Kirjoittaja näre » 04 Joulu 2007, 22:29
Sielunhoito on ilman muuta tehtävistä tärkein. Miksi sitten apua saatetaan odottaa myös ajallisiin asioihin? Vanhoillislestadiolaisuudessa perheet ovat yleensä suuria ja esim. lastenhoitoapu tulisi monelle todelliseen tarpeeseen. Kuvittelen, että väsyneen perheellisen tai sinkunkin mielessä kehittyy helposti sen suuntainen ajatus, että jos en olisi tämän liikkeen jäsen niin elämä olisi helpompaa, mutta kun kerran haluan jäsenenä olla, niin saisivat toiset edes jotenkin auttaa. Tällainen ajatuskulku on kuitenkin lähtökohdiltaan virheellinen ja sille voi olla useita syitä.
Yhtenä syynä voi olla se, miten seurapuheissa puhutaan uskovaisten välisistä yhteyksistä: kannetaan toistemme kuormia, arvostetaan esim. lapsiperheitä, korostetaan uskovaisten ystävien tärkeyttä jne. Tiukan paikan tullen on siten luonnollistakin odottaa tämän uskovaisten turvaverkon jollain tapaa enemmän konkretisoituvan. Jos tätä konkretisoitumista ei kuitenkaan tapahdu, niin pettyminen purkautuu eritavoilla. Rauhanyhdistyksillä on tosin jonkin verran omaa diakoniatoimintaa, mutta kun siitä ei juurikaan tiedoteta, niin harva tietää edes millaisiin asioihin voisi sitä kautta saada apua. Ongelmallisissa tilanteissa ihmettelyä oman kristillisyyden puutteista ei varmasti vähennä tietoisuus siitä, että apua ajallisiin ongelmiin voi olla saatavissa muiden hengellisyyksien piiristä. Kynnys avunhakemiseen on yleensä korkealla hakipa sitä sitten mistä tahansa.
Syytä voi olla myös siinä, että monesti liian kevyesti vedetään yhtäläisyysmerkit Jumalan valtakunnan ja vanhoillislestadiolaisuuden välille. Elämäntilanteen saattaa nähdä olevan seurausta kuulumisesta vanhoillislestadiolaisiin ja siitä, että tässä liikkeessä ajatellaan asioista tietyllä tavalla. Ja näin ollen voi jäädä huomaamatta todellinen Jumalan valtakunnan jäsenyys ja siten se, että vaikeakin elämäntilanne on Jumalan lahjaa, eikä mikään syy tai seuraus ajalliseen liikkeeseen kuulumisesta.
Rauhanyhdistyksen toimintamuotojen tulee olla sellaisia, että ne tarjoavat kaikille sielunruokaa. Erityisesti toissijaisen toiminnan (muut kuin seurat) suunnittelussa on ensiarvoisen tärkeää huomioida, että kaikki kokisivat olevansa yhtä tervetulleita Ry:lle. Tätä huomiointia on esim. järjestää kaikille ryhmille (lapset, vanhukset, nuoret, aikuiset, isät, äidit, puolisot, sinkut jne.) tasapuolisesti jotain vaihtelevaa toimintaa. Nykyisellään yksinelävät aikuiset ovat selkeästi toiminnassa vähiten huomioitu ryhmä. Erilaiset ja vaihtelevat toimintamuodot koetaan tärkeinä ehkä siksikin, että niissä on suurempi mahdollisuus tutustua ihmisiin (=saada todellisia uskonystäviä) eri tavalla kuin tavallisissa seuroissa. Etenkin isommilla Rauhanyhdistyksillä yksinäiset saavat rauhassa olla yksin, elleivät ymmärrä itse hakea muiden tai toistensa seuraa. Tämä on yksi ongelma, johon ei olla täysin herätty, mutta johon toiminnan suunnittelulla voisi ehkä vaikuttaa.
On muistettava, että Rauhanyhdistysten toimintaa pyörittävät tavalliset meikäläiset, joten toimintakin on yleensä tavalliseen tuttuun ja turvalliseen kallistuvaa, ja hyvä näin. Kuitenkin toivoisi myös rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta tarttua uusiin kokeiluihin, jos niitä joku esittää. Ainahan voi sitten siihen tuttuun ja turvalliseen palata, jos jostain syystä uusi idea ei osoittaudukaan toimivaksi.