VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 20 Marras 2017, 09:04

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 4 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 21 Syys 2010, 06:26 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Kruununi on tallella

Mari Palosaari muisteli Väinö Havaksen parannuksen tekoa.

Uskonsisaremme Mari Palosaari, joka siirtyi yllättävän sairauskohtauksen murtamana vanhurskasten lepoon 12.1.1972, muisteli ennen kuolemaansa Havaksen parannuksen tekoa Merijärvellä 9.1.1929. Mukana olleelle Mari Palosaarelle jäi pysyvät muistot siitä tilaisuudesta. Hän kertoi siitä seuraavaa:

Havas oli uudestiheränneenä pyytänyt Pauli Rantalaa puhujaksi seuroihin, jotka pidettiin Merijärven rukoushuoneella 8 — 9.1.1929. Muutamat vanhemmat olivat pahoillaan siitä, että Rantala tuli uusheränneen kutsusta. Kaikki eivät olleet tietoisia siitä, että kirkkoherralla oli kysymystä, ja että hän oli tutkinut perusteita. Hän oli keskustellut näistä monien uskovaisten kanssa. Ensimmäisenä päivänä molemmat puhuivat, samoin päivällä toisena päivänä. Ensimmäisenä päivänä puhujat kävivät syömässä Härössä ja toisena Takaeilolassa, jossa Mari oli silloin palvelijana.

Toisen päivän iltana Rantala puhui ensin. Sitten Havas astui puhujan paikalle ja siirsi raamatun syrjään. Hän katseli hetken kädet ristissä seurakuntaa, ja alkoi sitten puhua: – Joo, me olemme tässä neljä eri kertaa kuulleet tämän vanhan sedän puhuvan Jumalan sanan totuuksia. Puheenvuoron keskiosa oli Marilta unohtunut, mutta lopussa Havas sanoi omasta kohdastaan: Tässä täytyy olla jotakin vinossa tai jotakin väärää. Siihen Hilja Suomela huusi kahteen kertaan, että saarnatkaa jo kirkkoherralle anteeksi. Havas sanoi siihen: "En minä pakota, vaan minä pyydän.

Ales Kekolahti, merijärvinen puhujaveli, pyysi puheenvuoron, ja luki Galatalaisepistolasta palkkavaimon ja vapaan vaimon pojasta ja sanoi sitten: "Jos kirkkoherra tahtoo syntinä hyljätä, että hän on ollut väärää edesauttamassa, niin me rakkaasta sydämestä saarnaamme anteeksi. Havas vastasi: Sitä minä juuri pyydän.

Tyyskän Matti meni ensimmäisenä siunaamaan kirkkoherraa. Suurikokoinen Ales Kekolahti otti kirkkoherraa kaulasta kiinni puhujakorokkeen yli. Monet kiittivät liikutuksiin saakka Herraa Jeesusta. Rytimaan Maria kiitti liikutuksissa, ja selitti myöhemmin, että se tuntui hänestä niin hyvältä, kun hänkin on tehnyt samat reissut."

Kun Havas oli lähdössä rukoushuoneen seuroista, niin hän haeskeli lakkiaan talonmiehen huoneesta. Joku kysyi: Mikä hukassa. Siihen ennätti joku sanomaan, pisteliäästi: Kirkkoherralta on pudonnut kruunu. Havas kääntyi kumartuneena ja sanoi: Kruununi on tallella, mutta lakki on hukassa.

Tämä Mari Palosaaren kertoma tapaus, josta aikaisemminkin on kerrottu Päivämiehessä, johti kirkkoherra Väinö Havaksen lain orjuudesta Jumalan lasten vapauteen. Hän oli tutkinut lain ja evankeliumin käyttöä, jossa oli selvä ero uusheräyksen ja vanhoillisuuden välillä. Kusi uusheräyksessä opetettiin laki armolastenkin opettajaksi, joka ei muuhun johda kuin orjuuteen, sillä laki ei tunne armoa, niin Havas nöyrtyi tästä parannukseen, ja tyytyi uskomaan evankeliumin armon varassa, joka terveellisenä opettaa hurskaaksi, ja jumalisesti elämään. Tällä tavalla on mahdollista vieläkin hyljätä väärät tiet ja armosta uskoa väärät opetuksetkin anteeksi. Silloin löytyy Jumalan valtakunta, joka ei ole "siellä ja täällä," kuten tästä Jeesus varoitti, vaan se on siellä, missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit evankeliumin mukaan jaetaan.

Pekka Kinnunen
Päivämies 19.4.1972

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 20:26 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Näin syntyi Testamentti pojalleni
Havas kirjoitti runon Kivijärven pappilassa

Kivijärven pappilassa syntyi joulukuisena iltana 1939 runo, josta tuli eräs tunnetuimpia sota-ajan runoista. Kivijärven silloinen kirkkoherra Väinö Havas oli lähdössä rintamaille, ja tilitti erotunnelmansa runoon, Testamentti pojalleni. Sen säkeissä oli luettavissa aavistus omasta kuolemasta:

Minut kerran kun kantavat luokses,/ risti sormes ja ole mies!/ Kävi, poikani, näin sinun vuokses:/ minä viitoitin miehen ties.

Väinö Havas ei lähtenyt rintamalle sotilaspapin, vaan komppanianpäällikön tehtäviin. Miesten hengellisiä tarpeitakaan hän ei silti unohtanut. Kerrotaan, että kun komppania lähti Viitasaarelta jatkosotaan, Havas toivoi, ettei "perkeleitä ja saatanoita sitten otettaisi komppanian mukaan."
Talvisodasta Väinö Havas palasi Kivijärven seurakunnan kirkkoherraksi, mutta jatkosodan aikana, elokuussa 1941, hän kaatui.

Monen toimen mies

Väinö Havasta on kuvattu hengen ja miekan mieheksi. Hän osallistui viiteen sotaan ja haavoittui kahdesti. Havas taisteli valkoisten puolella 1918, mutta kansanedustajana hän toimi sisällissodan arpien parantamiseksi. Havas puhui voimakkaasti eduskunnassa punaisten invalidien asemasta, ja ehdotti valtiovallan huoltotoimia. "Ja silloin katsoimme asiaa yhteisenä järkyttävänä onnettomuutena. Ymmärsimme punaisten tulilinjan miehet kärsimyskumppaneiksemme", hän sanoi.
Väinö Havas oli syntynyt Lempäälässä 1898. Hän toimi useaan otteeseen sotilaspappina, oli Suomen Lähetysseuran lestadiolaisena matkasaarnaajana, ja teki 1920-luvulla kahdeksan kuukauden saarnamatkan USA:han amerikansuomalaisten pariin.

Kittilän vt. kirkkoherrana Havas eläytyi kiveliöitten herättäjän, Lars Levi Laestadiuksen hengelliseen perintöön.
Merijärveltä Havas siirtyi Kivijärven kirkkoherraksi 1935. Kivijärvellä, kuten yleensäkin pienissä seurakunnissa, Havas viihtyi hyvin. Toimiminen kansanedustajana ja kirkolliskokousedustajana avarsi näkymiä pienen seurakunnan ulkopuolelle. Havas valittiin mm. virsikirjan uudistamista valmistelleen valiokunnan jäseneksi 1938.

Virsi syntyi nopeasti

Väinö Havakselta saattoi virsi syntyä yllättävän nopeasti. Siitä kertoo tarina Maan ja taivaan luojan, kiitos soikohon, virren synnystä. Edellisessä virsikirjassa oli paljon käytetty, mutta lapsellisen tuntuinen virsi, Kiitetty nyt olkoon, isäin Jumala. Se oli joutunut perusteellisesti korjattavaksi. Kun säkeistöihin liitettiin tavuja, sävelmä kävikin sopimattomiksi. Virrelle aiottiin hankkia uusi sävelmä, mutta silloin valiokunnan jäsen, tirehtööri Pöyhtäri sanoi, että uuden sävelmän hankkiminen on tuhlausta. Valiokuntakin oli samaa mieltä. Väinö Havas tarjoutui hankkimaan vanhaan sävelmään uudet sanat. Kun valiokunta tauon jälkeen kokoontui jatkamaan neuvottelua, oli Havaksella valmiina uusi virsi, jonka hän väliajalla oli runoillut. Valiokunta mieltyi siihen ja hyväksyi sen yksimielisesti.
Tämä virsi laulettiin myös Väinö Havaksen siunaustilaisuudessa Kivijärven kirkossa syksyllä 1941.

Niille, jotka olivat kummastelleet, kuinka kymmenen lapsen isä, kansanedustaja ja seurakunnan ainoa pappi, saattoi sivuuttaa lähimmiltä näyttävät velvollisuutensa, ja lähteä vapaaehtoisena rintamalle, Havas oli vastannut: "Kaikki eivät näitä minun edesottamuksiani ymmärrä. Ei ole tarviskaan. Pääasia on se, että tunnen omassatunnossani, että juuri näin oli tehtävä."

"Kuuntelimme hiljaa isän runon"

Espoossa asuva maisteri Viena Ritvanen, o.s. Havas, kertoo muistavansa varsin hyvin joulukuun neljännen päivän 1939, jolloin runo Testamentti pojalleni oli syntynyt. Ikkunan takana oli syyspimeä joulukuun yö. Pappilan salissa joulukaktukset olivat nupullaan. Isä tuli kansliasta, istui tuoliin järveä esittävän maalauksen alle ja luki runonsa Testamentti Pojalleni. Me lapset ja äiti istuimme aivan hiljaa, liikkumatta. Tunsimme isän jättävän meille perintönsä ja aavistimme hänen matkansa pään.

"Isän suvivirsi soi luonnon ylistystä"

Toiminnanjohtaja Martti Havaksella on useita isän kirjoittamia omakätisiä runoja. Testamentti pojalleni runo on Martti Havastakin puhutellut, mutta hän kertoo pitävänsä paljon myös isänsä suvivirrestä: On kaunis synnyinmaamme,/ maat, metsät, järvet sen./ Me Luojan töitä saamme,/ katsella kiittäen.

"Siinä on suomalaisen luonnon herkkiä sävytyksiä, maan vihreyttä ja taivaan kirkasta kuultoa."
Perhepiirissä isä koettiin hyvin turvalliseksi. "Isä joutui kuitenkin olemaan paljon pois kotoa. Minusta tuntuu, että aina häntä odotimme."
Isän puhematkoilla Martti muistaa usein olleensa mukana: "Monen seuratuvan penkillä olen poikasena istunut. Ei sen ikäinen nassikka vielä paljon ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin olen muodostanut isästä puhujana kuvan. Hän oli selkeäsanainen, elävä sanan käyttäjä. Raamatun sanan hän osasi hyvin niitata arkisen elämän asioihin."

Niilo Ihamäki
Keskisuomalainen 28.12.1987

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 07 Maalis 2012, 16:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Väinö Havas hengen ja miekan mies – 25 vuotismuisto

Tasan kaksikymmentäviisi vuotta sitten, elokuun 21. pnä osui konekiväärin luoti Hyrsylän mutkassa Suvilahdessa suoraan kapteeni Väinö Havaksen sydämeen. Tällöin sammui palavan hengenmiehen ja 5. sodan sotilaan maallinen vaellus. Jäljelle jäi vain "Testamentti pojalleni runo, joka karun miehekkäällä tavalla kertoo suomalaisen miehen lähdöstä "kohti tuskien rintamaa," kalasauna ja suuri perhe. Isänmaa oli ottanut uhrinsa.

Väinö Havas oli lempääläisiä poikia. Hän syntyi Lempoisten vanhalla kansakoululla elokuun 15 päivänä 1888. Täältä alkoi voimallisen julistajan, kansanedustajan ja sotilaan ura. Olemme koonneet oheiseen katkelmia, joitten perusteella voi muodostaa jonkinlaisen kuvan tästä merkkimiehestä.

1.11.1941 lausui eduskunnan puhemies Wäinö Hakkila seuraavat muistosanat:
"Taistelu" maan vapauden puolesta vaatii uhreja. Myöskin eduskunta on menettänyt sankarikuoleman kautta taistelukentälle edustaja Väinö Havaksen keskuudestaan. Hänet valittiin, viime vaaleissa eduskuntaan, jossa hän suoruudellaan ja oikeamielisyydellään saavutti suurta arvonantoa edustajatovereittensa puolelta. Valitamme syvästi, että hänen tuolinsa on tänään tyhjä, ja sitä koristaa kunnioittavan surumme osoituksena laakeriseppele. Väinö Havas otti upseerina osaa entisten sotilaallisten ansioittensa lisäksi edustajana ollessaan molempiin puolustustaisteluihimme. Suuren perheen isä on poistunut rakkaitten omaistensa luota, annettuaan suurimman uhrin ihmiselämän korkeimpien arvojen puolesta. Hänen sankarikuolemansa on eduskuntamme kunnia."

Testamentti pojalleni

4. 12. 1939 päiväsi Väinö Havas pistäytyessään kotonaan Kivijärvellä ehkä tunnetuimman runonsa, "Testamentti pojalleni." Vaikkakaan Havas ei varsinaisesti ollut runoilija, yritti hän sinnikkäästi ja peräänantamattomasti "hypätä Pegasoksen selkään." Testamentti pojalle -runossa on vavahduttavaa, karua tunnetta, velvollisuutta ja jossain määrin alistuneisuutta. Se on miehisen miehen ja papin sanat pojalleen, mutta samalla se on kuvaus eräästä vaikeasta vaiheesta kansakuntamme elämässä:

Tänä aamuna poikani lähden kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veIjies tähen minut kutsuvi isänmaa.
Isänmaallinen; kontua vailla olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla oli suitseva kotilies.

Perinnöksesi, poikani, annan tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan, pyhän uskoni Jumalaan.
Minut kerran kun kantavat luokses, risti sormes ja ole mies.
Kävi poikani, näin sinun vuokses, minä viitoitin miehen ties.

Kävi poikani, näin sinun vuokses...

Havaksen kaatumisesta on säilynyt kertomus, jonka kertoi Mannerheim- ristin ritari. Väinö Sokka: "– Kello 2. 21 päivää vasten yöllä kaatui Havaksen uskollinen taistelulähetti Väinö Puranen. Vähää vaille kello ne1jä kuulin Havaksen kysyvän, olinko lähellä. Vastattuani myöntävästi hän ilmoitti, että edessä olevan lehdon takana näytti olevan vihollisen hyökkäysvaunu. Sanoin tuovani panssarintorjuntakiväärin sinne, missä Havaskin oli, sillä en nähnyt paikaltani siihen suuntaan, jonka Havas oli maininnut. Lähdin ja nousin radan viereen syntyneen hiekkavallin päälle, joka lienee ollut toista metriä korkea ja ammuin. Oli vielä aamuhämyä ja sumua, joten näkyväisyys oli huono. Pyysin sen tähden, että joku ottaisi kiikarini ja tähystäisi, osuinko, voidakseni mahdollisesti muuttaa tähtäintä. Havas tarttui kiikariini ja rupesi tähystämään minusta hieman viistoon oikealta. Jo aikaisemmin hän oli tapansa mukaan kävellyt ja liikkunut seisaallaan pitäessään yhteyttä joukkueisiin. Nytkin hän seisoi. Olin ampunut ehkä 7 – 8 laukausta, kun Havas sanoi minun osuneen maaliin. Samassa totesin sen itsekin, sillä näin tulen räiskähtävän ja huomasin, kuinka vaunu savusi. Ammuin koko lippaan, kymmenen laukausta, ja kun otin uutta lipasta takanani olleelta pojalta, näin että Havas yhä kiikaroi. Ehdin uudestakin lippaasta ampua vielä kolme laukausta, kunnes lopetin. Vilkaisin ympärilleni. Havas oli poissa. Huusin, minne kapteeni meni. Lähellä olleet pojat vastasivat hänen kaatuneen. He pitivät sylissään häntä minun takanani ja tunnustelivat valtimon lyöntiä. Hänen kasvonsa olivat valahtaneet valkoisiksi kuin lumi. Paikalle rientäneet lääkintämiehet lähtivät kantamaan häntä paareilla taaksepäin. Ajattelin, että ehkäpä hän oli vain haavoittunut ja virkoaa, sillä kukaan ei vielä tiennyt, mihin häneen oli sattunut. Vihollinen aloitti samaan aikaan kolmen jäljellä olleen hyökkäysvaunun tukemana ankaran hyökkäyksen päästäkseen pois saarroksista. En voinut ottaa heti paikalla tarkempaa selvää Havaksen kohtalosta, sillä minun oli huolehdittava tehtävistäni. Kun kaksi vaunua oli vielä tuhottu ja vain kolmas oli päässyt toistaiseksi läpi, tyrehtyi vihollisen hyökkäys ja tuli hiljaisempaa. Nyt levisi tieto, että Havas oli todella kaatunut. Luoti oli osunut suoraan sydämeen."

Olkaamme uskollisia synnyinmaalle...

Väinö Havas lausui talvisodan aikana erään uskon- ja aseveljensä haudalla: "Me jäämme vaalimaan isänmaan rakkauden uhritulta täällä Suomen sydämessä. Me talutamme poikamme ja tyttäremme taisteluissa nukkuneiden kummuille ja kerromme heille isistä ja veljistä, jotka antoivat kaikkensa seistessään vapautemme suojamuurina. Näytämme heille pellot, joita taatot ovat kyntäneet, välkkyvät landet, joista he ovat veden viljaa pyytäneet, metsät, missä heidän kirveensä ovat kalskuneet, silmänkantamattomat suot, minne heidän lapionsa ovat valtavia ojia viiltäneet ja kerromme arkisen rauhantyön sankareista, iloista sirppien sirahtaessa valmistuneeseen viljaan, suruista, joita Suomen peltoihin on niin paljon haudattu. Kun poikamme varttuvat nuorukaisiksi, laskemme heidän käteensä kiväärin, joka kerran kirposi kantajansa kourista, ja annamme heidän ohjattavakseen auran, jolla isä suorat ja syvät vakonsa kynti. Sanomme heille: Hoida perintösi, poika ja astu taattosi uurtamaa uraa. Me lupaamme vaalia myös sitä kaikkein pyhintä liekkiä, Herran tulta, joka kauan on palanut näillä main. Älköön koskaan haihtuko sydämistämme se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on. Älköön milloinkaan tauotko tuvistamme kaikumasta armon ja totuuden sana, köyhän, mutta armoitetun sielun virsi Jumalan Karitsan kunniaksi. Älköön vaietko seuroistamme synnintunnustuksen ääni ja synninpäästön ihana lohtu. Olkoot tuntomme puhtaat ja kamppailumme olkoon kuuma turmion valtoja vastaan. Silloin nousee kahden rintaman kelpo sotureita jatkuvasti näiltä rantamilta, hiljaisia mutta lujia miehiä, jotka ovat uskollisia loppuun asti, uskollisia sille Herralle, joka meidät lunasti, uskollisia rakkaalle syntymämaalle."

Päivämies 17.8.1966

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 06 Kesä 2012, 18:59 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Väinö Havas (1898 – 1941)


Kirkkoherra Väinö Havaksen muisto on jäänyt monen suomalaisen mieleen. Hänen lyhyt, työntäyteinen elämänsä pappina, kansanedustajana ja lehtimiehenä sammui jatkosodassa 1941.

Väinö Rafael Havas syntyi Lempäälässä elokuun 15. päivänä 1898 kansakoulunopettajan poikana. Hän oli kiinnostunut papin työstä. Niinpä hän ylioppilaaksi tultuaan ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Opinnot keskeytyivät kuitenkin epävakaiden valtiollisten olojen vuoksi. Havas osallistui kansalaissotaan ja pian sen jälkeen Viron ja Aunuksen sotaretkille. Keskeytyneet opintonsa Havas sai kuitenkin suoritetuksi ja hänet vihittiin papiksi Porvoossa vuonna 1921. Samana vuonna hän solmi avioliiton Saimi Kauhasen kanssa. Perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta.

Valmistuttuaan Väinö Havas toimi ylimääräisenä pappina muun muassa Oulussa, Rovaniemellä ja Kittilässä. Merijärven kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 1928. Siellä hän toimi vuoteen 1935 saakka, jolloin siirtyi Kivijärven kirkkoherraksi. Tätä virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka.

Väinö Havas oli jo nuoruudessaan etsijä, joka kaipasi rauhaa sielulleen. Merijärvellä tammikuussa 1929 Havas koki löytäjän ilon. Hän sai tuolloin parannuksen armon. Kohta sen jälkeen hän palveli puhujan seuroissa. Kristillisyyden julkaisuihin Havas antoi oman työpanoksensa. Hän toimitti Lasten Siionia vuosina 1931-1941 ja Siionin Lähetyslehteä vuosina 1939 – 1941. Myös ruotsinkielisen Svenska Sions Missionstidning -lehden toimittajana hän oli parin vuoden ajan. SRK julkaisi vuonna 1930 Havaksen kirjoittaman Kristityn kodin aapisen, vuonna 1953 Joulusta jouluun -kirjan. Havaksen saarnoista ja kirjoituksista ilmestyi kokoomateos Hän uskoi meille sovituksen sanan.

Havas oli myös runoilija. Hänen runojaan on julkaistu runsaasti eri lehdissä ja kirjoissa. Havaksen runokokoelma Vartion vaihto ilmestyi vuonna 1944. Väinö Havas vaikutti aikansa yhteiskunnassa. Hän oli kansanedustaja v 1939-1941. Kerrotaan, että Havas teki lehtien toimitustyötä jopa eduskunnan istuntojen välillä. Hänet valittiin kaksi kertaa myös kirkolliskokousedustajaksi.

Maamme joutuessa toiseen maailmansotaan, Havas lähti vapaaehtoisena ensin talvi- ja sitten jatkosotaan. Hän kaatui Suvilanden taistelussa elokuun 21 päivänä 1941 ja nukkui uskossa turvaten Vapahtajaansa.

Irja Junttila
Päivämies 3.12.1997

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 4 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö