Troijalaiset feikit

[O.M]

Ne tavat, joilla noista hoitokokousvuosista on puhuttu, kylvävät vähän epäilystä siitä, että jotain aiheesta on jäänyt ääneen sanomatta ja ehkä myös korjaamatta.

Ne tavat, joilla hoitokokouksista netissä jauhetaan, kylvävät jatkuvasti minuun epäilystä, että jauhajilla on ketunhäntä kainalossa. Muutenkin jauhajat ovat antaneet itsestään hyvin ekumeenisen (SIC! ) vaikutelman.

Ekumeniaan liittyen oma kokemukseni on, ettei sitä tiedä mikä, kuka ja millaisilla asioilla uskonasioiden pohdintaan herättelee. Usein puhutaan siitä, miten uskovaiset puhuttelevat epäuskoisia elämällään ja käytöksellään. Minulle on käynyt toisinpäin, niin etten tiedä missä saattaisin nytkin olla, jos eräs toisella tapaa uskova ei olisi käytöksellään huomiotani herättänyt. Kun sain läheltä seurata hänen elämäänsä, en voinut välttyä ajatukselta, että hänellä on jotain sellaista mitä minulla, ikäni lestadiolaisuudessa olleena, ei ollut. Osaltaan tuo huomio johti etsimiseen ja lopulta onneksi sen löytämiseen, mitä minulta silloin puuttui.

Toki maailmankatsomusten välisestä vuoropuhelusta voi myös oppia asioita. Jos otan karkeistetun ääriesimerkin, niin varmasti tekonsa tehneellä ja sitä katuneella murhamiehellä on jotain sellaista näkemystä, joka sinulta ja minulta puuttuu.

En päätynyt jakamaan tuon ihmisen kanssa samaa uskon käsitystä, enkä usko taivaaseen johtavan kuin yhden tien, mutta silti en voi vääräksi tuomita hänen uskoaan.

Et usko taivaaseen johtavan kuin yhden tien, mutta et halua tuomita toistakaan tietä? Itse pidän tärkeänä tuomita hengellisessä mielessä jyrkästi toiset tiet, mutta en niitä kulkevia ihmisiä, vaan haluan tarjota heillekin evankeliumia, jota olen yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Kristuksen ansion tähden päässyt omistamaan, kun arpa lankesi kohdalleni. Olen huomannut, että epäilemättä niissä toisia teitä kulkevissa on inhimillisesti paljon minua parempia ihmisiä, mutta Jumala ei katso ihmisen muotoa. Hänelle paraskin ihmisteko on niin kuin saastainen vaate.

(Toki voin tarvittaessa myös kertoa [ei: tuomita] käsitykseni, mikä on tuleva tuomio niille, jotka eivät usko tavallani. En usko, että se olisi sellaista tuomitsemista, jonka vuoksi joutuu itse tuomituksi. Jos niin on, niin erästä ateistia lainatakseni vastaan sitten Jumalalle viimeisellä tuomiolla, että "selvä, olin väärässä, mutta olin väärässä oikeista syistä.")

Tältä pohjalta minusta ekumeniassa ei ole mitään vikaa, jos se ohjaa uskontojen vuoropuheluun, mutta jos siihen sisältyy vaatimus kaiken hyväksymisestä, sitä en pidä oikeana. Ihmisten kunnioittaminen ja näkeminen arvokkaina mielipiteistään ja vakaumuksestaan riippumatta on asia, jota joutuu kokoajan uudestaan ja uudestaan opettelemaan.

Aatteena ekumenia on aate muiden joukossa, sitä esiintyy yhteiskunnassa ja saa esiintyä. Ekumenian ongelma on siinä, että ekumeeniset kristinuskoiset helposti pitävät itseään ei-ekumeenisia kristinuskoisia suvaitsevaisempina ja saattavat alkaa lietsoa suvaitsemattomuutta "suvaitsemattomia kristinuskoisia" kohtaan. Hengellisesti on nähdäkseni täysin selvää, että ihminen ei voi palvella kahta Herraa, Kristusta ja ekumeniaa, vaan on valittava toinen.

[O.M]

Onko teist kukaan lukenu Lohen historiikkia?

Mä oon vähä matkaa, eikä tee enää miel jatkaa. Semmosta sekoilua ja verissäpäin tappelua, ettei mitään rajaa...eli sitä kirjaa lukiessa huomaa, miten raadollinen ihminen on, uskovainenkin. Entä sitten kun lähi-historiastamme ilmestyy kirja...? Aina vain pahenee. Ihminen ei muutu.

Voisi olla hyväksi käydä tässä yhteydessä vähän raapaisemalla myös yleistä historiaa. Kristinuskoa on aikoinaan paavin musta armeija levittänyt miekkalähetyksenä esim. Suomeen (1100-1300-luvuilla), Israeliin (1200-1300-luvuilla), latinalaiseen Amerikkaan, Indonesian saaristoon (1500-luvulla) ym. ym. Uskonpuhdistuksen yhteydessä 1500-luvun puolivälissä Kustaa Vaasa valitsi luterilaisten puolen, koska sai siitä tekosyyn ryöstää kirkon. Olen lukenut myös sellaista, että Kustaalla olisi itsellään ollut kalvinismisympatioita, mutta kirkolliskokous päätyi luterilaiseen järjestykseen. 30-vuotinen sota 1618-48 on eräs historian verisimmistä sodista, jos se suhteutetaan sen aikaiseen väkilukuun. Kyseessä oli yhteenotto pohjoismaita ja Pohjois-Saksaa hallinneen ns. puhdasoppisen luterilaisuuden ja Etelä-Saksan katolisten vastauskonpuhdistuksellisten välillä. Toki siinäkin yhtenä vaikuttuminea oli raha: voittajavaltio Ruotsi sai haltuunsa monet tärkeät Pohjois-Saksan jokisuistot ja peri sieltä muhkeita tulleja jonkin aikaa ennen kuin menetti ne uudelleen. Puhumattakaan sitten katolisten inkvisitiolaitoksesta. Ja Pekkaa pahempia eivät ole ateistitkaan: ateisti Leninin ja ateisti Stalinin aikaansaamat 20 miljoonaa venäläisruumista 1917-53 ja ateisti Mao Tse Tungin tehtailemat yli 60 miljoonaa kiinalaisruumista 1949-76 lyövät jopa kristinuskoisten, muslimien ja hindujen pahimmatkin hirmutyöt laudalta.

Eli 'maailman ainoa oikea usko' on tottatosiaan vioilla ja virheillä peitetty?

Noin epäilemättä on, joskaan lestadiolaisuus ei ole maailman ainoa uskonto. Kaikki tiedämme, että maailmassa on lukuisia vääriä uskontoja ja että elävää uskoa ei ole kovin pitkän aikaa historian kuluessa kutsuttu lestadiolaisuudeksi.

Lestadiolaisuuden historiako on poikkeuksellisen julmaa ja veristä? Laajempaan historialliseen kontekstiin suhteuttuna väittäisin, että lestadiolaisuuteen liittyy poikkeuksellisen vähän ääri-ilmiöitä. Se on ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että historian kulkuun vaikuttavana ilmiönä lestadiolaisuus on maailmanlaajuisesti suunnilleen yhtä merkityksellinen kuin pieru Saharassa. Jumalalle on usein otollista antaa Henkensä vaikuttaa jossain muualla kuin mahtavien monumenttien, pylvässalien, kirkkojen ja palatsien keskellä.

Hoitokokouksiin liittyneet itsemurhat ovat käsittääkseni todella harvinainen ilmiö ja syy-yhteys juuri sitomiseen saattaa olla hyvinkin hatara. Ylipäätään suomalaiset tekevät runsaasti itsemurhia suhteessa muuhun maailmaan, mutta vanhoillislestadiolaiset tekevät itsemurhia murto-osan suhteessa itsemurhien määrään muualla yhteiskunnassa. Syitä itsemurhiin ovat mm. alkoholi, avioerot, yhteisöllisyyden puute ja arvottomuus, jotka taas vanhoillislestadiolaisuudessa eivät aiheuta itsemurhia.

[Ahasverus]

Aivan, kyllä muutkin kuin uskovaiset osaa sotia. Hyvään tekstiin pari kommenttia:

- Em. uskonnon varjolla toteutettuun väkivaltaan liittyy juuri se oikea vs. väärä uskonto -ajattelu, josta on ollut keskustelua muussakin yhteydessä.

- Mainittujen kommunistijohtajien vaikuttimista ateismi tuskin oli se kantava idea. Esimerkiksi entisen pappisseminaarilaisen, Stalinin terrori kohdistui "tasapuolisesti" kaikkiin ryhmiin, joiden olisi ollut mahdollista edes teoriassa uhata totalitaarista valtiota: kapitalistit, kulakit, upseerit, (juutalaiset) lääkärit ja kirkko muiden mukana. Esimerkiksi vuosien 1937 - 38 aikana teloitettiin yli 30 000 armeijan upseeria; divisioonankomentaja-tasolta ylöspäin kenraaleihin asti tuho oli lähes 100 prosenttinen, mikä näkyikin sitten mm. talvisodassa Suomea vastaan. Myöhemmin toisen maailmansodan aikana kirkko kuitenkin rehabilitoitiin, koska sen moraalista tukea tarvittiin taistelussa natsismia vastaan.

Ylipäätään kirkko-suhteen taustalla oli tietysti marxismin käsitys uskonnosta ainoastaan materiaalisen todellisuuden ja taloudellisen epätasa-arvon heijastumana, jota "sortava luokka" käyttää häivyttämään "sorrettujen" tietoisuutta omasta ahdistuksestaan ja riistetystä asemastaan. Tässä uskonto on siis illuusio onnellisuudesta. Vähän tähän suuntaanhan Stalin sitten kirkkoa ja uskontoa käyttikin toisen maailmansodan aikana.

[O.M]

- Em. uskonnon varjolla toteutettuun väkivaltaan liittyy juuri se oikea vs. väärä uskonto -ajattelu, josta on ollut keskustelua muussakin yhteydessä.

Näin on. Esitän huoleni siitä, jos "avarakatseiset ekumeenikot" yms. lopulta kyllästyvät "suvaitsemattomiin ei-ekumeenisiin" ja alkavat "oikeutetun ärtymyksensä" perusteella sitten ensin halveksua, karttaa, ivata, pilkata ja lopulta vainota näitä "suvaitsemattomia ei-ekumeenisia". Voimakas oikeassaolemisen kokemus suvaitsevaisuuden oikeellisuudesta voi luoda voimakasta suvaitsemattomuutta "suvaitsemattomia" kohtaan ja johtaa ilkeään lopputulokseen.

- Mainittujen kommunistijohtajien vaikuttimista ateismi tuskin oli se kantava idea. Esimerkiksi entisen pappisseminaarilaisen, Stalinin

Huomautus: Stalinin pappisseminaari oli kait jotain nykylukiota vastaava oppilaitos. Siihen, että Stalin kävi pappisseminaaria, ei siten välttämättä liittynyt mitään uskonnollista hänen itsensä puolelta, vaan kaikki oppilaitokset Georgiassa/Venäjällä lienevät siihen aikaan olleet uskontosidonnaisia. Se kuitenkin on selvää, että myöhemmin hallituskaudellaan Stalin oli vakaumuksellinen ateisti. Voidaan kiistellä, oliko ateismilla mitään tekemistä hänen julmuuksiensa kanssa, mutta selvää joka tapauksessa on, että ateistina hän ei uskonut kuoleman jälkeen joutuvansa tilille teoistaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikista ateisteista tulisi automaattisesti pikkustalineita. Voidaan vain todeta, että ei vain uskonnollinen ihminen, vaan myös ateisti voi olla teoissaan järkyttävän julma.

[näre]

Toki maailmankatsomusten välisestä vuoropuhelusta voi myös oppia asioita. Jos otan karkeistetun ääriesimerkin, niin varmasti tekonsa tehneellä ja sitä katuneella murhamiehellä on jotain sellaista näkemystä, joka sinulta ja minulta puuttuu.

Varmasti myös näin, mutta oma kokemukseni on ehkä toista äärilaitaa. Minut pysäyttänyt ihminen ei elämäntavoilta tai -asenteilta juurikaan poikennut lestadiolaisista. Varmaan olisin pitänyt häntä vl:na, jos en olisi asiaa paremmin tiennyt. Hänen suhteensa uskoon oli kadehdittavan mutkatonta ja jokapäiväistä iloa tuottavaa. Se puhutteli.

Et usko taivaaseen johtavan kuin yhden tien, mutta et halua tuomita toistakaan tietä?

Uskon yhteen oikeaan tiehen, mutta vajavaisella ymmärrykselläni en voi/halua/uskalla sanoa tietäväni mitään muiden uskosta. Lainaan tähän erästä aiempaa vastaustani: ”Mutta miksi eri tavalla uskovia tarvitsisi pitää uskonveljinä ja -sisarina? Viime kädessä jokainen pelastuu tai jää pelastumatta omalla uskollaan, eikä ihmisten hyväksynnän hakemisella ja arvioilla toisten sieluntilasta ole pelastumiseen merkitystä. Kukin voi huolehtia vain omasta osastaan. Ei minun uskoani vahvista se, että esittäisin arvioita muiden uskosta, päinvastoin. Mutta koska näen että muissa hengellisyyksissä uskotaan eritavalla, en näe siellä myöskään samanlaisia uskonveljiä ja -sisaria, ja koska minulla ei ole tietoa eikä ymmärrystä siitä miksi on erilaisia hengellisiä joukkoja, niin minulle riittää se että näen edes tämän vl-joukon, jonka matkassa uskon taivaaseen kerran pääseväni. Jos usko tähän yhteen uskonveljien ja -sisarten joukkoon tuntuu tuomitsemiselta ja hylkäämiseltä niin vaikeaa asialle on mitään tehdä; usko on uskoa vastaan.”

[Ahasverus]

Jep, tuskin tämä seminaari oli mikään akateeminen laitos, ehkäpä sisäoppilaitos lähinnä, mistä joka tapauksessa oli mahdollista valmistua papiksi. On myös esitetty väitteitä, että Joe-setä sai pohjaa toimilleen NKVD:n suhteen pappisseminaarissa käytettyjen kuritoimenpiteiden kautta. Tämä voi tosin olla jo vähän liiaksi propagandaa.

En ole ihan varma Stalinin vakaumuksellisesta ateismista, tämäkin väite kuuluu ainakin osittain ns. länsipropagandan teeseihin. Näin ulkomuistista en kuitenkaan osaa sen kummemmin kommentoida.

Ylipäätään olen vähän sitä mieltä, että uskovaiset ja ateistit edustavat pahimmillaan saman kolikon eri puolia: toiset uskovat vankkumattomasti johonkin, mihin taas toiset puolestaan yhtä vankkumattomasti eivät usko. Molemmat ovat siis mukana samassa uskon ja epäuskon diskurssissa, jonka elementit tarvitsevat toisiaan.

[O.M]

Uskon yhteen oikeaan tiehen, mutta vajavaisella ymmärrykselläni en voi/halua/uskalla sanoa tietäväni mitään muiden uskosta. Lainaan tähän erästä aiempaa vastaustani: ”Mutta miksi eri tavalla uskovia tarvitsisi pitää uskonveljinä ja -sisarina? Viime kädessä jokainen pelastuu tai jää pelastumatta omalla uskollaan, eikä ihmisten hyväksynnän hakemisella ja arvioilla toisten sieluntilasta ole pelastumiseen merkitystä. Kukin voi huolehtia vain omasta osastaan. Ei minun uskoani vahvista se, että esittäisin arvioita muiden uskosta, päinvastoin. Mutta koska näen että muissa hengellisyyksissä uskotaan eritavalla, en näe siellä myöskään samanlaisia uskonveljiä ja -sisaria, ja koska minulla ei ole tietoa eikä ymmärrystä siitä miksi on erilaisia hengellisiä joukkoja, niin minulle riittää se että näen edes tämän vl-joukon, jonka matkassa uskon taivaaseen kerran pääseväni. Jos usko tähän yhteen uskonveljien ja -sisarten joukkoon tuntuu tuomitsemiselta ja hylkäämiseltä niin vaikeaa asialle on mitään tehdä; usko on uskoa vastaan.”

Olen pitkälti samoilla linjoilla, mutta sanoisin suhtautumistapaani piirun verran tiukemmaksi. Vaikka en voikaan sanoa mitään varmaa kenenkään uskosta, parannuskehotus kuuluu mielestäni kaikille Jumalan valtakunnan ulkopuolella oleville, myös väärille kristityille. Epävarmuustekijä liittyy lähinnä siihen, että ylipäätään en voi sanoa mitään tieto-opillisesti varmaa edes tiedosta, saati sitten Jumalan olemassaolosta, vaikka uskonkin siihen totuutena. Jos (ja kun) Jumala kuitenkin on olemassa ja on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, niin Raamatun perusteella on vain yksi piskuinen lauma, yksi lammaslauma, yksi muurien ympäröimä siioni, yksi jakamaton Kristuksen seurakuntaruumis yhdessä mielessä, yhdessä ymmärryksessä, yhdessä jakamattomassa uskossa.

Jos Jumala kaikesta huolimatta päättää armahtaa myös väärät kristityt (sekä mahdollisesti muitakin tai jopa kaikki), se on hänen asiansa. Minulle hän ei siitä tiestä ole ilmoittanut mitään ja siksi vetäisin päälleni tuomion, jos vastoin hänen minulle ilmoittamaa tahtoaan antaisin pikkusormen verran ymmärtää, ettei väärien kristittyjen "ehkä kuitenkaan ihan välttämättä" olisikaan välttämätöntä tehdä parannusta.

Pascalin vaa'asta ja profeetta Hesekielin kirjoituksista johdetulla päättelyketjulla voi helposti todeta, että parannuskehotuksesta ei missään tapauksessa voi lopputuloksen kannalta olla mitään haittaa, mutta parannuskehotuksen laiminlyönnistä kyllä voi olla suurtakin haittaa.

1. Jos väärät kristityt eivät pelastu (kuten eivät pelastu) väärällä uskollaan,

a) ja heitä kehotetaan parannukseen ja he tekevät parannuksen, on parannuskehotuksen ansiosta voitettu sielu Herralle ja parannukseen kehottaja on sielunsa vapahtanut.
b) ja heitä kehotetaan parannukseen, mutta he eivät tee parannusta, heidät tuomitaan tekojensa mukaan, mutta parannukseen kehottaja on sielunsa vapahtanut.
c) ja heitä ei kehoteta parannukseen ja he eivät siksi tee parannusta, heidät tuomitaan tekojensa mukaan, mutta parannuskehotuksen laiminlyöjän veri vaaditaan hänen kädestään heidän sielujensa tähden.

2. Jos taas väärät kristityt pelastuisivat väärällä uskollaan (niin ei ole),

a) ja heitä kehotetaan parannukseen ja he tekevät parannuksen, lopputuloksena he pelastuvat väärän uskon sijaan oikeassa uskossa, jolloin parannuskehotus on täysin harmiton.
b) ja heitä ei kehoteta parannukseen, voi kuitenkin käydä niin, että heidän verensä vaaditaan parannuskehotuksen laiminlyöjän kädestä, koska hän vastoin omaatuntoaan jätti kehottamatta parannukseen ja kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

Perisynnin vaikutuksesta noita laiminlyöntejä tulee kaikille, mutta periaatteena on kuitenkin tärkeää, ettei anna itselleen lupaa tehdä syntiä ja laiminlyödä parannuskehotusta, koska viallisten ihmisten kautta Kristukselle kuitenkin on otollista toimia ja tehdä itselleen opetuslapsia.

[sisarmaaria]

Kun oppi on itselle selvä ja varmuus Jumalan lapseudesta sydämessä, on helpompi sietää omista poikkeavia ajatuksia, ja jopa kunnioittaa toisen mielipidettä.

Voiko sanoa ehdottomasti, mikä on oikea ja väärä. Nöyryyttä on tunnustaa erehtymisen mahdollisuus.

[Taavetti]

Kun oppi on itselle selvä ja varmuus Jumalan lapseudesta sydämessä, on helpompi sietää omista poikkeavia ajatuksia, ja jopa kunnioittaa toisen mielipidettä.

Voiko sanoa ehdottomasti, mikä on oikea ja väärä. Nöyryyttä on tunnustaa erehtymisen mahdollisuus.

Aivan oikein tuo ensimmäinen lause, kuitenkin sillä varauksella, ettei kunnioittamisen tarvitse, eikä aina edes saa merkitä väärän hyväksymistä. Vääränäkin pitämäänsä voi kunnioittaa toisen ihmisen mielipiteenä, mutta kunnioittaminen ei merkitse sitä, ettei vääräksi kokemastaan voi varoittaa. Sellainen vaatiikin erikoista nöyryyttä, että ainakin pyrkii varoittamisen hoitamaan toista loukkaamatta. Äitini kertoi vanhojen uskovaisten ennen sanoneen, että jos jättää oikeaksi tuntemansa tien kertomatta, voi sellaisen laiminlyönnin kohde tulla viimeisellä tuomiolla osoittamaan, että sinä tiesit tien elämään, etkä sitä minulle kertonut.

Kun meillä on halu uskoa Raamatun opettamalla tavalla, meillä on siinä tietolähde, josta oikean ja väärän tuntomerkit voimme löytää. Sen tunnustamiseen sitä kaivattua nöyryyttä tarvitaankin erityisen paljon.

Rakkauden apostoli Johannes kirjoitti kirjeeseensä, että joka harhailee, eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa. Mutta joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika.

2. Johanneksen kirje 1
8 Katsokaat visusti teitänne, ettemme kadottaisi, mitä me työtä tehneet olemme, vaan että me täyden palkan saisimme.
9 Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika.
10 Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö.

Vuoden 1992 käännös:
8 Katsokaa, että ette hukkaa sitä, minkä me olemme työllämme saaneet kokoon, vaan saatte täyden palkan. [1. Kor. 3:8; Gal. 4:11]
9 Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. [1. Joh. 2:23]
10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. [Room. 16:17; Tit. 3:10]

[O.M]

Meikäläinen on melkeen kuin tuo troijalainen. En tosin yritä itse opettaa tai hajottaa teitä ja haluaisin olla VL.

Et täytä avausviestin troijalaisen feikin piirteitä.

1. Et esiinny vl:na.
2. Et yritä kylvää epävarmuuden siementä palstan vl:iin.

Muuten sanoisin samaa kuin muutkin: seuroihin vaan. Evankeliumin voi uskoa kohdalleen yleisestäkin saarnasta. Eli kun puhuja julistaa sieltä pöntöstä, että sille paikalle saa uskoa, se on todella totta kaikille. Sellaisesta "liian laveasta" synninpäästön käytöstä kristittyjä on jonkin verran arvosteltukin.

[pomeranssi]

Pisti tuolta aiemmin taavetin viestissä silmään vastaus ankalle:

"siinä iässä voi olla varmoja ja yllättäviäkin..? "
Lainaus oli suunnilleen noi, kun en osaa kopata sitä tuolta, mutta asiaan.

Tarkoititko tuolla sanomisillasi, että kymmenvuotias lapsi jo voi opillisista asioista olla niin varma, että kuuluukin tehdä seurakunnan edessä parannusta?
Viittaatko sinä siihen , joka toivottavasti meillä jokaisella on joskus nuoruudessa ollut; eli nuoruuden ehdottomuuteen . Jos siitä on kysymys, ei se kyllä vielä kymmenvuotiaana ole, vaan siinä iässä ollaan täysin lapsia vielä , toki joillakin alkaa jo murrosikä kolkutella ovella , mutta tuoden nimenomaan sitä epävarmuutta ja herkkyyttä .
Voi kyllä kuvitella että jos sen ikäinen pannaan ison seurakunnan eteen tekemään parannusta, jostain kumman hengestä, kun hän ei edes ymmärrä itseään , eikä sitä mitä itselle tapahtuu. Lisäksi jos hän on vielä seurannut vierestä , miten hukassa , ahdistuneita ja itkuisia omat vanhemmat ja jotkut läheiset ovat niissä tilanteissa ja yleensäkkin niinä aikoina , en yhtään ihmettele että pahat muistot, traumat, on niistä jäänyt.

Suoraan sanottuna, tuntui todella julmalta ja kylmältä vihjata noin, jos sitä tarkoitit.
Vai miten ankka sen käsitti ?
Olenko tulkinnut väärin ?

[pomeranssi]

Mutt OM

Minun ostamassani kirjassa lukee isolla:

Lastadiolaisuuden suuri hajaanus ja sen taustat.


Eli kirja käsittelee vuosikymmenten ajalta ristiriitoja ja taistelua, joskus verissäpäinkin, joskus pelkkää sanasäilää heiluttamalla , mutta mikä minusta suuri ero nykyaikaan, silloin sai ja keskusteltiin paljon myös opiliisista asioista ja etsittiin tietoa Raamatusta. Enimmäkseen miehet, mutta myös naiset.

Joten ei siinä saa mustasta valkoista, vaikka mitä tekisi ja millä lailla lukisi.

[Ankka]

Kyl mieki käsitin ton Taavetin sanomisen pienenä vihjeenä Ankalle, et oisko Ankas ollukki aihetta mennä seurakunnan eteen tekemään parannusta...kerronpa tarkemmin, ni voit sit päätellä et oliko vai ei:

Mustapukuiset hoitomiehet on Ankalle ihan tuttu juttu eikä vain hauska pila. Kun Ankka oli silloin kymmenen ja rapiat, mustapukuiset miehet marssi Ankan kotiin puhuttelemaan Ankan isää. Ankan isä oli kattonut työpaikallaan telkkarii, koska työskenteli sellaisessa huoneessa, missä oli aina telkkari auki. Tilanne oli ahdistava; Ankan isä istui murheellisena kiikkustuolissa ja mustapukuiset miehet oli sitä mieltä et hän oli 'pystyyn kuollut'. Ankan isä ei ymmärtänyt tehneensä mitään väärää. Hän ei osannut korjata asioitaan ja yömyöhällä, tuloksettoman hoitokokouksen jälkeen kun hoitomiehet tekivät lähtöä, he sanoivat Ankan isälle et "rauhattomia yöunia sinulle!"....Jossain vaiheessa Ankan isä kuitenki teki asiasta parannusta ja sai anteeksi...

Sit hoidettiin uudemman kerran Ankan isää. Ja sillä kertaa myös Ankan äitiä; molemmissa oli kuulemani mukaan kireätä henkeä, mikä johtui Kososlaisuudesta. Ankan vanhemmat pyysivät seurakunnan edessä anteeksi Kososlaisuutta ja saivat anteeksi. Ankan äiti sanoi Ankalle ja muille sisaruksille et "teille on tarttunut sitä samaa henkee, teidänki pitää tehdä siit parannusta seurakunnan edessä". Ok, eihän sitä uskaltanut vastustaa, halu oli päästä taivaaseen ja tuntui siltä et se asia oli vaakalaudalla salaperäisen ja kaamean hengen takia, joka oli pesiytynyt Ankkaankin. Ankka ei oikeesti ymmärtänyt koko asiaa, mutta teki asiasta parannusta seurakunnan edessä. Niin paljon Ankkaa kuitenki pelotti, ettei hän muista yhtään mitä puhui mikrofooniin. Sen hän muistaa, miten paljon hän itki ja pelkäsi.

[Taavetti]

Kun kirjoitin sen, jonka merkitystä minulta nyt perätään, muistin miten olen kuullut Lutherin aikanaan sanoneet tai kirjoittaneen, kun häneltä on kysytty, missä iässä lapselta voi usko mennä. Luther oli saamani tiedon mukaan vastannut, ettei voi tarkkaa ikää sanoa, mutta jo 7 vuotiasta voi epäillä, ellei häntä ole opetettu ja evankeliumilla hoidettu. Niin nuorena voi siis eksyminen alkaa. Tämä ei ole minultakaan mikään tarkka ja lain mukainen ikäraja. Tärkeämpää kuin miettiä, missä iässä ihmiseltä usko menee, on auttaa ja opettaa häntä ja mikä tärkeintä, hoitaa hänen sieluaan evankeliumilla.

Mitä taas Ankan ja hänen perheensä asioihin tulee, niistä en voi sanoa mitään, kun en niistä mitään tiedäkään. Ei sekään heitto ollut syytös eikä edes epäily. Sen vain tiedän omasta kokemuksestani, että kun väärä henki saa viedä ahtaalle, silloin on leikki kaukana. Olen sen omassa lihassani kokenut. Kun taas evankeliumi saa vapauttaa synnistä ja sen erilaisista ilmiöistä, silloin on ihminen todella vapaa. Voi sanoa että on saanut ja saa uskoa iloon, rauhaan ja vapauteen asti. Senkin ihmeen olen saanut kokea ja sitä iloa toivon jokaiselle ihmiselle.

Kun Ankka nyt kertoi menneestä tilanteestaan jotakin, muuta en osaa siihen sanoa kuin sen, että vanhemmat varmasti siinä tilanteessa halusivat lapselleen parasta, mitä tiesivät ja osasivat neuvoa. Ymmärrän hyvin pelon ja vapinan, pelotti minuakin jossakin vaiheessa, mutta anteeksi pyytämisessä ei koskaan menetä mitään. En minä ainakaan menettänyt, sen sijaan menetin sisäisen rauhan, kun aloin myöhemmin pohtimaan perusteita ja syitä, miksi olin kutsuttu puhutteluun. Sen vapauden löysin ja sain omistaa seuraavana syksynä neuvonpidossa, jonne oli kutsuttuna apua muualta. Suurimpana ihmeenä pidin kuitenkin, että edellisenä talvena puhutelleet myös pyysivät anteeksi kososlaista henkeä, ja saivatkin sen anteeksi. Myöhemmin eräs heistä kysyi suoraan, että jäikö minulle jotakin kannetta heitä vastaan. Sain vapauttaa hänet epäilyksestään, kun kerroin, ettei jäänyt ja että Jumala sai niissä vaiheissa minua todella rakkaasti opettaa. Sain siinä opetusta käytännön kristillisyydestä, opetusta jota mitenkään muuten ei olisi ollut mahdollista.

Muistin tässä nyt opetuksen, joka on aivan arkisiin käsitöihin koulussa opetettu, mutta joka sopii käytäntönä tähänkin. Veiston tai metallityön opettaja kirjoitutti meillä vihkoomme sanat: Minkä luet, sen unohdat, minkä kuulet tai näet, sen muistat, minkä teet itse, sen osaat. Anteeksi pyytämistä ja -antamista olen joutunut käytännössäkin opettelemaan, silti tuntuu että huonosti sen itse osaan, vaikka toisille haluan sitä ja sen voimaa avata. En sitä minä pysty kellekään avaamaan, korkeintaan voin heitellä siemeniä erilaisiin kasvun alustoihin.

[Ankka]

Sä oot siis Taavetti sitä mieltä et se henkioppi, mitä viljeltiin 70-luvulla, oli ihan oikea ja Raamatullinen. Jos oot, oot eri mieltä sen vl-papin kaa, joka oli myös hoitomies ja nykysellään on sitä mieltä et se henkioppi oli epäraamatullinen ja et sillon tehtiin raskaita virheitä. Ei se mittään, sul on oikeus mielipiteesees...ja mä luulen et sä oot niin hirmusen kiltti ja ihana immeinen, ettet haluu osotella ketään sormella sillosen toiminnan takia. Enkä minäkään haluu silleen osotella enkä nimiltä mainita, suurinosahan myö oltiin uhreja, niinku vanhempanikin.

En missään tapauksessa ole heille katkera, murhemieli on vain jäänyt heidän puolestaan...itte en vois kuvitellakkaan et käskisin omia keskenkasvusia lapsiani sellaiseen tilanteeseen, mihin itte silloin jouduin. Enkä myöskään päästäis talooni kettään mustapukuisia miehiä meitä puhuttelemaan, lasten seuratessa tilannetta yömyöhäseen. En ikinä. Mut eihän vanhempani arvanneet, mitkä traumat niist esim mulle jäi. Itte kun tiedän sen, en antais saman toistua lapsilleni.

Senverran viel kasvatuksesta, jonka sain; kyllä meidän kotona evankeliumia viljeltiin. Ja olin mielestäni ihan uskomassa sillon kymmenen ikäsenäkin. Sillosella paikkakunnalla oli seuroja kolme kertaa viikossa enkä ois halunnu mistään hinnasta jäädä niist yhestäkään poies, niin tärkeenä niitä pidin. Rukoilin Jumalaa et pysyisin aina uskomassa ja et kaikki maailman immeiset sais parannuksen armon. Melkein aina iltasella sellasii juttelin Jumalalle ja...itkin.

Sama on rukoukseni tänäänkin; varjele hyvä Jumala minut uskomassa...ja...lisää mulle uskoa. Anna mulle myös ymmärrys jos olen joutunut vikaan.

[Taavetti]

Kirjoitin hetki sitten toiseen keskusteluun, että vääräksi hengeksi sanotut harhat ovat enemmän sielun tilaa, mutta kaikkien niiden vaikuttajana on meidän eksyttäjämme, Jumalan vastustaja, jonka tunnettua nimeä en viitsi tähän kirjoittaa, koska tätä saattavat lukea lapsetkin. Kun pimeyden pääruhtinas enkeleineen pukeutuu valkeuden enkeliksi, silloin on peruste puhua väärästä hengestä.

Jumalan Henki (iso alkukirjain) puhuttelee ja hoitaa uskovaisia lempeydellä, vaikka se ihmiseen joskus kipeää tekisikin. Kun luonnollisesta loukkaantuneesta kirurgi puhdistaa mädäntynyttä kudosta, sekin tekee kipeää, mutta kun hoito tapahtuu oikein, siitä jää terve haava, joka kasvaa lopulta terveeksi. Vanhan liiton Naiman Suurialaisenkin liha tuli terveeksi, kuin nuorukaisen liha. Ajatelkaa vanhalla miehellä nuoren miehen iho, silloin ehkä luonnollisena, mutta ennen muuta hengellisenä vertauksena. Siitä päätellen, että hän vei alttaria varten mullankin Israelista ja tunnusti, ettei ole jumalaa muualla, kuin Israelissa.

Ne väärät, kireät ja aiheettomat hoitamiset voimme sysätä väärän ja kireän hengen (siis väärän sielun tilan) hedelmiksi, aivan samoin kuin neuvomatta jättäminen on hempeyttä ja opillinen neuvomisen kieltäminen ainakin lähestyy hempeää henkeä.

Halusin edellisessä viestissäni vain kertoa, että ymmärrän Ankan vanhempien menettelyä, vaikka ei meillä tullut mieleenkään kymmenvuotiailta edellyttää parannusta seurakunnan edessä. Tuskin oli Ankankaan menettelyt mitään pahennuksia aiheuttaneet, kuten ei monen muunkaan nuoren uskovaisen menettelyt. Seurakunnaltahan pyydetään anteeksi lähinnä väärää taistelua seurakuntaa vastaan ja julkista pahennusta. (Sen ylittävä menettely on tarpeetonta, joskaan ei pahaakaan yleensä tee, ellei itse pyytäminen ala koitua ansioksi)

Siinä nyt vain oli monia vääriäkin käsityksiä, joita yritettiin vähitellen oikoa. Voinen kertoa muistiini tulleen tapauksen opiston kurssilta. Käytäväkeskustelussa kuulin sivusta, miten kolmen ihmisen keskustelusta kantautui korviini lause, ettei väärää henkeä voi saada anteeksi muualla, kuin omassa kotisiionissaan. Sen yhden lauseen kuulin ja hiukan hätäännyin. Tunsin tarvetta puuttua asiaan ja tokaisin: Eihän se noin ole, täälläkin sen voi saada anteeksi tai missä tahansa, missä on oikein uskovaisia. Kuitenkin jos parannus on aito ja oikea, se kantaa hedelmää ja vie korjaamaan tekemäänsä väärää sinne, missä tietää vaurioita aiheuttaneensa.

Näin se asia on vieläkin, sen verran uskallan tähän kirjoittaa, vaikka epäröiden näitä rivejä kirjoitinkin.

[O.M]

Mustapukuiset hoitomiehet on Ankalle ihan tuttu juttu eikä vain hauska pila. Kun Ankka oli silloin kymmenen ja rapiat, mustapukuiset miehet marssi Ankan kotiin

jne.

Tapausta tuntematta ei voi ottaa kovin voimakkaasti kantaa. Jos tarinasi on yhtä yksipuolinen kuin Luther-lainauksesi ja yhtä valikoivaa kuin lainauksesi lestadiolaisuuden historiasta, se ei ole sellaisenaan kovin luotettava. Pitäisi kuulla myös niiden hoitajien näkemykset tapahtuneesta.

oot eri mieltä sen vl-papin kaa, joka oli myös hoitomies ja nykysellään on sitä mieltä et se henkioppi oli epäraamatullinen

Tässäkään en oikeasti tunne tapausta; mitä hän on oikeasti sanonut/kirjoittanut ja mitä mieltä hän todella oikeasti on. Tunnen vain väitteesi, jota en pidä luotettavana. Esim. Luther on oikeasti lukuisista asioista täysin eri mieltä kuin mitä annat ymmärtää.

Voisitko muuten perustella lyhyesti, miksi henkioppi on epäraamatullinen. Raamattuhan puhuu runsaasti hengistä. Myös filosofiassa puhutaan paljon erilaisista hengistä, on hegeliläistä maailmanhenkeä tms.

[O.M]

Mutt OM

Minun ostamassani kirjassa lukee isolla:

Lastadiolaisuuden suuri hajaanus ja sen taustat.


Eli kirja käsittelee vuosikymmenten ajalta ristiriitoja ja taistelua, joskus verissäpäinkin, joskus pelkkää sanasäilää heiluttamalla , mutta mikä minusta suuri ero nykyaikaan, silloin sai ja keskusteltiin paljon myös opiliisista asioista ja etsittiin tietoa Raamatusta. Enimmäkseen miehet, mutta myös naiset.

Joten ei siinä saa mustasta valkoista, vaikka mitä tekisi ja millä lailla lukisi.

Kaikella kunnioituksella vain arv. Pomeranssi: tuosta kirjoituksestasi en saa selkoa hölkäsen pöläystä. Sen verran pääsin perille, että yrität vihjata minun kirjoittaneen jotain väärin, mutta mitä, se jää liian epämääräiseksi. Jos haluat keskustella aiheesta, niin pyydän selventämään sanomaasi.

[O.M]

Jep, tuskin tämä seminaari oli mikään akateeminen laitos, ehkäpä sisäoppilaitos lähinnä, mistä joka tapauksessa oli mahdollista valmistua papiksi. On myös esitetty väitteitä, että Joe-setä sai pohjaa toimilleen NKVD:n suhteen pappisseminaarissa käytettyjen kuritoimenpiteiden kautta. Tämä voi tosin olla jo vähän liiaksi propagandaa.

Tässä vähän Wikipedian "propagandaa" aiheesta (en pidä Wikipediaa luotettavuudeltaan tietosanakirjan veroisena).

"Vuonna 1888 Josif, "Soso", pääsi Gorin hengelliseen kouluun. Neljän kouluvuoden aikana hän oli aina koulun paras oppilas. Syvästi uskonnollinen äiti halusi pojasta pappia ja isä suutaria. - - Vuonna 1894 Soso valmistui koulusta ja siirtyi Tiflisin hengellisen seminaarin ensimmäiselle luokalle.
- -
Vuonna 1899 hänet erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtäviin Kaukasiaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stalin

En ole ihan varma Stalinin vakaumuksellisesta ateismista, tämäkin väite kuuluu ainakin osittain ns. länsipropagandan teeseihin. Näin ulkomuistista en kuitenkaan osaa sen kummemmin kommentoida.

"Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa "tieteellinen ateismi" oli osa kommunistista ideologiaa ja niissä katsottiin että ateistisen kasvatuksen oli tarkoitus vapauttaa ihmiset uskonnosta ja luoda heille militantti ateistinen vakaumus. Ateistiksi tultiin nimenomaan kasvatuksen kautta; uskonnottomuus ei yksin tehnyt ihmistä ateistia. Neuvostoliitossa ateismin historia nähtiin eri kehityskausina, jossa "marxilainen ateismi merkitsi korkeinta ja laadullisesti uutta ateismin astetta".
- -
Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. - - Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja.
- -
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. Toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. Vuonna 1943 toimintansa lopettaneen Taistelevien jumalattomien liiton työn jatkajaksi perustettiin vuonna 1947 Poliittisen ja tieteellisen tiedon levittämisyhdistys eli Znanie (ven. Знание, suom. Tieto)."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi

---> Aito dialektinen materialisti on aina ateisti. Myös Stalin.

Neuvostopropagandaa sen sijaan oli kuulemani mukaan se, että Juri Gagarin olisi sanonut maailman ensimmäiseltä avaruuslennolta palattuaan: "En nähnyt avaruudessa Jumalaa." Olen kuullut, että Gagarin olisi ollut ortodoksi, ei ateisti.

[O.M]

Sä oot siis Taavetti sitä mieltä et se henkioppi, mitä viljeltiin 70-luvulla, oli ihan oikea ja Raamatullinen. Jos oot, oot eri mieltä sen vl-papin kaa, joka oli myös hoitomies ja nykysellään on sitä mieltä et se henkioppi oli epäraamatullinen ja et sillon tehtiin raskaita virheitä. Ei se mittään, sul on oikeus mielipiteesees...

Tarkoittaisikohan ko. vl-pappi sanoa tätä:

"Erkki Reinikaisen mukaan 70-luvun hoitokokouksista on eriteltävissä neljä erityispiirrettä:
- -
3. Joissakin keskustelutilaisuuksissa erilaisten henkien asema syntien aiheuttajana korostui niin vahvasti, että yksittäiset synnit katsottiin aina jonkin hengen aiheuttamiksi. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitokokou ... laisuus%29

En todellakaan jaksa uskoa, että joku vl-pappi sinänsä pitäisi henkioppia höpölöpönä, vaan nimenomaan tuo yksittäisten syntien katsominen aina jonkin hengen aiheuttamaksi lienee se 70-luvun harha, mitä hän on halunnut kritisoida.