VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 20 Kesä 2018, 17:49

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 27 Tammi 2010, 20:56 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6868
Paikkakunta: Suomenselkä
Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi

2. Kor. 3: 7- 18

Vaikka Jumalan sana selvästi osoittaa, mikä ero on lain ja evankeliumin viran välillä, niin siitä huolimatta on paljon ihmisiä – jopa jumaluusoppineita - jotka eivät sitä tiedä. Tästä johtuen monet uskovat, että he voivat lakiin perustuvilla hyvillä teoillaan ansaita syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Nämä ihmiset eivät käsitä, että he omiin ansioihinsa luottamalla hylkäävät Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa. Kun Galatian seurakunnassa uskovaisiakin oli langennut tähän eksytykseen, kirjoitti apostoli Paavali heille tästä asiasta mm. näin: »Te olette Kristuksen kadottaneet, jotka lain töillä tahdotte vanhurskaiksi tulla, ja olette armosta luopuneet» (Gal.5: 4)

VASTA sitten kun ihmiselle avautuu se tosiasia, että laki vaatii häneltä ehdotonta kuuliaisuutta ja täydellisyyttä kaikessa — ei ainoastaan ulkonaisissa teoissa, vaan myös hengellisissä mielenlaadussa — hän käsittää, ettei hän kykene täyttämään lakia. (Ps. 53: 3 --. Room. 3: 10 — 12.) Apostoli Paavali sanookin: "En minä muutoin syntiä olisi tuntenut, ellei lain kautta, sillä en minä olisi himostakaan mitään tiennyt, ellei laki olisi sanonut: ei sinun pidä himoitseman" (Room. 7: 7). Näin laki paljastaa ihmiselle hänen syntinsä ja riisuu hänet hänen omasta vanhurskaudestaan. Kun laki samalla syyttää synnistä, se herättää katkeruutta lain käskyjä ja Jumalaa kohtaan. (Room. 4 15.) Ja niin lain kirouksen alla oleva ihminen (5. Moos. 27: 26. Gal. 3: 10.) joutuu toteamaan vielä senkin tosiasian, että hän vihaa Jumalaa, jota hänen pitäisi rakastaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan, kaikesta mielestään ja kaikesta voimastaan. (5. Moos. 10: 12 - 13. Mark. 12: 30.) Näin lain virka kirjaimen kautta kuolettaa, sillä lain kautta tulee synnin tunto. "Mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu." (Room. 5: 20.).

JOKAINEN herännyt ihminen, joka on tuntenut pelkoa ja hätää syntiensä ja ylitse käymistensä tähden, on myös saanut kokea, kuinka Jumala on valtakuntansa evankeliumin kautta lohduttanut häntä, (Jes. 12: 1, 40: 2.) evankeliumin suloinen ja lohdullinen saarna syntien anteeksi saamisesta, meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Saarna, josta Jumala on sanonut: "Jos teidän syntinne veriruskeat olisivat, niin heidän pitää lumivalkiaksi tuleman, ja vaikka he olisivat niin kuin ruusunkarvaiset, pitää heidän kuitenkin niin kuin villa tuleman. ” (Jes. 1: 18.). Niin on myös jokainen ihminen, joka on uskonut tämän yksinkertaisen - Jumalan Pyhän Hengen kautta julistetun synninpäästön sanat, tullut samalla hetkellä pelastetuksi, ja siirretyksi pimeyden valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan (Hes.33: 12. Kol. 1: 13) Silloin ovat hänelle myöskin avautuneet Jeesuksen sanat: »Laupeutta minä tahdon, enkä uhria, sillä en minä tullut vanhurskaita kutsumaan, vaan syntisiä parannukseen.» (Matt. 9: 13).

Tätä Jumalan suurta armoa tarkoittaen sanoo apostoli Paavali: »Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme." (Gal 3: 24.). "Sillä Kristus on lain loppu jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi." (Room. 10: 4). Näin on lain kirkkaus kadonnut meidän kohdaltamme. Sillä emme ole enää sen alla, vaan olemme – Jumalan armosta - tulleet siirretyksi evankeliumin kirkkauteen, joka pysyy. Se on: Vaeltamaan Jumalan valtakunnassa Pyhän Hengen valkeudessa.

Sen tähden voimme jo täällä ajassa sanoa: "Meidän menomme on taivaissa, josta me myös lunastajaa Herraa Jeesusta Kristusta odotamme. Joka meidän heikon ruumiimme kirkastaa, että se hänen kirkkaan ruumiinsa kaltainen olisi, sillä voimalla, jolla hän myös voi kaikki itsellensä alamaiseksi tehdä." (Fil. 3: 24 —
21.). Tätä taustaa vastaan on myös helppo ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa, kun hän sanoo: "Sillä jos viralla, joka kadotuksesta saarnaa, kirkkaus oli, paljoa enemmin sillä viralla, joka vanhurskaudesta – saarnaa, on ylenpalttinen kirkkaus. Sillä se toinen, joka kirkastettu oli, ei ole ensinkään kirkkaudeksi luettava, sen ylönpalttisen kirkkauden suhteen. Sillä jos sillä oli kirkkaus, joka katoo, paljoa enemmin on sillä kirkkaus, joka pysyy.»

Näin Jumalan suuri, sanoin kuvaamaton rakkaus meitä kohtaan ilmenee siinäkin, että hän johdatti meidät ensin epäuskon ja synnin synkästä pimeydestä, lain kirkkauteen. Sen kirkkaudessa me sitten näimme — ikään kuin kuvastimesta — syntiturmeluksemme syvyyden, ja me kuolimme. (Room. 7.9–10.). Sillä lain kautta tuli synnin tunto, ja me tunsimme. että olimme kirouksen alla. (Moos. 27: 26. Gal. 3: 10). Mutta taivaallinen Isämme on laupias ja armahtavainen Jumala. Hän ei jättänyt meitä tuohon toivottomuuden tilaan, vaan Hän antoi meille meidän syntimme anteeksi, ja siirsi meidät lain alta armon alle, hänen valtakuntansa evankeliumin kirkkauteen. Sillä siinä ja se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta." (Room. 1: 16 – 17.)

ME näemme kuitenkin vielä — niin kauan kun me tässä majassa olemme — kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta sitten, kun vajaa lakkaa ja täydellisyys tulee, me näemme kasvoista kasvoihin. Tätä uskomme päämäärää — täydellistä kirkkautta – ajatellen sanoo apostoli Johannes: "Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sen tähden ei maailma teitä tunne, sillä ei hän häntäkään tunne. Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedämme, kuin se ilmestyy, niin me hänen kaltaiseksensa tulemme, sillä me saamme hänen nähdä, niin kuin hän on." (Joh. 3: 1 - 2)

Älkäämme tämän vuoksi heittäkö pois uskallustamme, jonka palkka on suuri. Sillä me saamme nytkin uskoa kaikki heikkoutemme, puutteemme ja syntimme anteeksi meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, aina rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Sillä näin sanoo Herra: ”Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtais, niin en minä kuitenkaan sinua unohda. Katso, käsiini olen minä sinun pyhältänyt, sinun muuris ovat alati minun silmäini edessä.” (Jes. 49: 15 – 16.)

P. H.
Päivämies 27.3.1974

_________________
On uskon kautta taivas määränpäämme,
ja perintömme siellä odottaa.
Kun uskoon, toivoon matkalla me jäämme,
niin kodin portti meille aukeaa.
SL 282: 5


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia