Ankka kirjoitti:O.M: meilläkään ei pitäis olla mitään henk koht loukkauksia välillä...ei ainakaan mun puolelta. Siis mulla ei ole sua vastaan kannetta, jotta oisit mua huonosti kohdellut. Sen ylpeys-nöyryys jutun otin huumorilla, vaikka kyl mä hiukan mietin, heititkö pilkkakirveen. Mutta se runo, jonka kirjotin, lähti kyllä ihan aidosti mun sydämen tuntemuksista ja mulle olikin yllätys se, et se käsitettiin vähä niinku päin honkkelia. Ei kuitenkaan kaikki käsittäny, esim Lukkari. Mutta siitä mulla on hiukan murhemieli edelleenkin, mitä olet puhunut "Nettiluthereista". Mutta en halua siihen tän enempi puuttua.
En koe, että sinun ja minun välillä olisi loukkauksia.
Ns. nettiluthereiden kanssa minulla ja muilla uskovaisilla on kiistattomia opillisia riitoja, jotka eivät voi ymmärtääkseni merkitä kuin kahta asiaa. Ensimmäinen ja parempi vaihtoehto on se, että nettilutherit ovat pois panemattomien syntien tähden uskossaan horjuvia ja siitä johtuu heidän vajaa ymmärryksensä. Toinen ja ikävämpi vaihtoehto on, että nettilutherit ovat synnin petoksen kautta jo elävän uskon menettäneet.
Murheella olen seurannut, miten siellä toisaalla ovat monet kirjoittajat aivan kuin entistä tiiviimmin kiinnittyneet näihin Jumalan seurakuntaa arvosteleviin näkemyksiin.
Tässä yhteydessä haluaisin kuitenkin ottaa esille nimimerkki Pölyttyneen ansiokkaasti esille tuoman Väinö Havaksen saarnan vuodelta 1937. Siitä ilmenee, miten on ollut Havaksellakin raitis ymmärrys, että kristittyä tulee hoitaa armolla ja totuudella, ja että uskonvanhurskautta automaattisesti seuraa elämänvanhurskaus.
" - - Niin oli käynyt Korintton seurakunnassa. Siellä oli eletty ensimmäisen rakkauden: palavuudessa. Helluntain tuli oli leimahdellut kirkkain ja korkein liekein, Kaikki Pyhän Hengen lahjat olivat olleet käytännössä. Profeetat olivat profeteeranneet, kielillä oli puhuttu, sairaita parannettu, evankeliumilla oli toinen toisiansa lämpimästi lohdutettu, neuvon ja opetuksen sanoja terävinä jaettu. Kaikki tämä oli ollut kallisarvoista Herran edessä. - -"Havas jatkaa kuitenkin, että vaikka evankeliumiin kuuluvatkin neuvon sanat, on siinäkin olemassa vaaroja:
" - - Mutta kunnianhimon rietas henki oli tahrata kaiken. Kristitty rukat rupesivat ylvästelemään lahjoillansa. Ne eivät pysyneetkään enää Isän suomina armolahjoina, vaan puhuttiin jo tai ainakin salaa sydämissä ajateltiin suuria minun lahjoistani. Joku profeetta kerskui väkevästä profeteeraamisestaan. Joku opettaja ajatteli, ettei kukaan muu neuvo totuuteen yhtä tinkimättömän tarkasti kuin hän. Joku kolmas luuli ihmeellisesti syventyneensä evankeliumin salaisuuteen ja arvioi veljet sangen pintapuolisiksi uskossaan ja julistuksessaan. - -"Edelleen Havas palaa armopuheiden jälkeen elämänvanhurskauden kysymyksiin:
"Ne, jotka itsessään heikkoina tyytyvät armoon, eivät tyydy enää syntihimojen orjuuteen, he eivät leikittele synnin kanssa, vaan, vihaavat sitä ja sotivat sitä' vastaan. Joka tunnustautuu armosta autuaaksi, mutta antaa vapaasti jäsenensä synnin palvelukseen, on inhottava valehtelija, sika, joka häpäisee Jeesuksen veren. Heikossa, armoon tyytyväisessä kilvoittelijassa on Herra niin väkevä, että vaikka armosta autuas matkamies tunteekin jäsenissään synnin valtavat vaikutukset, ei hän lähde niitä seuraamaan. Hän muistaa Pyhän Hengen vakavan sanan: "Jos te lihalle lihan jälkeen elätte pitää teidän kuoleman, mutta, jos hengellä puolitatte lihan teot, saatte elää!" Olemme nähneet entisiä viinan orjia armon raittiiksi tekeminä, entisiä haureuden harjoittajia armon voimalla lihaansa ristille lyömässä, varkaita ja pettureita, joita armo on opettanut tekemään rehellisesti käsillään työtä niin, että on ollut tarvitsemallekin jakamista, entisiä jumalanpilkkaajia ja luokkavihan pimittämiä, jotka armon kehoittamina ovat veisanneet kiitosta Herralle ja rukoilleet sortaijainsa puolesta, ennen tylyjä isäntiä ja emäntiä, joita armo painanut itkemään ja iloitsemaan yhdessä palvelusväen kanssa. Armo avaa myöskin heikon kristityn huulet tunnustamaan Kristusta tämän pimeän ja huorintekevän sukukunnan keskellä."http://p2.foorumi.info/keskusteluavanho ... .php?t=669On helpottavaa lukea noita vanhoja saarnoja, miten niistä näkyy, että ennen uskoneiden pyhien jalanjäljissä sitä vaelletaan. Saarnan suhdekin on oikea, jos kristytyille saarnataan 90-100 % armoa ja 0-10 % totuutta. Jumalattomille kuuluu saarnata ensin vain lakia, sen jälkeen pelkkää armoa ja sitten lopulta myös ripaus totuutta ja ylenpalttisesti armoa. Näissä nettikeskusteluissa helposti neuvot painottuvat seurapuheita enemmän, koska ristinvihollisen vaikutuksesta esiintyy sellaista henkeä, etteivät neuvon, nuhteen ja kurituksen sanat kuuluisi lainkaan evankeliumin kokonaisuuteen. Jos näin ei ole, hyväksytään tosiasiallisesti Raamatun vastainen harhaoppi, jonka mukaan on kristittyä opettaisikin evankeliumin ohella laki. Raamatun mukaan laki ei kuulu kristitylle.
Gal.3:
"24 Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme.
25 Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla."Sen sijaan neuvon sanat kuuluvat kristityille. Paavali kirjoittaa
jo kääntyneille Rooman Jumalan lapsille:
Room.12:
"1 Niin neuvon minä teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, että te antaisitte teidän ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän toimellinen jumalanpalveluksenne.
2 Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis."Jo pelkästään näissä kahdessa jakeessa Paavali antaa kehotukset
a) antaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka todellista jumalanpalvelusta (vrt. "kuuliaisuus on parempi kuin uhri"),
b) olla muuttumatta tämän maailman muodon mukaan,
c) muuttua vain Pyhän Hengen uudistuksen kautta ja
d) koetella, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto on.
On siis kiistaton tosiasia, että Raamatun perusteella evankeliumiin kuuluvat neuvon sanat tai sitten neuvon sanat ovat osa lain kokonaisuutta ja Paavali valehtelee, että emme ole lain alla sen jälkeen, kun usko tuli. Jos asia olisi niin, Paavali valehtelisi myös tässä kohdassa:
Tit.2:
"11 Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12 Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään."Paavalille on siis selvää, että jumalattoman opettaja on laki. Sen tehtävä saada ihminen synnintuntoon, tajuamaan mahdottomuutensa ja viimein epätoivoisena anomaan armoa ja saamaan sen Jeesuksessa Kristuksessa. Kun usko tulee, tulee ihmiselle myös toinen opettaja, Jumalan terveellinen armo. Jos Jumalan terveellinen armo opettaa
vain omassatunnossamme, kuten jotkut eriseuraiset väittävät, niin mihin sitten tarvitaan neuvoja, joita apostolit auliisti jakoivat? Ja miksi he kehottivat myös kristittyjä neuvomaan toinen toisiaan ja olemaan opettajilleen kuuliaiset? On välttämätöntä ajatella neuvojen kuuluvan evankeliumin kokonaisuuteen. Jumalalle on otollista neuvoa ihmistä paitsi tämän omassatunnossa, myös muiden ihmisten suilla. Niinhän Paavali kirjoittaa, että kun uskovaiset ottavat toisia uskovaisia luokseen, he tietämättään ottavat enkeleitä luokseen. Toisten uskovaisten tuki, evankeliumin lohdutuksen ja neuvon sanat, ovat niin merkittävä tuki kristityn kilvoituksessa, että Paavali luonnehtii uskovaisia toisilleen enkeleiksi. Enkeleistä minulle tulee mielikuva suojelusenkelistä, joten on totta laulun sanat: "niin toisten kanssa yhteen, on luotu ihminen."
Olen kuullut väitteitä, että neuvojen merkitys olisi korostunut kristillisyydessä viime vuosikymmeninä. Tätä pidetään merkkinä opin muuttumisesta. Väitteeseen sen tarkemmin perehtymättä on todettava, että ehkä viimeinen päivä lähestyy, jos uskovaiset neuvovat nykyisin toisiaan vielä enemmän kuin neuvoivat ennen.
"Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän" (Hepr.10:25).
Perkele piirittää meitä kiljuvan jalopeuran tavoin tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan, mutta Herra Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa aina maailman loppuun saakka.