Korvenmatkan juhlahetkiä
Siionin Lähetyslehti numero 10, lokakuu 1943
Sitten menivät Mooses ja Aaron faaraon tykö ja sanoivat: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, päästä minun kansani minun kansani pitämään minulle juhlaa korvessa.” Faarao vastasi: ”Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuuleman ja päästämän Israelin? En minä siitä Herrasta mitään tiedä, päästä Israelia. ” Ja he sanoivat: ”Heprealaisten Jumala on kohdannut meitä: anna siis nyt meidän mennä kolmen päivän matka korpeen uhraamaan Herralle, meidän Jumalallemme, ettei Hän rutolla eli miekalla meidän päällemme tulisi.” Niin Egyptin kuningas sanoi heille: ”Miksi te, Mooses ka Aaron, pidätätte kansaa heidän työstänsä? Menkäät teidän työhönne.” (2. Moos. 5: 1 – 4)
Jumalan lapsilla on tapana korpimatkallaan pitää seuroja, suuriakin seuroja, kolmipäiväisiä juhlia. Vanhan liitonkin matkamiehet juhlivat. Tekstimme vie meidät tällaisiin juhliin, korpiseuroihin, joissa lopulta oli miehiäkin, asekuntoisia 600.000 ja sen lisäksi naisia, lapsia ja vanhuksia. Minkälaiset juhlat syntyisivätkään, ja minkälainen väenpaljous, jos meidän asekuntoiset miehet sieltä korsuista, ja me muut täältä kotosalta saisimme kokoontua yksiin juhliin ja vielä Jumalan lasten seuroihin! Aavistamme vähän, miltä tuntui näissä seuroissa, joita Israelin lapset saivat korvessa viettää vapaina Egyptin orjuudesta, ulkonaisesta vihollisesta, vapaina avoimen taivaan alla Luojan suuria töitä ihmettelemässä. Jumala löi uusilla vitsauksilla Egyptin kansaa, mutta säästi oman kansansa ja päästi sen lopulta pois orjuuden huoneesta juhlaa viettämään ja samalla korven tietä taivaltamaan kohti luvattua Kaanaan maata.
Esteitä oli näitäkin juhlia järjestettäessä: ulkonaisia ja sisäisiä, esteitä Mooseksessa ja Aaronissa, faraossa ja itse kansassa. Vain kaksi oli aluksi näitä seuroja puuhaamassa, ja heilläkin oli esteensä. Mooses sanoo” Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään Israelin lapset ulos Egyptistä? Katso eivät he usko minua, eivätkä ole kuuliaisia minun äänelleni. Ah Herra, minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Lähetä kuka muu tahansa!” Mutta Herra opettaa: ”Kuka on luonut ihmisen suun? Enkö minä Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suussas ja opetan sinua, mitä sinun puhuman pitää. Eikö sinulla ole veljesi Aaron? Sinun pitää puhuman hänelle, ja minä olen hänenkin suunsa kanssa, ja hänen pitää puhuman sinun puolestasi kansalle.”
Esteitä oli kansallakin. Ulkonaisen orjuuden, painon ja ahdistuksen alla oli unohtunut, mitä on vapaus, kokoontuminen, Jumalan sanan kuuleminen vieläpä uskomisen vapaus. Olipa unohtunut Jumalan sanakin: ”Ei Jumala meitä kuule eikä auta.” Eräskin sanoi Moosekselle: ”Kuka sinun on asettanut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?”
Suurimmat esteet olivat kuitenkin itse faraossa. Kun Mooses ja Aaron menivät ja sanoivat faraolle Jumalan sanat: ”Päästä minun kansani pitämään minulle juhlaa korvessa!” Niin hän vastaa: ”Kuka on Herra, jonka ääntä minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä kansaa. Miksi te pidätätte kansaa työn teosta? Menkää töihin!” Rehellinen tunnustus: ei tunne Herraa, eikä muuta jumalaa kuin itsensä. Miksi sitten palvella Jumalaa niin suurella joukolla ja mennä kolmipäiväisiin juhliin? Ei se ole muuta kuin laiskuutta, kun he sanovat: ”Me tahdomme mennä uhraamaan Jumalallemme! Siis vain töihin ja entistä kovemmin!
Tällaisia olivat esteet silloin ja silloin, ja samanlaisina ne koettavat estää vieläkin Jumalan lasten kokoontumista ja seuramatkoja. On ulkonaisia esteitä erikoisesti tänä aikana: työvoiman puutetta ja siitä johtuvaa ainaista kiirettä arkena ja pyhänä. Tämä seuroja estelevä henki saattaa ilmetä ulkonaisena painostuksena ja sanoinakin: ”Ei ole muuta kuin laiskuutta, kun ei lähdetä kauniina pyhäpäivänä elonkorjuuseen, talkoisiin, mottimetsään jne. Vielä enemmän on sanimiata, jos pidetään kolmipäiväisiä seuroja.
Jumalan lapset ovat kyllä tahtoneet nyt niin kuin ennenkin tunnollisesti täyttää velvollisuutensa, he ovat jatkaneet arkena päivää yöllä. He tahtovat olla työssään ahkeria edelleenkin. Mutta saadakseen siihen voimia, heidän on tarvinnut kokoontua seuroihin sanan ympärille. Tätä he tarvitsevat edelleenkin, että jaksaisivat täyttää mittansa kunnon kansalaisina tänä vaikeana säännöstelymääräysten aikana, ettei tulisi tunnolle ylitsekäymisiä ja pois panemattomia syntejä ja rikkomuksia, vaan jaksettaisiin vaeltaa valkeuden lapsina. Jumalan lapsi ei kilvoittele täällä ajassa vain leipää, juomaa ja vaatteita tavoitellen, vaan hänellä on halu ja kilvoitus täällä korvessa luvattuun Kaanaan maahan, taivaaseen.
Tässä kilvoituksessa ovat kaikkein raskaimmat juuri sisäiset esteet: oma voimattomuus, kykenemättömyys ja raadollisuus. Tunnetaan, että matkaa tehdään korvesssa ja sisäisesti ollaan monien painojen ahdistamana. Seuroja pitäisi järjestää, Jumalan sanan ympärille kokoontua, tiestä ja matkasta puhua, mutta ei ole, kuka niitä järjestäisi. Jos löytyykin kaksi, kuten ennen Mooses ja Aaron, niin sanotaan: ”Mikä minä olen menemään ja mikä minä olen puhumaan, minä jolla muissakin asioissa on hidas puhe ja kankea kieli.” Oma huonous ja mahdottomuus tulee monta kertaa Jumalan lapselle niin esteeksi, että se tukkii suun ja kaiken toimintahalun niin kuin Moosekseltakin. Raamattu sanoo Jumalan sen vuoksi vihastuneen Moosekselle. Voi kuinka monta kertaa voimattomuus ja kykenemättömyys painaa meitä Jumalan lapsia näissä seura asioissa, ja puhuvaisiakin veljiä. Monta matkaa on täytynyt ja kieltäytyä puhujan paikalle nousemasta. Jumala rakkaudessaan kuitenkin vihastuu lapselleen, tällaiselle mitään aikaan saamattomalle ja toimettomalle, ja antaa heille ajallisia kärsimyksiä. Kristinopissamme niistä sanotaan: ”Ne eivät tule sattumalta, vaan Jumala sallii ne ja lähettää ne kuritukseksi ja herätykseksi, mutta erikseen lapsilleen koetukseksi ja uskon vahvistukseksi.” Kun näitä, erityisesti miekkaa, on saatu kokea rakkaan Isän kädestä – Jumala varjelkoon ettei ruttoa tulisi – ei saata enää oman voimattomuutensa ja viheliäisyytensä taakse vetäytyä, vaan täytyy seuroja puuhata, täytyy puhujankin paikalle nousta. Jeesus sanoo: ”Ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän isänne henki, joka teissä puhuu.” (Matt. 10: 20) Ellemme me, Jumalan lapset, Kristuksen rakkauden vaatimina anna jäseniämme ja kukkaroamme Jumalan valtakunnan työhön, kuka sitä sitten edistää?
Kun näin rukouksen hengessä ja Jeesuksen nimeen järjestämme pieniä ja suuria seurojamme, niin Jumala siunaa kokoontumisemme, eikä Hän anna Henkeään mitaten. Jumalan lasten seuroissa ei ole koolla vain heikkoja ja voimattomia Jumalan lapsia, monien ulkonaisten ja sisäisten esteiden painamia ja murjomia korven kulkijoita, vaan siellä on Herra Jeesus omainsa keskellä parhaana seuravieraana. Eikä Hän ole vain vieraana, van parhaana ystävänä, elämän leipänä ja juomana korven matkaajalle.
”Päästä minun kansani pitämään minulle juhlaa korvessa.” Jumalan kansan kesken on vieläkin voimassa veren priiskoitus Jumalan ikuisena säädöksenä, päästösanomana. Päästetään orjuuden siteissä olevat Jeesuksen kalliissa nimessä ja pyhässä veressä. Priiskoitetaan sydämet puhtaiksi kaikesta, mikä on siellä uskomisen esteenä ja painona. Näin on matkan alussa, näin on matkan varrella ja tälläkin hetkellä. Silloin vietetään juhlaa korvessa!
Veikko Pentikäinen
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Talomme ullakolla on säästynyt nippu vanhoja lehtiä, niiden mukana osia Siionin Lähetyslehdestä vuodelta 1943. Lehti on sen verran harmaantunut ja teksti paikoin vaalennut, ettei halpa skannerini saanut selvää tekstin tunnistusohjelmalla. Niinpä kirjoitin tämän näppäimistöllä, mutta tarkoitus on etsiä muiden skannausohjelmien käyttömahdollisuuksia.
Huomioni kiinnittyi kirjoituksen loppuun, ettei tämä silloinen pastoriveli kirjoittanut siihen suoraa evankeliumin julistusta, vaikka selvin sanoin opastikin löytämälleen ja tietämälleen oikean evankeliumin lähteelle. Veljen myöhemmin tuntemaan oppineena rohkenen tehdä tästä johtopäätöksen, että hän jo silloin sotavuosina aavisti vaaran, joka saattaa sisältyä julkisesti lehdessä kirjoitettuun synnin päästön julistukseen. Siis että ennen pitkää joku alkaa etsiä sellaisesta sitä eläväksi tekevää voimaa, joka siihen Raamatun kokonaisuuden perusteella ei kuulu. Jo tämä olkoon omiaan osoittamaan, ettei sellainen opetus ole aivan viime vuosien keksintöä, vaan että sillä on todella vanha alku ja poohja.