Mauno Linnanmäki: Kristuksen pilkan kantamisesta

Kirjoista ja lehdistä huomattua tekstiä.
Lainauksia ja Laulujen sanoja.

Mauno Linnanmäki: Kristuksen pilkan kantamisesta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Marras 2010, 10:28

Kristuksen pilkan kantamisesta


3. pääs. jälk. sunnuntai


Hebr. 13: 12 – 18

Monet ihmiset ovat tulleet osallisiksi Kristuksen seurakunnasta, mutta ”leirin ulkopuolelle, Kristuksen tykö menemisestä" ei ole tullut mitään. Vaivaa ja vainoa sanan tähden ei ole haluttu kantaa. Kristuksen pilkkaa on elävässä elämässä vieroksuttu, kun Kristuksen evankeliumin sisältöä on pidetty liian ahtaana. Ja vaikka nämä ihmiset ovat Jumalan valtakunnasta ottaneet vastaan siunauksia, heiltä puuttuvat siitä huolimatta armon varassa elävän merkit. Toisiin maailman asuminen, suuri murhe ja huoli ajallisen elämän onnistumisesta on lyönyt leimansa, joka kyllä usein näkyy jumalanlasten suureksi murheeksi päällekin päin. Hengen hedelmien tilalle on tullut elatuksen murhe, ja rikkauden petos on saanut tilaa. Tulevaisuus pyritään turvaamaan jos jollakin tavalla tämän elämän ajaksi. Jos heille puhuu sydämen kiintymisestä liiaksi tähän maailmaan — josta Jeesus varoitti — he saattavat sanoa siihen, että ajalliset asiat on hoidettava, ja sen he sanovat sillä äänenpainolla, että murheellinen neuvoja tulee varmasti vakuuttuneeksi ajallisten asioiden hoidon tärkeys järjestyksestä. Mutta onkin pahinta, että tällaiset kristityt eivät tahdo lapsen Jumalaan luottavalla mielellä uskoen hoitaa ajallisia asioita armoneuvojen varassa niin kuin pitäisi – Jumalan johdatukseen tyytyen. Niinpä "lamput" ahdetaankin täyteen tämän maailman sammuvasta polttoaineesta, mutta ei Jumalan hengen kautta varastoitavaksi tarkoitetusta Jumalan sanan öljystä. Jonka runsaasti tulisi meissä asua, ja elämän kaikkia tilanteita varten tykönämme olla, ettei vaelluksemme pimeässä tapahtuisi.

Kun vielä jatkuvasti tyytymättöminä eletään, ja ollaan aina Jumalalta "saamassa," eikä osata Jumalan lahjoja kiitoksella nauttia, vaan ahneuden saastaista epäjumalaa ruokitaan kiittämättöminä. Niin alkavat jo uskovaisten alinomaiset puheet Jeesuksen odottamisesta ja ajasta vaarin ottamisesta tuntua aikansa eläneiltä — "joista on aina puhuttu."

Kun tällainen uppiniskainen mieli hallitsee ihmisen sydäntä, ei tunneta myöskään liiemmälti tarvetta kysellä uskovaisilta, mitä Jumalan seurakunta heistä kristittyinä ajattelee, vaan pikemminkin kiinnostavaa, miten paljon kunniaa saisin maailmassa, ja mitä maailma puhuu. Seurustelun halut kääntyvät niiden pariin, jotka kristillisyyden matkassa kulkevat ja samoja valvomiselle sopimattomia pyrkimyksiä harrastavat, kuin asianomaiset itsekin. Sellaisten seura miellyttää heitä. Heidän ajatuksensa jokapäiväisen leivän tavoittelustakaan eivät ole liian ahtaat. Ei ole pelkoa, että toinen toisensa unta paljon häiritsisi.

Mutta "maailman murhe saattaa kuoleman." Ja maailmalle kelpaamisen mieli juurruttaa kristitynkin niin vahvasti maailman rakkauteen, ettei tarvitse lopulta maailman keskellä vaivaa tuntea, ainoastaan silloin, kun tapaa uskovaisia, jotka haluavat valvoa heikkoina ja huonoina, ja puhua joskus uskonsa virkistämiseksi muustakin, kuin tämän maailman asioista.

Nykyinen elämäntyyli maailmassa tuntuu olevan erittäin tarttuvaa. Mukavuuden tavoittelu on luonut puitteet sydänten kääntymiselle maailmaan. Sen tähden Jumalan seurakunnassakin on havaittavissa paljon puhuvat illan merkit. Mutta murheellista katseltavaa on jatkuva liikehtiminen Kristuksesta poispäin niiden kohdalla, jotka maailmaa rakastavat. Vaikka sielun autuuden vuoksi pitäisi kulkusuunnan olla toisen: "Menkäämme ulos leiristä Hänen tykönsä, kantaen Hänen pilkkaansa."

Ei uskossa valvominen tarkoita sitä, että hoidetaan ensisijaisesti tämän maailman asiat, mutta se on sitä, että uskon kautta valvotaan myös siinä, miten tämän elämän asiat on hoidettava Pyhän Hengen ja Jumalan sanan valossa. Mooseksesta sanotaan: "...ja luki suuremmaksi rikkaudeksi Kristuksen pilkan kuin Egyptin tavarat, sillä hän katsoi palkan maksoa." Palkan maksu on siis sen mukainen, kuin Kristuksen pilkan kantaminen on Egyptin tavaroiden rinnalla, ihmisen arvostuksen vaa'assa painanut. Jos siis ihminen aikoo tulla autuaaksi, Kristuksen pilkan kantaminen on nähtävä paljon suuremmaksi rikkaudeksi, kuin kaikki muu maailmassa.

Jos pilkatun Kristuksen henki ei saa vaikuttaa halua iankaikkisen elämän perään koko sydämen asiana, ei ihminen koskaan tajua Kristuksen pilkan kantamisen kalleutta, vaan silloin sielu painuu iankaikkisuuteen haihtuvien arvojen, ja näkyväisten kalleuksien varassa.

Mutta leirin ulkopuolelle, Kristuksen tykö meneminen pilkkaa kantamaan, ei tarkoita sitä, että maailmasta paettaisiin, mutta että Jumalan määräämä aika maailman keskellä vaellettaisiin valona ja suolana. Virheitämme korjaten ja armon varassa eläen, Jumalan tahdon mukaisesti uskovien yhteydessä. Silloin olemme Kristuksen tykönä, maailman säädyttömän hekuman menon ulkopuolella, "ulkona leiristä," uskovaisten kanssa samassa rakkaudessa.

Ei ole mitään Kristuksen pilkan kantamista se, ettei joku omalla syntielämällään on maailman pilkkaa ja parjauksia hankkinut. Silloin ihminen on itsestään suolan menettänyt, ettei se mihinkään enää kelpaa, vaan ihmisiltä tallataan: "Älköön teistä yksikään kärsikö, niin kuin murhaaja eli varas tai pahantekijä. Mutta jos te hyväin töiden tähden pilkataan, niin älköön hävetkö, vaan kiittäköön sen osan edestä." "Ja pitäkää hyvä omatunto, että ne jotka teitä panettelevat niin kuin pahantekijöitä, häpeäisivät että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa."

Ainoa tapa tukkia tyhmäin ja hulluin suut on se, että ahkeroimme pilkan ja panetuksen keskellä säilyttää hyvää omaatuntoa, ja kärsiä niin kuin kristitty. Siinä on opettelemista. Kukapa meistä olisi tässäkään onnistunut, mutta ahkeroikaamme näissä. "Sillä eipä ole yksikään kiusaus teitä käsittänyt, vaan inhimillinen, niin tietää Herra jumaliset kiusauksista pelastaa, mutta väärät kätkeä tuomiopäivään asti vaivata." Muistelkaamme näitä. Valvokaamme ystävät, ettemme niin menossamme maailmaan sulautuisi, että lakkaisimme Kristuksen pilkkaa leirin ulkopuolella kantamasta.

Pitäkäämme aina Jumalan voiman kautta sotatila vihollisen kanssa, ettemme hänen iankaikkista pilkkaansa ja häpeäänsä joutuisi kantamaan. Kristuksen pilkan kantamisen tie ei ole mieluista lihalle ja verelle. Tällä tiellä tunnemme varmaan kaikki, jotka tahdomme valvoa, itsemme syntisiksi. Anteeksiantamuksen varassa onkin hyvä kulkea. Silloin Jeesus kirkastuu kalliiksi sieluillemme, uskomme uudistuu, ja näin jatkuu kilvoituksemme suurta palkintoamme kohden. Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Mauno Linnanmäki
Päivämies 19.4.1972
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Leikekansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron