Rakastumisen ilot ja tuskat

Sinkkujen elämän iloista ja suruista sekä uskossa elämisestä.

Rakastumisen ilot ja tuskat

ViestiKirjoittaja Saral » 31 Elo 2006, 16:04

Uskaltaisko kukaan kertoa omista tuntemisistaan rakkaudessa? Mä oon melko varma siitä, että jokaisella on ollut murheen ja ilon tuntemisia rakkausasioissa.

Ehkä vähä arka aihe, mutta kumminkin elintärkeä.

Itelle ainakin on tullut kurja olo, jos se, josta oon ite välittäny, niin o kohdellu mua joko huonosti tai sitten välinpitämättömästi. En välttämättä heti pistä tollaseen välejä poikki, mutta jossain tulee raja vastaan. Voin olla vaikkapa mustasukkainen ja huomaan, että se toinen tyyppi ei oo oikein kiinnostunu musta ja vaikka haluais olla tekemisissä mun kaa, niin mä en pysty. Mä en vaan osaa olla niitä, jotka tyytyisin kakkososaan en ainakaan pitkään. Minusta kumminkin tuollainen irtiotto on kannatettava asia itsensä kannalta. Siinä tulee omat tunteet käsiteltyä ja viilennettyä liian roihut.

(jos tämä aihe ei saa tuulta alleen, niin varmaan poistan koko aloituksen)
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja JIA » 31 Elo 2006, 18:07

En varmaa ole aivan oikea henkilö, mutta tuli vain mieleen jotakin, kuin luin avauksesi. Ajattelin että se huono kohtelu tai eräänlainen välinpitämättömyydeltä vaikuttava voi olla vaikka toisen suojakuori. Suoja sitä vastaan, että tulee torjutuksi. Ja niinhän siinä sitten käykin lopulta, ja molemmat ovat hämillään ja onnettomia.

Tähän voisivat miespuoliset ottaa kantaa. Itse muistan ajalta kauan sitten, että oli vaiheita, jolloin ei oikein sopinut näyttää olevansa kiinnostunut toisesta. Vähän siihen malliin, että en ainakaan näytä sille, että tykkään näin paljon, koska en ole varma että tykkääkö toinen. Sitä mentiin sillai pätkittäin eteenpäin. Varmistettiin, että toinenkin on varmasti samalla askelmalla, ennenkuin jommankumman tunteet ottivat askeleen eteenpäin.

Sitten vielä tuosta ei-uskovaisesta kaverista. Joskus voi käydä niin, että uskovainen rakastettu on se kutsu Jumalan valtakuntaan. Voiko sen kauniimpaa kutsua ollakaan? Tiedän varmasti yhden avioparin, jossa uskovainen nainen oli ulkomailla töissä ja rakastuivat kollegansa kanssa toisiinsa. Mies ei ollut koskaan kuullutkaan uskostamme, ja tarinassa oli monenlaista vaihetta. Lopulta tilanne oli niin vaikea, että nainen oli lähdössä kotimaahan töihin viilentämään tunteitaan, mutta mies ei päästänyt irti. Ja lopulta kävi niin, että mies sai parannuksen armon ja ovat nyt onnellisesti naimisissa ja monen lapsen vanhempia. Eikä ollut naimaparannus, vaan koko perhe on uskomassa vielä tänäänkin. Aikaa on kulunut kymmenisen vuotta naimisiinmenosta.

Sellaisessa tapauksessa ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin keskustella kovasti, että tuleeko yhteistä ymmärrystä uskonasioista. Ei varmasti kaikki suhteet pääty näin onnellisesti, mutta joskus käy näinkin. Ellei toinen ole yhtään myötämielinen uskomisen asioille, silloin kai sitä on syytä viilentää suhdetta, vaikka rankkaa olisikin.
JIA
 

ViestiKirjoittaja Saral » 31 Elo 2006, 19:37

Juu. Onpas sulla ihanaa kerrottavaa Jia. Ihana asia, että noin on saanut käydä ja että kaikki ei mee niin, että se uskovainen vl kieltää uskonsa, menee maailmaan ja sitä rataa vain jonkun rakastumisen tähden. Sanon tässä että vain, ku ajattelen sitä iäisyyttä. Sen rinnalla on pakko sanoa vain.

Mistähän syystä tuohon on kaksi samanlaista viestiä tullu. En kyllä ite muista toistaneeni. Käsittämätöntä. Mutta kaipa se jotenki vahingossa tuli. Poistin tuon toisen.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Saral » 31 Elo 2006, 20:08

Tuli mieleen, että kenen tahansa kanssa ei yleensä juttua tuu ja että suhteessa pitää olla sitä jotain, että se jatkuu. Jos ei ole mitään tunnetta, niin suhde ei pitkälle kanna. Lisäksi tarvii tahtoakin hoitaa ja pitää sitä yllä. Jos toinen on perässä vedettävä, niin ei sellasta kauaa jaksa. Tai nainen ei ainakaan kauaa jaksa painavia miehiä ylämäkeen vetään. Mutta tuohan on ihan selvä asia.

Luin jokin aika sitten netistä sielunystävän kohtaamisesta. Se on molemminpuolista miellyttävää olotilaa. Ja niinkin että kumpikin viihtyy toistensa seurassa. Jonkinlaista sympatiaa, empatiaa ja telepatiaakin, jos sanoisin.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Taavetti » 31 Elo 2006, 20:56

Kaksi samanlaista viestiä voi tulla joskus, kun viesti ei meinaa lähteä millään, niin sitä klikkaa useasti, lopulta se voi mennä kahtena tai jopa kolmenakin. Silloin tällöin olen sellaisia tuplaviestejä poistellut.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Emka » 31 Elo 2006, 21:20

Luin jokin aika sitten netistä sielunystävän kohtaamisesta. Se on molemminpuolista miellyttävää olotilaa. Ja niinkin että kumpikin viihtyy toistensa seurassa. Jonkinlaista sympatiaa, empatiaa ja telepatiaakin, jos sanoisin.[/quote]>>>>>>>>> Lainaus Saralin viestistä


Kyllä puhut totta, Muutenkin on ihmisä joiden kanssa tuntuu että olisi aina tunnettu, vaikka tutusminen olisi tapahtunut juuri ja vaikkapa netinkin välityksellä.

Ehkä sen vaistoaa jotenkin vaikka ei kovin paljon ole vielä tutustunutkaan.

Itselleni on käynyt näin joidenkin uskovaisten kanssa vasta on pari kertaa nähty, ja on kuin olisi tunnettu aina. Puhumista riittää,eikä tarvitse miettiä mitä puhuisi, eikä tule vaivaitunutta tunnetta siitä mitä seuraavaksi sanoisi.

Tämän netin ja keskustelupalstan kautta olen saanut ystäviä. Kiitos teistä jokaisesta !!

Mukava on kuulumisia kirjoitella ja soitella ja vielä mukavampaa on kun on mahdollista tavata.

Lähetän tässä nyt kaikille ystäville sylintäydeltä terveisiä :lol:
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Emka » 31 Elo 2006, 21:26

Tuohon rakastumisasiaan en osaa sanoa :oops: :roll:

Mutta edellä kirjoitettu oli ihan ystävyys suhteista :wink:


Eihän sitä kyllä koskaan tiedä..... :oops: :oops: Mutta taidan olla jo liian "ronkeli" noissa seurustelu suhteissa. :?
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Saral » 01 Syys 2006, 22:16

Luonne vaikuttaa siihen, millanen kellekkin sopii. Itse en liian suupaltista pidä. Mieluummin vaikka ei niin puhelias tai korkeintaan yhtä puhelias kuin minä. Suupaltit saattaa herkästi sanoa pahastikin ja itse olen sen verran herkka silti, että pahoja puheita halua kuulla.

Mutta meitä on moneksi ja toiset tykkää toisenlaisista. Ihan hyvä sinällään. Myös ulkonäkö ratkaisee kieltämättä varmasti kaikilla.

En halua sellastakaan, joka määräilis liikoja. Enkä haluais niinkään, että ite olisin niskan päällä. Aika hankalaa oikeastaan.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Elena » 29 Syys 2006, 13:03

Vähän epäröin edes kirjoittaa tähän, mutta kirjoitan jotain kuitenkin. Minulla ei oikeastaan ole rakkaudesta (vielä) mitään kovin katkeria tai surullisia muistoja, eikä toisaalta niitä onnellisiakaan. Ihastuksia on kyllä ollut, mutta en ole ehkä vielä rakastunut koskaan kunnolla. Oon ollut aika varovainen, enkä oo edes yleensä ilmaissut ihastustani mitenkään. Haluaisin ensin olla suhteellisen varma siitä, että toistakin kiinnostaa, ennen kuin kehtaisin mitenkään "piirittää". Pelkään sitä, että jos ihastus saisi selville tunteeni, niin joutuisin jotenkin naurunalaiseksi. Se tuntuisi hirveän kurjalta.

Oikeastaan haluaisin välttää katkeroitumista tai hirveää pessimismiä, mutta se voi tietysti olla vaikeaa, jos tulee paljon pettymyksiä eikä puolisoa löydy.. :roll:

Saral kirjoitti:
"En halua sellastakaan, joka määräilis liikoja. Enkä haluais niinkään, että ite olisin niskan päällä. Aika hankalaa oikeastaan."

Niinpä.. onhan "sen oikean" löytyminen monesti aikamoinen tie, ja se, että useimmat löytävät juuri itselleen sopivan puolison, onkin melkoisen suuri Jumalan lahja ja suoranainen ihme. :)
Avatar
Elena
tosi pirteä
 
Viestit: 321
Liittynyt: 28 Syys 2005, 21:02
Paikkakunta: Aika lähellä

ViestiKirjoittaja Saral » 12 Joulu 2006, 13:29

Elenan edellinen mielipide mielestäni on todella hyvä. Itsestänikin se on juuri näin: Jumalan lahjaa se on, suurta sellaista ja todellinen ihme.

Itsekin olen varovainen ja en ole alkanut kovin helposti suhteisiin, enkä koskaan edes seurustellut. Se kertonee jo paljon. Jos on ollut epävarma tunne asian suhteen, en ole alkanut seurustelemaan, vaikka olisi mahdollisuus ollutkin. Minusta pitää olla varma asian kanssa eikä kannata alkaa toisten tunteilla leikkimäänkään. Jos ei koe toista omaksi, niin mitäpä suotta alkaa itseä ja toista kiduttamaan.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Elena » 12 Joulu 2006, 13:37

Varmaan vaikeinta on, jos rakastuu epäuskoiseen? :roll: Tuli vaan tuosta tuskat-osasta mieleen se.
Avatar
Elena
tosi pirteä
 
Viestit: 321
Liittynyt: 28 Syys 2005, 21:02
Paikkakunta: Aika lähellä

ViestiKirjoittaja Aapeli » 01 Kesä 2007, 22:44

Rakastamisen tunne on ihana, kuin myös se, kun saa vastarakkautta.

Rakkauden loppuminen tekee kipeää. Itse olen seurustellut muutama vuosi sitten ja vasta nyt olen pikkuhiljaa toipumassa asiasta. Vaikka tietää ja hyväksyykin sen, ettei tuo ihminen ollut minulle tarkoitettu, muistot ovat usein kipeitä. Seurustelun loppumisen jälkeen itsetunto on nollilla pitkän aikaa ja epäonnistumisen tunne on aika kokonaisvaltanen. Varsinkin jätetyllä osapuolella menee luottamus vastakkaiseen sukupuoleen, usein myös muihin ihmisiin.

Sekä tämän yhden päättyneen seurustelusuhteen että usean muun myttyynmenneen viritelmän takia olen rakentanut itselleni suojakuoren ihastumisia ja rakastumisia vastaan. Minusta tuntuu, niinku tässä on moni muuki maininnu, ettei omalle kohalle voi sattua niin paljo rakkautta että jaksais jotakuta kahtella koko loppuikänsä. Ja ettei sitä ihtelle sopivaa ihimistä oo ylipäätään olemassa...

Yleensä pystyn hyväksymään sen, ettei minulle ole suotu eikä suoda aviopuolisoa. Joskus kuitenkin tulee kausia ettei jaksa luottaa Jumalan johdatukseen tässä asiassa. Tämän asian kanssa on raskasta kipuilla jatkuvasti jos ei pysty nauttimaan tästä hetkestä ja elämästä ja nuoruudesta. Loppujen lopuksi kuitenkin on ihtellä vallan erinomasen hyvin asiat kun ei tarvi kenestäkään ottaa vastuuta ja voi lennellä vapaana ku taivaan lintunen. :lol: No jospa ne paremmat ajat vielä koittais.
Aapeli
 

ViestiKirjoittaja kuikuilija » 02 Kesä 2007, 00:01

Rakastaminen, rakkaus ja rakastuminen. Mitä rakkaus on, kerran minulta sitä kysyttiin ohimennen. Vastasin joten tähän tapaan. Sisäinen tunne siittä että haluaa jakaa elämänsä tämän henkilön kanssa elämän mutkissa ja kurveissa. Tämä vaihe vahvistuu seurustelun aikana yleensä. Rakastaminen on siinä vaiheessa yleensä, että on oltu jo naimissa pitempään. Eli ollaan hiouttu niitä elämän särmiä pois. Vuosien aikana osoittaa rakkautta ja rakastuu vaimoon/mieheen yhä uudestaan ja uudestaan. Kaikki kertovat samasta tunnetilasta eri aikana elämän vaiheilta. Täydentäkää lissää.
kuikuilija
touhukas
 
Viestit: 189
Liittynyt: 22 Loka 2005, 19:21
Paikkakunta: koti jossain suunnassa


Paluu Sinkkupalsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron