Sinisielu kirjoitti:Tuntuu epäoikeudenmukaiselta sellainen, että toiset saavat niin helpon tuntuisesti puolison, monet eivät kerkiä edes 18 täyttää. Toiset sitten elävät tosi pitkään sinkkuna, pettyvät monta kertaa ja vaipuvat masennukseen.
Niin.. Joillakin voi olla kaksi miestä yhtä aikaa. Ei silti, en minä kyllä haluaisi kahta miestä yhtä aikaa pyöritettäväksi, mutta joskus olen vaan leikilläni ajatellut, että ehkä minulle ei sitä miestä juuri siksi ole riittänyt, kun jotkut pitää yhtä aikaa kahta...
Kyllä minun oli aikaisemmin vaikea hyväksyä se, että olen yksin, mutta ei siinä muukaan auttanut, kuin taipua Jumalan tahtoon. Kyllä minä sitä kapinoin Jumalalle, että miksi hän ei kuule minun pyyntöä ja anna minulle puolisoa. Tuntuu, että monta vuotta meni ihan hukkaan siltä osin, että olin masennuksessa oman yksinäisyyden takia, vaikka tosi asiassa olin vielä niin nuori, että hyvin olisin voinut elää onnellisena sinkkuna ja nauttia elämästä. Tuntuu, että parhaat vuodet menivät ohitse huomaamatta. Nyt se sitten kaduttaa, mutta minkä sille enää tekee.
Nyt minä tunnen itseni jo niin vanhaksi, että ei enää ole mahdollista ketään löytää. 10 vuotta sitten sairastuin (ensimmäiset oireet tosin oli jo 4-5 vuotiaana, mutta oikein kunnolla sairastuminen tapahtui '96 kesällä) ja se on muuttanut minua ulkoisesti aika paljon siitä mitä olen luonnostani ollut, mikä on ja on ollut itselle kova paikka. Tunnen olevani vastenmielisen näköinen, enkä uskalla antaa itselleni lupaa edes haaveilla puolisosta. Masennus yksinäisyyden takia on siis muuttunut siltä osin, ettei enää masenna se, ettei ole osunut ketään sopivaa kohdalle, vaan se, ettei enää edes saa antaa itsensä haaveilla siitä. Kuka tällaista haluaa, vajaakuntoista ja elämän murjomaa? En minäkään haluaisi tällaista. Kyllä se masentaa, kun tuntuu, että oma elämä valuu hukkaan. Jos joskus paranen ja minusta tulee oikein ihana ihminen, olen jo liian vanha. Ei sitten ole seurustelussa ja naimsiiin menossa mitään romanttista...
Voi voi, kyllä minulla ainakin on masennusta yksinäisyyden takia. Siitäkin huolimatta, että juuri nyt elämäni ollessa tällaista kuin se nyt on, seurusteleminen ja perheen perustaminen vain sotkisivat asioita. Mutta jos asiani olisivatkin toisin, en suinkaan olisi yksinäisyyteen tyytyväinen...
Anteeksi näin synkeät ajatukset, mutta olihan tuo aihekin sinkun masennus. Ei kai siitä kovin iloisena voi haastaa..