Leikata korvat kuulijalta

[Taavetti]

Joh. 18:10
Simon Pietarilla oli miekka. Hän veti sen esiin ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti; palvelija oli nimeltään Malkos.

Joh. 18:26
Mutta muuan ylipapin palvelija, sen miehen sukulainen, jolta Pietari oli lyönyt korvan irti, sanoi hänelle: "Kyllä minä näin sinut siellä puutarhassa hänen seurassaan."

Tapahtumana ylle lainattu taitaa olla monelle tuttu, mutta monikohan nykyisin tietää, että noista jakeista on johdettu kristillisyydessä aiempina vuosia paljon käytetty sanonta.

Sanonta ohjaa asialliseen keskusteluun, kuuntelemaan rauhassa ja ajatellen, mutta ennen kaikkea vastaamaan maltillisesti. Näin internet palstalla voisi puhua rauhallisesta ja tarkkaavaisesta lukemisesta, johon ainakaan minulla ei tahdo olla aina aikaa. Turhankin moni viesti tulee silmätyksi vain ylimalkaisesti, eikä tilanteeseen ole tulossa muutosta, vaikka haluaisin.

Varsinainen kuulijan korvien leikkaaminen tapahtuu kuitenkin tarpeettoman kiivaasti vastaamalla, tai hyökkäävällä kysymisellä. Sillä menettelyllä ei saavuteta ainakaan kysyjän tavoitetta, koska hän jolle kysymys on esitetty, tukkii korvansa asiallisiltakin kohdilta. Jopa mieluummin lähtee pakoon koko keskustelusta aikomuksella, ettei koskaan halua noiden kanssa edes keskustella.

Jeesuksen opetus Pietarille panna miekka tuppeen, tarkoittaa sitä, ettei Jumalan valtakunnan työtä tehdä miekkalähetyksenä, ei edes sanan säilää kiivaasti heiluttamalla. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta, että totuudesta pitäisi vaieta tai että se pitää salata. Ei sillä opeteta suolattomiin puheisiin tai kirjoituksiin, mutta sillä opetetaan kohtuulliseen suolan käyttöön puheissa ja kirjoituksissa.

Jeesus itse sanoi tähän tapaan: olkoon puheenne soveliasta ja suolalla sekoitettua. Aiheeseen löytyy runsaasti muitakin Raamatun kohtia, olen niitä eri keskusteluihin muualle etsinyt, tällä kerralla rajoitun vain näihin.

[teepee]

viisaita sanoja meille kaikille

[Taavetti]

viisaita sanoja meille kaikille

Viisaudesta en ota kantaa, mutta kovin ovat vaikeita ainakin näin internet keskustelupalstalla, kun tämän tästä yksi ja toinenkin pyrkii koettelemaan kestävyyttämme ja sietokykyämme. En tiedä onko heillä tarkoitus saada palstamme suljetuksi, vai onko joitakin muita tavoitteita?

Asiallisia keskustelijoita täällä sentään on useita, keskustelijoita, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan neuvojakin. Halu on olla yksi siinä joukossa, mutta kaikkein mieluiten otan neuvoja sellaisilta, jotka tunnen ja tiedän henkilöinä ja uskon puolesta.

[Taavetti]

Voisin tehdä avauksen toisestakin aiheesta, mutta tasapainottaakseni tilannetta ja keskustelua, kirjoitan siitä tässä. Siitä puhui ja kirjoitti kymmeniä vuosia sitten rakas pappisveli, joka hoiti pienen seurakunnan kirkkoherran viran ohella vastuullista tehtävää kristillisyydessämme. Hän varoitti asettamasta väärä pehmikkeitä ihmisten kainaloihin, ja tuudittamasta heitä väärään rauhaan.

Nämä kaksi asiaa ovat näennäisesti toistensa vastakohtia, mutta ovat samalla saman asian kaksi eri puolta. Väinö Havas varoitti sekä väärästä pehmeydestä, että liiasta kireydestä. Nämä kaksi asiaa ovat olleet esillä kristillisyyden opetuksessa ennen Havaksen aikaa, mutta myös kaikkina aikoina sen jälkeen, eikä niitä sovi unohtaa meidänkään aikanamme.

Jumalan armon voimalla kristitty jaksaa kilvoitella puhtaalla tunnolla näiden kahden äärimmäisyyden välissä.

[Maarimi]

Minä ainakin toivon rauhaa ja kaikkea hyvää tälle palstalle.

Taisteluni on siltä kantilta ohi, etten enää yritä muuttaa tätä uskoa, vaan koetan hyväksyä vl:t sellaisina kuin ovat. Ja sitä samaa toivon teiltä itselleni.

Maarimi on siis rauhoittunut, mutta yhä kiinnostunut eri uskonsuunnista.

Ja Jumalan lapsena haluan minäkin vaeltaa, mutta rehellisesti niin kuin tunnen. Pakolla ei voi sydämen uskoa saada. Se on lahja

[Taavetti]

Se ei ole korvien leikkaamista jos pitää rajan selvänä, että jos ei ole sisäällä Jumalan Valtakunnassa, silloin sitä on ulkona.
Ja sanoo ulkopulisille, ettäm emme ole samaa hengellisyyttä.

Aivan oikein, näin se on

[Taavetti]

Foorumia selatessani sattui silmään joskus kirjoittamani viesti, jossa tässä avauksessa mainittua asiaa avataan toisella kuvalla profeetta Elian toiminnasta. Koska aihe tähän hyvin sopii ja oli aikomus Elia tuoda tähän muutenkin, lisään kopioinnilla sen yksinäiseksi jääneen viestini sisällön ja poistan aikaisemmin kirjoittamani. Tässä se vanhan viestini sisältö:

Yksi seikka on ollut havaittavissa niin silloin entisinä aikoina, mutta myös nykyisinkin. Jos jotakin nuhteen suuntaistakaan sanotaan (tai kirjoitetaan) yleisesti ja julkisesti, ilman samaan aikaan kerrottua osoitetta, niin he siitä eniten hätääntyvät, joilla siihen on kaikkein vähiten syytä ja aihetta. Mutta sellaiset, joilla aihetta olisi, kulkevat kuuroina ohi, tai nousevat vastarintaan ja suuttuvat. Kannattaa tosiaan antaa aikaa Jumalalle. Olen tällä palstalla aikaisemmin useastikin kirjoittanut vanhan sananlaskun sanoin, että Jumalan myllyt jauhavat hitaasti. Sitä jauhamista ja jauhamisen tulosta meidän kannattaa odottaa, varsinkin kun emme voi muuta nyt tehdä.

Minulle on jäänyt mielikuva, että moni on kaikesta huolimatta herkkä ja herkästi tunteva ihminen. Sellainen on helposti säikähtävä ja sen vuoksi arkakin. Yleensä olisi hyvä saada asia hoidetuksi niin, että asianomaiselle tulisi omakohtainen tarve ja halu lähestyä armon alttaria. Jos sellaista halua ei ole eikä tule, ovat kaikki toimemme turhia. Pitkän päälle ei uskovaisen ole lupa jäädä toimettomaksi, mutta sen toinen ääripää, kovin jyrkkä ja raju toiminta saa enemmän hajaannusta, kuin kokoamista aikaan. Kuitenkin Jumalan Henki haluaa koota laumaa Hyvän Paimenen Jeesuksen ympärille, siksikin kannattaa edetä harkiten ja rauhallisesti ja odottaa sarastavaa aamua mieluummin, kun käydä rajuihin toimiin.

Voimme vaikka muistella profeetta Eliaa, miten Jumala oli hiljaisessa tulen hyminässä.Otin taas sen kohdan ja liitän muokkauksena tähän loppuun:

1. Kuninkaiden kirja 19
8 Ja hän nousi, söi ja joi, ja matkusti sen ruan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Herran vuoreen Horebiin asti,
9 Ja tuli siellä luolaan, ja oleskeli siellä yötä; ja katso, Herran sana sanoi hänelle: mitäs tässä Elia teet?
10 Hän vastasi: minä olen kiivauksella kiivannut Herran Jumalan Zebaotin tähden; sillä Israelin lapset ovat hyljänneet sinun liittos, ja sinun alttaris kukistaneet ja tappaneet sinun prophetas miekalla, ja minä yksinäni jäin, ja he etsivät minun henkeäni, ottaaksensa sitä pois.
11 Hän sanoi: mene tästä ulos ja astu vuorelle Herran eteen. Ja katso, Herra meni ohitse, ja suuri ja väkevä tuuli kävi, joka vuoret halkasi ja mäet särki Herran edellä; mutta ei Herra ollut tuulessa; ja tuulen perästä tuli maanjäristys, ja ei Herra ollut maanjäristyksessä;
12 Ja maanjäristyksen perästä tuli tulta, ja ei Herra ollut tulessa; tulen perästä tuli hieno tuulen hyminä.
13 Kuin Elia sen kuuli peitti hän kasvonsa hameellansa, ja meni ulos ja seisoi luolan ovella, ja katso, ääni sanoi hänelle: mitä sinulla tässä on (tekemistä), Elia?
14 Hän vastasi: minä olen kiivauksella kiivannut Herran Jumalan Zebaotin tähden; sillä Israelin lapset ovat hyljänneet sinun liittos, kukistaneet sinun alttaris ja tappaneet sinun prophetas miekalla, ja minä ainoasti jäin, ja he etsivät minun henkeäni, ottaaksensa sitä pois.
15 Mutta Herra sanoi hänelle: palaja tietäs myöten Damaskun korpeen: mene ja voitele Hasael Syrian kuninkaaksi.
16 Ja voitele Jehu Nimsin poika Israelin kuninkaaksi; ja Elisa Saphatin poika, AbelMeholasta, voitele prophetaksi sinun siaas.

[Taavetti]

Kohtasin hetki sitten kysymyksen, mistä tulee sanonta, "että emme antaisi laittajalle sijaa?" Tästähän se, tummennan sen yhden jakeen, että eroittuu muista.
Efesolaiskirje 4
22 Niin pankaat pois vanha ihminen, jonka kanssa te ennen vaelsitte, joka himoin kautta eksyksissä itsensä turmelee;
23 Mutta uudistakaat teitänne teidän mielenne hengessä,
24 Ja pukekaat päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on, totisessa vahurskaudessa ja pyhyydessä.
25 Sentähden pankaat pois valhe, ja puhukaan jokainen lähimmäisensä kanssa totuutta; sillä me olemme jäsenet keskenämme.
26 Vihastukaat ja älkäät syntiä tehkö, älkäät antako auringon laskea ylitse teidän vihanne,
27 Älkäät antako laittajalle siaa.
28 Joka varastanut on, älkään silleen varastako, vaan paremmin tehkään työtä ja toimittakaan käsillänsä jotakin hyvää, että hänellä olis tarvitsevalle jakamista.
29 Älköön yksikään rietas puhe teidän suustanne lähtekö, vaan mitä sovelias on parannuksen tarpeeksi, että se kelvollinen kuulla olis.
30 Ja älkäät Jumalan Pyhää Henkeä murheelliseksi saattako, jossa te lunastuksen päivään asti kiinnitetyt olette.
31 Kaikki haikeus, ja närkästys, ja viha, ja huuto, ja sadatus olkoon kaukana teistä kaiken pahuuden kanssa.
32 Mutta olkaat keskenänne ystävälliset ja laupiaat, ja anteeksi antakaat toinen toisellenne niinkuin Jumala teillekin Kristuksen kautta anteeksi antanut on.

Laittaja tuossa merkityksessä on vanha, ilmeisesti unhoon jäänyt sana. Slkuperäisessä merkityksessä se on tarkoittanut moittijaa tai panettelijaa. Paavali ja Pyhä Henki tarkoittivat sitä, ettei uskovaisen sovi tietoisesti ja tahallaan elää niin, että elämämme antaisi kellekään aiheita panetteluun. Uskomme vuoksi saamme kyllä tarpeeksi pilkkaa ja panetteluja, sellainen "ristin pahennukseksi" kutsuttu on usein uskovaisen 'luontaisetu' täällä pahan maailman keskellä. Sitä voimme vähentää asiallisella tiedotuksella, mutta on nähty, että monesti tiedotus vain yllyttää lisää pahimpia irvijöitä. Sellaista ristin pahennusta meidän ei tarvitsekaan karttaa, vaan voimme ja saamme tunnustaa uskoamme aina ja kaikissa tilanteissa, missä meille siihen mahdollisuus ja voimaa annetaan.
Uskon tunnustaminen maailman keskellä ei ole laittajalle sijan antamista. Sen sijaan eläminen maailman tavalla, vaikkapa tahallisissa "sievissäkin synneissä," on juuri sellaista sijan antamista moittijoille.

[O.M]

1. Kuninkaiden kirja 19
- - 11 Hän sanoi: mene tästä ulos ja astu vuorelle Herran eteen. Ja katso, Herra meni ohitse, ja suuri ja väkevä tuuli kävi, joka vuoret halkasi ja mäet särki Herran edellä; mutta ei Herra ollut tuulessa; ja tuulen perästä tuli maanjäristys, ja ei Herra ollut maanjäristyksessä;
12 Ja maanjäristyksen perästä tuli tulta, ja ei Herra ollut tulessa; tulen perästä tuli hieno tuulen hyminä.
13 Kuin Elia sen kuuli peitti hän kasvonsa hameellansa, ja meni ulos ja seisoi luolan ovella, ja katso, ääni sanoi hänelle: mitä sinulla tässä on (tekemistä), Elia?

Tätä kohtaa selitettiin vähän aikaa sitten seuroissa. Jumala ei lähesty nuriseviakaan lapsiaan ankarasti "myrskytuulessa", "maanjäristyksessä" tai "tulessa", vaan armollisesti "lempeässä tuulen hyminässä". Armo kulkee totuuden edellä. Kun nuriseva Jumalan lapsi (raavas mies Eliakin) kohtaa lempeän Jumalan, hän peittää kasvonsa ja saattaa itkeä.