Kirjoittaja O.M » 13 Elo 2011, 22:28
Otan pääkirjoituksen tänne talteen, koska Päivämiehen (netissä olevat, vain osan voi lukea netistä) kirjoitukset säilyvät netissä vain muutaman viikon. Jos se joskus täytyy tekijänoikeudellisista syistä poistaa, niin poistetaan, kun sen aika on.
Oppiharhoilla tarkoitettaneen uudenheräyksen tapaista henkeä.
-------------------------------------------------
SRK ei ole järjestämässä ”uusia hoitokokouksia”
Viime aikoina median välittämä julkisuuskuva vanhoillislestadiolaisuudesta on ollut enimmäkseen kielteinen. Aihettakin on ollut. Esillä ovat olleet lapsiin kohdistuneet seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset. Jokainen niistä on liikaa. Insesti ja pedofilia kuuluvat niihin synteihin, joista apostoli kirjoittaa: ”Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille” (Ef. 5:3).
Toinen julkisuutta puhuttanut aihe liittyy niin sanottuihin ”hoitokokouksiin”. Ylen uutisissa (1.8.2011) väitettiin hoitokokousten palanneen vanhoillislestadiolaisten keskuuteen. Uutisissa mainittiin kristillisyytemme elävän suurinta kriisiään sitten 1970-luvun. Siinä ennustettiin liikkeen hajoavan, ellei sen sisällä kyetä parantamaan sisäistä keskustelua.
”Hoitokokouksiksi” kutsutaan vanhoillislestadiolaisuuden parissa varsinkin 1970-luvulla järjestettyjä sielunhoidollisia kokouksia ja neuvotteluja. Termi on sittemmin saanut – osin oikeutetustikin – kielteisen sävyn. ”Hoitokokousten” palaamisen suhteen on sanottava suoraan, että SRK ei ole käynnistänyt eikä ole käynnistämässä 1970-luvun hoitokokouksiin rinnastettavien tilaisuuksien sarjaa. Kullakin ajalla on omat murheensa. Niitä on siksi myös arvioitava oman aikansa taustaa vasten.
Jälkikäteen on ollut nähtävissä, että hyvässä tarkoituksessa järjestetyissä tilaisuuksissa esiintyi väärinkäytöksiä ja opillisia harhoja, joita ei voi puolustaa ja siksi niitä on pahoiteltava. Tilannetta ei kuitenkaan korjata syyllisiä etsimällä. Parannukseen on lähtökohtaisesti ikivanha resepti. Jokaisen erehtyneen on syytä korjata oma kohtansa pyytämällä anteeksi. Langennut saa lohduttautua Raamatun lupauksella: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon” (Sananl. 28:13).
Yhteisö koostuu yksilöistä, niin myös uskovien yhteisö. Me uskomme, että Pyhä Henki kokoaa Jumalan seurakunnan. Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä.
”Hoitokokoustenkin” pyrkimyksenä oli sekä yksittäisten ihmisten sieluntilan korjaaminen että uskovien yhteisön varjeltuminen yhdessä uskossa, rakkaudessa, opissa ja hengessä. Sielunhoidollisia keskusteluja on aihetta käydä aina. Siihen meitä kehottaa Jumalan sana: ”Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen.” (Gal. 6:1.)
On tullut selväksi, ettemme ole tässä onnistuneet niin kuin olisimme toivoneet. Rehellisyyden nimissä on myös muistettava, että hoitokokouksissakin koettiin siunauksen hetkiä aina silloin, kun elävä evankeliumi sai katkoa puristavat sisäiset siteet. Se, mitä Jumala puhdisti, on tuottanut hyvää hedelmää.
1970-luvun taakaksi jäivät kuitenkin ne tilanteet, joissa ”vanha ihminen” sai vallan ja ihmisen ääni hukutti alleen Jumalan äänen. Anteeksiantamuksen evankeliumi jäi silloin ”kortille”. Kristittyinä ja kristittyjen yhteisönä sanoudumme irti kaikesta ruumiillisesta, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta. Elävä usko on aina vapaaehtoinen ja iloinen asia.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."
Virsi 538:4.