Yksin asuessa saa tehdä kaiken juuri niin kuin haluaa ja juuri silloin kuin haluaa. Ihan parasta minusta on se, että saa sisustaa asunnon oman mielen mukaan ja tehdä juuri sellaista ruokaa kuin itse haluaa. Saa myös siivota tai olla siivoamatta, eikä kenelläkään ole asiaa tulla siitä mitään sanomaan.
Yksin asumisen huono puoli on tietysti se, että on yksin. Ei ole ketään kenelle sanoa aamulla ensimmäisenä hyvää huomenta ja illalla viimeisenä hyvää yötä ja sillä välillä monia muita asioita. Ja kun kotiin tulee, on vastassa vain tyhjät huoneet. Paitsi minulla on komea vastaanottokomitea aina ovella ja joka kerta, vaikka olisin vienyt vain roskapussin, ne ovat vastassa kuin olisi viikon erossa oltu.
Jutellakin niille voi, ne kuuntelevat tarkkaan kallistellen päätä puolelta toiselle ja varmasti ymmärtävät joka ikisen sanan.
Timo Törmä on riimitellyt hauskasti:
Vaikka reipas, menevä on nainen,
niin yhtä puuttuu - seuralainen.
Jolla silmät ymmärtävät suuret
ja hyvät myöskin sukujuuret.
Hälle kertoa voi kaikki salat,
eikä lenkilläkään väsy jalat.
Hän yksin viihtyy kotosalla,
ja nukkuu vaikka sängyn alla.
Ei flirttaile, ei haise hieltä,
on tuskin koskaan eri mieltä.
Juuri tällaisen saa kaikkein parhaan,
kun toiveineen käy koiratarhaan.Kun minulla nyt on näin onnellisesti, että sinne koiratarhaan olen toiveineni kolme kertaa käynyt, niin yksin asumisessa ei huonoja puolia kaiketi olekaan. Ystäviä voi kutsua kylään ja heidän luonaan voi vierailla aina, kun tuntuu että kaipaa ihmisseuraa. Toisaalta minä viihdyn hyvin yksinäni pianon ääressä tai kirjaa lukemassa tai käsitöitä tekemässä, joten en kaipaa seuraa kovin usein.
Mutta minä olen niin kauan asunut jonkun kanssa (kotona vanhemien kanssa tai opiskelijoitten soluasunnossa) että yksin asuminen tuntuu ihanalta. Katsotaan viisi vuotta eteenpäin niin saattaa olla hyvinkin toinen ääni kellossa..