Päivämiehestä luettua

Kirjoista ja lehdistä huomattua tekstiä.
Lainauksia ja Laulujen sanoja.

Päivämiehestä luettua

ViestiKirjoittaja Weha » 04 Loka 2006, 22:46

Otin otteen toiselta palstalta:

ilon sellaiset, tulivat silmiini, kun luin Päivämiehestä tänään artikkelin: "Riemulaulu helähtää" (Virsilaulu-illasta Helsingin tuomiokirkosta) ja piispa Eero Huovisen kommentit siellä:
"Onkohan Helsingin tuomiokirkossa koskaan veisattu näin väkevästi? pohtii piispa Eero Huovinen virsi-illan jälkeen.
Huovinen kertoo:
"Tiedän, että rauhanyhdistyksen ihmiset rakastavat syvästi kansankirkkoamme. Olen sen huomannut tavatessani heitä esimerkiksi vieraillessani rauhanyhdistyksillä tai keskustellessani seurakuntien luottamushenkulöiden ja kirkolliskousedustajien kanssa."
"Huovinen kertoo ajatuksen virsi-illasta syntyneen hänen osallistuttuaan viime vuonna Oulun kirkkopäivillä Rauhanyhdistyksen järjestämään lauluiltaan."
"-Se oli vavahduttavan voimakas kokemus. Veisuu tuli ihmisten sydämistä. laulujen hengellinen sanoma ja Jumalan kansan läsnäolo oli aistittavissa."
"Erityisenä helmenä Oulun tilaisuudessa Huovinen oli kokenut virren 343 "Voisinpa Jeesuksestani". Hän kertoo myöhästyneensä tilaisuudesta ja iloitsi, kun kirkkokansa lauloi virren uudelleen. Uskovan kansan veisaama virsi oli hänelle niin suuri lahja, että se liikuttaa vieläkin."
"-Vaikka virren historia on lestadiolaisessa liikkeessä, siitä on muodostunut koko kirkon virsi. Se on yksinkertainen ja klassinen.""
Virsilaulu-illassa Helsingin tuomiokirkossa lauloi 1400 laulajaa. Olisinpa ollut mukana minäkin.
Weha
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Maalis 2013, 15:45

USKON TUNNUSTAMISESTA


"Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, sen minä tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa." (Matt. 10: 32 – 33)

Mestarinsa kutsua noudattaneilta kahdeltatoista kysyttiin jo alun alkaen uskoa. Jeesus oli sytyttänyt sen liekin heidän sydämeensä Pyhän Hengen tulella. Opetuslapset tarvitsivat kuitenkin Vapahtajansa jatkuvaa hoitoa. Sitä he saivat vain tyytymällä seuraamaan Vapahtajaansa opissa, elämässä ja kärsimisessä. Jeesuksen seuraamisen kaita tie osoittautui pian tuskien tieksi. Sen vaeltaja oli silloin aikalaistensa silmätikkuna, sillä nasaretilaisen kirvesmiehen poika oli tavallisin päivän puheenaiheista. Mitä moninaisimpia taruja oli liikkeellä tuosta merkillisestä miehestä. Jotkut sanoivat hänen olevan Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista. Tämän yleisen sekavuuden johdosta Jeesus sai kerran aiheen kysyä omiltaan: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Pietari ehätti silloin tunnustamaan ikään kuin koko opetuslapsijoukon puolesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." (Mt. 16:16)

Näin oli Pietarille suotu onni tunnustaa uskoaan Jumalan Poikaan uskonveljiensä ympäröimänä. Pietari oli silloin uskonsa tunnustettuaan onnellinen toisestakin syystä, sillä "jokainen, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä pysyy Jumala ja hän Jumalassa." (1 Joh. 4: 15) Pietari oli nyt elämän tiellä, jota vaeltava joutuu käymään myöskin korpimaiden halki. Auttavia matkaystäviä ei ole siellä näköpiirissä. Usko ja sen tunnustaminen joutuu silloin kovalle koetukselle. Pietarikaan ei saanut kovin kauan viettää huolettomia päiviä Herransa seurassa. Pian oli Jeesuksen ristikuolemaan johtaneiden tapahtumien sarja edessä. Ehtoollisen asettamisen jälkeen vielä Jeesuksen ja opetuslasten keskellä ollessaan Pietari nosti uhkarohkeasti muiden veljien yläpuolelle vannoessaan uskollisuutta Herralleen: "Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu." – – — Paimenta lyötiin ja lauman lampaat hajotettiin. Orpoina ja turvattomina kuljeskelivat vangitun Mestarin opetuslapset Palestiinan yössä. Pietari suuntasi rohkeasti askeleensa ylimmäisen papin Kaifaan palatsin esipihaan nähdäkseen, kuinka Jeesuksen lopulta kävisi. Silloin Pietarin usko joutui koetuksen kuumaan ahjoon. Esipihassa oli palvelijattaria, jotka sanoivat nähneensä Pietarin joskus Jeesuksen seurassa. Pietari vilkaisi hätäisesti ympärilleen. Keskelle pihaa nuotion valopiiriin hän näki kokoontuneen arvovaltaista väkeä, jossa näytti olevan vain Jeesuksen leppymättömiä vihollisia. Ja nyt hänen pitäisi noiden edessä tunnustaa halveksittu Nasaretin mies Jumalan Pojaksi ja kirjoitusten lupaamaksi Messiaaksi! Ihmisorjuus voitti lopulta
Pietarissa. Kaiken entisen rohkeutensa menettäneenä hän kielti kolmesti Vapahtajansa sadatellen lopuksi: "En tunne sitä miestä." Kieltäjä- Pietari tunsi nyt astuneensa pois autuaaksitekevän uskonsa perustukselta, Kristus- kalliolta. Sitä todistivat Jeesuksen aiemmin lausumat sanat: "Joka häpee minua ja minun sanojani tässä huorintekijässä ja syntisessä suvussa, sitä myös pitää Ihmisen Pojan häpeäemän, koska hän tulee Isänsä kunniassa pyhäin enkelien kanssa." (Mark.
8: 38)

Jeesus pysyi kuitenkin uskollisena Isänsä tahdolle loppuun saakka tunnustaen vielä Pontius Pilatuksenkin edessä hyvän tunnustuksen. (1 Tim. 6: 13) Seurauksena tästä oli kuolema ristinpuulla. Opetuslapsia kohtasivat nyt vainojen ajat. Monet saivat hengellään maksaa uskonsa tunnustamisen. Mutta se teki vainoojiinkin oman vaikutuksensa. Niinpä eräs kaikkein kiivaimmista, Saulus Tarsolainen, sittemmin Paavali, tunnusti kohta Jeesusta omaksi Vapahtajakseen. Pakanain apostoliksi kutsuttu sai Jumalalta voimaa evankeliumin työhän, niin että tuhansia sieluja eri puolella Välimeren rantamia sai elävän uskon sydämeensä hänen kauttaan. Farisealainen maailma ei voinut katsella tätä suopein silmin. Paavalin tie kulkikin siksi pian oikeudenkäynnistä toiseen, jolloin uskon tunnustaminen joutui entistä kovemmalle koetukselle. Olihan Jeesus ennustanutkin: "Te viedään myös päämiesten ja kuningasten eteen minun tähteni, heille ja pakanoille todistukseksi.” Rohkaisuksi tunnustajilleen hän oli jatkanut: "Kun he teitä ylönantavat, älkää murehtiko, kuinka, eli mitä teidän pitää puhuman. sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän pitää puhuman." (Mt. 10: 18 – 19) Nämä sanat lienevät kaikuneet Paavalin mielessä Kesarean oikeuden käynnissäkin. Maaherra Feeliksille Paavali jaksoi tunnustaa uskonsa näin jalosti: "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä tämän tien kautta, jonka he eriseuraksi kutsuvat, niin palvelen minun isäini Jumalaa, että minä uskon kaikki, mitkä laissa ja prophetaissa kirjoitetut ovat. (Apt. 24: 14) Paavali ei hävennyt tunnustaa Herraa Jeesusta ja hänen ostolaumaansa, jota syytettiin lahkolaisuudesta, ei, vaikka näin uskominen vei hänet lopulta mestauslavalle.

Ottamamme esimerkit uskon tunnustajista saattavat tuntua kaukaisilta. Onhan näistä tapahtumista jo vierähtänytkin lähes parituhatta vuotta. Ihminen ei ole kuitenkaan perusolemukseltaan paljoakaan muuttunut tuossa ajassa. Niinpä uskonelämässämmekin olemme yhä samojen vaikeuksien edessä kuin Pietari ja Paavali jo kauan sitten. Meitäkin kuljetetaan mitä monivivahteisimpien tilanteiden kautta kohti suurta voittopalkintoa. Olemme Pietarin tavoin rohkealla mielellä Jeesuksen seurassa, uskovaisten parissa. Silloin olemme kevein rinnoin tunnustaneet Jeesusta ainoana autuutemme syynä. Kuitenkin olemme jonakin päivänä joutuneet arkoina ja heikkoina Pietarin tavoin tämän maailman lasten keskelle. Osaksemme on tullut silloin samoja kiusallisen tuntuisia huomautuksia kuin Pietarillekin: Ethän sinäkään vain liene niitä. On ehkä kuultu vielä samoja syytöksiäkin
kuin Paavali. Lahkolaiseksi on saatettu vieläkin perättömästi syyttää elävän uskon tunnustajaa. Paavalin tunnustusrohkeus tuntuu olevan jotakin toista kuin mihin me pystymme. Huomaamme olevamme lähempänä Kaifaan palatsin esipihassa piileskellyttä Pietaria. Jos vielä omatuntokin on Pietarin tavoin päässyt haavoittumaan, ei lohtua ole löytynyt muusta kuin tunnustuksemme apostolin ja ylimmäisen pappimme, Jeesuksen, sovintoverestä, jossa on kaikkien syntiemme anteeksiantamus. Tämä veri pesi puhtaaksi Pietarinkin, niin että hän saattoi myöhemmin neuvoa lukijoitaan: "Olkaa myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelolla." (1 Piet. 3: 15) Uskon ja tunnustuksen tulee vieläkin seurata toisiaan, "sillä jos sinä suullasi tunnustat Herran Jeesuksen ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme." (Room. 10: .9 – 10) Vaikka tunnustuksemme onkin aina vajavaista, kuuluu Jeesusta ihmisten edessä tunnustavalle Vapahtajan täydellinen lupaus:
Hänet minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa.

Keijo Nissilä
Päivämies 12.2.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Leikekansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron