oli valehdellut äidillekin.
- Mutta olipa hyvä, kun tulit kertomaan, sanoi äiti.

- Ja hyvä kun ymmärsit tehneesi väärin. Sinä saat taivaallisen
Isän sydämeltä asti uskoa tämän ja kaikki
sinun syntisi anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja
veressä.
- Mutta mitä minä teen, kun se mummo varmaan
huomasi minut siellä, enkä minä kehtaisi nähdä häntä?
Paulia alkoi uudestaan itkettää.
- Mehän käymme yhdessä juttelemassa siitä mummon
kanssa, lohdutti isä. - Kyllä tämä asia järjestyy.
- Mutta miten minä uskaltaisin?
- Kyllä sinä uskallat. Jumala antaa siihen voimaa.
Minä voin puhua siitä mummon kanssa. Tärkeintähän
on, että olet jo saanut Jumalalta sen anteeksi.

Pauli tunsi isän ja äidin käden päänsä päällä ja hartioillaan.
Anteeksiantamuksen siunaus tuntui suloiselta.

Itkukin tyyntyi. Kun Pauli meni takaisin vuoteeseen,
tuntuivat tyyny ja peitto ihmeen hyviltä. Kädet
puristuivat rukoukseen: "Kiitos, taivaan Isä. Anna voimia
hoitaa tämä asia kuntoon. Amen."
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Kertomuksia ripistä

ViestiKirjoittaja hepa » 02 Tammi 2014, 19:32

Katkelmia Väinö Havaksen puheesta pappein kokouksessa Tampereella 1935 (Sovituksen Sana)
"
Tahtoisimme nyt kuitenkin puhua niille veljille, joiden povessa soi kysymys: miten saavuttaisin omalletunnolleni rauhan ja miten sen säilyttäisin? Tähän kysymykseen antaa Paavali näin kuuluvan vastauksen: "Kun olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Room. 5: 1).
Omantunnon rauha on siis mahdollinen yksin Jeesuksen sovintotyön perusteella. "Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien" (1 Joh. 2: 2). Tästä sovituksesta on Herra itse säätänyt sovituksen sanan ja antanut meille viran sovinnosta saarnata (2 Kor. 5: 18-19). Sovintosaarnan alla Jumala sitten lahjoittaa uskon katuvaisen syntisen sydämeen, uskon synteinanteeksiantamukseen Kristuksen lunastusteon perustuksella. Tällainen uskovainen on vanhurskas Jumalan edessä, ja hänen omatuntonsa on saanut rauhan.
Perusnäkökohdat omantunnon puhtauteen pääsemisen yksinkertaisessa, mutta luontomme ylpeyden vuoksi niin vaikeassa asiassa ovat siis: Kristus, armo ja usko. Mitä tähän ehtoina lisätään on pahasta, ja kaiken, mikä tähän sivuseikkana oheen tuodaan, täytyy vain olla helpottamassa suuren pääasian kirkastumista tai selvänä säilymistä.

Tuollaisia meidän heikkoa uskoamme vahvistavia Jumalan itsensä suomia armoneuvoja on juuri rippi. Me emme siis saa kenellekään vaivatulle sielulle sanoa: sinun 0 n ripittäydyttävä; mutta me voimme rakkaudella neuvoa: jos synnit vaivaavat omaatuntoa ja sinä joudut niiden tähden raskaisiin epäilyksiin, on armo, että saa t etsiä itsellesi rippi-isän ja saat kokea myös ripin tuottaman siunauksen uskosi tueksi!

Yksityisen ripin raamatullinen pohja ei ole niinkään laaja. Oikeastaan Vanhan testamentin kuvaus Naatanin ja Daavidin kohtauksesta on ainoa Pyhän kirjan kohta, jossa syntiin sortunut ihminen Jumalan miehen edessä tunnustaa syntinsä: "Minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan!" ja profeetta rippi-isänä Jumalan puolesta julistaa synninpäästön: "Niin on Herrakin syntisi ottanut pois, ettei sinun pidä kuoleman!" (2 Sam. 12: 13). Mutta ripin ainekset: synnintunnustus Jumalan ja ihmisten edessä ja Pyhän Hengen saaneitten ihmisten haltuun uskotut ja heidän käyttämänsä päästösanat ovat Raamatussa usein toistuvia asioita. Ei rippiin sisältyvä synnintunnustus muuta olekaan kuin osa siitä valkeudessa vaeltamisesta, joka on kristityn armoetu täällä maan päällä. Eikä ripin pääkohta synninpäästö, muuta ole kuin tiivistettyä ja juuri määrättyyn kohtaan sovitettua evankeliumia Kristuksen sovitustyöstä ja siihen nojaavasta syntien anteeksiantamuksesta."
...
"
Olemme jo huomauttaneet ripin vapaaehtoisuudesta ja samalla olemme lujasti tehostaneet sen tuottamaa siunausta. Tältä ainoalta evankeliselta pohjalta lähtien meidän on edelleen toistettava, että ripin pääkohta on synninpäästö, siis siunauksen vapauttava sana, Kristukseen ja hänen lunastusarmoonsa kiinnittävä sana. Tätä korostaa Luther kaikkialla ripistä kirjoittaessaan. "
...
"
Sanoimme jo, että synninpäästö on tiivistettyä evankeliumia, ja evankeliumi, Jumalan armo, on ainoa todellinen voima syntiäkin vastaan. Me saamme synninpäästön sanaan nähden olla rohkeita, vieläpä niin rohkeita, että vaivatulle sielulle saamme sen julistaa ilman edelläkäypää synnintunnustustakin ja asianomaisen ymmärtämättä sitä edes odottaa tai anoa. Paraskaan rippi-isä ei kuitenkaan voi koskaan nähdä pintaa syvemmälle, ja jos asetumme ihmissydänten koettelijoiksi siinä mielessä, että luulemme voivamme tutkia, milloin synti sen sydän on kyllin särkynyt evankeliumia vastaan ottaakseen, olemme korottaneet itsemme niin korkealle tuomioistuimelle, että meistä ei totisesti ole ahdistettujen seurakuntalaistemme rippi-isiksi. Tässä yhteydessä vedotaan usein Paavalin sanaan Timoteukselle: "Älä ole liian kärkäs panemaan käsiäsi kenenkään päälle" (1 Tim. 5: 22), mutta siinä on puhe puolueettomuuden noudattamisesta silloin, kun kristityt esittävät syytöksiä toisiaan vastaan. Sellaiset asiat on tietenkin tarkoin tutkittava, ennen kuin seurakunnan vanhin voi ratkaisevasti siunata puolta taikka toista.

Mutta ripissä ja yleensäkin sananjulistuksessa synninpäästöä rohkeasti käyttäessämme saamme luottaa siihen, että asia on Herran. Jumala tietää, mihin sydämeen hän voi uskon tulen sytyttää. Hän tietää erottaa vilpittömät ja vilpilliset, meidän tehtävämme on vain julistaa sielunsa asioissa luoksemme saapuville sovitusta ja synteinanteeksiantamusta Kristuksessa. Kun sitten Herra uskon lahjana ahdistettuun sieluun laskee, helpottuu sen kautta suuresti syntien tunnustaminenkin. Näin ollen on evankeliumin hengen mukaista se, että ripittäytymään saapunutta seurakuntalaista heti rohkaisemme Jumalan sanan armolupauksilla ja sen jälkeen kehoitamme heitä kertomaan tuntoa rasittaneista synneistä snna vakaumuksessa, että nuo synnit ovat jo Jumalan edessä anteeksiannettuja, mutta jottei sielunvihollinen niillä enää niin ankarasti saattaisi kiusata, on ne hyvä tuoda julki myös rippi-isän edessä. Monesti on sitten tarpeellista lempein kysymyksin avustaa ahdistettua rikkomustensa päivänvaloon tuojaa. Saattaapa olla asianomaiselle suureksi avuksi, jos siinä kaikessa vapaudessa muistelemme, minkälaiset asiat painoivat meidän sisintämme silloin, kun omatunto heräsi. On välttämätöntä, että me rippi-isinä muistamme Paavalin neuvon: "Itkekää itkeväisten kanssa" so. että me asetumme syntiä tunnustavan seurakuntalaisemme tasolle.
Mahtava kirkkoruhtinaan ja tuomarin asenne vaikuttaa kuin sideavain, vaikkapa huulilla olisikin muodollisesti päästösana.

Synninpäästön sanamuoto on Raamatun mukaan vapaa. Edellä jo mainitsimme Naatanin käyttämät päästönsanat. Korneliuksen huoneessa Pietari yleisessä saarnassaan lausuu: "Hänestä (Jeesuksesta)
kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" (Ap. t. 10: 13). Apostoli Johannes käyttää kirjeessään tällaista päästömuotoa: "Syntinne ovat teille anteeksi annetut hänen (Jeesuksen) nimensä tähden" (1 Joh. 2: 12) ja: "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1: 7). Luther opettaa rippi-isää antamaan synnit anteeksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Laestadiolaisessa herätysliikkeessä julistetaan synninpäästö Jeesuksen nimessä ja veressä, ja on tämä muoto saatu edellämainittujen kahden Johanneksen lauseen pääajatukset yhdistämällä. Todellinen synninpäästö on siis julistava sana, armolupaus. On ilmeinen erehdys, että päiväjumalanpalveluskaavassamme on eräs vaihtoehtoinen "synninpäästö" rukouksen muodossa. Rukous on rukous, ja synninpäästö on synninpäästö!

Synninpäästön olemukseen kuuluu niin ikään se, että se kiinteästi liittyy Kristuksen sovitustekoon. On näin ollen tarpeen, että rippi-isä varsinaisen synninpäästön ohessa laveamminkin puhuu Jeesuksen lunastusarmosta, jotta ripittäytyvän usko todella kiintyisi uskon alkajaan ja päättäjään ja rippi-isä jäisi vain syrjään vetäytyväksi Kristuksen seurakunnan palvelijaksi. Synninpäästön siunauksessa ei saa tulla esille se, että tässä muka jotakin tapahtuu näiden kätten kautta, vaan että kaikki siunaus vuotaa Kristuksesta. Laestadiolaisliikkeen eräässä vaiheessa sai Juhani Raattama vanhus aiheen huomauttaa Rovaniemelle kokoontuneille saarnaajille: "Älkää rakkaat veljet koskaan erottako syntein anteeksiantamuksen julistusta ja Jeesuksen lunastustyötä toisistaan!" Kun ripittäytyjä on kertonut meille erityisistä hänen tuntoaan polttaneista synneistä, on meidän monta kertaa tarpeellista synninpäästön ja evankeliumin lohdutuksen lisäksi antaa mitä moninaisimpia sielunhoidollisia neuvoja. Useimmiten koskevat nämä neuvot rikkomuksia, jotka pitäisi sopia myös lähimmäisten kanssa. Tässä yhteydessäkin on syytä esittää tämä lihalle ja verelle työläs tehtävä suurena armoetuna. Kun Herra on nyt suonut kaikki veriruskeat synnit Poikansa veressä anteeksi, on armo, että saamme sopia Jumalan anteeksi antamat synnit myöskin ihmisten kanssa! On suureksi avuksi tuollaisissa kohdissa se, että katuva syntinen ensin saa auki suunsa rippi-isän edessä lähimmäisiäkin koskevissa asioissa. On sitten helpompi synninpäästön siunauksen saaneena ilmestyä anteeksi anojana naapuristoon, entisten opettaj ain ja professorien luo jne. Tarpeen ovat myös neuvot edessä olevien syntikiusausten välttämiseen. ”
….

Puhdas omatunto ei olekaan sama kuin synnittömyys. Päinvastoin puhtaan omantunnon kristallinkirkkaan ikkunan läpi armonaurinko paistaa niin loistavana, että pieninkin luonteenvika ja synnin tomutahra näkyy. Valkeudessa vaeltava kristitty ei koskaan pääse itseensä tyytyväiseksi. Parhaisiinkin ponnistuksiin on turmelus lyönyt leimansa. Vaikka emme olekaan tahtoneet ripissä ulkokullailla ja kompastuksiamme kätkeä, on meidän synnintunnustuksemmekin ollut niin hatara, että kerta kerran perästä valvova sielu säikähtäen kysyy: olenkohan peittänyt jotakin? Monet meistä ovat saaneet saman synnin käydä puhumassa rippi-isälle kolmestikin. ”
"
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu


Paluu Leikekansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron