Tehyn lakko

Työssä, opiskelussa ja muussa arkisessa toiminnassa koettua, opittua ja muistettua.

Tehyn lakko

ViestiKirjoittaja Jaakko » 24 Loka 2007, 09:50

***MIELIPIDEKIRJOITUS***

Politiikka herättää tunteita...Faktat ovat usein niin ja näin.

Silmiini pisti hoitajan miehen kommentti lehdessä jollekin, joka oli pitänyt lakkoa kristillisen moraalin / etiikan vastaisena.

Kommentissa oli tyyliin "on mennyt uskonto ja laskento sekaisin. Ei kukaan hoitajista halua hinnoitella ihmistä. Kyse on palkkakuopasta".

Itse olen myös alusta asti pitänyt tällaista lakkoa kaikkea muuta kuin vastuuntuntoisena ja elämää suojelevana lakkona. Pitäisi olla toisenlaisia keinoja keskustella / ajaa omia tarpeitaan. Alan asiantuntijat sanovat, että moni hoito ajautuisi hyvin kriittiseen tilaan.

Mielestäni tällaisen pakotteen esilleotto kuvastaa osittain myös nyky-yhteiskunnan arvoja elämää kohtaan. Kylmä ja kolkko asenne tulee vastaan jopa siellä, missä sitä vähiten tulisi ilmetä.

Ylipäätänsä tuntuu törmäävän keskusteluihin, joissa asiat halutaan aina erottaa toisistaan ja pilkkoa niin pieneksi, että voidaan puhua todella outoja, kun asia katsottaisiin kokonaisuutena. Tässä tapauksessa siis laskento ja kristillinen ajattelu, jotka kommentoijan mielestä pitää pitää erillään tai ne pikemminkin niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Samaa sarjaa on elämäntavat ja usko, kun keskustelupalstoilla elämäntavoista puhuminen usein aiheuttaa sen, että moititaan uskon ja elämäntavan sekoittamisesta.

Näissä kaikissa on oikein ymmärrettynä ihan oikeat pointit, mutta niiden täydellinen erottaminen toisistaan tuo itselleni mieleen vain ihmisen itsekkyyden ja halun toteuttaa itsekästä luontoaan.

***MIELIPIDEKIRJOITUS***
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja kehakukkanen » 24 Loka 2007, 15:16

Ymmärsinkö oikein, että tuo oli sinun mielipiteesi? (Ihan offtopicina, tuo otsikko on vähän harhaanjohtava, kun mitään lakkoa ei ole tulossa...:wink: )

Heitänpä muutaman ajatuksen:
- minusta joukkoirtisanoutuminen on lakkoa huomattavasti parempi keino, koska sen tarkoituksena on saada uhka niin suureksi, ettei varsinaiseen työtaisteluun jouduta (eli sen onnistuessa potilaat eivät kärsi), kun taas lakossa potilaat kärsivät väistämättä, joka tapauksessa
- Kysehän on nimenomaan siitä palkkakuopasta, mutta paitsi yksittäisen hoitajan palkasta, on kyse ennenkaikkea alan tulevaisuudesta. Jonkun pitää hoitaa ne tulevaisuudenkin sairaat, lapset ja vanhat. Kuka se joku on, jos alan työolosuhteet ja palkat pysyvät siellä kuopassa?
- kyse on myös lupausten pitämisestä. Vaikka nyt unohdettaisiin se kuuluisa viisisatanen, jota kukaan ei myönnä luvanneensa, niin se on fakta, että keväällä ennen vaaleja asia todellakin luvattiin korjata, useassa eri yhteydessä (voin tuoda lähteitä, jos joku ei usko)

Itse kristittynä olen pohtinut ja puntaroinut tätä kysymystä monelta kantilta (sillä tämä asia tulee todella lähelle, vaikken olekaan mukana irtisanoutuneissa tms.). Minusta hoitajat nyt nimenomaan ottavat vastuuta koko suomalaisen terveydenhuollon tulevaisuudesta. Päättäjiltä tuota vastuuntuntoa tuntuu puuttuvan. Kysehän on ennen muuta arvovalinnoista: Halutaanko vanhuksia hoitaa ihmisarvoisesti? Halutaanko oikeus terveydenhuoltoon säilyttää jokaisen kansalaisen ulottuvilla? Halutaanko ihmisen hoitamista arvostaa? Mikä on ihmisen arvo?

Jaakko kirjoitti:Pitäisi olla toisenlaisia keinoja keskustella / ajaa omia tarpeitaan.


Kuulisin mielelläni näistä keinoista lisää. Ihan todella.

Muoks. epäonnistunut sanamuoto
Avatar
kehakukkanen
touhukas
 
Viestit: 178
Liittynyt: 09 Tammi 2007, 13:43

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Loka 2007, 18:03

Vaikka palstamme ei ole poliittisia keskusteluja varten, on täällä joissakin yhteyksissä sivuttu myös poliittisia aiheita. Aivan aluksi muistelen, että silloin tällöin on kristillisyydessämme keskusteltu myös ammattiyhdistys aiheesta. Ammattiyhdistyksen kautta tapahtuva taloudellisten asioiden hoitaminen on sinänsä nähty oikeana, johon myös uskovainen voi osallistua. Kristitty pyrkii kaikissa toimissaan rakentamaan rauhaa ja sopua, niin sopii tehdä ammatillisissa yhdistyksissäkin. Kuitenkin esimerkiksi työtaisteluun joudumme osallistumaan, jos tilanne sellaiseksi sattuu menemään.

Sitten tarkastelen uhkaavaa joukkoirtisanoutumista hiukan poliittiselta kannalta. Kiintoisaa tilanteessa on, että siinä on keskeisinä poliittisina osapuolina kolme Kokoomuslaista, eli valtiovarain ministeri Katainen, peruspalveluministeri Linden ja Tehyn puheenjohtaja Laitinen-Pesonen. (Muistinkohan nimet oikein?)

Mitä tulee siihen kuuluisaksi mainittuun 500 euroon, sen mukaan, kuin olen siitä lukenut ja kuullut, niin siinähän puheenjohtaja Katainen tavallaan astui hänen eteensä asetettuun ansaan. Kun lehtimies haastattelussa asettaa kysymyksen: Pitäisikö mielestänne sairaanhoitajien palkkoja nostaa 500 eurolla? Miten tuohon osaisi vastata, että oikein vastaisi? Jos vastaa kieltävästi, on vastaus ehdottomasti väärin, mutta jos myöntävästi, kuten nyt tapahtui, niin siitähän seurauksen olemme nähneet.

Kysymys kuuluu vaikeasti vastattavien kysymysten sarjaan, kuten esimerkiksi: Joko olette lakannut pieksämästä vaimoanne? Vastasi niin tai näin, niin aina tulee myöntäneeksi, että pieksän vaimoani. Vain taitava politiikan kehäkettu osaa kiertää sellaiset umpikierot kysymykset, mutta nuorissa kokoomuspoliitikoissa sellaista ei viime talvena löytynyt.

Tässäpä sitä on asetelmaa ja on kiintoisaa nähdä, miten tilanne kehittyy. En tässä välissä aprikoi enempää, mutta toivon, ettei tästä sukeudu poliittista kiistaa tälle palstalle. Muuten voitanee tällaistakin aihetta käsitellä ja siitä keskustella.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja kehakukkanen » 24 Loka 2007, 18:40

Taavetti kirjoitti:valtiovarainministeri Katainen, peruspalveluministeri Linden ja Tehyn puheenjohtaja Laitinen-Pesonen (Muistinkohan nimet oikein?)



:wink: Melkein. Tehyn pj on Laitinen-Pesola ja peruspalveluministeri on Risikko.
Avatar
kehakukkanen
touhukas
 
Viestit: 178
Liittynyt: 09 Tammi 2007, 13:43

joo

ViestiKirjoittaja mutsi » 24 Loka 2007, 20:34

Se Ilta-Sanomien (?) kysymys oli muotoiltu; pitäisikö sairaanhoitajien palkkaa nostaa 500 euroa; kyllä vai ei. katainen sanoi, kyllä, mutta ettei se toteudu yhdellä sopimuskaudella, tarvitaan useampia.

Tästä vedettiin johtopäätös, että Katainen oli "luvannut" hoitajille 500 euron palkankorotuksen. - Ja sitä on jaksettu rummuttaa eduskuntaa myöden.
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja kehakukkanen » 24 Loka 2007, 21:45

Kehakukkanen kirjoitti:Vaikka nyt unohdettaisiin se kuuluisa viisisatanen, jota kukaan ei myönnä luvanneensa, niin se on fakta, että keväällä ennen vaaleja asia todellakin luvattiin korjata, useassa eri yhteydessä (voin tuoda lähteitä, jos joku ei usko)


mutsi kirjoitti:Se Ilta-Sanomien (?) kysymys oli muotoiltu; pitäisikö sairaanhoitajien palkkaa nostaa 500 euroa; kyllä vai ei. katainen sanoi, kyllä, mutta ettei se toteudu yhdellä sopimuskaudella, tarvitaan useampia.

Tästä vedettiin johtopäätös, että Katainen oli "luvannut" hoitajille 500 euron palkankorotuksen. - Ja sitä on jaksettu rummuttaa eduskuntaa myöden.


Se oli Iltalehti, mutta se siitä. Sen sijaan voisi katsoa vaikkapa sitä, miten Katainen ennen vaaleja sekä omalla blogillaan että Ylen vaalitentissä (muun muassa, ehkä muuallakin) totesi sanatarkasti näin:

"Mitä enemmän naisvaltaisille koulutetuille aloille maksetaan yli yleisen korotustason, sitä enemmän olemme valmiit nostamaan kuntien saamia valtionosuuksia. Esitämme, että valtio siis maksaa kunnille sen osuuden naisvaltaisten alojen palkankorotuksesta, joka ylittää yleisen korotustason."

Näin ollen en usko, että Tehy todellakaan sitä Iltalehdessä ollutta juttua pitää ohjenuoranaan, eikä sitä viisisatasta perää. Media sitä ehkä pitää esillä. Näkisin, että se paine on noussut enemmänkin hoitoalalta itsestään kuin pelkästään poliitikkojen puheista. Ne eivät tietenkään ole painetta vähentäneet. Oli miten oli, en usko, että kiista ratkeaa ellei hallitus tule ulos kuorestaan ja anna kunnille lisää rahaa. Tämä on minun mielipiteeni.
Avatar
kehakukkanen
touhukas
 
Viestit: 178
Liittynyt: 09 Tammi 2007, 13:43

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Loka 2007, 22:01

Tuskin ongelma on siinä, ettei hallitus olisi valmis jotenkin tukemaan kuntia, kunhan ratkaisu aikanaan syntyy. Kaiken muun toiminnan ja neuvottelun ohessa on syytä muistaa, ettei Tehy suinkaan ole ainoa korkeasti koulutettu naisvaltainen ala, jolla on tietyn tasoinen palkkakuoppa. Viisautta ja sovittelutaitoa tarvitaankin siinä, miten ne kaikki eri alat voidaan hoitaa tasapuolisesti. Kun nimittäin yhdelle alalle nostetaan runsaan puoleisesti, on kohta kymmenkunta muuta alaa vaatimassa samanlaista kohtelua. Vaativat sitä viimeistään seuraavalla kierroksella.

Muistaen aikaisempien kierrosten kokemuksia ja sovittaen sitä Vanhasen asioiden hoitamisen tapaa, olen melkein varma, että joskus loppumetreillä tieto kulkee hiljaisesti ainakin työn antaja puolelle. Nyt kiista on nimenomaan sovittelussa työ osapuolten kesken, ja on täysin mahdollista, että sovun häämöttäessä myös rahaa löytyy jonkin verran. Enemmän kuitenkin pyrittänee suuntaamaan katsetta seuraavalle kierrokselle, jota on jo alettu pohjustamaan keskistetyn ratkaisun suuntaan.

Kun tässä on nyt alettu politiikkaa ja työmarkkina politiikkaa pohtimaan, tekee mieli heittää kehään myös eräs tärkeä ja asiaan ainakin vähän vaikuttava seikka, nimittäin hoitajien väsyminen työvoiman vähyyden vuoksi. Lisähenkilökuntaankin pitäisi riittää rahaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja kehakukkanen » 24 Loka 2007, 22:53

Viisaita puhut, Taavetti, vaikken kaikesta samaa mieltä olekaan. Totta on, että muitakin on palkkakuopassa. Ilomielin näkisin vaikkapa esim. kirjastonhoitajien, farmaseuttien, lastentarhanopettajien ja kaupan myyjien sieltä kuopasta nousevan, ja pian. Tehy kuitenkin on hoitoalan järjestö, ja voi ajaa vain omien jäsentensä palkka-asioita, jos muut eivät mukaan lähde :wink:...

Sekin on ihan totta, että työssä jaksamiseen pitäisi todella kiinnittää huomiota hoitoalalla, ja lisäkäsien tarve on huutava. Tilanne vain on päässyt jo niin pahaksi, että tulijoita ei ole. Ei näillä palkoilla ja työn raskaudella ja vaativuudella. Voi vaikkapa katsoa www.mol.fi paljonko hoitoalan paikkoja on auki. Raha ei ratkaise yksin, mutta olisi kohtuullista että työstä maksettaisiin asiallinen korvaus.Vielä koulutus vetää hakijoita enemmän kuin on paikkoja, mutta tuntumani usealta eri suunnalta on, että valmistumisprosentti ei yhtä hyvä ole, moni jättää opinnot kesken tai suuntaa valmistumisen jälkeen muihin töihin. Tuhansia hoitajia on lähtenyt ulkomaille jne. Ykkösasia minun mielestäni olisi siksi nyt nostaa palkkoja kunnolla. Muuten lähtevät nekin, jotka vielä ovat alalla, ainakin nuoremmat. Näin pelkään.
Avatar
kehakukkanen
touhukas
 
Viestit: 178
Liittynyt: 09 Tammi 2007, 13:43

ViestiKirjoittaja nuusku » 25 Loka 2007, 00:09

Mun mielestä palkat voisi pitää ennallaan, ja niillä korotusrahoilla palkata uusia hoitajia. Eihän heidän työnsä sen leppoisammaksi tule, vaikka rahaa kuinka saisi lisää. Käyttämäni "Elon laskuopin mukaan", nyt hoitajat haluavat 25% lisää palkkaa eli neljänneksen lisää tilillensä. Eikö sillä rahalla saisi neljänneksen lisää hoitajia? Eli jos osastolla on 20 hoitajaa, niin jos korotusrahat käytettäisiin uusiin hoitajiin, niitä olisi sitten 25, ja töitä olisi paljon vähemmän, eikä olisi enää läheskään yhtä raskasta. Pulaa ei hoitajista varmasti ole, koska kouluihin on moninkertaisesti hakijoita verrattuna aloituspaikkoihin. Aloituspaikkojahan voi lisätä mielin määrin. Ja kyllähän tuo, mitä niille jo on luvattu, 2800 euroa kuussa, on enemmän kuin hyvä palkka, sehän on valtavasti yli suomalaisten keskiansion.
Ja pelkäänpä myös, että tuosta voi lähteä niinsanottu ketjureaktio, eli jos hoitajat saavat valtavan korotuksen, niin niinpä sitten haluavat toisetkin ammattialat lisää rahaa. Kun ne näkevät, että nuo saavat neljänneksen, niin muut haluavat sitten kanssa, ja tulee tällainen ketjureaktio, ja sitten tuleekin kovat paikat yhteiskunnassa. Henkilökohtaisesti en kykene ymmärtämään, miten jo nyt luvattu 2800 euroa kuussa on liian pieni palkka, minusta se on aivan valtava määrä rahaa, eihän semmosta saa edes tuhlattua. Mutta se ei vaan riitä. :o
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Loka 2007, 02:06

En tähän mennessä ole varsinaisesti mitään mielipiteitä kertonut, olen vain pohtinut asioita eri suunnilta ja eri vaihtoehtoja kartoittaen.
En usko, että lopullinen ratkaisu tulee olemaan 25 % palkkojen nosto, ei tietääkseni koskaan lopullinen ole ollut vaatimusten mukainen, vaan molempien osapuolten on annettavaperiksi ja ratkaisu löytyy jostakin lupausten ja vaatimusten välivaiheelta. Niin on ennenkin menetelty ja varmaan sellainen ratkaisu löytyy nytkin. Usein on vain vaikeiden työtaisteluiden tiimoilla käynyt niin, että ratkaisun jälkeen monet työtaistelussa olleet joutuvat laskemaan, kuinka monta kuukautta tai kenties vuotta kestää, että saatu palkan korotus kattaa edes tapahtuneet menetykset. Tällä huomautuksella en pyri kieltämään asiallisia työtaisteluitakaan, vaan vain kertomaan, että aina kannattaisi myös kustannuksia ja menetyksiä laskea myös ennalta.

Mitä tulee muiden vastaavien alojen vaatimuksiin, niin on aivan selvää, että mukana tulevat kaikki vastaavin vaatimuksin. Siihen tosiasiaan olen jo aikaisemmin viitannut.
Toisaalta tiedän senkin, etteivät likikään kaikki ulkomaille työhön menneet ole pelkästään paremman palkan vuoksi lähteneet, vaan melkoisesti on lähtenyt siksi, etteivät sairaalat ja terveyskeskukset ole kyenneet palkkaamaan tarpeeksi henkilökuntaa, ei siis ole ollut taloudellista pohjaa palkata. Vaikka en ole aikoihin ollut missään kunnallisessa luottamustoimessa, olen sen verran läheltä sitäkin puolta joutunut seuraamaan, että tiedän ainakin tunnelmia kunnan asioita hoitavien kannalta.
Niin julkisten kuin usein myös yksityisten taloudellisten asioiden hoito on tasapainottelua tarpeiden ja mahdollisuuksien välimaastossa. Tarpeiden ylärajaa tuskin koskaan saavutetaan, aina löytyy uusia, jos entiset saa täytetyiksi. Mahdollisuuksien rajallisuus pakottaa kuitenkin tekemään valintoja, jotka aina joidenkin mielestä ovat vääriä. Huonoja kenties valitsijoiden itsensäkin mielestä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: joo

ViestiKirjoittaja O.M » 25 Loka 2007, 08:55

mutsi kirjoitti:Se Ilta-Sanomien (?) kysymys oli muotoiltu; pitäisikö sairaanhoitajien palkkaa nostaa 500 euroa; kyllä vai ei. katainen sanoi, kyllä, mutta ettei se toteudu yhdellä sopimuskaudella, tarvitaan useampia.

Tästä vedettiin johtopäätös, että Katainen oli "luvannut" hoitajille 500 euron palkankorotuksen. - Ja sitä on jaksettu rummuttaa eduskuntaa myöden.


Vielä tarkennuksena, että muistaakseni kysymys oli muodossa "ansaitsisivatko sairaanhoitajat 500 euron palkankorotuksen".
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 25 Loka 2007, 08:58

nuusku kirjoitti:Ja kyllähän tuo, mitä niille jo on luvattu, 2800 euroa kuussa, on enemmän kuin hyvä palkka, sehän on valtavasti yli suomalaisten keskiansion.


Tuontyyppisistä summista puhutaan lehdissä, mutta tosiasiassa sairaanhoitajien peruspalkka on luokkaa 1800-2000 e/kk.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Rontsa » 25 Loka 2007, 21:06

O.M kirjoitti:
nuusku kirjoitti:Ja kyllähän tuo, mitä niille jo on luvattu, 2800 euroa kuussa, on enemmän kuin hyvä palkka, sehän on valtavasti yli suomalaisten keskiansion.


Tuontyyppisistä summista puhutaan lehdissä, mutta tosiasiassa sairaanhoitajien peruspalkka on luokkaa 1800-2000 e/kk.


Peruspalkka on tosiaan tuota O.M:n mainitsemaa luokkaa, mutta säännöllisen työajan ansio (ei siis mitään lisä- tai ylitöitä) on tehyn omienkin sivujen mukaan nykyisellään keskimäärin 2331e. Peruspalkan päälle maksetaan erilaisia lisiä, erityisesti ilta-, yö-, la- ja su-lisiä.

Kuntatyönantajan sivujen mukaan kokonaisansio oli lokakuussa 2600 keskimäärin 2487e ja työnantajan tähänastinen tarjous olisi nostanut kuntatyönantajien sivujen mukaan palkkaa keskimäärin 12,7% jolloin kokonaisansiot olisivat syksyllä 2009 keskimäärin 2804e.

Säännöllisen työajan ansioista toki olisi asiallista puhua, ylitöitä tekemällähän kokonaispalkka voi nousta vaikka kuinka korkealle, mutta ei niitä kukaan ilmaiseksi tee. Mutta jos tuo tehyn mainitsema 2331 nousee tarjouksessa 12,7%, niin päästään sitten nopealla laskutoimituksella 2627e säännöllisen työajan keskimääräiseen palkkaan joka toteutuisi siis syksyllä 2009.
Rontsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 08 Touko 2007, 22:53


Paluu Arjen askareissa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron