Uskovaisten aviopuolison valinnasta

Nuorten juttuja

ViestiKirjoittaja pikkupoika » 08 Kesä 2008, 23:10

Onhan tuo vaikeaa varsinkin jos ei ole vl-perheestä kotoisin ja aika tuore vl. Niin alkaakki yhtäkkiä vaihtamaan akkaa vl-akkaan.
pikkupoika
puuhakas
 
Viestit: 209
Liittynyt: 04 Elo 2006, 14:10

ViestiKirjoittaja Nepheg » 08 Kesä 2008, 23:56

pikkupoika kirjoitti:Onhan tuo vaikeaa varsinkin jos ei ole vl-perheestä kotoisin ja aika tuore vl. Niin alkaakki yhtäkkiä vaihtamaan akkaa vl-akkaan.


Raamatussa kuitenkin lukee, että aviopuolisosta ei saisi erota vaikka olisi itse saanut parannuksen armon.
Eli jos tulee uskoon, niin se ei tarkoita että heivataan edelleen maailmassa oleva puoliso pois.
Yhteiselo siis jatkuu, mutta siinä rukouksessa että puolisokin saisi uskon lahjan jossain vaiheessa...
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja pikkupoika » 09 Kesä 2008, 17:14

Nepheg kirjoitti:Raamatussa kuitenkin lukee, että aviopuolisosta ei saisi erota vaikka olisi itse saanut parannuksen armon.
Eli jos tulee uskoon, niin se ei tarkoita että heivataan edelleen maailmassa oleva puoliso pois.
Yhteiselo siis jatkuu, mutta siinä rukouksessa että puolisokin saisi uskon lahjan jossain vaiheessa...


en ole naimisissa
pikkupoika
puuhakas
 
Viestit: 209
Liittynyt: 04 Elo 2006, 14:10

ViestiKirjoittaja Nepheg » 09 Kesä 2008, 17:41

pikkupoika kirjoitti:
Nepheg kirjoitti:Raamatussa kuitenkin lukee, että aviopuolisosta ei saisi erota vaikka olisi itse saanut parannuksen armon.
Eli jos tulee uskoon, niin se ei tarkoita että heivataan edelleen maailmassa oleva puoliso pois.
Yhteiselo siis jatkuu, mutta siinä rukouksessa että puolisokin saisi uskon lahjan jossain vaiheessa...


en ole naimisissa


No, mutta parisuhteeksi se on varmaan ennen parannuksen armoa kuitenkin teidänkin keskenänne ajateltu?
Uskovien näkökulmasta se ei sitä ole, mutta ette ole olleet kumpikaan uskomassa kun olette muuttaneet yhteen.

Edelleen mielestäni kun toinen saa parannuksen armon, niin en ainakaan itse heti alkaisi kantamaan toisen huonekaluja pihalle. :mofu:
Veljet ja siskot varmaan osaavat sanoa kuinka asia olisi Jumalan sanan mukaista. Itse olen kyllä täysin omien tuntemusteni varassa tässä asiassa,
enkä ole kuinkaan asiaa raamatun valossa tarkastanut.

Ehkä häät tai parisuhteen rekisteröinti papin siunaamana olisivat oikea tapa siunata Jumalan edessä ( vuosia? ) yhdessä asuneen ihmisparin???
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Kesä 2008, 21:35

On olemassa noin pääsääntöisesti ymmärtäen kahdenlaisia avioliittoja, kristillinen avioliitto on solmittu kristillisin menoin Jumalan kasvojen edessä ja Jumalalta siunausta pyytäen. Se on myös lain edessä viralliseksi avioliitoksi tunnustettu.
Toinen avioliiton muoto on maallinen eli yhteiskunnallinen avioliitto, joka solmitaan maallisen viranomaisen ja todistajien edessä ja jonka viranomainen vahvistaa. Uskovainen pyrkii aina mahdollisuuksien mukaan solmimaan kristillisen avioliiton.

Jos epäuskossa ollen on solmittu maallinen avioliitto, se on lain voimainen ja jos toinen puolisoista saa parannuksen armon, ei heidän tarvitse, eikä oikeastaan saa erota. Siitä Paavali kirjoitti aikanaan selvän ohjeen, että jos epäuskoon jäänyt suostuu jatkamaan liittoa, ei ole uskovaisen asia siitä eroon pyrkiä.


Avoliitto ei ole avioliitto sen enempää maallisessa, kuin kristillisessäkään mielessä, koska siitä puuttuu vihkiminen ja viranomaisen vahvistus. Jumalan edessä avoliiton jatkaminen on kuudennen käskyn rikkomista, eikä evankeliumi sitä muuksi muuta. Avoliitossa eli avosuhteessa elävä ei ole evankeliumin, vaan Mooseksen lain alla, vaikka kaiken aikaa rikkoo sitä lakia vastaan tieten tahtoen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 09 Kesä 2008, 23:30

Mä oon kokenut, että parannuksen armon saamisen jälkeen tulee sisäinen halu jättää tahallinen synnissä eläminen pois, ja se ei tapahdu omin voimin tai väkisen elämänparantamisen kautta, vaan Jumala antaa halun ja voiman jättää synti pois. Ennen evankeliumin vastaanottamista sitä ei voi ymmärtää.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Kesä 2008, 05:51

pikkupoika kirjoitti:Onhan tuo vaikeaa varsinkin jos ei ole vl-perheestä kotoisin ja aika tuore vl. Niin alkaakki yhtäkkiä vaihtamaan akkaa vl-akkaan.

On tainnut jäädä muillekin, eikä vain minulle epäselväksi, kirjoititko pikkupoika tämän omasta elämän tilanteestasi vai yleisenä huomautuksena. Siksi on vastauksista välittyy käsitys, kuin eläisit vakituisessa parisuhteessa, kuitenkin itse kerrot niiden viestien jälkeen, ettet ole naimisissa.

Jos sinulla on vakituinen asuinkaveri, olisi varmaan parasta kysyä neuvoja sinut paremmin tuntevilta lähiseudun uskovaisilta, jotka tietävät varmaan muitakin vastaukseen vaikuttavia asioita. Asiaan vaikuttavia seikkoja tuntematta, tekisi mieli antaa vihje sellaiselle, jolla avosuhde on vakiintunut ja on siinä tilanteessa saanut parannuksen armon, niin yksi hyvältä tuntuva mahdollisuus olisi yrittää saada parisuhde vakiinnutettua, mieluummin kirkollisen vihkimisen kautta.

Tämä on minullekin niin uusi ja outo asia, että arkaillen lisään mahdollisuuden myös siviiliavioliiton solmimiseen. Tämä vaihtoehto voisi tulla kysymykseen ainakin, jos sattuisi jo lapsia olemaan.

Olen nuuskun kanssa aivan samaa mieltä ja samojen kokemusten kautta, että parannuksen yhteydessä saatu Pyhä Henki alkaa opettamaan ihmistä omantunnon kautta, ja kyllä se melko nopeasti opettaa hylkäämään maailmalliset tavat, varsinkin synnissä elämisen. Sitä ääntä en halua olla sammuttamassa väärillä neuvoilla, mieluummin annan tarvittaessa oikeiksi kokemiani neuvoja, jotka vahvistavat alkanutta usein heikoksi koettua uskoa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 10 Kesä 2008, 11:46

Ennenvanhaan ns. avoliittoa kutsuttiin nykyistä selventävämmin 'susipariksi', mutta toi avoliitto-sana jotenkin hämärtää asiaa, kun siinä puhutaan liitosta, vaikka ilmeisesti se ei ole liitto lainkaan.

Liitto-sanasta tulee mieleen, että ilmeisesti liitot tosiaan ruukataan yleensä vahvistaa jollain sopimuksella, näinhän esim. valtioliitot, sotilas- ja rauhanliitot ja kaikki yhteiskunnan liitot sopimuksin vahvistetaan, ja vasta sopimusten allekirjoittamisen ja niiden vahvistamisen jälkeen liitto astuu voimaan. Ennen sopimuksen allekirjoittamista on liittoutumiseen aikovilla mahdollisuus vielä viime metreilläkin 'tehdä oharit', mutta jos sopimus ehditään solmia, siitä ei yleensä irti pääsekään, vaan liittosopimuksen rikkomisesta seuraa sanktioita, jotka ovat usein vakaviakin.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Kesä 2008, 14:25

Taavetti kirjoitti:Jos sinulla on vakituinen asuinkaveri, olisi varmaan parasta kysyä neuvoja sinut paremmin tuntevilta lähiseudun uskovaisilta, jotka tietävät varmaan muitakin vastaukseen vaikuttavia asioita. Asiaan vaikuttavia seikkoja tuntematta, tekisi mieli antaa vihje sellaiselle, jolla avosuhde on vakiintunut ja on siinä tilanteessa saanut parannuksen armon, niin yksi hyvältä tuntuva mahdollisuus olisi yrittää saada parisuhde vakiinnutettua, mieluummin kirkollisen vihkimisen kautta.

Tämä on minullekin niin uusi ja outo asia, että arkaillen lisään mahdollisuuden myös siviiliavioliiton solmimiseen. Tämä vaihtoehto voisi tulla kysymykseen ainakin, jos sattuisi jo lapsia olemaan.


Taavetin kuvaamiin tilanteisiin ei kai ole mitään yhtenäistä kantaa, koska Raamattu ei vastaa niihin suoraan. Seuraava on omaa pohdintaani (ei seurakunnan kanta) asiasta, osin jo aiempaa pohdintaa ja osin tämän keskustelun perusteella mieleen tulleita ajatuksia. Paavali kirjoittaa:

1. Kor. 7:
"12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään."


Mielestäni ei voida olettaa, että Paavalin eläessä kaikki yllä kuvatut liitot olisivat olleet kristillisin seremonioin solmittuja liittoja, vaan kyse lienee ollut ainakin osassa tapauksia muiden uskontojen tai vakaumuksien seremonioiden ja perinteiden mukaan solmituista liitoista. Rinnastan muiden uskontojen seremonioin solmitut liitot suomalaiseen siviilivihkimiseen. Tästä tekisin sellaisen johtopäätöksen, että jos joku siviililiitossa tai vastaavassa elävä saa parannuksen armon, hänen velvollisuutensa ja oikeutensa on jatkaa liittoa edelleen puolisonsa kanssa. Mielestäni liitto tulisi kuitenkin pyrkiä vahvistamaan myös kristilliseksi liitoksi Jumalan sanalla. "Pyrkiä" siksi, että ei ole lainkaan kirkossa kuulutettua, että muslimi tai ateisti suostuisi kirkolliseen vihkimiseen, vaikka se olisi ulkonaisesti melko vaivaton muodollisuus.

Entä tilanne, jossa liittoa ei ole solmittu lainkaan? Nuuskun pohdinta on mielestäni asian ytimessä:

nuusku kirjoitti:Ennenvanhaan ns. avoliittoa kutsuttiin nykyistä selventävämmin 'susipariksi', mutta toi avoliitto-sana jotenkin hämärtää asiaa, kun siinä puhutaan liitosta, vaikka ilmeisesti se ei ole liitto lainkaan.

Liitto-sanasta tulee mieleen, että ilmeisesti liitot tosiaan ruukataan yleensä vahvistaa jollain sopimuksella, näinhän esim. valtioliitot, sotilas- ja rauhanliitot ja kaikki yhteiskunnan liitot sopimuksin vahvistetaan, ja vasta sopimusten allekirjoittamisen ja niiden vahvistamisen jälkeen liitto astuu voimaan. Ennen sopimuksen allekirjoittamista on liittoutumiseen aikovilla mahdollisuus vielä viime metreilläkin 'tehdä oharit', mutta jos sopimus ehditään solmia, siitä ei yleensä irti pääsekään, vaan liittosopimuksen rikkomisesta seuraa sanktioita, jotka ovat usein vakaviakin.


Juuri tuosta on mielestäni kyse susiparina elämisessä: halusta "varastaa" toisen läheisyyttä ja hellimpiä tunteita sitoutumatta piiruakaan toiseen. Mutta nyt herää kysymys, kumpi on vakiintuneessa parisuhteessa pienempi paha:
a) jättää kumppani ja mahdolliset lapset vai
b) jatkaa yhteisasumista tilanteessa, jossa kumppani suostuisi vahvistamaan varaslähdöllä aloitetun yhteiselämän Jumalan sanalla?

Omasta mielestäni liiton vahvistaminen Jumalan sanalla tuntuisi pienemmältä pahalta. Tässä tapauksessa epäuskossa aloitettu, sittemmin pysyväksi vakiintunut avosuhde rinnastuisi epäuskoisena solmittuun avio- tai siviililiittoon.

Korostan, että ylläoleva pohdintani asiasta ei ole mikään seurakunnan kanta eikä asiasta tietääkseni olekaan mitään kantaa. Avosuhteessa tapahtuvaa yhteisasumista ei varmaan koskaan kristinuskon historian aikana ole ollut samassa laajuudessa kristillisissä maissa kuin nykyisin. Luulen, että ko. ilmiö henkii laajemminkin luottamuspulaa, joka ihmisillä on toisiin ihmisiin ylipäätään.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Rontsa » 11 Kesä 2008, 15:48

O.M kirjoitti:Omasta mielestäni liiton vahvistaminen Jumalan sanalla tuntuisi pienemmältä pahalta. Tässä tapauksessa epäuskossa aloitettu, sittemmin pysyväksi vakiintunut avosuhde rinnastuisi epäuskoisena solmittuun avio- tai siviililiittoon.

Korostan, että ylläoleva pohdintani asiasta ei ole mikään seurakunnan kanta eikä asiasta tietääkseni olekaan mitään kantaa. Avosuhteessa tapahtuvaa yhteisasumista ei varmaan koskaan kristinuskon historian aikana ole ollut samassa laajuudessa kristillisissä maissa kuin nykyisin. Luulen, että ko. ilmiö henkii laajemminkin luottamuspulaa, joka ihmisillä on toisiin ihmisiin ylipäätään.


Ongelmana tässä tosiaan on se, että Raamatun kirjoittamisen aikaan yhteiskunta oli siinä mielessä erilainen, että ihmiset käsittääkseni silloin vihkivät itsensä käytössä olevin menoin ennen saman katon alle muuttamista, joten Raamattu ei anna selviä toimintaohjeita edellä kuvatun kaltaiseen tilanteeseen, jossa ollaan esimerkiksi asuttu 20 vuotta yhteisessä kodissa avoliitossa ja on lapsia. Nykyään huoruuden synnin harjoittaminenhan on niin laajalti hyväksyttyä ja yleistä, että on hyvin poikkeuksellista että sukupuolielämää ja yhdessä asumista ei olisi kokeiltu ennen naimisiinmenoa.

Kuten edellä on jo sanottu, niin aviopareille, joista toinen saa parannuksen armon, Raamattu antaa selkeät ohjeet, eli epäuskoista aviopuolisoa ei tule hylätä jos epäuskoinen puoliso suostuu jäämään. Avoparin suhteen tilanne on ongelmallisempi. Raamatun opetuksen mukaan avopari on suomeksi sanottuna pitkäaikaisessa huoruussuhteessa samassa osoitteessa elävä pari. Se että asia on tullut yleisesti luvalliseksi ei muuta sitä miksikään, vaikka pahalta tuntuukin sanoa asia noin. Eli en ainakaan pysty ymmärtämään niin että parannuksen armon saanut voisi jatkaa huoruuden harjoittamista entiseen malliin.

Yleispätevää toimintaohjetta tilanteeseen, jossa avosuhteessa elävä saa parannuksen armon ei mielestäni voida antaa, mutta ajattelisin niin että jos avopari suostuu menemään naimisiin niin sitten esimerkiksi pitkään jatkuneessa ja vakiintuneessa suhteessa voitaisiin pitää naimisiin menemistä epäuskoisen partnerin kanssa pienimpänä pahana. Muutenhan epäuskoisten kanssa ei seurustelua tai naimisiinmenoa tule suunnitella.

Siviilivihkiminen tuntuisi ihan riittävältä, jos epäuskoinen partneri ei kirkolliseen vihkimiseen suostu.

Näkisin kyllä kuitenkin niin, että jos ollaan seurusteluvaiheessa tai eletään huoruudessa joko asuen saman katon alla tai erikseen, eikä elämän kuviot ole vielä kovin vakiintuneet, niin silloin voi olla parasta pyrkiä lähtemään ko suhteesta pois. Mutta siis mitään yleispäteviä ratkaisuja ei ole vaan jos joku uskovainen on tällaisessa tilanteessa niin sitten on parasta rukoilla Taivaan Isältä johdatusta että osaisi toimia hänen tahtonsa mukaan ja kysellä myös vanhemmilta kristityiltä neuvoa.
Rontsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 08 Touko 2007, 22:53

ViestiKirjoittaja nikke » 11 Kesä 2008, 22:15

Jos kaks "uskovaista" asuis ennen naimisiin menoa saman katon alla en osais pitää heitä uskovaisina. Mielestäni avoliitto ei kuulu meille missään muodossa. Oli surullista kuulla ku yks naimisssa oleva epäuskoinen jutteli monenlaista ja lisäsi vielä että "jos me joskus erotaan..." surullista että tuommosta täytyy edes ajatella. Kyllä uskovaisena on hyvä olla ku voi luottaa siihen että kaikki on Jumalan käsissä.
nikke
 

ViestiKirjoittaja nuusku » 11 Kesä 2008, 23:59

Ne on olleet vaikeita tilanteita, kun joku epäuskoinen on iloisena kertonut löytäneensä asuinkumppanin eli muuttanut saman katon alle eli käyneensä avoliittoon, ja halunnut jakaa onnellisen asian kanssani. Kun en ole varma, voiko hyvällä omallatunnolla sanoa 'onneksi olkoon', ja jos ei, niin mitä sopisi sanoa.

Kerran piti keksiä jotain sanottavaa siihenkin, kun eräs tuttava-nainen kertoi onnellisena löytäneensä itselleen tyttöystävän. Todella vaikea keksiä sopivaa sanottavaa. Jos olisi rohkea, voisi sanoa että tuo ei ole sopivaa vaan se on syntiä, mutta sanomatta se on jäänyt.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Rontsa » 16 Kesä 2008, 01:35

Aikaisemmin oli käsittääkseni aika selvää että jos ns avopari tuli esimerkiksi sukulaisvierailulle uskovaiseen kotiin, niin näille asiasta sanottiin ja majoitettiin eri huoneisiin. Ei haluttu osoittaa hyväksyntää huoruuden harjoittamiselle. Onkohan asia nykyään vielä yhtä selvä?

En voi kaikilta osin yhtyä teepeen kommentteihin. Ensinnäkin minusta oikea ja väärä eivät ole asioita joita ihminen itse voi määritellä - jokainen toki itse niistä pyrkii muodostamaan käsityksen, mutta Jumalan Sanassa oikea ja väärä on määritelty ja näin ollen minusta ihmisiä jotka harjoittavat huoruuden syntiä julkisesti ei voida pitää "hyvällä moraalilla varustettuina" - asia ei ole muuttunut miksikään, vaikka maailma ympärillämme onkin muuttunut. Synti on aina syntiä, oikea oikeaa ja väärä väärää, oli tekijä sitten uskovainen tai epäuskoinen.

Toiseksi jos on kysymys avoliitosta, jossa toinen tekee parannuksen, niin kysymyksessä ei alunperin varsinaisesti ole mikään Jumalan siunaama tai edes yhteiskunnan virallistama liitto - kaksi epäuskoista on siinä päättänyt muuttaa saman katon alle asumaan ja elävät julkisesti synnissä. Jos siinä tilanteessa sitten toinen saa armon tehdä parannuksen, niin silloin uskovainen joutuu tekemään ratkaisun - huoruudessa eläminen on joka tapauksessa syytä lopettaa. Joko lähtee pois suhteesta tai sitten menee epäuskoisen kumppaninsa kanssa naimisiin. Pääsääntöisesti uskovaisten ei tulisi etsiä itselleen puolisoa epäuskoisten joukosta. Jonkinlainen pienemmän pahan maku tilanteessa väistämättä on, mutta kuten aiemmin on sanottu, niin naimisiin meneminen saattaa useassa tapauksessa olla kuitenkin se oikeampi ratkaisu.
Rontsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 08 Touko 2007, 22:53

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Kesä 2008, 09:17

Oma äitini on syntynyt vuonna 1920, minä reilun 20 vuotta myöhemmin. Äiti kertoi lapsuutensa ja nuoruutensa muistoja myös avioliiton solmimisesta. Ainakin hänen kertomansa mukaan siellä, maakuntamme eräässä kristillisyyden vilkkaimmista paikkakunnista, oli vallitseva käsitys, että uskovainen haluaa ja etsii uskovaisen puolison.
Itse seurustelin ja solmin avioliiton 1960 -luvulla, ja silloin oli ehkä nykyistäkin selvempää, että vain samalla tavalla uskovat solmivat avioliittoja keskenään. Opissa ja opetuksessa ei ollut silloin mitään epäselvää tai epävarmaa, kuten ei ole nykyisinkään.

Tosi on kyllä, että kaikkina aikoina on kristillisyyden liepeillä ollut väärien vapauksien etsintää, mutta on vääristelyä väittää sitä vakiintuneeksi tai yleiseksi käytännöksi uskovaisten keskuudessa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 16 Kesä 2008, 15:40

Taavetti kirjoitti:Oma äitini on syntynyt vuonna 1920, minä reilun 20 vuotta myöhemmin. Äiti kertoi lapsuutensa ja nuoruutensa muistoja myös avioliiton solmimisesta. Ainakin hänen kertomansa mukaan siellä, maakuntamme eräässä kristillisyyden vilkkaimmista paikkakunnista, oli vallitseva käsitys, että uskovainen haluaa ja etsii uskovaisen puolison.
Itse seurustelin ja solmin avioliiton 1960 -luvulla, ja silloin oli ehkä nykyistäkin selvempää, että vain samalla tavalla uskovat solmivat avioliittoja keskenään. Opissa ja opetuksessa ei ollut silloin mitään epäselvää tai epävarmaa, kuten ei ole nykyisinkään.

Tosi on kyllä, että kaikkina aikoina on kristillisyyden liepeillä ollut väärien vapauksien etsintää, mutta on vääristelyä väittää sitä vakiintuneeksi tai yleiseksi käytännöksi uskovaisten keskuudessa.


Tuo on minunkin käsitykseni siitä, miten puolison etsimisestä on vl-kristillisyydessä perinteisesti opetettu.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja nuusku » 16 Kesä 2008, 15:49

Voikohan yksittäinen kristitty ajatella näistä aviopuoliso-juoruista pohtien, että nähtävästi ennenkin on tehty syntiä? Se ei kuulosta uutiselta. Tuntuu samantyyliseltä tiedolta kuin sanonta, että 'nykyisin uskovaisten keskuudessa otetaan yhä enemmän avioeroja'. En voi tietää, otetaanko niitä entistä enemmän uskovaisten keskuudessa, mutta herää kysymys, moniko uskovainen ottaa tänä päivänä avioeron. Olisin edelleen kiinnostunut kuulemaan, jos joku (esim. teepee) määrittelisi, keitä ovat meikäläiset ja mitä on meikäläisyys. Todettakoon vielä, että itse en osaisi sitä määritellä, koska luulen että sillä voidaan tarkoittaa useita asioita, jotka ovat lähellä samaa, mutta silti oleellisesti eroavia. Tuosta meikäläinen-termistä olisi mielenkiintoista kuulla.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja hosma » 08 Heinä 2008, 18:33

Kun ihminen jättää aviopuolisonsa ja kieltää siten uskonsa sekä menee uusiin naimisiin, niin miten hänen tulee menetellä, jos hän palaa uskoon takaisin?

Onko ihmisen erottava nykyisestä avioliitosta ja palattava ensimmäiseen vai voiko hän jatkaa siinä liitossa missä hän nykyisin on? Voiko jätetty kumppani mennä uudestaan naimisiin, jos Jumala kerran sallisi hänen entisen kumppaninsa olevan toisen kanssa naimisissa?
hosma
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Heinä 2008, 18:52

Uskonsa kieltäneen tilanne on aina sellanen, ettei Herra Jeesus asu uskon kautta hänen sydämessään. Uskonsa kieltäneeseen suhtaudutaan siis aivan samoin, kuin millä tahansa tavalla uskonsa kieltäneesen tuleekin suhtautua. Häntä kutsutaan takaisin Jumalan armohuoneeseen, jonne on sama mahdollisuus päästä sisälle, kuin kellä tahansa uskosta osattomalla. Se nahdollisuus on parannuksen ahdas ovi.

Miten sitten parannuksen jälkeen? Tässä lähitienolla tiedän kaksi sellaista tilannetta, kun synnit on heille annettu anteeksi, silloin ne ovat anteeksi. Nämä kaksi tietämääni jatkavat elämistä uuden kumppaninsa kanssa, mutta esimerkiksi Rauhanyhdistyksen johtokunnan jäseniksi heitä ei valita, eikä aseteta puhujiksi. Siitä on selkeä apostolin kynällä kirjoitettu ohje, että puhujan tehtävään nimettävän tulee olla yhden vaimon mies.

Se on aivan sevää Raamatun sanaa, mutta tämä tieto ei saisi tulla kellekään luvaksi erota niin ajatellen, että voinhan sitten kuitenkin parannuksen tehdä. Kukaan ihminen ei voi taata , antaako Jumala enää mahdolisuutta, aikaa ja halua tehdä parannusta. Tietoiseesti uskonsa kieltävä rakentaa asuntoaan kadotukseen, eikä kellekään uskalleta sellaiseen lupaa antaa sen enempää tältä palstalta, kuin muualtakaan Jumalan valtakunnasta. Omia taivastikapuitaan saattavat sellaisiakin lupia myönnellä, mutta sellaisilla luvilla ei ole mitään merkitystä Jumalan edessä eikä viimeisellä tuomiolla. Täällä ajassa sentään vielä tarjotaan syntien anteeksi antamusta jokaiselle katuvalle syntiselle.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Nuorten palsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron