Kuin keväinen tunturitulva
Evankeliumin leviämisestä Kolarissa
Niin kuin keväinen tunturitulva syöksyy alas, leviten matalille ja laajoille nevoille ja soille, oli kristillisyytemme alkuaika täällä Lapissa — niin kuin monin paikoin muuallakin maassamme. Herätyksen aalto huuhtoi läpi kylien ja maakuntien. Jumalan elävä sana sai koskettaa ihmissydämiä, silloin tuli kysymys ihmisen kalleimmasta asiasta: "Miehet rakkaat veljet, mitä minä tekisin, että saisin iankaikkisen elämän?"
Ensimmäiset uskon käsittäneet läksivät rakkauden velvoittamina viemään ilosanomaa eteenpäin. Lähettäjän käskylle kuuliaisuutta osoittaen he tahtoivat vaikeuksista huolimatta, vaivojaan säästämättä, jakaa sitä tavaraa, mistä itse ensin olivat osallisiksi päässeet.
Kun me ajattelemme alkuheräyksen aikaa ja niitä vaikeuksia, missä työtä saatiin tehdä Herran elovainiolla, niin se oli vain suuri Jumalan rakkaus, joka sai sellaisiin uhrauksiin. Reppu selässä, suksilla tai kävellen täytyi liikkua viedessään pelastuksen sanomaa eteenpäin. Mutta kun Jumala sai kirkastaa, kuinka suuri vahinko ihmisraukoille tulee siinä sieluntilassa, jossa he armoaikaansa kuluttivat, niin silloin eivät maalliset vaivat olleet esteenä.
NÄIN HERÄTYKSEN virrat saavuttivat paikkakuntammekin, ja onhan Kolari niin lähellä herätyksen alkulähteitä että on oletettavaa hyvin varhaisessa vaiheessa jo sen saavuttaneen seutukuntamme. Esimerkiksi Ruotsin Pajalan seurakunta on naapuripitäjä —, rajajoki vain välissä -, jossa Laestadius oli kirkkoherrana loppuelämänsä ajan. Ei kuitenkaan ole tiedossani, enkä ole ehtinyt hankkiakaan tarkempia selvityksiä - milloin ja kenen välityksellä elävä kristillisyys on paikkakuntamme saavuttanut. Kuitenkin on muistitiedossa, että Raattamaakin on pitänyt seuroja ainakin kirkonkylällä Heikkilän talossa ja muuallakin useammissa paikoissa. Sen lisäksi Erkki-Antti on kulkenut hyvinkin paljon paikkakunnallamme ja tiettävästi pitänyt kiertokouluakin yhtenä talvena Kurtakon kylällä. Alkuaikoinahan Laestadius asetti katekeettoja (kiertokoulun opettajia) opettamaan lukutaitoa ja samalla he saivat viedä elämän sanaa eteenpäin, kun heillä ei muuten ollut saarnalupaa. Vaikka olikin vastustusta ja vaikeuksia, niin eihän koskaan ole elävää uskoa voitu kahlehtia, sillä sen takana on ollut Jumalan voima. Seuroja pidettiin paljon ja muistitietojen mukaan oli myös paljon seuraväkeä. Isäni Juho Hakso muisteli, kuinka hänen isoisänsä Mooses Niemi (eli Hakso) sai parannuksen armon ja alkoi ottaa seuroja kotinsa. Tästä hänen epäuskoinen veljensä ennusti, ettei tuolla tavalla kauan pysy talossa, kun alkaa maakuntaa ruokkia. Silloin saattoi olla seurat viikottain samassa kylässä. Mutta Jumala siunasi kuitenkin sekä ajallisesti että iankaikkisesti, josta siunauksesta ovat lapset ja lastenlapsetkin päässeet osallisiksi.
KUITENKAAN EI sielunvihollinen antanut vapaasti tehdä työtä ja uskoa. Tuli takatalvi, alkoivat puhaltaa kylmät tuulet yli maakuntien. Kittilästä käsin tuli uusia virtauksia, siellä alettiin opettaa, että nyt on saarnattu liian paljon evankeliumia. Erkki-Antti nukuttaa Torniojoki-varren evankeliumilla. Näin lähti uudenherätyksen eriseura matkalle. Taistelu oli kova paikkakunnallammekin, mutta kotikyläni Pasmajärvi on säästynyt miltei kokonaan. Taistelua kyllä on käyty. Muisteli isäni, kuinka Kalle Liikamaa ja kirjoittajan isoisä Iisakki Hakso (eli Honkaniemi, millä nimellä häntä talon mukaan nimitettiin) taistelivat em. eriseuraa vastaan ja osoittivat sen raamatulla vääräksi.
Seuroja ja sunnuntairukouksia
EDELLÄ MAINITTUJEN Kalle ja Helena Liikamaan kotona pidettiin niihin aikoihin paljon seuroja, samoin Iisakki ja Eevakaisa Honkaniemen talossa. Niihin aikoihin, sekä paljon myöhemminkin, milloin ei ollut seuroja, pidettiin sunnuntaisin rukouksia. Luettiin Lutherin tai Laestadiuksen postillasta päivän saarna ja veisattiin virsiä ja siionin lauluja. Rukousten lukijoina toimii Iisakki Honkaniemi ja kylälukkarina Kalle Liikamaa. Mainittakoon vielä, että kun hän vanhana meni sokeaksi, hän muisti virret suurimmaksi osaksi ulkoa ja jatkoi laulujen ja virsien esilaulajana.
Rukousten lukijana jatkoi sitten isäni. Viimeisten sotien jälkeen pyhärukousten pitäminen on loppunut. Sen jälkeen on pidetty ompeluseuroja ja lauluseuroja. Pasmajärven seurapaikkoina mainittakoon em. lisäksi, aikaisemmin Uusitalo ja Kangas, sekä minun muistamani aikana Vanhatalo, jossa Kustaa ja Hanna Pasma pitivät isännyyttä. Sekin seurapaikka on muuttoliikkeen vuoksi jäänyt autioksi heidän poispääsynsä jälkeen. Hilja Pasmalta saamieni tietojen mukaan on täällä kulkenut puhujina Kalle Heliste Kemijärveltä, Mikko Pääkkölä ja Näätsaari.
Minun muistini aikana on käynyt Hurulan Eetu, Keskitalon Juho Ketola sekä Huhtalan Eljas, joka kävi miltei joka talvi. Lisäksi Kauno Kemppainen. Sotien jälkeen on käynyt monia veljiä, mutta sehän onkin jo nykyaikaa lähempänä.
RUOKOJÄRVEN seurapaikkoina muistetaan olleen Kuoppala, Mäkitalo ja Ruokovaara. Ruokojärven kyläpappina (rukousten lukijana) on toiminut Leevi Ruokojärvi ja kylälukkarina Juho Pasma eli Rajalan Jussa, niin kuin häntä tavallisesti kutsuttiin. Uudenheräyksen eriseura sai aikoinaan siinäkin kylässä muutamia eksytetyksi, eikä heillä kaikilla ollut palaamisen armoa. Myöhemmin on Ruokojärvikin jäänyt hengellisesti kylmilleen, kommunismi ja väärät hengellisyydet ovat sammuttaneet elävän uskon, niin kuin monesta muustakin Kolarin kylästä. Sieppijärven kylässä on seurapaikkoina ollut vanhastaan, Iivari, Männistö ja jonkin verran on myös seuroja pidetty Pääkkölällä. Rukousten lukijana siellä ovat toimineet, Kankaan Heikki, Männistön Arviiti ja jonkin verran myöhemmässä vaiheessa Ravelin Kalle. Esiveisaajana on toiminut Kalle Kyrö, Iivarin Kaleviksi myös mainittu. Uuden heräyksen höyry sai Sieppijärven kylällä jonkin verran enemmän jalansijaa, mitä muissa kylissä. Heidän johtomiehenään muistetaan olleen Jaukan Fetto niminen mies. Mutta on aina ollut myös niitä, jotka eivät ole hetkeksikään olleet kuuliaisia
vääränhengen viettelyksille.
Oman paikkakunnan saarnaajana täällä on toiminut rakastettu veljemme Aukusti Rantakurtakko, joka oli syntynyt Kolarin Kurtakon kylässä vuonna 1887. Hän oli horjumaton oikean opin puolesta taistelija; pääsi muutamia vuosia sitten vanhurskasten sapatin lepoa nauttimaan. Aukusti-veli muisteli, kuinka hänen jo mieheksi vartuttuaan oli alkuheräyksen aikainen uskovien joukko harventunut, ettei ollut kuin vähän uskovaisia. Mutta Jumala antoi vielä voimakkaan heräyksen ajan koittaa näille seuduille. Seuroja järjestettiin paljon ja uusia parannuksen tekijöitä oli, etenkin nuoria jokaisissa seuratilaisuuksissa, joskus pyhärukouksissakin. Silloin hänellekin, tuhlaajapojalle avautuivat isän kodin ovet, hän oli silloin 29-vuotias. Oman muistini mukaan, kotikylässäni oli varhaisemman kylässäni varhaisemman lapsuuteni aikana suurin osa keski-ikäisistä uskomassa. Olettavasti heistä suurin osa oli juuri edellä mainitun heräyksen aikana saanut parannuksen armon.
Edelleen jatkaa muistelustaan Aukusti-veli: Kolarin kirkonkylässä pidettiin isoja seuroja. Väkeä oli niin paljon, etteivät seuratilat riittäneet, vaan pappilan pihan täytyi toimia seurapaikkana ja kaivon kannelle oli järjestetty puhujankoroke. Kun ajattelemme sen ajan kulkuvälineitä ja myös asukastiheyttä, niin täytyy todeta, että sanannälkää on todella ollut.
Seurapirtit täysiä
MUISTAN ITSEKIN varhaisemman lapsuuteni ajalta, kuinka seurapirtit olivat aina tupaten täynnä. Hevosilla ajettiin talviaikaan monet kymmenet kilometrit seuroihin ja kesällä jalkaisin tai venekyydillä. Helmi-Maria Niva, 80 -vuotias muisteli kuinka Pasmajärveltä tulivat seuroihin Vaattojärvelle venekyydillä, niin kuului pitkien matkojen päästä jo siionin laulut. Ei silloin ollut kiirettä, vaikka toimeentulo oli monesti hyvin vaikeaa. Mutta kun oli saatu tuntea, kuinka Herra on suloinen, ei voitu olla poissa sieltä missä pyhäin kokoukset olivat.
Viimeiset isot seurat Kolarin kirkolla pidettiin 1939 juhannuksena. Olin äitini kanssa siellä mukana. Seurat olivat vanhassa saarikirkossa. Puhujina niissä seuroissa olivat Rantamaula, Leppäsaajo, Rantakurtakko ja Kolarin silloinen kirkkoherra Lauri Kivekäs. Pienempiä seuroja kirkonkylällä on pidetty myöhemminkin, useimmiten vain silloin kun lähetyspuhujat ovat vierailleet paikkakunnalla. Seuroja on pääasiassa pidetty seurakunnan tiloissa, mutta myös jo sapatin lepoon päässeiden Tyyne ja Vihtori Pellikan kotona. He ovatkin olleet viimeiset taivaantien kulkijat, jotka ovat Jumalan joukon kanssa samassa hengessä matkaa tehneet kirkonkylällä.
VAATTOJÄRVEN kylän vanhimpia kristityitä olivat Antti Niva, Salomon ja Mooses Heikki, Iisakki Vaattovaara, myös näiden vaimot, Abiel Heikki, Tuomas Kylmämaa ja Stiina-Kaisa Niva. Heikkien talo muistetaan seurapaikkana. Edellä mainittujen lisäksi mainitaan vielä vanhimmista kristityistä Vaattojärvellä Heikki Vaattovaara, hänen vaimonsa Helena, s 1848. Vaattojärven rukousten lukijana mainitaan olleen Antti Niva. Venejärvellä oli vanhoja uskovaisia Heikki Vettanen emäntineen, Erkki Vettanen emäntineen, sekä naisia Anna-Kaisa Seppälä, Karoliina Nenämaa, Juho Vesala Fanni Raitala eli Vaattovaara miehineen. Näiden vanhojen Venejärven kristittyjen mukana elävä usko meni hautaan. Edellä mainittujen puhujien lisäksi mainitaan täällä kulkeneen myös Songan Mikon, ja Hanhi-Pietin, joka viimeksi mainittu meni uudenheräyksen eriseuraan.
JUMALA ON AIKOJEN kuluessa tehnyt suuria tekoja paikkakunnallammekin. Paljon on niitä, jotka ovat ottaneet evankeliumin siunauksen vastaan, ovat uskoneet ja Jumalan voima kautta myös uskon säilyttäneet - ja aikanaan saaneet siirtyä sapatin lepoon. Mutta palon on myös sielunvihollinen saanut kesyttää ihmisraukkoja pois totuuden uskomisesta, joko julki jumalattomuuteen, tai eriseurojen tai muiden väärien hengellisyyksien kautta.
UUDENHERÄYKSEN eksytyksien jälkeen tuli 30-luvun tienoilla pikkuesikoisuuden eriseura, joka sai paljon vahinkoa aikaan. Myös korpelaisuus vaikutti jonkin verran – etenkin Sieppijärven kylässä – mutta sen vaikutus jäi verraten vähäiseksi. Viimeinen eriseura ei saanut juuri jalansijaa täällä. Myös jehovalaisuutta ja helluntailaisuutta esiintyy jonkin verran. Paavali kirjoittaa tessalonikkalaisille: ”Ettei he rakkautta totuuden puoleen ottaneet autuaaksi tullakseen. Sen tähden on Jumala heille lähettänyt väkevän eksytyksen niin että he valheen uskovat.”
*Pieni on se Jumalan lasten joukko, joka tekee vielä matkaa pilkattuna ja ylön katsottuna, mutta uskoen että kerran on kiusausten matkalla pää. Ei ole suuri se joukko, joka kantaa Yljän kihloja ja tunnustaa Herraa Jeesusta lunastajaksi ja vapahtajaksi tämän nurjan ja pahanilkisen sukukunnan keskellä. ”Ja ehkä kymmenes osa siihen vielä jää, niin sekin hävitetään. Kuitenkin tammelle ja tuomelle jää kanto, vaikka heidän lehtensä varistetaan, niin pitää myös pyhällä siemenellä kanto oleman.” (Jes. 6:13) Mutta kerran heille sanotaan; Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on valmistettu maailman alusta. Vähässä olit sinä uskollinen, minä panen sinut paljon päälle.
Heino Hakso
Päivämies huhtikuun 26 päivä 1972
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Mielistyin tähän Kolaria koskevaan historialliseen kirjoitukseen siitäkin syystä, että viitisen vuotta sitten sain olla mukana Kolarin uudessa kirkossa järjestetyissä suurissa seuroissa. Siellä valaisi seudun historiaa puheessaan ainakin Pauli Korteniemi, joka kertoi Kolarin lapsuutensa asuinpaikaksi. Kirjoitus antanee jonkin kaltaisen käsityksen siitä, miten ennen uskottiin ja seuroissa kuljettiin. Suunnilleen samanlaista se on ollut muuallakin harvaan asutuilla alueilla.
Seurojen ohjelmassa oli yhden illan retki Pajalaan, jossa tutustuimme Laestadiuksen alueeseen Köngäsessä ja Pajalan kirkonkylässä. Retkeen kuului iltakahvi seurakuntatalolla ja seurat Pajalan kirkossa. Jotka eivät käyneet Ruotsin puolella, tutustuivat Kolarin vanhaan saarikirkkoon, josta mainitaan muistelmassakin.