Pohjois-Suomi 118 11.10.1907
Wanhemman laestadiolaissuunnan kokous Oulussa
Laestadiolaisten saarnaajien ynnä muitten liikkeeseen kuuluwien Henkilöiden yleinen kokous alkoi Oulussa Rauhanyhdistyksen huoneistossa wiime lauantaina t. k. 5 päiwänä klo 10 e. pp. ja jatkettiin kokousta kuluwan wiikon puoliwäliin. Kokouksen pitäminen perustuu wiime wuoden lokakuun alkupäiwinä puheena olewaan liikkeeseen kuuluwien uskowaisten keskuudessa pidetyn kokouksen asiasta tekemään päätökseen. Huomattawa on, ettei tämä kokous edusta Laestadiolaisuutta kokonaisuudessaan, vaan yksinomaan niin sanottujen ”vanhoillisten Laestadiolaisten" ryhmää.
Kuten lukija tietänee, jakautui näet laestadiolainen liike kymmenkunta wuotta takaperin uskonnolliseen näkökantaan katsottuna kahteen toisistaan melkoisesti eriävään suuntaan: ”wanhoillisiin" ja niinsanottuihin ”uudestiheränneisiin". Näistä kahdesta laestadiolaisuuden eri suuunasta ja niiden suhteesta kirkkoomme ja sen tunnustukseen sekä yleensä niiden opinkäsitteistä olisi nyt paljonkin sanottawaa, mutta jääköön se tällä kertaa sikseen. Käymme nyt wain tekemään selkoa puheenalaisen kokouksen menosta ja keskustelukysymyksistä.
Kokous alkoi rukouksella ja wirren weisuulla sekä saarnaaja W. Markkasen pitämällä raamatunselityksellä. Ryhdyttiin sitten walitsemaan tarpeellisia toimimiehiä. Puheenjohtajaksi walittiin saarnaaja HooIi Ylitorniolta, warapuheenjohtajaksi saarnaaja Heliste Kemijärmeltä, pöytäkirjureiksi kapteeni I.Ryselin Oulusta sekä ylioppilas Lappalainen Leppäwirroilta. Keskusteltawaksi otettiin ensinnä sisälähetystoimi, joka perustettiin edellisen wuoden yleisessä kokouksessa. Oulussa sijaitsewalle lähetyksen päätoimikunnalle oli wuoden kuluessa saapunut useita kirjeitä, joissa saarnaajat tekiwät selkoa lähetysmatkoistansa sekä niiden tähän saakka näkywiin tulleista hedelmistä. Tuloksiin oltiin tyytywäisiä, sillä joskin monissa paikoin lähettiläitä oli wastarinta kohdannut, niin oli kuitenkin toisia paikkakuntia, joissa saarnaajille luowutettiin huoneita kokousten pitämistä warten sekä suotiin heille puhewalta. Ja sana olikin tehnyt waikutuksensa, niin että kääntymyksiä oli tapahtunut monessa paikassa. Kaiken tämän johdosta päätettiin jatkaa lähetystointa lisätyllä tarmolla ja uhraawaisuudella.
Toisena kysymyksenä otettiin pohtimisen esineeksi suunnan nykyinen äänenkannattaja ”Armonsanoma", jota toimittaa Rowaniemen kappalainen Aatu Laitinen. Useat puhujat syyttiwät lehteä, että se heidän näkökannaltaan katsottuna sisälsi paljon pimeyttä eikä ajanut puhtaasti suunnan asiaa, waan otti palstoillensa wierashenkisiä, suunnan mielitarkoituksia ehkäisewiä ja vastustamia kirjoituksia. Muutamat puhujat esittivät sentähden, että lakattaisiin kyseessä olewaa lehteä kannattamasta ja perustettaisiin uusi, etenkin lähetystoimen alalle kuuluwia kirjoituksia sisältämä lehti. Toiset puhujat, semminkin wanhemmat edustajat, wastustiwat tätä ehdotusta, se kun olisi omiansa waikuttamaan hajaannusta. Kaikki inhimillinen työ on wajamaa ainoastaan Pyha Raamattu on ehdottomasti puhdas ja ristiriitaisuuksista wapaa. Kokous ottikin huomioon wanhimpain johtomiestensä neuwon, ettei ainakaan wielä ryhdyttäisi mihinkään uusiin sanomalehtipuuhiin, waan edelleenkin kannatettaisiin ”Armonsanoma"-lehteä.Oulun toimikunnan asiaksi annettiin miettiä keinoja, miten lähelystointa koskewat ynnä muut kirjoitukset saataisiin julkaistuiksi, jollei nykyisen äänenkannattajan toimittaja ottaisi niitä lehdessänsä julkaistawiksi.
ltapäiwällä otettiin wiimesyksyisen Kokouksen pöytäkirja keskustelun alaiseksi. Tämä tapahtui siltä varalta, että joku mahdollisesti haluaisi siinä jotakin oikaista tai tehdä lisäyksiä. Tämän johdosta esiintyi eräs Karjalan puolelta lähetetty edustaja ja ilmoitti, että sikäläiset uskowaiset omantuntonsa waatimuksesta ja yhteisen wakaman harkinnan perästä, oliwat käsittäneet wälttämättömaksi erota waltiokirkon yhteydestä. Etenkin he sairastiwat sitä, että heidän oli pakko nauttia sakramenttinsa semmoisten pappien käsistä, jotka, kuten heidän paikkakunnallansa oli laita, oliwat peräti suruttomia miehiä. Tämä hanke ei kuitenkaan saawuttanut wähintätään kannatusta. Lähes pariin tuhanteen nousewasta suuntaa edustawien joukosta ei kohonnut ainoatakaan äänta Karjalasta saapuneen mielipiteen puolesta. Raamatusta, Lutheruksen kirjoituksista ja Tunnustuskirjoista ottamillansa todistuksilla kapteeni Ryselin, saarnaaja Paawali Rantala ynnä muut puhujat näyttivät toteen, ettei sakramentin pyhyys ja pätewyys ole sen jakajan eli toimittajan warassa, waan Herran käskyllä, asetuksella ja sanalla on tässä ratkaisewa, siunausta tuottama merktys. Kirjoituksella, jonka
ijaksi walittiin ylioppilas Lappalainen ja jonka tarkastaisiwat sekä allekirjoittaisiwat useat kokeneet johtomiehet, päätettiin kääntyä Karjalan weljien puoleen, kehoittaen heitä rauhoittumaan ja edelleenkin pysymään waltiotirkon yhteydessä. Wireille pannun tuuman toteuttaminen tuottaisi wain yhä enemmin hajaannusta suuntaan tukeutuwien uskowaisten piirissä. On jo kymmeniä wuosia liikkeen olemassaolon ajalla nautittu sakramenttia kirkon helmassa, eikä siitä ole ollut mitään haittaa uskon kilwoituksen ja sen autuaallisen lopun käsittämisen suhteen. Karjalan weljille lähetettämä kirjoitus päätettin lukea julki maanantain kokouksessa.
Kello 6 iltapäiwällä keskustelut lakkautettiin, ja loppuaika käytettiin raamatunselityksille.
Kun sunnuntaina ei pidetty mitään yleisiä keskusteluja, waan tämä päivä omistettiin yksinomaan hartausseurojen pitoon, siwuutamme sunnuntaipäiwän kokousten menon ja siirrymme suoraan wiime maanantain tapahtumiin. Kokous alotettiin nytkin rukouksella, weisuulla ja raamatunselityksellä. ylioppilas Lappalainen, jonta tehtäwäksi edellisessä osassa mainitun Karjalan kirjeen sepittäminen oli uskottu, luki nyt julki tämän kirjeen sekä kehoitti sitten kokousta esittämään niitä muutoksia ja lisäyksiä, mitkä kirjeen suhteen ehkä nähtäisiin tarpeellisiksi. Kokous hywäksyi kirjoituksen tehtyänsä siihen pari pienempää lisäystä. Kun Karjalan uskovaisten edustaja wielä toistamiseen esitti niitä epäkohtia mitkä oliwat antaneet aihetta puheena olewaan eroamisajatukseen, niin tämä synnytti uudelleen wilkkaan keskustelun, jossa esitettiin yhä uusia, pätewiä ja wakawia syitä ewankelis-luterilaisen kirkon helmassa pysymiseen. Päätökseksi tamän kysymyksen suhteen tuli, että jos joku tahtoo valtiokirkon yhteydestä erota, niin hänen täytyy muualta etsiä siihen kannatusta, tämä kokous ei anna siihen wähintätään myönnytystä. Kokous päätti keskuudestaan walita kaksi miestä, jotka saattaisiwat perille kysymyksessä olewan kirjeen sekä suullisesti antaisivat ehkä tarpeelliseksi näkywää lisäwalaistusta asiassa.
Kun ylläolewa kysymys oli päätöksineen saatettu, luettiin kokoukselle julki eräs useain henkilöin allekirjoittama kirjoitus, jossa ilmoitettiin tyytymättömyyttä lauwantaillisessa kokouksessa äänenkannattajan suhteen tehtyyn päätökseen sekä pyydettiin, että kysymys otettaisiin uudelleen pohdittawaksi. Mutta esitys nykyisen äänenkannattajan hylkäämisestä ja uuden perustamisesta ei nytkään saanut kokouksen enemmistön kannatusta. Sanottiin lehtiä jo ennestään olewan tarpeeksi, ja jos taas uusi perustettaisiin niin tämä uusi lehti ja nykyinen äänentannattaja woisiwat joutua kireään suhteeseen toinen toiseensa. Paljoista sanomalehdistä, hengellisistakin, woipi aiheutua se epäkohta, että niiden lukemiseen uhrataan niin paljon aikaa, jotta istuminen päälähteen eli Pyhän Raamatun ääressä jääpi unhotuksiin. Kun kysymyksen warsinainen herättäjä ymmärsi, ettei esitys uuden lehden perustamisesta saanut kokouksen enemmistön kannatusta, luopui hänkin tästa tuumasta, pyytäen kokoukselta anteeksi menettelyänsä.
Otettiin sitten, päiwällisloman perästa, keskustelunalaiseksi kysymys, mitkä paikkakunnat etupäässä ja kipeimmästi tarwitsisiwat tulla lähetystoimen huomion esineiksi. Ilmoitettiin enempi kuin wiisikymmentä paikkakuntaa maassamme, joihin tarwe waatisi ensi tilassa lähettää saarnamiehiä. Näissä paikkakunnissa osaksi wallitsi synkkä suruttomuus, ja jos toisissa olikin hengellistä harrastusta, niin sen sanottiin olewan wäärää oppia. Missä ja millä tawalla tuo wääräoppisuus ilmeni. siitä puhujat eiwät tehneet selkoa. Koska siis lähetystoimelle awautui näin laaja työala, niin kehoitettiin asianomaisia runsaalla rahallisella awustuksella kannattamaan asiaa. Mainittatoon wielä, että lähetystointa pidettiin tärkeänä siitäkin syystä, että Jumalan kieltämys ja polittiikka tahtowat kokonaan wallata ihmisten sydämet ja tukahduttaa kaiken hengellisyyden, jopa niissäkin, jotka jo pitemmän aikaa oliwat olleet uskon kilwoituksessa. Wäsyneitä olisi walmistettawa, kuolemaisillaan olewia wirwoitettawa. Muita kysymyksiä ei maanantaina käsitelty waan omistettiin nytkin loppuaika opetuspuheitten pitämiseen.