Kirjoittaja Ankka » 09 Helmi 2008, 11:19
Ensimmäinen käsky kieltää meitä pitämästä muita jumalia ja samalla käskee meitä pitämään YHTÄ, OIKEAA JUMALAA HÄNEEN LUJASTI USKOEN, LUOTTAEN, USKALTAEN, HÄNEEN TOIVON PANNEN JA HÄNTÄ RAKASTAEN, NE KUN YKSIN OVAT NIITÄ TEKOJA, JOILLA JUMALAA VOIDAAN PALVELLA, KUNNIOITTAA JA SÄILYTTÄÄ. (Sillä ei Jumalaa voi saada tai kadottaa millään muulla teolla kuin uskolla tai epäuskolla, luottamuksella tai epäilyksellä; mitkään muut teot eivät ulotu Jumalaan asti): samoin kielletään myös toisessa käskyssä hänen nimensä turha käyttäminen.
Mutta se ei ole vielä kyllin, vaan sen ohella myös käsketään, että meidän tulee kunnioittaa, avuksi huutaa, kiittää, saarnata ja ylistää hänen nimeänsä. Ei edes ole mahdollista, että Jumalan nimi jäisi häpäisemättä siellä, missä sitä ei oikein kunnioiteta. Sillä vaikkakin sitä kunnioitetaan suulla, polvea notkistaen, suutelemisin ja muilla liikkeillä, niin, jos se ei tapahdu sydämestä uskoen ja luottaen Jumalan armoon, se ei ole muuta kuin ulkonäköä, loistoa ja teeskentelyä.
Kol. 3, 17:
"Kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa."
**Jos pitäisimme huolta tästä teosta, niin meillä olisi taivasten valtakunta täällä maan päällä ja aina kyllin tehtävää niin kuin autuailla taivaassa.**
Mutta me jätämme kaikki nämä hyvät teot arvoonsa ja harjoitamme monia vähäpätöisempiä hyviä tekoja, vieläpä juuri muilla hyvillä teoilla julistamme tämän mitättömäksi ja unohdamme sen kokonansa. NIIN SITTEN JUMALAN PYHÄÄ NIMEÄ PILKATAAN ja HÄVÄISTÄÄN MEIDÄN OMAN KIROTUN NIMEMME ja KUNNIAMME ETSIMISELLÄ, VAIKKA SITÄ YKSIN TULISI KUNNIOITTAA. Tämä synti on Jumalan edessä raskaampi kuin murha ja aviorikos. Mutta sen inhottavuutta ei havaita yhtä hyvin kuin murhan, sillä se on hieno, eikä se tapahdu käsin pideltävässä lihassa, vaan hengessä.
Tämän teon täyttämiseen kuuluu myös KAIKKIEN VÄÄRIEN, VIETTELEVIEN, ERHEELLISTEN HARHAOPPIEN ja KAIKEN HENGELLISEN VALLAN VÄÄRINKÄYTTÄMISEN VASTUSTAMINEN. Se teko onkin paljon korkeampi, sillä ne henkilöt, joista tässä on kysymys, taistelevat Jumalan nimeä vastaan aseenaan Jumalan oma pyhä nimi. Siksi heillä on suuri loisto ja heidän vastustamisensa näyttää vaaralliselta, koska he väittävät, että se, joka vastustaa heitä, vastustaa jumalaa ja kaikkia hänen pyhiänsä, joiden sijaisia he muka ovat ja joiden valtaa käyttävät. He sanovat, että Kristus on heistä lausunut: "Joka teitä kuulee, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut." Näihin sanoihin lujasti nojautuen he rohkenevat röyhkeästi puhua, tehdä ja olla tekemättä, mitä tahtovat: kirota, sadatella, ryöstää, tappaa ja esteettömästi harjoittaa kaikenlaista konnuutta, mitä ikinä haluavat ja keksiä voivat.
Kristus ei kuitenkaan ole tarkoittanut, että meidän tulisi kuulla heitä kaikessa, mitä he sanovat ja tekevät, vaan ainoastaan silloin, kun he opettavat meille hänen sanaansa, evankeliumia, ei omia sanojansa, hänen tekoaan, ei omaansa.
Voi kauhistua aivan kuollakseen yksin tuon pyhän nimen väärinkäytön ja häväistyksen vuoksi, joka meidän keskuudessamme on niin yleinen, että me (jos sitä jatkuu), pahoin pelkään, vielä julkisesti kunnioitamme perkelettä jumalana. Niin äärettömän törkeästi pitelevät hengellinen valta ja oppineet näitä asioita. On jo aika meidän toden teolla rukoilla Jumalaa, että hän tahtoisi pyhittää nimensä. Mutta se on vaativaa verta, ja niiden, joilla on pyhien marttyyrien kiivaus ja jotka on voitettu heidän verellään, täytyy taas itse puolestaan tulla marttyyreiksi. Mutta siitä toiste enemmän.