Jani_S kirjoitti:On oikeastaan vaikea alkaa luetella elämänvanhurskauden piirteitä, sillä se on kuin tekisi itselleen ansiolistaa. Tosin en ole onnistunut silläkään puolella, mutta silti tulee eräänlainen omakehun tunne. Ehkäpä joku toinen osaa kertoa paremmin ja näyttääpä niin jo tehdynkin.
Minusta lähestyt tässä aivan olennaista ja tärkeää kysymystä. Et olisi pysäyttänyt tuohon, siinä oli tulemaisillaan aivan oikea johtopäätös elämänvanhurskauden asioissa. Jos tuntuu siltä, että vaellus on onnistunut hienosti, niin ei sillä nyt kehtaa kehuskella, sehän on kuin ansiolistaa keräisi. Sen lisäksi (minun mielestäni) sen onnistumisen on pakko olla valheellista, ei Raamattukaan kerro vaelluksessaan onnistuneista ihmisistä Jeesusta lukuunottamatta.
Jos taas kukaan ei näissä asioissa onnistu, minkälaisen arvon voi ihmisen teoille antaa? Jos ihmistekoa yritetään esitellä Jumalalle, se ei koskaan voi olla muuta kuin saastainen vaate. Eri asia on sellainen uskon hedelmä, joita elävä usko tuottaa. Mutta niitä hedelmiä ei minusta voi nimetä suoraan, vaikka "nuoria miehiä kaatavan vaarallisen urheilun jättämiseksi".
Palaan vielä yhteen Raamatunkohtaan Matteuksen evankeliumissa:
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
Minä ajattelen niin, että elävä usko tuottaa hedelmiä (elämänvanhurskautta) aivan varmasti. Kysyn tuohon Matteuksen kohtaan viitaten, voivatko ne hedelmät olla sellaisia tekoja, että vanhurskaat ihmiset itse todella ymmärtävät niitä tekevänsä? Minusta tuntuu, että jos ihmiset ymmärtävät tekevänsä hyviä, Jumalalle kelpaavia töitä, he yrittävät vain ottaa niistä kunnian itselleen.
Ja näistä ajatuksista johtuu se, että pidän kaikkea teoissa valvomista pettävänä ja vaarallisena tienä. Niihin liittyvä sielunvihollisen petos on kaikista kavalinta ua, koska sitä ei näe päälle päin. Se on myös mukavasti järjelle sopiva: hyvässä ja Raamatunmukaisessa elämässä ei sen mukaan voi olla mitään pahaa.