Mummun seurahalut

kuulumisia ja muistoja

Mummun seurahalut

ViestiKirjoittaja Ankka » 06 Marras 2007, 11:42

Mummu asui poikansa perheen peräkammarissa. Hän oli hyvä leipomaan ja hän ilahduttikin poikansa perhettä, pitämällä heidät tuoreen ruisleivän ja ohrarieskan äärellä niin paljon, kuin vaan oli voimia leipoa. Miniä sanoikin mummulle, että "mummun ei tartte mittään muuta tehä jos vaan jaksaa leipoo, koska mummun leipoma leipä on niin hyvvää, ettei kukkaan muu ossaa sellasta tehä".

Mummu oli ahkera ja hän kyllä auttoi poikansa perhettä kaikin tavoin. Perhe kunnioitti ja rakasti mummua. He halusivat tarjota hänelle onnellisen vanhuuden ja palvelivat vastavuoroisesti mummua tarvittaessa.

Siihen aikaan seuroja järjestettiin harvoin. Mummu olisi halunnut käydä paljon useammin seuroissa, kuin siihen oli mahdollisuutta. Kerran oli semmonen tilanne et naapuripitäjässä järjestettiin seurat. Sinne oli sen verran matkaa, et sinne piti mennä junalla. Mutta mummulla ei ollut rahaa junalippuun. Eikä myöskään pojan perheellä. Mummu meni nukkumaan. Poika ja miniä miettivät tilannetta ja tulivat siihen tulokseen et mummun piti päästä nyt sinne seuroihin. Poika kävi lainaamassa naapurista rahat mummun junalippua varten. Aamulla poika herätti mummun ja antoi hänelle junarahat ja käski kiiruhtamaan juna-asemalle.

Mummu puki puhtaat vaatteet päällensä ja läks juoksemaan kohti juna-asemaa. Keskivälissä matkaa, juna kuitenkin ohitti mummun. Mummu rupesi rukoilemaan: "pane hyvä Jumala, juna oottamaan, Sinä tiijät, että mulla on pitkä ruokaväli!" Kun mummu tuli asemalle, juna seisoi vielä asemalla ja mummu nousi junaan ja istahti paikalleen. Kohta tuli konnari myymään lippua ja kysyi mummulta: "tiijättekö te että juna ootti teitä?" -johon mummu: "tiijänhän minä, kun minä rukkoilin sitä oottamaan". Sitten konnari kertoi että junan kuljettaja oli sanonut konnarille et "ootetaan vähän aikaa, minusta näytti et tuolla juoksi yks mummu, joka yrittää ehtiä junaan".

Mummun ohje rukoilemiseen oli: "sitä pittää uskoo kun rukkoilee, sitte sitä saa, mitä pyytää". Minulla on kunnia omistaa tuon mummun vanha Lutherin huonepostilla. Pitelen sitä käsissäni syvän kunnioituksen vallassa. Ajatella: sitä samaa kirjaa tuo hurskas mummuni on josku pidellyt ja ahkerasti myös lukenut sitä. Minä, hänen tyttärentyttärensä, koen olevani niin huono pitämään tuota samaista kirjaa käsissäni, olisinpa perinyt edes hippusen mummuni viisautta ittelleni...
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Helmi 2008, 09:19

Aivan tarkalleen tämä ei sovi yllä olevan otsikon alle, mutta en halua tehdä uuttakaan otsikkoa vaarin seurahaluista, joten tähän kirjoitan. Aihe kyllä sopii, vaikka menee otsikosta selvästi sivuun.

Aloitan kuitenkin mummin, vaimoni äidin syntymäpäiviltä, jota vietimme, olikohan se lauantai päivän sikäläisellä Rauhanyhdistyksellä. Väliajalla seurapuhetta odotellessamme kävimme parin kilometrin päässä vanhainkodissa tervehtimässä siellä vanhuuttaan elävää vaimoni isää, joka ei enää jaksanut lähteä puolisonsa syntymäpäiville.
Yöksi menimme vaimoni veljen kotiin, joka sijaitsee lähellä Rauhanyhdistyksen taloa, ja jota aluetta paikalliset uskovaiset ihmiset puhuttelevat Siionin laaksoksi, siellä sijaitsevan Rauhanyhdistyksen talon ja lukuisien lestadiolaisten asuntojen vuoksi.

Yö meni rauhallisessa unessa, mutta uni keskeytyi varhain aamulla, kun vaimoni veli keskusteli puhelimessa. Kohta hänen päänä työntyi oven raosta ja kuiskaten hän kysyi: nukutaanko täällä. Kun ilmoitimme olevamme valveilla, kysyjä kertoi, että pappa on päässyt pois, noutaja on käynyt vierailulla.

Kahden viikon kuluttua ajoimme uudelleen sen yli 300 kilometrin matkan, joka meiltä tulee sinne Koillismaan kirkonkylään. Saatoimme papan haudan lepoon kauniille hautausmaalle, josta näkyy kuin tarjottimella kirkonkylän taajama. Rauhanyhdistykselle menimme muistojuhlaa viettämään. Siellä kuulin sen, minkä halusin tässä kertoa. Kerroin vain hiukan edeltäviä tapahtumia, että lukija saattaisi päästä mukaan tapahtumiin.
Silloinen kappalainen, uskonveljemme piti muistopuheen, jonka osana muisteli edesmennyttä pappaa, jonka vaiheita oli seurannut vanhainkodissa, käydessään siellä hartaushetkiä pitämässä ja toki muutenkin. Tavallisesti pappa istui penkissä hyvin puhujan näköpiirissä, mutta tuli sellainen kerta, ettei pappaa näkynytkään. Kysyttyään missä mahtanee viipyä ja kun kukaan ei varmaksi tiennyt, aloitti veli virrellä, jatkaakseen sen jälkeen puheella. Virsi meni ja puhuja avoimesta Raamatusta valmistautui tekstiä lukemaan, kun huoneen ovi avautui ja sieltähän pappa oli tulossa. Mutta miten hän tuli, siinä oli ihmettä kerrakseen. Ei tullut kävellen, vaan istuen lattialla ja käsillään itseään nostaen pätkän kerrallaan kulki eteen päin. Sen nähtyään pappi keskeytti aikomansa lukemisen ja sanoi kuuluvalla äänellä: Kyllähän me pappa tänne odotetaan, ei meillä niin kiirettä ole aloittamaan.

Papalla oli siis seurahaluja, kun ei enää jaksanut kävellä, niin käytti käsiään, jotka olivat vielä kunnossa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Kesä 2008, 09:37

Tässä muistelmassa mainittu pappisveli, nykyisin suurehkon seurakunnan kirkkoherra, oli yksi puhuja juhannuksen aattoiltana Kallion leirikeskuksessa. Oli mukavaa tavata ja tervehtiä nuoruuden ajalta asti tuttua miestä. Terveisiä sinne jokilatvoile, jos satut joskus lukemaan tätä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Tammi 2011, 21:10

Kotimaan ikävä


Olemme olleet monissa seuratilaisuuksissa sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin. Olimme Simojoella tavanomaisilla kesäjuhlilla Tiivi ja Lenna Anttilan kesämajalla. Joka kesä olemme olleet siellä, emmekä voi olla sieltä pois. Ihana luonto, kaunis pirttirakennus korkealla joen törmällä, siellä on monta ihanaa hetkeä vietetty rakkaiden ystävien kanssa. On iloittu ja murheita on haudattu armon mereen. Ystävyytemme on kestänyt kauan, oli vuosi 1957, 19. päivä toukokuuta, kun nämä ystävät kävivät ensimmäisen kerran kodissamme seuroja pitämässä. Monta kertaa Syväkankaan kodissa käydessäni, sain suurta siunausta sydämelleni, kun kovissa sydämeni murheissa saavuin luoksenne. Siellä osattiin antaa lohdutusta kipuilevalle sydämelle. Laulettiin ja luettiin pyhää kirjaa. Ruokittiin vanhaakin osaa rakkaudella. Nämä hetket ovat unohtumattomina mielessäni, vaikka maailman aika muuttuukin. Rakkaus on suurin, se vie perille kunnian taivaaseen murheiden maasta, kun aika täyttyy.

Sitten olimme Alaniemen koululla seuroissa. Olimme suurella joukolla, linja-autollinen sisaria ja veljiä. Siellä puhaltelivat lämpimät suvituulet, pesten armon sateella sydämen maita. Kuuluivat kiitosäänet Herralle Jeesukselle. Puhumassa olivat veljet Lenna Anttila, Kalle Toppinen ja Pekka Nordström, Ennen näitä seuroja olimme Arpelan kesäseuroissa, ja sitten jälleen arkipäiväseuroissa 31. 7. Seuroissa puhuivat veljet Pekka Nordström, Kalle Toppinen ja Paavo Heikkilä. Iso rauhanyhdistyksen talo oli tupaten täynnä seuravieraita. Oli hyvä olla, syntiä upotettiin armon mereen.

Oli liikuttavaa, kun Pekka-veli muisteli Oskari H. Jussilaa. Hän on Arpelassa ollut hänen kanssaan, ja siellä saanut parannuksen armon. Tuntuuhan ihanalta meistäkin olla, ja käydä sellaisten ihmisten luona, jotka ovat meidät siunanneet taivastielle. Jussila on myös minuakin siunannut, olin hänen rippikoulussaan Ranualla. Muistan monta ihanaa hetkeä, hän usein tunnillakin puheli uskon asioista. Lauluja muistan siltä ajalta mm. "Sun armoalttarillasi, ” ja ”Jo nuorena on hyvä kaunihisti."

Kävimme Ilmolassa Matti Lukkarilan, ja hänen emäntänsä uudessa, kauniissa kodissa. Seurat olivat rauhanyhdistyksellä, ja puhumassa oli rakas veli Yrjö Koskimäki. Kyläilimme sitten Lukkarilassakin. Emäntä palveli suurella rakkaudella, Jumala on siunannut heitä.

10 – 12 päivä olimme omalla rauhanyhdistyksellä syysseuroissa. Puhumassa olivat veljet Ville Suutari, Reino Kotajärvi, Lauri Tuohimaa, Erkki Tölli, Olavi Jutila, Martti Kallunki ja Niilo Rauhala. Väkeä oli aika runsaasti, vaikka seuroja oli lähiympäristössä samaan aikaan. Tervehdyspuheen piti veljemme Jouko Okkonen ja loppurukouksen piti veljemme Pertti Sinervo.

Ihmisillä on vielä sanan nälkä, uskovaiset rientävät armopeson partaalle. Ilma on raskas synnin maassa. Synnin saasta tarttuu, ja oma raadollisuus painaa. Liha ja veri kiehuvat, tuoden mieleen monenlaisia kiusauksia. Sielunvihollinen kuiskuttelee, että ethän sinä ole edes uskovainenkaan, varsinkin, kun on seuroihin lähtö.
Kun painaa turmeltunutta omaa minäänsä, kun Herra Jeesus on luvannut olla huonon matkamiehen mukana, ja luvannut viedä hänetkin kotiin saakka.

Kerran vaivat loppuvat, rakkaat väsyneet veljet ja sisaret. Kerran lasketaan päärlyporteista sisälle kuninkaan huoneeseen, jossa minäkin heikko taivaan tien kulkija kiitän täydellisesti. Kiitos taivaan Isälle, että Hän on minutkin lunastanut perilliseksi kunnian maahan. Heikkoa vaellusta on tämä matkan teko. Sydän kipuilee; pääsenköhän perille. Monet viholliset käyvät kimppuun valhe puheillansa, saartaakseen ja väsyttääkseen Jumalan armolapsen pois taivaan tieltä.

Sain kirjeen sinulta, Esteri-sisar, Sarakylästä. Tulin kovin iloiseksi kirjeestäsi. En ole kuullut pitkään aikaan sinusta mitään, ja olen luullut, että olet jo päässyt taivaan kotiin. Kerroit, että olet parantunut vähän, vaikka tautisi on niin vaikea. Jospa Jumala antaa sinulle vielä terveyttä, että pääset vielä Lahden suviseuroihin, jos Jumala suo niitä vielä pitää. Lähetän sinulle rakkaita terveisiä. Rukoilen puolestasi, että Jumala sinua vahvistaisi, ja parantaisi sinut. Antakoon Jumala uskottomalle kotiväellesi parannuksen armon, ennen kun myöhäinen saavuttaa. Nyt vielä siunataan lapsia armosiunauksella. Emme tiedä, kauanko Jumala antaa ajan jatkua. Minäkin tunnen sairautta, pitkällistä, kalvavaa sairautta. Olen niin paljon ollut leikkauksissa ym. etten oikein haluaisi mennä lääkäriinkään. — Terveisiä vieläkin sinulle, rakas Esteri-sisar. Kirjoita, jos jaksat. Muista minuakin perheeni kanssa. Monessa murheessa olen matkaa tekemässä. Monet vaikeudet piirittävät, väsyttää. Jumalan lasten rukoukset kantavat, kun ne totiset ovat.

Lähetän rakkaita terveisiä Jumalan lapsille. Terveisiä Hannulle ja Karille, jäimme teitä rakkaudella muistamaan. Heikko sisarenne vaivassa ja valtakunnassa,

E. N.
Päivämies 12.9.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron